Tämä Pastori on ollut oikeassa alusta asti.

Kaikki hänen tutkimuksensa ja ennustuksensa ovat pitäneet kutinsa nämä puolitoista koronavuotta. Olen seurannut alusta asti hänen puheitaan. Ja nyt on saanut selville taas uutta, että rokotetut saattavat sairastuttaa rokottamattomia. Hän väittää myöskin, että sulkutilat ovat osaksi senkin takia, että saatiin lisäaikaa 5 G, n verkon valmistukseen.
Tässä lyhyt selvitys asiasta suomennettuna.
https://tokentube.net/v/3358522231/Ihmiset-sairastuvat-rokotettujen-seurassa---Rapsodia-fi--tulkkaus
178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Peijooni, olipa
kovaa tekstiä. Ei taida olla ihan tuulesta temmattua. Kerrompa asiaan liityvän kokemuksen, olin viikonlopun ajan paikkakunnallamme olevassa exCriminal tapahtumassa ja pitkiin aikoihin en ole tavannut , kätellyt ja istunut ihmisten lähellä niin paljon penkissä kuin viime viikonloppuna, ihmettelin kummaa väsymystä jopa masennusta, olin tavattoman hermostunut emännälle ja hän myös minulle, vaikka olisi pitänyt olla mukava olo hyvän viikonlopun jälkeen, en tiedä, nyt helpottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaikki hänen tutkimuksensa ja ennustuksensa ovat pitäneet kutinsa nämä puolitoista koronavuotta. Olen seurannut alusta asti hänen puheitaan. Ja nyt on saanut selville taas uutta, että rokotetut saattavat sairastuttaa rokottamattomia. Hän väittää myöskin, että sulkutilat ovat osaksi senkin takia, että saatiin lisäaikaa 5 G, n verkon valmistukseen.
Tässä lyhyt selvitys asiasta suomennettuna.
https://tokentube.net/v/3358522231/Ihmiset-sairastuvat-rokotettujen-seurassa---Rapsodia-fi--tulkkaus

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu