Olin mulkku ja kadun sitä

Anonyymi

Olen kohta 14, eli olen menossa 8-luokalle. Ala-asteella jotkut kiusasi ja syrji mua koska erosin lähes kaikista muista ja olin nolo, ja perheeni oli riidellyt ja vanhempani meinasi erota. Olin todella surullinen ja masentunut, kun tulin 7-luokalle kokonaan uusien ihmisten keskelle, jolloin idioottina kiroilin ja käyttäydyin ilkeästi.
Kadun superpaljon sitä, koska luokkalaiseni ei tunnu pitävän minusta ja pitää mua oikeasti ilkeänä ihmisenä, vaikka oon sisimmässäni murtunut kuten kaikki muut kiusaajat. :'(
En tunne, että mulla ei ole enään kavereita, koska parhaimmat kaverit meni eri kouluun kuin minä, ja ne on saattanut kuulla mun omilta luokkalaisiltani että kiroilen minkä kautta alkanut säälimään mua.
Haluan päästä tilanteesta eroon ja ihmisten pitävän musta, toisaalta oon masentunut elämään ja makaan kotona päivät pelaamassa tai katsomassa jotain ohjelmaa enkä sinänsä niin haluaisi ihmisten koko ajan vetkuvan ja olla mun kanssa, oon tottunut olemaan yksin ja tykkään toisaalta siitä, mutta en halua että ihmiset vihaa mua. :(
En tiedä, miten voisi päästä tilanteesta eroon, kertokaa jotain keinoja miten saan ihmiset pitämään musta ja löytämään mun kaltaisia ihmisiä. :(

2

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turus?

      • Anonyymi

        Oulu :/


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      226
      3312
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      59
      2817
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      24
      2446
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      18
      2441
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      72
      1924
    6. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      84
      1840
    7. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      40
      1812
    8. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      19
      1795
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      91
      1652
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      965
    Aihe