miehelle etten ole unelmakumppani?
Miten sanoa ihastuneelle
Anonyymi
103742
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 103
Vanhimmat
No enpä tiedä, tuo vaikka avoimesti esiin huonot päiväsi niin saa itse päättää, että kestääkö pää.
Ihastuneet on hölmöjä. Turha niille on sanoa yhtään mitään. Oma tajunta avautuu vasta myöhemmin.
Sanot vaan, että ihmisiä tässä kaikki ollaan ja olet oma itsesi. Vastuu tekemisistään on ylitunteilijalla.
-keinovaginamies-
Minusta sitä ei kuulu itse arvioidakaan, onko vai ei hyvä kumppani. Mitä sulla on annettavaa toiselle tai ei ole. Anna hänen itse päättää tutustuen sinuun oletko hyvä kumppani hänelle vai et. Et sinä voi sitä toisen puolesta päättää, ettet ole hänelle hänestä hyvä.
Se on aika mautontakin ajatella ja päättää toisen puolesta, etten anna edes tilaisuutta koska olen niin huono kumppani tuolle. Eri asia, jos et itse ole miehestä kiinnostunut, silloin ei pidäkkään antaa mitään vastakaikua ja ruokkia ihastusta. Pidät vaan etäisyyttä, hiljaisuutta ja sillä se ihastus unohtuu aikanaan. Jonain vuonna, joskus.
Se miten katselet itseäsi ei välttämättä vastaa sitä mitä toinen sinussa näkee. Itse olet itsesi kriittinen arvostelija, ne asiat mitkä itsessäsi näet huonoina voi toinen rakastaa niitä asioita sinussa.
Älkää ihmiset ajatelko toisten puolesta miksi he tykkää teistä. Ette te pysty siihen kuitenkaan, tietämään toisen syitä ja tunteita.
Se on loukkaavaa toista kohtaan yrittää sanoittaa toisen tunteita ja syitä. Epäarvostavaa.
Olet oikeassa tässä, erehdys voi olla suunnaton.
T.ano batiikki
Hillitön suorastaan ja epäsymmetrinen. :D
Syön hirveen läjän kaiken näkösii pillereitä, ja oon hullu narsisti, sekopoltsi, 🙈
Sano, et miehet ovat kiinnostaneet sinua vain seksi- mielessä? Et ole suhteiluun taipuvainen.
Ei ole sellaisesta kysymys.
No mikä sua sitten pelottaa?
Ei mua pelota, mut olen harvinaisen tiedostava. Joillakin ihmisillä on kaikessa voimakas tahto, jolla ei tehdä kuin tuhoa. Miksi pilata ihastuneen elämä?
Hmm, minusta sun siltikin kannattaisi jättää nuo arviot sen miehen tehtäviksi. Hyvä, että olet tiedostava, mutta voi se toinekin olla tiedostava ja tietoinen siitä, että olet voimakas tahtoinen. Hän ei vaan ehkä pidä sitä minkäänlaisena ongelmana. Kuten en itsekkään pitäisi.
Voimakas tahto ei ole yksinomaan huono asia, sen turvin pääsee elämässä nimenomaan eteenpäin. Eri asia on jos survoo muut oman tahtonsa alle ja jalkoihin, eikä osaa antaa toiselle tilaa ja joustaa yhtään. Silloin käy kuten minun suhteessa meinaa käydä, päällikkö päättää ja toinen alistuu, kunnes kyllästyy olemaan aina altavastaajana.
Tuosta kun mietit, niin olen juuri se kuvaamasi ”päällikkö”, että senpä vuoksi juuri.
Sitäpaitsi sen sijaan, että ajattelee pilaavansa toisen elämän voisi ajatella, että ehkä te molemmat opitte omista heikkouksistanne ja toistenne vahvuuksista? Voihan se suhde miehen kanssa kasvattaa sinuakin ihmisenä ja opettaa hallitsemaan voimakas tahtoisuuttasi niin, että se dominoi kaikkea pilalle?
Ei tule onnistumaan.
Koita nähdä suhteessa enemmän mahdollisuuksia, kun hankaluuksia. Jokainen suhde vaikuttaa jotenkin meihin ja tiedostamattakin opettaa ja kasvattaa aina jotain. Jokainen läheisempi ihmissuhde on eräänlainen "opetusmatka" omaan itseen ja elämään.
Toki pessimisti ei pety, mutta optimistilla on enemmän tilaisuuksia hyvään. ;)
Olkoon. Opit on opittu ja kyllästyttää katsoa lopputulos. Etsiköön muunlaisen naisen. En edes halua muuttua.
Eli sä olet luovuttaja? Tykkäät siitä miehestä itsekin, mutta olet päättänyt luovuttaa mielummin kun mukautua?
Et halua muuttua on se ongelma. Mutta mikset halua, se on pelko kai työn määrästä ja haasteista joita joutuisit läpi käymään?
Kyllästyttää katsoa vai pelottaa katsoa? :)
Mikä siihen on johtanut, että susta tuli päällikkö joka ei pysty joustamaan? Ja miksei pysty, kaikki pystyy joustamaan jos tahtoo pystyä.
Ei varmasti, kun päätit luovuttaa ennen kun uskallat edes kokeilla. Oma päätöksesi tietysti, mutta kun mietit asiaa niin jotenkin se sinuakin vaivaa.
Ei tiedostava ole luovuttaja vaan juurikin tietää nämä asiat ryhtymättä edes siihen, minkä tietää tuomituksi loppumaan.
Nuoruuteen kuuluu nämä kokeiluvirheet. Kokeneempana pystyy jo sanomaan ei.
Vai pelkäätkö, että rakastut siihen mieheen ja teidän suhde on sun päällikkömäisen vahvuuden ja luonteen vuoksi vaikea ja lopulta sydämesi särkyy sullakin? Mistä sä tiedät miten ihmissuhde taitava se mies on ja taitava käsittelemään sua ihmisenä ja sun hankaluuksiasi?
Vaikkei muut olis onnistuneet, niin entäs jos hän onnistuukin kesyttämään susta mukavan ja joustavan ihmisen? :)
Pärjääminen.
Vaivaa kun on päästävä pois ja keino on oltava.
Siihen on tultu sen kautta, että olen oppinut, että vain itse vastaa tästä elämästä. Elämää ei voi muiden käsiin antaa ja tuli mitä tahansa eteen, siitä on selvittävä apuja tarvisematta. Minut on kasvatettu vahvuuteen.
Elämänkokemus ei tarkoita, että aina tietää etukäteen kaiken ja on erehtymätön. Toki se antaa näkökulmaa, mutta osaatko kertoa miksi susta tuntuu sille, ettei edes kannata koittaa?
Nainen ei itke eikä nainen näytä tunteita.
Eli kova kuori ja paljon kipua kasvatti susta päällikön?
No siinä tapauksessa suosittelen kertomaan rehellisesti kantasi miehelle. Ei mitään liirum laarumia, vaan kerrot suoraan että koet olevasi liian päällikkö ja et halua siksi edes yrittää.
Sellaista käsittelijää ei ole syntynytkään. Vierellä olija kärsii lopuksi. Sen minä tiedän ja sitä minä pelkään ja sitä etten voi sellaista katsoa. Yrittäjät ovat epäonnistuneet.
Tuolla kerroin jo.
Pakko olla kova. Jos vain sitä on ollut aina. Se on normaali tila. Se on toisille kipua. Minulle se on minä.
Ei ne päällikkö-sanoja ymmärrä.
No yhä edelleen kysyn, että miksi annat tuomion teidän suhteelle jo ennen, kun edes yrität sitä suhdetta? Menet vanhojen juttujen takia tekemään tuollaisia päätelmiä, että ei tää toimi kumminkaan, kun ei ne muutkaan? Höntti. :D
Jos ne muut yrittäjät oli vaan niin typeriä, ettei ne osanneet painella oikeita nappuloita sussa. :)
Kirjoitat satuja. Taidat olla romantikko?
Kaikki mihin on kasvatettu, voi itsensä kasvattaa uloskin siitä. Ethän sä voi olla kenenkään kanssa parisuhteessa, jos sä noin ajattelet, että itse vastaa tästä elämästä, eikä muiden käsiin voi antaa mitään, ilman apujakin pitää vaan pärjätä vaikkei pärjäiskään.
Sulle nimenomaan tekis juuri hyvää kokea ja huomata, että vaikka sä annat toisellekin vastuuta sun elämästä ja hyvinvoinnista, se toimii ja se toinenkin osaa hoitaa asiat niin, että sun on hyvä olla. Sä et siis luota toisiin ihmisiin?
Eikä ole pakko olla. Se on vaan sun suojamuuris. Opittu rooli. Sinulle se toki on sinä, kun olet sen sisään itsesi käärinyt, mutta kyllä siitäkin eroon pääsee jos vaan haluaa päästä.
En anna itsestäni kellekään vastuuta. En varmasti luota. Se on totta.
No käytä sanoja joita ymmärtää. :)
Minusta on sääli, että ihmiset heittää mahdollisesti ihan upeita suhteita menemään vaan siksi, että ne on muka kristallipallosta nähneet, että ei tää hyvin pääty. Vaikka itse on vaan päässään päättänyt, että ei tää kuitenkaan toimi enkä kuitenkaan viitti.
Ku ei koskaan ennenkään. Entäs jos se mies on just se mies mikä sun piti tavata, ettei sun elämä olis kovaa ja yksin pärjäämistä?
Olen romantikko, parantumaton, mutta myös realisti. Mä en mistään ymmärrä niin paljon, kun rakkaudesta. :)
Suojamuuri mille? En edes ymmärrä. Kun just sanoin, että mulle se on normaali. Toiset haalii perhettä ja kaikkea ympärille, 50 ystävääkin. Parisuhteita. Kaikkea. Minä en tiedä muuta kuin sen, että yksin on pärjättävä. Ehkä juuri ne toiset ihmiset tekisivät yksin pärjäävästä myös erittäin heikon?
Sairaus nimeltä vahvuus.
Mitäs me tähän annettas lääkkeeksi? Paljon haleja ja pusuja, vattamakkaran kutituksia ja otsaan suukko, lopuksi syvä katse silmiin ja hymy, älä ole tuollainen mörökölli. Ota se mies kun se on kerran tulossa innoissaan sun kainaloos. :)
Toinen ihminen tekee toisesta heikon. Siihen tulee tunteita, joita ei ole omaan elämään kuulunut. Ne rapauttaa ja rampauttaa. Sen verran minä tiedän ja kukaan ei siihen halua ajautua.
Hyvä. Se käy sinulle hyvin.
Sano sinä mille? Koitas tehdä jotain normaalista poikkeavaa, ihan vaan kurillas. :)
Hullunrohkeesti.
Ei siitä heikoksi tule, jos luottaa muihin ja antaa muillekin vastuuta omasta elämästään. Aina voi painaa hätänappia, jos sille tuntuu. Ja ottaa ohjat omiin käsiin takaisin. Mut se ona iak hieno fiilis sekin, kun antaakin vähän löysää ja huomaa, että jumaliste mulla on mukavaa vaikka en itse olekkaan jatkuvasti kapteenina.
Rakkaus on aina riski. Ja se edellyttää sitä, että uskaltaa olla altis. Mutta minusta se on aian sen väärti, jos oikeita tunteita on.
Olet sinä romantikko. Muuta ei voi sanoa.
Ei vahvuus ole sairaus.
Kieltämättä, olen kotonani. :)
Paljon se ottaa, enemmän se antaa ja kaiken jaksan kantaa.
Ei ikinä. En anna sotkea tätä elämää.
Kyllä miesten suojaan pyrkiviä naisia on tuhatpäin. Sieltä löytyy miehelle hoivattavia ja huollettavia.
Järki voittaa.
Romantikoilla on tärkeä tehtävänsä maailmassa, uso pois. :)
On se, jos se estää tunteilemasta tai rakastamasta.
No onko sulla tunteita sitä miestä kohtaan? Se on ainoa tärkeä kysymys.
Tai sitten nimenomaan ei voita. :)
Ehkä joku lukija ilahtui kirjoituksistasi. Ne ei sovi mulle, mutta jatka toki täällä, se voi luoda jollekin hienoa kuvaa, miten elämä rakennetaan toisen huolenpitoon ja miten se kuitenkin romutetaan.
Romantikot on heikoilla. Romanttisuus on illuusio. Ainahan voi kuunnella vaikka kauniin kappaleen, mutta kun kolmen minuutin musiikki ja lyriikkaluritukset loppuvat, se on poks ja arki siinä. Mut kuten sanoin, sulle käy tuo eikä siinä mitään :)
Vastavuoroiseen huolenpitoon, et sinä pelkkänä matkustajana kyydissä kulje. Älä luulekkaan, ei se niin toimi.
Aika synkkä näkemys sulla, mikä pakko mitään on romuttaa? Kuka käskee?
Päinvastoin, mulla on kaikki voima. Mulla on rakkaus. Mä olen vahvimmilla jos kuka, kun aletaan voimissa mittailemaan. Jolla rakkaus, se voittaa aina. :)
Miksi?
Se ei kuulu tähän eikä sitä pidä päästä tähän kuulumaankaan. Koska käytäntö on vahvempi.
Jos olet oikeasti se romantikko niin kuin kirjoittelet, niin sillon varmaan ymmärrät ajatuksen, että sekin voi olla ihan yhtä suurta rakkautta, että laskee menemään?
Tietysti, luopuminen on rakkautta. Mutta sun syyt luopua kuulostaa vaan keksityiltä. :)
Etkö sä nyt ymmärrä, että se vahvuus lyö lopulta maihin. Ei kukaan tee mitään pakolla. Ei mitään romuttamistakaan, mutta se TULEE.
Mikä vahvuus? En mä ole havainnut sussa mitään sellaista mitä pitäisi pelätä, että se lyö maihin. Ainoa joka lyö maihin olet sinä itse, itsesi.
Osaatko ajatella sitä ettei joku voi tunnistaa jotain tiettyä tunnetta?
Onnea. Toivottavasti elämä kohtelee hyvin ja olet vahva.
Jaaa, nyt otettiin tämä kortti käyttöön. Joo, mutta puhutaanko me sinusta vai niistä muista, jotka ei tunnista sitä tunnetta?
Millä oikeudella sanot noin?
Kiitos. :)
Ei se ole kohdellut hyvin ja juuri siksi mä olen vahva.
Omalla oikeudella tulkita sun syitäsi vaan välttelyksi. Kun et oikeasti voi tietää miten käy sen perusteella miten joskus kävi.
Et ymmärrä. Olen sisällön jo selittänyt. Nyt en jaksa enempää tahkota, koska et ymmärrä. Kiitos keskustelusta.
Ei puhuta enää mistään. Olen selittänyt jo asian tuhanteen kertaan. Sisältö on tässä.
Ymmärrän mä omalla tavallani. Joo olet, mutta et sitä perimmäistä syytä. Onko sun pakko olla sitten niin jääräpää, ettet voi rakastaa ketään?
Ole hyvä, kiitos itsellesi myös.
Ei ole tuhatta viestiä edes, saati selitystä tuhanteen kertaan. Yksikin kerta riittää, kun sanot sen syyn etkä sitä minkä syyksi laitat. :)
Mutta joo annetaan olla.
Kenen miehestä nyt on kyse, ei taida se mies olla teihin ihastunut hyvät herrat ja narrit. Tykkää vaan aidoista naisista, moni mies.
Anna jo olla.
Juu, kyllä mä tajuan koska pitää antaa olla. Ettei hyödytä jatkaa.
Etkö sä vaan voi sanoa sille miehelle, ettei hän ole sinun unelmakumppanisi? Koska siitähän tässä kuitenkin on kysymys?
En voi kun niin ei ole.
No jos ei, niin eikö sitten kannattaisi viedä keskustelua tai toimintaa siihen suuntaan mikä kertoisi tai paljastaisi että et ole se unelma. Jättää siis arvioiminen sille miehelle. Koska se on tietyllä tavalla sen toisen aliarviointia, että sinä tietäisit hänen puolestaan mitä hän tahtoo. Kaiketi jokin semmoinen juttu on taustalla, että tiedät antaneesi itsestäsi todellisuutta siloitellumman kuvan.
Tämä. 👍
Tahalleen tehdä kaikki ylikorostetusti päin ....a? Ja odottaa?
Ei nyt tarvitse liioitellakaan. Mutta jokin ajatushan sinulla on, miten poikkeat oletetusta unelmasta. Ja ihmisille nyt on luonteenomaista aikansa yrittää esittää vähän enemmän jonkinlaista toiveminäänsä kuin todellista minäänsä. Ehkä se kysymyksesi "miten kertoa" oikeastaan onkin siitä "mitä" sinun pitäisi kertoa.
En mä ole esittänyt mitään. Ei se mua tunne lainkaan.
No sano sille että on maailman ihanin mies. Etkä koe olevasi hänen arvoisensa koska olet x ja tehnyt x.
Ja simsalabim, pallo on miehellä. Se joko hyväksyy asian x tai ihastus loppuu siihen. Rehellisyys on a& o.
Oikeastaan miksi murehdit tuollaista? Vai koetatko siirtää vastuuta sanomisella?
Voithan sanoa suoraan, ettet välitä ihmisistä ja tykkäät satuttaa, kun paikka tulee.
Eiköhän sillä saa höperömmänkin perääntymään?
Koetan siirtää koko tilannetta mistään olemisesta. Ei ole siitä kysymys etten välitä ihmisistä tai siitä, että haluan satuttaa. Haluan olla rauhassa. Pitääkö siis valehdella sen takia ja olla julmempi kuin onkaan.
Riippuu mistä päin kattoo
Eli et halua parisuhdetta. Ei kai sitä ole vaikea sanoa?
Vaikea se on täysin ymmärrettävästi sanoa jos toisella on herkemmät kuvitelmat. Se kantaa niitä pitkään.
Pitkittämällä ja valehtelemalla vain pahennat tilannetta. Etkö tosiaan muka ymmärrä?
Ei tarvii valehdellakkaan.
Eihän kukaan ole hyvää kumppaniainesta, ennenkuin opettelee olemaan toiselle kumppani.
Jos ei halua satuttaa, se on hyvä, mutta kumppanina aina väkisinkin satuttaa, vaikkei haluis. Esimerkiksi se, että toimii toiselle peilinä sattuu sitä toista, kun hän kokee itseään, mutta niin se menee. On vaan hyvä jos vierellä on ihminen joka ei säiky aiheuttamaansa reaktiota toisessa, vaan pitää kädestä kiinni ja rakastaa. 😊
Mä ymmärrän. Hän ei.
Nämä on kauniita juttuja kahdelta kirjoittajalta, mutta elämä on lopulta muuta. On hyviä peilejä ja on pahoja peilejä. Mä toivon parisuhteeseen pyrkiville miehille hyvän peilin elämänmatkalle ja joskus sen näkee miestä aiemmin.
No lähinnä mä mietin tässä aloittajaa, että peilinäkin täytyy osata olla . Hyväksyä se, että satuttaa haluamattaan ja sillä luo myös mahdollisuuden oppia itsestään jotain, sille toiselle.
Minusta jos lähtee idealla liikkeelle, ettei siihen pysty ja varoittaa siitä etukäteen, mutta lähtee ilman vastuuta siitä suhteeseen, on oikeasti vastuuton mulkku. Parempi sit olla yksin tai valita tyyppi, joka nieleksii kaikki tunteensa ja tyytyy vähään. 😊
Jos ei natsaa niin ei natsaa. Vikaa peilaajassa tai peilattavassa, yleensä molemmissa.
Niin, ei se ikinä helppoa ole...
Kysy siltä voitko olla sen dominatrix. Jotkuhan tykkää sellaista, että heitä alistetaan.
Siinä on se ero, että mä olen terve. Pysykööt temppuilijat omissa piireissään.
Sanot ettet ole unelmakumppani.
Sanot että olet korkeastikoulutettu ja teet jänniä asioita
Palstapoikien tasoteorian mukaan ihastunut on ätmi.
Minulle kävi erittäin kiusallisesti ihastuneen miehen kanssa näin:
Olimme samoissa juhlissa erään miespuolisen kaverini mökillä. Hän iski silmänsä minuun ja alkoi käyttäytyä mielestäni ahdistavasti ja kiusallisesti sillä en ollut tippaakaan kiinnostunut. En hänestä enkä kenestäkään muustakaan.
