Suomalaiset ja Ruotsalaiset eivät innostu sähköautoista

"Suurin osa suomalaisista ja ruotsalaisista ei jaksa innostua sähköautoista".

https://www.talouselama.fi/uutiset/te/43abf81a-0163-423c-b9f5-fe29537be1da?ref=ampparit:6275

Kyselyn teki Syno International CTEKin tilaamana 4.–7.6.2021. Digitaaliseen kyselyyn vastasi 1 010 henkilöä ympäri Suomea. Vastaajien ikähaarukka oli 18–80 vuotta.

Ruotsin tulokset ovat kyselystä, jonka toteutti YouGov Ruotsissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Alankomaissa ja Norjassa. Ruotsissa vastaajia oli yhteensä 2032. Kysely tehtiin helmikuussa ja maaliskuussa 2021.
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Bio- tai maakaasuautoilla toimiva tekniikka on jo olemassa ja ympäristövaikutukset pienenevät jopa enemmän kuin suurien akkujen ja niitä seuraavan kaivosteollisuuden myötä. Toinen asia on vielä se, että sähkökin pitää tuottaa jotenkin. Suurin osa ihmisistä asuu myös talonyhtiöissä ja niiden sähköinfra pitäisi pannan uusiksi. Talviolojen vaikutus akkujen varaustasoon ja auton ajonaikainen lämmittäminen sähköllä ei myöskään ole kovin houkutteleva piirre pohjoisissa maissa.

Äänestä
  • Kyllä järkevin uusista tavoista on edelleen hybridi, vaikka sen energiatehokkuus on pakostakin huono. Siinä on polttomoottori aina varalla ja käytettävissä siellä, missä sähköä ei ole tarjolla. Kaupungissa voi sitten ajella sähköllä.

    Äänestä

  • Lisäöksi biokaasua voidaan tuottaa suomalaisilla maatiloilla. Biokaasua voidaan painaa vaikka samaan verkkoon maakaasun kanssa ja maakaasun osuutta pienentää kun mahdollista. Lisäksi kaasuauto toimii bensalla jos kaasu loppuu. Myös bensalle voisi löytyä synteettistä ei-fossiilista korvaajaa. Myös autojen päästöt voisi pudottaa murto-osaan nykyisestä jos autoja koskevaa lainsäädäntöä muutettaisi. Ei henkilöauton tarvitse olla 1,5 tonnia painava viihdekeskus. Kolmannes painosta riittäisi jos rakenteet tehtäisiin ihan toisin. Irrotettavat muovikuomut, kevyt putkirunko kapeat pyörät, vauhti maks 90 kmh riittäisi ihan kaikkeen matkkantekoon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä järkevin uusista tavoista on edelleen hybridi, vaikka sen energiatehokkuus on pakostakin huono. Siinä on polttomoottori aina varalla ja käytettävissä siellä, missä sähköä ei ole tarjolla. Kaupungissa voi sitten ajella sähköllä.

    Biokaasu ja biopolttoaineet ovat ainut ekologinen vaihtoehto.
    Aletaan keräämään joka taloudesta paskajätöksemme ja perustetaan
    niitä varten bioenergialaitoksia. Loppuu se paskavellin pumppaaminen
    mereen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Suurin osa suomalaisista ja ruotsalaisista ei jaksa innostua sähköautoista".

https://www.talouselama.fi/uutiset/te/43abf81a-0163-423c-b9f5-fe29537be1da?ref=ampparit:6275

Kyselyn teki Syno International CTEKin tilaamana 4.–7.6.2021. Digitaaliseen kyselyyn vastasi 1 010 henkilöä ympäri Suomea. Vastaajien ikähaarukka oli 18–80 vuotta.

Ruotsin tulokset ovat kyselystä, jonka toteutti YouGov Ruotsissa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Alankomaissa ja Norjassa. Ruotsissa vastaajia oli yhteensä 2032. Kysely tehtiin helmikuussa ja maaliskuussa 2021.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu