Kolmissakymmenissä oleva iranilaismies teki Turussa ”sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheutti pahennusta”.
Eräänä marraskuisena iltapäivänä vuonna 2019 iranilaismies ajoi autoa Unilukkarinkadulla Turussa. Hän päätti pysäyttää autonsa suojatien päälle siten, että se tukki kulkuväylän.
Samaan aikaan suojatietä oli ylittämässä nainen, jota iranilainen pyysi auttamaan ja viittilöi lähemmäksi.
Nainen saapui auton lähelle, jolloin iranilainen tempaisi esiin ”piilossa olleen” ja jäykistyneen peniksensä.
Pöllämystynyt nainen katsoi muualle, ja tilanne päättyi, kun iranilaismies ajoi pois.
Tuomittiin päiväsakkoihin, iranilaisen oikeudenkäyntikulut 1106 euroa jäävät Suomen valtion vahingoksi. Kuten na aina jää näiden muslimien kohdalla.
Eräänä marraskuisena iltapäivänä vuonna 2019 iranilaismies ajoi autoa Unilukkarinkadulla Turussa. Hän päätti pysäyttää autonsa suojatien päälle siten, että se tukki kulkuväylän.
Samaan aikaan suojatietä oli ylittämässä nainen, jota iranilainen pyysi auttamaan ja viittilöi lähemmäksi.
Nainen saapui auton lähelle, jolloin iranilainen tempaisi esiin ”piilossa olleen” ja jäykistyneen peniksensä.
Pöllämystynyt nainen katsoi muualle, ja tilanne päättyi, kun iranilaismies ajoi pois.
Tuomittiin päiväsakkoihin, iranilaisen oikeudenkäyntikulut 1106 euroa jäävät Suomen valtion vahingoksi. Kuten na aina jää näiden muslimien kohdalla.
Vastaukset 25
Vanhimmat
hän on katsonut pornoa, jossa mies tyydyttää itseään autossa jalankulkija naisten katseiden alla
Se on sitten jännä , vanhahtava sana tuo "pahennus"; herätti pahennusta, paheksuntaa..
Sairasta, mitäs vihreät tähän?
Me turkulaistytöt olemme tyytyväisiä tuohon, miksi valittaa.
Kulttuurimme rikastuttamista vihervasemmiston tapaan.
Siisti monikulttuuri paljastus!
Kuuluuko islam muka sivistysvaltioon?
Olisi jo aika valtion perustaa kaupunkeihin ilotalot, joissa nämä seksiä kaipaavat miehet voisivat hoitaa puutteensa. Vai onko niin, että ilotalon seksitarjonta ei kiinnosta, kun se olisi liian helposti saatavilla?
Pelkäävä, vastaan kapinoiva nainen on paljon mielenkiintoisempi, vai mitä?
Tuu kyllä mentyä kellekkään paljastelemaa, vaikka olisi(kin) vähän puutteessa.
Ja mistähän päin maailmaa sä kuvittelet löytyvän ees kälysimpiä pirihuoria jotka suostuu myymään itseään hiekkakansalle!? :/
Rättipääkoirat pitäisi ampua ajoissa.
Lässyn lässyn lässyn... Kyllä maailmaan puhetta mahtuu!
"Monikulttuurisuus on rikkaus. Ei mulla muuta." A.Stubb (Kok.)
Tätä on monikulttuuri. unelmaa..
Toivottavasti nainen oli suvakki.
Serkkuni joka on vain 52-vuotias menetti pippelinsä koronarokotteen vuoksi. Pippeliin oli muodostunut veritulppa parin päivän kuluttua rokotteen ottamisesta.
Vietiin sitten teholle ja oli lähellä ettei henki mennyt. Pippeli oli ehtinyt mennä kuolioon, ja se piti sahata pois.
Itse kerkisin ottaa jo ensimmäisen rokotteen reilu kuukausi sitten, mutta vähän arveluttaa nyt tehostusannoksen ottamnen, koska sen kerrotaan aiheuttavan enemmän oireita.
Eikä tälläkään kertaa demla-inkvisiittorit suostunu tuomitsemaan kultamussukka-ressukkaansa edes korvauksiin!? :)
Eikös olisi aika jo karsia koko islam Suomesta? Arabit v*ttuun pohjoismaista! Niistä ei ole täällä muuta kuin HAITTAA!
Tämä ei ole vihapuhetta, vaan järkevää puhetta!
Jos joku pystyy todistamaan muuta, niin kirjoittakoon!
Ei suomalaiset paljon nenäänsä pidemmälle ajattele...
Teki ihan oikein. Suomessa lisäännytään niin hitaasti, että tyyppi ajatteli tarkastaa mitä akka tajuaa kalusta.
Se teko oli mielenosoitus, ja osoitti asian, jolle Suomi on kääntänyt selkänsä - lisääntyminen! Ukkohan pitäisi palkita rohkeudesta ottaa esiin vaiettu asia!
Ja lässyhumanistit kauhistelee.
Milloin Suomea alkaa kiinnostaa lisääntyminen? Miten se voidaan toteuttaa tehokkaasti, jos ihmisluonteita ei osata yhdistää sopivasti?
Sais alkaa noi kyrvän näyttelyt lisääntymäänkin, ja samoin vaatimukset hallitukselle, että luovat järjestelmän, joka tarkastaa 2 krt/vk yksin asuvan tilanteen, ettei tarvi alkaa ruumiita rahtaamaan vasta hajun perusteella!
Eikö heillä ole sellainen velvollisuus? Jos ei, kuka siitä on päättänyt?
Moni tuolla ei tee juuri muuta, kuin odottaa kuolemaa.
Kuolema noukkii kaiken, ei tarvitse erikseen odotella
Vanha uutinen ja todistaa vaan että Iranilais uroksilla on potenssia toisin kuin lerppapersuilla. Suomen väkiluku kasvaa vain kun miehet kykenevät lapsien tekoon ja tuo Iranilaismies näyttää esimerkkiä miten homma hoidetaan. Hyvä!
Naisilla kun on niitä kireitä legginsejä ja spandex asuja yllään julkisilla paikoilla, pillut ja perseet paistaa läpi niin isokyrpäset miehet vois alkaa käyttää sellasia ja laittaa etumukseen isosti pullotusta. Mitähän eduskunnan naiset tykkäis? Kyllähän ne tykkäis.
Katsoa saa muttei koskea ilman lupaa
Nythän ne käy baletissa niitä urkkimassa.