Oletetaan että on eka kerta kun menet hänen kaa sänkyyn

Mistä nainen sinä et pidä? Olen itse nainen ja oma vastaukseni on: En pidä kourimisesta, liian kovasta puristelusta, huonosta esileikistä, joka ei tunnu missään.
112114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Liian pitkä jyystäminen altistaa naiset herkästi virtsaputken tulehduksille. Exälläni oli tarve hinkata itseään mua vasten pitkään, ja vaikka kuinka yritin opetella tykkäämään siitä, niin ei onnistu. Ex jopa kehuskeli sillä, kuinka hänen naisystäville aina tulee jossain vaiheessa tulehdus kun hän kestää niin pitkään. Sanoin lopulta suoraan, etten nauti seksistä hänen kanssa vaan se on tylsää. Nykyinen mieheni kestää maksimissaan 10–15 minuuttia, ja se on sopiva aika. Tällöin tuntee itsensä aidosti halutuksi, kun miehen on vaikeaa pidättää itseään.

Äänestä

Seksi kumppanin kanssa on ihanaa ja intiimiä, mutta sitten mies laukeaa. Hekuman huipun jälkeen hän ei enää haluakkaan suukotella tai jutella vaan kääntää kylkeään tai kaivaa älypuhelimensa esille. Pahimmassa tapauksessa hän nousee ja jatkaa matkaansa.

Äänestä
  • Sehän on selvä, että laukeamisen jälkeen miehen kiinnostus naista kohtaan loppuu kuin seinään.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän on selvä, että laukeamisen jälkeen miehen kiinnostus naista kohtaan loppuu kuin seinään.

    Huonoa käytöstä. herrasmies huomio naista, pitää kainalossa, juteelee ja kehuaa naista kauniiksi j a hyväksi kumppaniksi.

    Äänestä

Seksi mieheni kanssa ällöttää minua vitusti. Välttelen kaikin tavoin tilanteita, jotka saattavat johtaa sen harrastamiseen. Jo pelkkä hellä kosketus saa minut vetäytymään omiin oloihini. Haluaisin nauttia läheisyydestä ja seksistä, mutta ne tuntuvat vastenmielisiltä ällötyksiltä. Mieheni takia suostun kuitenkin seksiin silloin tällöin, vaikka koko touhu inhottaa ja tuntuu likaiselta paskalta. Seksin jälkeen tunnen oloni hyväksikäytetyksi ja häpäistyksi. Tunteeni ahdistavat minua suuresti, ja minua pelottaa että, mitä parisuhteellemme tapahtuu, jos tilanteemme jatkuu tällaisena.

Äänestä

Hiuksista vetämisestä. Niskaan sattuu sillon, eikä pysty liikkumaan niin kuin luonnolliselta tuntuisi

Äänestä

En kerro mitään täällä. Jutellaan asioista sitte kahdenkesken kun sopiva parisuhde-ehdokas löytyy. Nyt ei ole vielä ketään.

Äänestä

sekä ujosteleva varovaisuus että intohimoinen antautuminen tilanteelle kumpikin ihan okei. tylyn asenteen kyllä erottaa jälkimmäisestä. sitä teknistä puolta osaa kyllä korjata ihan sanattomin vihjeinkin. toisen opetteluahan se on. en pidä siitä että toinen ei ole kiinnostunut minun nautinnostani. siksi en välitä pikapanoista.

Äänestä

Oli minulla sellainen kuka teki ihan kaikki oikein. Harmitti kun katosi, hänet olisin pitänyt vaikka ilman rakkautta 😅

Äänestä

Sellaisesta yli-itsevarmasta asenteesta. Siitä, että ei ole herkällä korvalla selvittämässä mistä toinen pitää, vaan kuvittelee jo tietävänsä sen ja tekee intensiivisesti jotain, josta ehkä joku toinen on pitänyt (tai josta kuvittelee jonkun pitäneen). Kaikkinainen vääntely ja kääntely, jossa ei oteta huomioon mitä toinen tahtoo, inhottaa mua. Se inhottaa mua siinä määrin, että homma lakkaa kiinnostamasta lainkaan. Mä olen jopa joskus ilmoittanut, että nyt riitti ja annetaan olla.

Äänestä

Rakkaudesta sitä tehdään

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Mistä nainen sinä et pidä? Olen itse nainen ja oma vastaukseni on: En pidä kourimisesta, liian kovasta puristelusta, huonosta esileikistä, joka ei tunnu missään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu