Mitä se kertoo käytetystä autosta, joka on ollut melkein vuoden myynnissä autoliikkeessä? Vai kertooko se mitään? Aiheutuuko autolle jotakin haittaa pitkästä seisonta-ajasta?
T. nimim. autokoometta ilmassa
Pitkään myynnissä ollut auto
4
87
Vastaukset
- Anonyymi
Ylihintainen, ei haluttu tai vikainen. Jarrut saattaa jumiintua seisotuksessa ja akku mennä huonoon kuntoon. Autot tykkää kun niillä ajetaan.
Juuri näin.
Tietenkin on eroa myös sillä, seisooko auto ulkona sateessa vai ei.
Ehjätkin paikat jumiutuvat.- Anonyymi
Edellä tulikin tärkeimmät syyt. Lisäksi voi olla kyseessä jokin ei haluttu malli.
Minäkin ostin sellaisen, kun sen hinta oli jo 3 kertaa laskenut eli kuluttajaystävälliselle tasolle. Hyvin on rullannut jo reilun kolmen vuoden ajan. - Anonyymi
Ei välttämättä mitään. Yksi oma auto mikä meni liikkeeseen vaihdossa oli myynnissä vuoden päivät, vaikka auto oli kuitenkin siisti, huollettu ja täysin kunnossa jne.
Tuossa tapauksessa syynä pitkään myyntiaikaan oli lienee useampi tekijä yhdessä: merkki/malli ei ihan sieltä halutuimmasta päästä, kilometrejä oli suhteessa ikään ehkä hieman keskimääräistä enemmän (6v./ 150 tkm) ja varsinkin alussa hintapyyntö oli skaalan ylälaidalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,462257Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.922005Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e891986Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu241707MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131701Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4921552Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S21530Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?491350Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.761258Kemet lomautukset
Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas361246