Missä rokkikukot?

Anonyymi

Rokki on osittain teho-osastolla sen takia ettei nykyään rockmuusikot ole ns rokkikukkoja. Ei ole varaa rokissa, jännitys puuttuu, rahaa ei näytetä vaan piilotellaan köyhää esittäen, miksei ole rehellisiä rokkikukkoja kuten Elvis? Siinä oli mies joka ei pelännyt näyttää että rahaa oli ja naiset tykkäsivät.

25

1404

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei se liian iso egokaan ole hyväksi. Pidän enemmän sellaisesta maanläheisemmästä meningistä mitä ovat edustaneet esim.Rory Gallagher (irlantilainen muusikko ja laulaja-lauluntekijä, 1948-1995), Brian May ja Alex Lifeson (Rush). Mielestäni myös Rob Halfordin voi laskea tuohon maanläheisempään meninkiin, mutta silti on Metal god. Ja Paul Rodgers se vasta rokkikukko mielestäni onkin, vaikka ei hänellä minusta todella iso ego ole koskaan ollut eikä parassaile rahoillaan. Toki kyllä pidän sitten myös esim. Jimmy Pagesta ja Robert Plantista ja David Coverdalesta.

      Ei sillä rahalla täydy koko ajan prassailla eikä naisia pyöriä ympärillä ja alkoholin virrata jatkuvasti ja huumeiden, että rokkaria voi luonnehtia rokkikukoksi. Esim. David Coverdale on ollut melko siisti mies koko uransa ajan (ei ole lätrännyt alkoholin kanssa liiaksi eikä tiettävästi käyttänyt koskaan huumeita) eikä liikaa ylpeillyt, että on rahaa (onhan hänellä ollut iso lukaali asuntona Lake Tahomalla Usassa ja varmasti puvuntakit ja housut ja solmiot jonkun huippusuunnittelijan jne. mutta on silti pystynyt pysymään ulkoiselta käytökseltään melko maanläheisenä) ja Rob Halfordkaan ei ole ihan köyhä, mutta silti mies pukeutuu ihan tavallisesti ja muutenkin on aika tavallisen oloinen.

    • Prassaile rahoillaan.

      • Anonyymi

        Gene Simmonsin mukaan rokki menetti nuorten suosin sen jälkeen kun rokkimuusikot alkoivat köyhäilemään ja näyttämään pummeilta.

        Rokkitähden pitää olla rokkikukko joka heittää seteleitä ympäriinsä ja näyttää menestyneeltä eikä pummilta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mutta monesti tällaiset seteleitä ympäriinsä viskojat ovat myös niitä räyhääjiä, jotka tappelevat ja tulistuvat kaikesta ja saattavat jopa räyhätä toimittajille. Pidän enemmän sellaisesta herrasmiesmäisestä meningistä mitä edusti Rory Gallagher ja edustavat yhä tänäkin päivänä esim. Rob Halford, David Coverdale, Paul Rodgers ja Geddy Lee. Onhan näillä Rob Halfordilla ja hänen perässään mainituilla rahaa, mutta ei he levittele sitä ympäriinsä ja pröystäile sillä (ei ainakaan liikaa). David Coverdalen joistain vaatteista voi esim. nähdä, että mies on menestynyt ja ehkä siitä, että on varaa laitattaa hienot hampaat jne. mutta muuten mies on haastatteluissa asiallinen ja ystävällinen eikä kukkoile.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Gene Simmonsin mukaan rokki menetti nuorten suosin sen jälkeen kun rokkimuusikot alkoivat köyhäilemään ja näyttämään pummeilta.

        Rokkitähden pitää olla rokkikukko joka heittää seteleitä ympäriinsä ja näyttää menestyneeltä eikä pummilta.

        En tykkää sellaisesta pahan pojan imagosta ja käytöksestä, jota monet rapparit on edustanu, esim. Kim Kardashianin mies Kanye West.

        Mulle tärkeintä on, että rokkari osaa laulaa niin ku esim. Paul Rodgers ja minusta hän on yksi kaikkien aikojen parhaimmista rocklaulajista.

      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        En tykkää sellaisesta pahan pojan imagosta ja käytöksestä, jota monet rapparit on edustanu, esim. Kim Kardashianin mies Kanye West.

        Nuoret naiset tykkää ja nuoret miehet. Jos rokkimusiikki halutaan pois teho-osastolta täytyy tuoda takaisn in Elvis tyyli ja näyttää että "show is on".

    • Ja Geddy Lee (Rushin laulaja ja basisti) on mös aika maanläheisen oloinen tyyppi (haastattelujen perustella) sekä Sladen alkuperäinen laulaja Noddy Holder ja Smokien alkuperäinen laulaja Chris Norman.

    • Anonyymi

      MARILYN MANSON ON TODELLINEN ROKKIKUKKO, MIES ON MUUTTAMASSA SIPERIAAN JA OLESKELULUPA HAKEMUSKIN ON JÄTETTY TIETTÄVÄSTI JO VENÄJÄN VIRANOMAISILLE.

    • "Pahat Pojat" tosiaan ovat nykyään niitä rappareita. Paljon menee rahaa jos tuleekin, viinaa ja huumeitakin menee jos tuleekin, eikä ole yks tahi kaks räppääjää, jotka ovat tulleet huumesotkuissaan ammutuiksi.

      Rokkiskene on rauhoittunut, kun sukupolvenvaihdosta ei juuri ole ollut, nykyiset legendathan ovat pääsääntöisesti vanhoja leppoisia pappoja. ; )

      • Anonyymi

        Tuon takia rokki onkin kuolemassa.

        Missä on uusi Mötley Crue? Ei ole joten ei nuoria rokkimusiikki siis kiinnostakaan. Nopeita autoja ja kauniita naisia täytyy olla tarjolla nuorisolle.... nuoret naiset haluaa rokkarin tyttöystäväksi ja miehet rokkareiksi... nykyään räppi vienyt nuo jutut pois rokilta samalla kun rokki köpöttelee vanhainkodissa.

        Musiikki on mennyt yhä teknisemmäksi nykyään. Jos halutaan rock takaisin, niin ensinnäkin pitäisi liiasta teknisyydetä pyrkiä pois (klassiseen musiikkiin se sopii, kuten oopperatyylillä laulamiseen) ja tuoda iprovisointia enemmän takaisin. Sama koskee myös esim. jazzmusiikkia. Ennen artistit improvisoi enemmän tai vähemmän, näin myös rockissa, esim. Jimmy Page ja Rory Gallagher ovat tunnettuja siitä, että improvisoivat live-esityksissä enemmän ja vähemmän.Jimmy Pagen improvisoidut soolot saattoivat parhaimmillaan tai pahimmillaan (miten sen nyt ottaa) kestää kauan ja yksi hänen näytösluontoinen numeronsa oli Zeppelinin aikoina soittaa kitaraa viulun tai sellon jousella.

        Onhan nykyään joitain uusiakin rockbändejä kuten vaikka Greta van Fleet (tämä on ihan hyvä), mutta ei kaikissa ole sitä samaa hohtoa kuin oli ennen vaikka esim. Zeppelinissä, Bad Companyssa, Deep Purplessa, Judas Priestissä, Maidenissa, AC/DC:ssä (erityisesti Bon Scottin aikana). Jopa Rushissa oli hohtoa.

        Minulle taas tahdissa pysyminen (täydellinen soittimien hallinta) ja hifilaatuinen soundi ovat kaikessa musiikissa keskiössä, myös Rockissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulle taas tahdissa pysyminen (täydellinen soittimien hallinta) ja hifilaatuinen soundi ovat kaikessa musiikissa keskiössä, myös Rockissa.

        Mutta ei ole rokkia tuollainen.

        Pitää olla menemisen meininki eikä haittaa jos ei mene aina tip-top kaikki hommat.

      • Anonyymi
        Norppa83 kirjoitti:

        Musiikki on mennyt yhä teknisemmäksi nykyään. Jos halutaan rock takaisin, niin ensinnäkin pitäisi liiasta teknisyydetä pyrkiä pois (klassiseen musiikkiin se sopii, kuten oopperatyylillä laulamiseen) ja tuoda iprovisointia enemmän takaisin. Sama koskee myös esim. jazzmusiikkia. Ennen artistit improvisoi enemmän tai vähemmän, näin myös rockissa, esim. Jimmy Page ja Rory Gallagher ovat tunnettuja siitä, että improvisoivat live-esityksissä enemmän ja vähemmän.Jimmy Pagen improvisoidut soolot saattoivat parhaimmillaan tai pahimmillaan (miten sen nyt ottaa) kestää kauan ja yksi hänen näytösluontoinen numeronsa oli Zeppelinin aikoina soittaa kitaraa viulun tai sellon jousella.

        Onhan nykyään joitain uusiakin rockbändejä kuten vaikka Greta van Fleet (tämä on ihan hyvä), mutta ei kaikissa ole sitä samaa hohtoa kuin oli ennen vaikka esim. Zeppelinissä, Bad Companyssa, Deep Purplessa, Judas Priestissä, Maidenissa, AC/DC:ssä (erityisesti Bon Scottin aikana). Jopa Rushissa oli hohtoa.

        Liika teknillisyys on pahasta sillä se ajaa "maallikot" pois koska eivät tunne kuuluvansa joukkoon.

        Kuka haluaa aloittaa kitaran soiton jos vaaditaan että pitää vähintään kuulostaa jotenkin samalta kuin kaikkien aikojen parhaat? Valtaosa kitareista ei ole Buckheadeja saatika Steve Vain kaltaisia mutta sellaisia vaaditaan ns fanien taholta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei ole rokkia tuollainen.

        Pitää olla menemisen meininki eikä haittaa jos ei mene aina tip-top kaikki hommat.

        Rock on musiikkityyli. Tahdissa pysyminen ei asiaa mitenkään muuta.

    • Tässä joidenkin vanhojen rokkareitten esityksiä 1970-80 -luvuilta:

      Paul Rodgers:
      Free "All right now"
      https://www.youtube.com/watch?v=YExuLkIaQ7U
      Bad company "Good lovin gone bad"
      https://www.youtube.com/watch?v=ylpXjRZxqS8

      Steve Marriot:
      Humble pie "I don´t need a doctor"
      https://www.youtube.com/watch?v=-gWqrP30YXQ

      Bon Scott:
      AC/DC "Higway to hell"
      https://www.youtube.com/watch?v=l482T0yNkeo

      Robert Plant:
      Led Zeppelin "Black dog"
      https://www.youtube.com/watch?v=6tlSx0jkuLM

      Freddie Mercury:
      Queen "Hammer to fall"
      https://www.youtube.com/watch?v=hTxeMafb6bM

      Rob Halford:
      Judas Priest "Electric eye"
      https://www.youtube.com/watch?v=yMVV_HsHcX0
      Judas Priest "Heading out to the highway"
      https://www.youtube.com/watch?v=WtABg813nJk

      Bruce Dickinson:
      Iron Maiden "Evil that men do"
      https://www.youtube.com/watch?v=M6JpxDebokM

      David Coverdale:
      Whitesnake "Here I go again"
      https://www.youtube.com/watch?v=DSlSaGcc0QM

      Barc Bolan:
      T.Rex "20th century boy"
      https://www.youtube.com/watch?v=rpMa6JADDJM

      Ja lopuksu blues-ja rockmies Rory Gallagher:
      "Tatood lady"
      https://www.youtube.com/watch?v=4Xi56gup_2o

    • Anonyymi

      Itselleni rock on sitä musiikkia. Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä muusikot puuhastelevat muutoin.

      • Anonyymi

        Täytyy olla muutakin jos haluaa että genre pysyy elinvoimaisena.

        Flanellipaita farkkumies ei kiinnosta nuoria, nuoret eivät kiinnostu musiikkityylistä, lopulta kaikki muusikot kuin kuuntelijatkin ovat 60 vuotiaita. Sitten lappu luukulle.

        "Flanellipaita farkkumies ei kiinnosta nuoria..."

        Elitkö 90-luvulla? Muistatko grungen? Kakarat jopa pukeutuivat kyseiseen lookkiin, kun grunge oli muodissa. Tosin kyseessä olikin samanlainen muoti-ilmiö, kuten punk oli 70-luvulla. Tuo hetkellinen muoti-oikku oli pinnalla ja kaikki oli sitä. Pennut ovat yleisesti ottaen typeryksiä, jotka juoksevat muoti-ilmiöiden perässä.

        En ymmärrä, miksi jonkun tietyn musiikkityylin sanotaan kuolleen, jos keskenkasvuiset natiaiset eivät ole ottaneet sitä omakseen? Miksi kaiken pitäisi lähteä aina pennuista? Itse arvostan ihmisiä, jotka ovat ihan itse tajunneet diggaavansa jotain tiettyä musiikkia. Ne, jotka "kuuntelevat" jotain vain siksi kun muutkin, ovat vain typeriä muodin orjia, joiden mielenkiinto jotain kohtaan on lopulta täysin merkityksetöntä. Se, että lauma moisia idiootteja antaa huomiota jollekin tietylle yhtyeelle, on silmissäni arvotonta. Vaikka yhtyeen saama huomio ei olisikaan hirveää massahurmosta, mutta jos sitä arvostetaan oikeasti musiikillisten ansioidensa vuoksi, on yhtye silmissäni suurempi kuin hysteriaa nauttiva muoti-ilmiö, jonka ainoa ansio on perseen pyörittäminen rytmissä.

        Grunge lienee jo kuollut genre.

        Onko grungea enää misään?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Grunge lienee jo kuollut genre.

        Onko grungea enää misään?

        Ei taida olla? Tietääkö kukaan? Mitään uusia grunge bändejä ei ole näkynyt.

    • Anonyymi

      Rokkivaari hotanen o nyt kuuminta stylee!

    • Anonyymi

      Joku sanoi aikoinaan että musiikki menestyy jos nuoret naiset tykkää siitä, miehet tulee sitten perässä, nykyään on raha on räpissä ja se kiinnostaakin naisia kuten musiikkiin liittyvää vaarallisuus (useasti toki pelkkää markkinointia tuo) mikä lisää jännitystä.

      Lisäksi räppääjät näyttää kalliita kellojaan, sormuksia, kalliita autoja, leveitä kämppiä, over the top sisustusta, jne. Entä rokkkimiehet? Likaisessa hupparissa ja nuhjuisissa kengissä esitetään köyhää työmiestä koska osa faneista vaatii köyhäilyä... fanit tappoivat rokin.

      • Anonyymi

        Sanoisin että oot itekin vähän kuollut kommentteinesi.

        Rokki ei kuole, tai sitten kuolee.

    • Anonyymi

      Gene Simmons oli oikeassa sanoessaan että fanit tappoivat rokin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      252
      15220
    2. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      125
      10146
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      108
      9371
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      23
      7109
    5. 182
      6537
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      176
      6228
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      33
      5612
    8. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      47
      4806
    9. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      25
      1726
    10. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      145
      1690
    Aihe