Ruokamuistoja

Muistellaanpa tässä vähän ruokia ja leivonnaisia

Äidillä oli tapana kokeilla kaikenlaisia ruokia, niin suomalaisia peruskotiruokia kuin maailman makujakin. Muistan, että hän teki joskus esim. ranskalaista kalakeittoa (siihen tulee muistaakseni, esim. riisiä, katkarapuja, jotain kalaa ja jotain vihanneksia), ranskalaista perunasosekeittoa (siihen tulee sekaan homejuustoa), kreikkalaista peruna-munakoiso-jauhelihalaatikkoa moussakaa, venäläistä lihakastiketta stroganovia.

Suomalaisista ruuista hyvin muistan esim.kaalilaatikon, makkarakastikkeen, kanamunakstikkeen (yhteen aikaan lapsena en pitänyt tästä, mutta myöhemmin opin pitämään), pinaattikeiton (en lapsena tykännyt, jos keitto oli vahvan vihreää, söin sitä vain, jos se oli vaaleanvihreää, kerran äiti pakotti mut syömään pinaattikeittoa, sanoi, että sinä syöt tämän nyt, kun olen tehnyt ja minä söin ja melkein itkin, vaikka sanoin, että en pysty, kun se on liian tummanvihreää), uunimakkaran(yleensä meillä se oli HK:n sinistä lenkkiä ja päälle oli laitettu juustoa ja syötiin perunamuussin kanssa), erilaiset puurot kuten mannapuuron, neljänviljan puuron, vispipuuron, riisipuuron (äiti teki välillä myös suklaapuuroa, joka oli muistaakseni mannapuuroa, jossa seassa sulatettua suklaata, tämä oli yks mun herkku lapsena perunamuussin lisäksi).

Äiti kokeili myös leipomispuolella. Hän teki sen seitsämät sortit erilaisia piirakoita (ei yhdellä kertaa kuitenkaan) kuten esim, puolukkapiirakka, persikkapiirakka, ananaspiirakka, raparperipiirakka, rusinapiirakka, omenapiirakka, mansikkapiirakka, vadelmapiirakka, mustikkapiirakka. Hän leipoi myös pullaa ja sämpylöitä sekä pitsaa. Makeat leivonnaiset kuten piirakat ja pullat oli varattu viikonlopuksi tai jos tuli vieraita. Niitä ei yleensä saanut syödä kuin viikonloppuisin. Sämpylöitä sai syödä iltapalla ja aamupalalla.

Muistan myös, että yhteen aikaan äiti teki kaikki jouluruuat itse, myös piparkakkutaikinan. Tykkäsin syödä sitä lapsena samoin kuin pullataikinaa ja kakkutaikinoita. Oikein odotin aina milloin saan kaapia kulhon.

Äiti sai inspiraatiota ruuanlaittoon, esim. erilaisista kokkiohjelmista, lehdistä ja keittokirjoista.

Isän heiniä oli karjalanpaistin teko ja joulukinkun paisto.

Sipsejä oli meillä yleensä vain synttäreillä ja kesälomareissuilla sekä joskus saunailtoina. Sipsit olivat yleensä grillisipsejä tai sour, cream & onion.

Saunailtoina nautittiin saunan kiukaalla paistunutta HK:n sisinistä lenkkiä ja juotiin Hartwallin omenalimpsaa (väriltään mustaa) tai Pommac-limpsaa tai vichyvettä.

Äiti oli hyvä ruuanlaittaja, mutta niin oli myös mummi (isän äiti). Mummo eli äidin äiti on myös hyvä ruuanlaittaja ja erityisesti hän on hyvä maustamaan ruokia.

3

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yhteen aikaan äiti idätti mungpavun ituja idätysastiassa ja kerran hän sai päähänsä tehdä tofua. Noihin ituihin hän oli tutustunut muistaakseni, kun oltiin 1980-luvun lopulla Australiassa. Sitä en tiedä mistä hän keksi tehdä tofua, mutta ihan tofun näköistä siitä lopulta tuli tai ainakin melkein. Äiti ehkä hieman edellä näissä asioissa, koska ei vielä 1990-luvulla monikaan tavallinen kansalainen syönyt tällaisia, oliko edes kuullut tällaisiata kuten esim. tuosta tofusta (jos oli matkustellut enemmän, niin ehkä sitten). Nythän 2000-luvulla kaikenlaisia ituja ja versoja saa ihan ruokakaupoista kuten tofuakin ja ne ovat ihan tuttuja monelle suomalaiselle.

    • Anonyymi

      Mannapuurosta saa helpolla ja halvalla suklaapuuron, kun siihen vatkaa mukaan kaakaojauhetta, sitä leivontaan käytettävää vahvaa. Sokeria maun mukaan. Lisukkeeksi sopii joku vahva punainen hillo,esim herukkahillo.

      Muistan kun koulussa tarjottiin erittäin venyvää ja sitkeää vaniljakiisseliä, myös herukkahillon kanssa. Olen usein miettinyt miten se oli niin sitkeää, että oli vaikea saada kauhalla lautaselle ja lusikkaankin

      Kiisseli oli todella hyvää ja lasten suosikki ja aina kun lapset huomasivat että sitä on tarjolla, niin alkoi kuiske ja joku joskus innoissaan huusikin:"Räkää!!"

    • Anonyymi

      Meillä oli tarjolla ihan tavallisia suomalaisia ruokia, ei mitään erikoisuuksia koskaan.
      Mutta ruoka oli hyvää!
      Äitini on taitava ruoanlaittaja sekä leipoja. Sai aina kehuja meidän pentujen kavereiltakin kun meillä kutsuttiin aina kaikki pöytään jotka paikalla olivat.
      Muistan kerran kun tulimme erään ystäväni kanssa koulusta meille, ja äiti oli juuri tehnyt pannukakun. Kaverisi silmät syttyivät loistamaan ja suu isossa hymyssä sano "pannaria!" Sitäkää n en osaa tehdä saman laista vaikka samalla tavalla yritän. Mikähän siinäkin on?
      Äitini ompeli meille myös pikkumuksuna vaatteet, usein ihan toppatakkeja myöten. Erittäin taitava huushollinpitäjä ja raha-asioitten hoitaja. Hän hoiti ja hoitaa edelleen sen huushollin raha-asiat.
      Kotoa opin kuitenkin taloudellisuuden ja sen, että kun ostaa niin laatua. Mieluummin maksaa kerralla enemmän kuin joutuu ostamaan joka kuukausi jotain rättiä joka seuraavassa pesussa venyy ja paukkuu.
      Nyt oma tytär sanoo että teen hyvää ruokaa. Ei se kuitenkaan oman äitini kokkauksia koskaan voita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3508
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      100
      3336
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      54
      2836
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      57
      2642
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      92
      2465
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      49
      1867
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      22
      1309
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1268
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      355
      1148
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1033
    Aihe