Olin ollut hyvän tovin sinkkuna ja tarkoitus oli jatkaa niin.
No, mies ilmestyi aina jostain seuraani tai lähettyville. Tein käytökselläni selväksi että kiinnostusta ei ole, käyttäydyin välinpitämättömän viileästi.
Ei antanut periksi. Asia jäi kuitenkin siihen, en päästänyt yhtään lähemmäksi.
Meni muutama päivä, ja törmäsin tähän mieheen kadulla. Suostuin menemään kahvilaan, ja edelleen käyttäydyin viileästi ja ehkä hieman torjuvastikin. Silti hän pyysi minua ulos seuraavana päivänä.
Suoraan sanoen en tuntenut minkäänlaista vetoa häneen, tuppautuminen ärsytti mutta suostuin lähtemään seuraavana iltana pizzalle italialaiseen ravintolaan.
No, yksi johti toiseen ja aloimme tapailla. Olin edelleen hyvin skeptinen ja näytin sen. Ei antanut periksi.
Kaikkea en jaksa tässä alkaa selostaa, mutta aloin kiinnostua hänen jutuistaan, ja opin huomaamaan että kyseessä on reilu kiltti ihminen joka ei juo eikä räyhää.
Aloimme vähitellen tapailla ja lopulta löysimme itsemme asumasta yhdessä. Itseäni en ole muuttanut, olen edelleen se sama raadollinen minä joka alusta asti olin, mutta hän sanoo rakastuneensa minuun heti. Oli korviaan myöten ihastunut ja on edelleen.
Olemme olleet 11 vuotta avoliitossa ja minä olen varmasti se "vaikea" osapuoli, hän suhtautuu siihen hyväksyen. Hyväksyy minut minuna, itsepäisenä, itsenäisenä, vahvatahtoisena. Täydennämme toisiamme, siksi kai toisiamme jaksammekin ja olemme mukavasti hitsautuneet yhteen.
Omasta mielestäni tyhmintä on esittää muuta kuin oikeasti on, totuus paljastuu kuitenkin lopulta. Jos et kelpaa sellaisena kuin olet, kävele pois ja etsi toinen joka hyväksyy tai elä yksin.
Niin, tässä on nyt hyvä esimerkki siitä, että naisia pitäisi jaksaa sinnikkäästi tavoitella jos heistä on todella kiinnostunut. Vaikka nainen pyristelee akrkuun.
Mutta sitten se toinen kolikon puoli, monet kokee ton niin ahdistavaksi, että me2. Mistä mies sitten voi ikinä tietää tai hybridikään, että missä kohtaa on viisasta vaan luovuttaa ja missä kohtaa jatkaa sinnikkäästi sen naisen tavoittelua?
Olen tätä asiaa monesti eri puolilla kysellyt, kun eteen on sattunut ja kukaan ei oikein osaa sanoa. Osaatko sinä?
Koska pitää tajuta lopettaa toisen tavoittelu, lopettaa olemasta sinnikäs, koska on toisesta kiinnostunut todenteolla? Oikeasti haluaisin tähän jonkun järkevän vastauksen, koska ainakin mulle tämä on asia johon saattaisin joutua törmäämään. Olen sinnikäs ympärillä pyörijä, kun olen kiinnostunut toisesta, mutta sitten me2. Ei sekään kivaa ole, jos toisella on jatkuvasti olo, että toi saatanan typerys ei tajua lopettaa.
Eikä se ole tarkoitus aiheuttaa toiselle ahdistusta. Joten?
Lisättäköön, että olen sinnikkäässti ollut miesten ympärillä pyörijä. Naisia en ole piirittänyt, en ainakaan kovin aktiivisesti ( olen varattu sekin estää). Mutta jotenkin koen, että naiset tuntuu olevan herkkiä asian suhteen, suuttumaan siis jos heidän ympärillä pyörii eikä tajua lopettaa. Silti pitäisi olla myös aktiivinen, jotta nainen kokee että häntä tavoitellaan, eikä hänen tarvitse kuin hyväksyä tai hylätä.