Ulkopaikkakuntalaiset kesämökkeilijät

Kunta on aikanaan tehnyt todella suuren virheen siinä, kun se on ryhtynyt markkinoimaan järveämme lomakohteena muualta kotoisin oleville ihmisille joilla ei välttämättä ole mitään siteitä tänne.

Nyt ne muualla asuvat kesämökkiläiset öykkäröivät järvellämme, S-marketissa, liikenteessä ja jopa tällä palstalla ikään kuin omistaisivat koko kunnan.

He saisivat olla täällä niin vähän kuin mahdollista. Ennen heidän tuloaan kaikki asiat olivat paljon paremmin.

Täältä kotoisin olevat ja muualla asuvat ihmiset ovat täysin eri asia, eikä heitä missään nimessä voi syyttää minkäänlaisesta öykkäröinnistä.
191718
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Kyllä ne melkein omistavatkin köyhän kunnan. Ainakin niillä olisi siihen riittävä varallisuus.
Kyllä se on vaan niin, että parempi on oppia sietämään loma-asukkaita. He tuovat päivittäin kuntaan eloa, rahaa ja uusia ratkaisuja eri tilanteisiin. Uusia ystävyyksiä syntyy.

Äänestä

Olet muuten melko vanha, varmaankin jo yliajalla, kun esität muistavasi millaista oli ennen ensimmäisten kesäasukkaitten tuloa Evijärvelle.
Piilota kaunasi ja löydä näitten erinomaisten ihmisten joukosta ystäviä.

Äänestä
  • laitan mökkini myyntiin kettusaaressa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    laitan mökkini myyntiin kettusaaressa.

    Kiitos siitä.
    Tekisivätpä muutkin ulkopaikkakuntalaiset samalla lailla ja rauha palaisi järvelle.

    Turha vesiskoottereilla pörrääminekin loppuisi.

    Äänestä

  • Evijärvellä on paljon rokotekielteisiä, jotka eivät ota koronarokotusta. Kotisairaanhoitajat ovat varmaan kaikki ottaneet rokotteen, toivotaan niin. Jos näin ei ole, niin ei voi silloin työskennellä vanhusten parissa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evijärvellä on paljon rokotekielteisiä, jotka eivät ota koronarokotusta. Kotisairaanhoitajat ovat varmaan kaikki ottaneet rokotteen, toivotaan niin. Jos näin ei ole, niin ei voi silloin työskennellä vanhusten parissa.

    Kukahan tämä henkilö kotisairaanhoidossa on joka koronaa levittää?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Evijärvellä on paljon rokotekielteisiä, jotka eivät ota koronarokotusta. Kotisairaanhoitajat ovat varmaan kaikki ottaneet rokotteen, toivotaan niin. Jos näin ei ole, niin ei voi silloin työskennellä vanhusten parissa.

    Käsittääkseni rokotettukin voi tartuttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kukahan tämä henkilö kotisairaanhoidossa on joka koronaa levittää?

    Ei kukaan.

    Äänestä

S-Marketissa ei saa ajaa vesiskootterilla! Öykkäröinnin on loputtava!

Äänestä

Evijärvi on niin surkean matala ja sammaloitunut, että mökkiläiset nostavat kytkintä. Harmi vaan kun ei saa mökkiä myydyksi. Vuokrataan pakolaisille. Kylätie elävöityisi.

Äänestä

Onneksi me emme öykkäröi siellä S marketissa, koska teemme ostokset Kauhavalla.
Voisittehan te päättää siellä, että S marketin eteisessä istuvat ihmiset voisivat ruveta tarkistamaan jokaisen henkilön onko evijärveläinen, syntyperäinen evijärveläinen vai vieraspaikkakuntalainen. Jos sattuu olemaan viimeinen vaihtoehto niin ehkä hieman sanktioita. Päättihän se evijärven kunnanhallituskin antaa Elylle sanktioita vääristä päätöksistä. Evijärvi taitaa kyllä olla ainoa kunta Suomessa joka haluaa karkoittaa kaikki mökkiläiset, muut kunnat kilpailevat niistä. Kohta te itkette kun Evijärven kuntaa ei enään ole, olette ehkä lappajärveläisiä tai kauhavalaisia, katsos kun teidän verotulot eivät enään tule tulevaisuudessa riittämään ylläpitää omaa kuntaa.
Pieni helpotuksen sana vielä sinulle kohta on talvi ja varmaan yhtään mökkiläistä ei pyöri liikenteessä joten Fiskarin raitta on vapaa.

Äänestä

Kauhava on sellainen persläpi, että siellä ei näe vettä muualla kuin pesuvadissa.
Ja satunnaisesti joskus siinä likaojassa, jota Kauhavan reppanat sekä luuserit kutsuvat Kauhavanjoeksi.

Äänestä
  • voi teitä evijärven kusipäitä, me kauhavalaiset emme laske teitä edes ihmisiksi

    Äänestä

  • Pesuvadissa voi olla vettä, mutta ei ne itteään pese.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    voi teitä evijärven kusipäitä, me kauhavalaiset emme laske teitä edes ihmisiksi

    Teidän laskutaito ne onkin surkea muuten, mutta hyvin te kauhavalaiset laskette allenne.

    Äänestä

Ei sitä koskaan markkinoitu.

Äänestä
  • me kauhavan aristoraatit emme kaipaa evijärven selasikiöitä joukkoomme.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    me kauhavan aristoraatit emme kaipaa evijärven selasikiöitä joukkoomme.

    onko näin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    me kauhavan aristoraatit emme kaipaa evijärven selasikiöitä joukkoomme.

    "aristoraatit"

    Kauhavalla aristokraatitkin ovat niin yksinkertaista väkeä, että ne eivät ole oppineet kirjoittamaan virheetöntä suomea.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kunta on aikanaan tehnyt todella suuren virheen siinä, kun se on ryhtynyt markkinoimaan järveämme lomakohteena muualta kotoisin oleville ihmisille joilla ei välttämättä ole mitään siteitä tänne.

Nyt ne muualla asuvat kesämökkiläiset öykkäröivät järvellämme, S-marketissa, liikenteessä ja jopa tällä palstalla ikään kuin omistaisivat koko kunnan.

He saisivat olla täällä niin vähän kuin mahdollista. Ennen heidän tuloaan kaikki asiat olivat paljon paremmin.

Täältä kotoisin olevat ja muualla asuvat ihmiset ovat täysin eri asia, eikä heitä missään nimessä voi syyttää minkäänlaisesta öykkäröinnistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu