Koronarokote voi tutkimusten mukaan todella muuttaa DNA:ta

Anonyymi

Uudet tutkimustulokset MIT:sta ja Harvardista vahvistavat oletusta, että koronarokotteessa oleva viruksen geeniperimä voi siirtyä pysyväksi osaksi ihmisen DNA:ta. Mikäli näin käy, solut alkavat tuottaa jatkuvasti koronaviruksen piikkiproteiinia ja sen vasta-aineita. Tämä johtaa siihen, että vastustuskyky koronaviruksille ja mahdollisesti muillekin taudinaiheuttajille heikkenee. Muitakin seurauksia saattaa olla.

Nämä alle vuodessa kehitetyt koronarokoteaineet ovat kokeellisia aineita jotka toimivat geenitekniikalla. Ne eivät ole samanlaisia kuin vanhat, hyvin tunnetut ja tutkitut tuhkarokko- ym. rokotteet, joissa elimistöön ruiskutetaan toimintakyvyttömäksi tehtyä virusta, joka herättää immuunijärjestelmän tuottamaan vasta-aineita. Geenitekniikkaan perustuvien mRNA-rokotteiden tarkoitus on saada elimistö tuottamaan ensin itse elävää koronaviruksen ns. piikkiproteiinia ja sen jälkeen sille vasta-aineita. Rokotteita kehittävät lääkeyhtiöiden tutkijat väittävät, ettei viruksen geeniperimä, RNA voisi päästä kosketuksiin ihmisen DNA:n kanssa eikä muuttua pysyväksi osaksi sitä, mutta arvostettujen huippuyliopistojen MIT:n ja Harvardin tutkijat ovat osoittaneet että voi. Kokeissa on käytetty soluviljelmiä ja koronapotilaiden kudosnäytteistä ja ruumiinavauksista saatuja soluja.

Jos ja kun viruksen geeniperimä muuttuu pysyväksi osaksi ihmisen geenistöä, seuraukset voivat olla arvaamattomat.

Tutkimusten perusteella ei voi sanoa varmuudella, kuinka todennäköistä on että koronarokotteen kohdalla tätä tapahtuisi. Kiistatonta kuitenkin on, että ilmiötä esiintyy jo nyt luonnostaan itse koronaviruksen kohdalla (ks. Science-lehden linkki alla). Rokotteen kohdalla viruksen geenien integroitumista ihmisen DNA:han tulee tutkijoiden mukaan todennäköisesti tapahtumaan vielä useammin kuin luonnollisen koronaviruksen kohdalla siksi, että rokotteen lähettäjä-RNA , (siis aine jossa on viruksen geneettistä koodia) on kehitetty laboratoriossa vahvemmaksi ja pitempään soluissa pysyväksi kuin luonnollisen koronaviruksen RNA, joka hajoaa nopeasti.

Jos ja kun koronarokotteen saaneiden solut alkavat itse jatkuvasti tuottaa koronan piikkiproteiinia ja elimistö kehittää siihen vasta-aineita, prosessi on vaiheittainen ja jatkuu solujen jakautuessa ihmisen elimistössä. Vuosien mittaan siis kasvaa niiden solujen määrä, joissa on pysyvä geenimuutos.

On ainakin teoreettisesti mahdollista, että rokotteen aiheuttama geenimuunnos ehtisi solujen jakautuessa myös sukusoluihin, jolloin muuntunut perimä siirtyisi jälkipolvillekin.

Koronapandemia on laantumassa. Terveydenhuollon päättäjät uskovat tämän johtuvan rokotuskattavuuden lisääntymisestä. Oli syynä rokotteet tai pandemian luonnollinen kulku viruksen laimetessa kuten yleensä käy ei ole syytä, ainakaan minun mielestäni, kenenkään enää riskeerata omaa pitkän tähtäimen terveyttään kokeellisilla rokotteilla. (Etenkään lasten ja nuorten, jotka eivät edes oman terveytensä takia tarvitse rokotetta, koska he eivät juuri koskaan saa taudin vakavaa muotoa.)

MIT & Harvard Study Suggests mRNA Vaccine Might Permanently Alter DNA After All
(MIT:ssa ja Harvardissa tehty tutkimus antaa viitteitä, että mRNA-rokote saattaa sittenkin muuttaa DNA:ta pysyvästi)

https://www.algora.com/Algora_blog/2021/03/16/mit-harvard-study-suggests-mrna-vaccine-might-permanently-alter-dna-after-all

Further evidence supports controversial claim that SARS-CoV-2 genes can integrate with human DNA
(Uusi tutkimusnäyttö tukee kiistanalaista väitetta, että koronaviruksen geenit saattavat integroitua ihmisen DNA:han)

https://www.sciencemag.org/news/2021/05/further-evidence-offered-claim-genes-pandemic-coronavirus-can-integrate-human-dna

146

6512

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisään vielä tämän minkä laitoin jo toiseen ketjuunkin:
      Jos on riskiryhmässä ja aikoo sen takia ottaa koronarokotteen, kannattaisi mielestäni odottaa ainakin syksyn yli kunnes pandemia todennäköisesti viimeistään laantuu. Sitä ennen voi suojautua esimerkiksi käyttämällä tehokkaita ammattikäyttöön tarkoitettuja maskeja, jotka suojaavat myös käyttäjää itseään eikä vain muita. Ja tietenkin noudattamalla muitakin varotoimenpiteitä.

      Kokeellisen koronarokotteen mahdolliset haittavaikutukset saattavat olla pysyviä. Muutama kuukausi sinnittelyä tavanomaisin suojakeinoin lienee kokonaisriskiarvioinnissa suotuisampi vaihtoehto.

      • Anonyymi

        Mitä hyötyä siitä olisi?

        Kaikenlaisia rokotteita on annettu jo siviiliväestölle jo 6kk sitten, eikä haittoja näy. Koepotilaille niitä annettiin noin vuosi sitten, eikä heilläkään tiettävästi ole ilmestynyt mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai haittoja ei näy? 🤣😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai haittoja ei näy? 🤣😂

        Ei näy ei. Mielikuvitusnäkyjä, Esson tietotoimiston juoruja ja salaliittosivustoja ei lasketa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä hyötyä siitä olisi?

        Kaikenlaisia rokotteita on annettu jo siviiliväestölle jo 6kk sitten, eikä haittoja näy. Koepotilaille niitä annettiin noin vuosi sitten, eikä heilläkään tiettävästi ole ilmestynyt mitään.

        USA:n lääkeviraston sivuilta löytyy lääketehtaiden antamat julkaisut suunnittelemistaan tutkimuksista etukäteen. Näistä covid-rokotteista löytyy jo kesäkuulta tutkimusohjelma neljännestä tehosterokotteesta ja miten siihen on valittu tietyt henkilöt, jotka varmasti tulevat saamaan sen. Miten lääketehdas tietää, keille heidän tietty rokoteannos on pistetty? Ketkä kuuluvat rokoteryhmään, joka saa vain blasebon? Olemmeko me siis koekaniineja, vaikka kaikki viralliset lähteet väittävät rokotteita annettavan tautitilanteen mukaisesti?
        Löytyy myös tilastotietoa kaikista kolmen päivän sisällä rokotuksesta kuollieista ihmisistä. Määrä on USA:ssa 45000 ja tilastoasiantuntija epäilee, että luku on 5,9 kertaa liian pieni. Tämä asiantuntija kuulu ryhmään, joka viranomaisena tarkkailee maassa kaikkien kuolemantapausten tilastoja, jotta löydettäisiin mahdollisimman nopeasti mahdollista kuolemaa aiheuttavat poikkeamat väestötasolla.
        Isojen firmajen henkilöstöpäälliköt käyvät jo läpi firmassa rokotuksen saaneiden listaa ja varautuvat korvaamaan heidät kolmen vuoden sisällä. Miksi?

    • Anonyymi

      Koronatartunnan jälkeen ihminen alkaa taantumaan takaisin apinaksi?

      • Anonyymi

        "Ihminen (Homo sapiens) on ainoa nykyisin elossa oleva ihmisten (Homo) sukuun kuuluva nisäkäs. Ihminen kuuluu kädellisten (Primates) lahkon isojen ihmisapinoiden (Hominidae) heimoon."

    • Anonyymi

      Koeapinoita, tässä tilanteessa.

    • Anonyymi

      Tiedemiehet ympäri maailmaa ovat varoittaneet tästäkin jo rokotusten aloittamisesta lähtien,mutta suurin osa luottaa Nohynekkiin ja Rämettiin sokeasti,eivätkä suostu näkemään mitään muuta vaihtoehtoa kuin PIIKKI jonka luvattiin olevan ainoa tie takaisin "NORMAALIIN"

      Nohynek ja Rämet ja muu Plandemian johtoporras kyllä tiesivät jo aiemmin Piikin vaarat ja tehottomuuden!

      https://koronarealistit.com/suojaako-rokote-tartunnalta/

      "Suojaako rokote tartunnalta?

      Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja sanoi, että Covid -19 rokote ei suojaa tartunnoilta.

      Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet kertoi YLE:n haastattelussa 6.4.2020 että ”Meiltä puuttuu näyttö että RNA-rokote pystyy antamaan suojaa mihinkään tautiin.”

      Samassa jutussa haastatellaan myös Hanna Nohynekiä, THL:n ylilääkäriä. Hän sanoo: ”SARS-rokotteiden kehittely jäi kesken vuonna 2003, kun tauti hiipui tuolloin eikä ole palannut sairastuttamaan ihmisiä. Silloin havaittiin kuitenkin asioita jotka huolestuttivat uuden koronarokotteen kehittäjiä. Kun koe-eläin joka ei ollut ennen kohdannut virusta rokotettiin, ja rokotuksen jälleen kohtasi luonnon viruksen, se saikin vaikeamman taudin”.

      Tilanne on siis maamme ylimpien terveysviranomaisten kertomana se, että maamme terveydenhoitajia ja lääkäreitä sekä koko kansaa painostetaan ottamaan rokote, jotta he eivät levitä tautia. Kyseessä on rokote, josta on todettu, että se tuskin estää taudin leviämistä, vaan on kehitetty lieventämään taudin oireista kärsivien oireita.

      Lisäksi kerrotaan, että aiempien koronavirusrokotteiden kehittäminen on päättynyt, kun eläinkokeet ovat osoittaneet koronarokotteen pahentavan rokotuksen jälkeen saatua luonnon viruksen aiheuttamaa tautia. Tämä huolestutti rokotteiden kehittäjiä, ja kehittäminen tyssäsi siihen.

      Onko tässä syy siihen että eläinkoevaihe on jätetty väliin nyt tarjolla olevan Covid-19-rokotteen kohdalla? LiveScience-julkaisu paljasti, että eläinkokeet on yksi tärkeistä askelista joista on laistettu Covid-19 rokotteen kohdalla, jotta rokote saataisiin nopeasti markkinoille.

      • Anonyymi

        Tuon skeidan levittäminen pitäisi olla laitonta

        - Rokotteen kyky torjua tauteja, erityisesti vakavampia muotoja ja kuolema, on selvä ja varmistettu asia
        - Rokote vähentää myös riskiä levittää tautia
        - Rokotteita on jaettu tähän mennessä 2,75 miljardille ihmiselle, eikä mitään mystisiä kuolemia ole vastaan tullut, kukaan ei ole muuttunut krokotiiliksi, infertiiliksi tai mitään muutakaan roskaa, mitä antivaxxerit levittivät koko alkuvuoden

        Teillä nämä tarinat muuttavat muotoa koko ajan. Ennen väititte kovaan ääneen, että rokotekehityksessä käytetyt koe-eläimet kuolivat (mikä ei ollut totta, eikä lainaamanne asia edes liittynyt covid-rokotteisiin mitenkään). Kun se kumoutui hölmöyteensä, niin nyt on siten näköjään rokotteesta eläinkokeissa haittaa tautia vastaan. Valitettavasti se nyt vaan menee toisinpäin ja näyttö rokotteen toimivuudesta tautia vastaan on olemassa niin laboratoriotasolla, kuin elävästä elämästä.

        Eläinkokeita ei jätetty covid-rokotteiden kehittämisessä väliin. Se on 100% roskaa.

        TODISTA TUO KAIKKI!!!!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Factcheckerit on lääkefirmojen rahoittamia!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Factcheckerit on lääkefirmojen rahoittamia!

        Ainakin yhden näkemäni Factcheker-sivuston, joka koetti kumota Dr. Mike Yeadonin väitteitä, omistaa säätiö jonka pääosakas on koronarokotteita valmistava säätiö.

        Yeadon on yksi Doctors for Covid Ethics-järjestön perustajista. Hän on alallaan arvostettu tutkija.

        Youtube ja Facebook ovat ilmoittaneet päätöksestä sensuroida sivut, jotka ovat "ristiriidassa terveysviranomaisten konsensuksen kanssa" koronapandemiasta.

        Katsoin Yeadonin haastatteluvideon englanniksi ja suomeksi, ja en nähnyt siinä mitään muuta kuin normaalia tieteellistä keskustelua.

        Sensuuripäätös on uskomaton . En olisi koskaan voinut kuvitella, että maailma menee tähän.

        Yeadonin haastattelu suomeksi:
        Älä ota koronarokotetta – Dr. Michael Yeadon
        https://rapsodia.fi/ala-ota-koronarokotetta-dr-michael-yeadon/

        Teidän ei kannattaisi aina lähteä moiseen henkilökulttiin mukaan. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko joku "ihan oikee tutkija". Ainoa millä on merkitystä on se, kykeneekö joku osoittamaan jonkin asian todeksi. Tätä varten tarvitaan tutkimus. Kun tutkimus on tehty, toisten ammattilaisten pitää käydä se läpi siltä varalta, että tutkija on sokea omille virheilleen. Kun toisetkin tutkijat ovat sitä mieltä, että tutkimus on oikein tehty, sen tuloksia voidaan pitää melko luotettavina. Lisävarmuutta saadaan, kun jokin toinen tutkijaryhmä tutkii samaa asiaa. Tutkimusmetelmä voi olla erilainen, koska jos useilla menetelmillä päädytään samaan tulokseen, tulos on jo varsin luotettava. Toki voidaan myös yrittää toistaa ensimmäisen tutkijan tulokset vaikkapa samoilla menetelmillä, koska tunnetaan tapauksia (varsinkin kun joku väittää saavuttaneensa jotain yllättäviä tuloksia), etteivät muut saa toistettua tuloksia, vaikka tekevät asiat tismalleen kuvatulla tavalla. Tällöin on suuri riski, että alkuperäinen tutkija on joko tahallaan tai huomaamattaan tehnyt jotain muutakin, kuin mitä paperiin on kirjoittanut, tai näyte on kontaminoitunut, tai tulokset ovat puppua.

        Joo älä nyt yritä viisastella ja päteä. Kuulut siihen kaikkeen yksinkertaisimpaan kategoriaan, mitä tulee ihmisten älykkyyteen. Uskotte noihin naurettaviin fact-checkereihin, joiden motiivit ja kytkökset on hyvin tiedossa. Eihän nuo oo mitää muuta ku yks työkalu muiden joukossa teidän määkijöiden paimentamiseen. On kyllä äärimmäisen lapsellista uskoa mitään kyseenalaistamatta viralliseen kerrontaan. Ei kyse oo siitä, että jotku uskoo kaiken mitä netistä lukee tai katsoo vaan siitä, että te uskotte nimenomaan KAIKEN mitä virallinen kerronta teille syöttää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teidän ei kannattaisi aina lähteä moiseen henkilökulttiin mukaan. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko joku "ihan oikee tutkija". Ainoa millä on merkitystä on se, kykeneekö joku osoittamaan jonkin asian todeksi. Tätä varten tarvitaan tutkimus. Kun tutkimus on tehty, toisten ammattilaisten pitää käydä se läpi siltä varalta, että tutkija on sokea omille virheilleen. Kun toisetkin tutkijat ovat sitä mieltä, että tutkimus on oikein tehty, sen tuloksia voidaan pitää melko luotettavina. Lisävarmuutta saadaan, kun jokin toinen tutkijaryhmä tutkii samaa asiaa. Tutkimusmetelmä voi olla erilainen, koska jos useilla menetelmillä päädytään samaan tulokseen, tulos on jo varsin luotettava. Toki voidaan myös yrittää toistaa ensimmäisen tutkijan tulokset vaikkapa samoilla menetelmillä, koska tunnetaan tapauksia (varsinkin kun joku väittää saavuttaneensa jotain yllättäviä tuloksia), etteivät muut saa toistettua tuloksia, vaikka tekevät asiat tismalleen kuvatulla tavalla. Tällöin on suuri riski, että alkuperäinen tutkija on joko tahallaan tai huomaamattaan tehnyt jotain muutakin, kuin mitä paperiin on kirjoittanut, tai näyte on kontaminoitunut, tai tulokset ovat puppua.

        Te ette oivalla edes niin ilmeistä asiaa, että vallassa oleva media ei todellakaan toimi vallan vahtikoiran roolissa, jos koskaan on täysin toiminutkaan. Mutta tänä päivänä tilanne on kaikkea muuta. Eikä tuossa mitään suurta oivallusta edes tarvita, asia täytyy myös hyväksyä vaikka ymmärrän kyllä, että te ette välttämättä kestä maailmankuvan totaalista romuttumista.

        Mitäs luet niitä medioita. Lue tutkimuksia. Tutkimukset nyt vaan kertoo saman kuin mediakin, mutta sitten ei tarvitse itkeä mediasta

        Hölmö ei ole se joka luottaa tutkimusten ja ammattilaisten enemmistöön, mutta idiootti on se, joka ilman mitään pätevää todistetta mistään pitää vipperäpäiden internet-sivuja luotettavina samalla kun luulee koko muun maailman olevan salajuonessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Factcheckerit on lääkefirmojen rahoittamia!

        Vaihtoehtosivustot ovat Kremlin rahoittamia (ja kiinan)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaihtoehtosivustot ovat Kremlin rahoittamia (ja kiinan)

        Jos vaihtoehtoiset sivut ovat Kremlin rahoittamia, niin kuka rahoittaa niitä "oikeita" sivuja?

    • Anonyymi

      Virallinen koronalinja on käsittämätön senkin vuoksi, että koronatautiin on olemassa kotioloissa lääkärin valvonnassa toteutettava monlääkehoito, joka, jos se aloitetaan varhaisvaiheessa, on tehokas. On ollut virhe käskeä koronaoireita saavan pysyä kotona ilman mitään lääkehoitoa kunnes tulee hengitysvaikeuksia, jolloin vasta on hakeuduttava sairaalaan, sen jälkeen vaihtoehdot vähenevät. Varhaisvaiheen hoidossa käytetään vanhoja hyvin tutkittuja lääkkeitä kuten malarialääkkeitä, ja hoito etenee suunnitellusti koronataudin vaiheiden mukaan. USA:ssa alkuvaiheen hoitoa toteutetaan jo laajalti ja sillä on pelastettu monia iäkkäitäkin koronapotilaita näillä hoidoilla, jotka eivät ole edes kalliita. Lisää tässä linkissä:

      https://www.clovercarecentre.com/tucker-carlson-interviews-dr-peter-mccullough-on-covid/

      Linkin haastatteluvideossa puhuu Dr. PeterMcCullough, joka on kollegoineen kehittänyt ko. varhaisvaiheen hoidot, ja hän ihmettelee, miksi niitä ei käytetä. McCullough on yksi maailman arvostetuimmista epidemiologeista.

      • Anonyymi

        Jostain syystä antivaxxereilla on aina tämä käsittämätön henkilökulttiajattelu

        Jokainen heidän näkemystään tukeva lääkäri on aina maailmankuulu, huippuluokan tutkijatohtorikuuluisuus... vaikka näin ei ole

        Ja vaikka olisikin, sillä ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä, mitä joku pystyy osoittamaan todeksi, ei se mitä joku väittää

        Kesti noin kaksi minuuttia löytää kaikkea typerää, mitä tämä McCullough on sanonut rokotteista. Hän esimerkiksi väittää rokotteiden tappavan ja että sairastunut ei voi sairastua uudelleen. Rokotteet nyt eivät kuitenkaan kahdentuhanne seitsemänsadan viidenkymmen miljoonan piikitetyn jälkeen ole mitään joukkokuolemia aiheuttanut. Sen sijaan tiedetään varmuudella, että osa koronaan sairastuneista sairastuu uudelleen. Tämän takia esimerkiksi CDC suosittelee myös sairastuneita ottamaan rokotteen. Erityisesti iäkkäät ja taudin lieväoireisena sairastaneet ovat riskissä sairastua uudelleen, koska vastustuskyky itse taudista voi tällöin jäädä heikoksi.

        Ainoa lääke, jonka tehosta on jotain näyttöä covidia vastaan, on Ivermectin. Tämä ei kuitenkaan ole virallinen, hyväksytty hoito ainakaan vielä ja varsin ongelmalliseksi tämän hoidon tekee se, että USA:ssa antivaxxerit ovat käyttäneet hevosille tarkoitettua Ivermectiniä (onhan se samalla nimellä, joten what can go wrong!) ja päätyneet sairaalaan...

    • Anonyymi

      Koronapiikki ei ole monen asiantuntijankaan mielestä edes mikään varsinainen rokote, vaan kokeellinen, geenitekniikkaan pohjautuva aine jota ei kannata ottaa koska sitä ei ole tutkittu vielä läheskään tarpeeksi.

      • Anonyymi

        Maailma on täynnä "asiantuntijoita", jopa niin monta että niitä löytyy joka asiasta iltapäivälehtien haastateltaviksi

        Todellisuudessa alan koulutuksen saaneet oikeat asiantuntijat pitävät covid-rokotteita rokotteina. Toki tuhansien ja miljoonien tutkijoiden ja vastaavien joukosta löytyy aina muutama propellipää, mutta ei se asiaa miksikään muuta

        HIV:n eristänyt ja siitä Nobelin saanut tutkija on (tai ainakin oli ennen) vakuuttunut, ettei HIV:llä ja AIDS:lla ole mitään tekemistä keskenään ja että HIV ei ole vaarallinen. Oli valmis jopa piikittämään tätä itseensä todistaakseen väitteensä. Hän ei saanut kuitenkaan lupaa tähän. Luin asiasta niin kauan sitten, etten nyt löytänyt tähän hätään lähdettä tai varmistusta asialle, joten suhtauduttakoon tähän joskus lukemaani hieman varauksella.

    • Anonyymi

      SARS- ja MERS-rokotteiden kehittely tyssäsi aikanaan siihen, kun koe-eläimiä kuoli sankoin joukoin niiden immuunijärjestelmän heikennyttyä mRNA-rokotteesta niin, että ne reagoivat normaalia voimakkaammin luonnonviruksiin.
      Kun nyt tuli kiire saada rokote uudelle koronavirusvariantille SARS-Covid-2:lle, tämä "unohdettiin" ja jatkettiin kehittelytyötä siitä mihin se jäi. Eläinkoevaihe jätettiin pois. Eläinparoille tietysti hyvä, mutta... me olemme nyt sitten se koejoukko.

      THL:n Hanna Nohynek on tästä maininnut olevansa huolissaan. Puhui kerran vähän sivu suunsa Ylen haastattelussa.

      Mutta ei kai sillä niin väliä. Kunhan saadaan se rokote.

      Minua huolestuttaa etenkin, että Suomessakin kokeillaan mRNA-rokotteita jo pienillä lapsilla. Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksessa alkaa alle 12-vuotiaiden lasten koronarokotetutkimus yhteistyössä lääkeyhtiöiden kanssa.
      Lasten rokotekokeilusta kerrotaan Aamulehdessä:

      https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000008001465.html
      "Lasten koronarokotetutkimus alkaa Suomessa: Tampereelta mukana noin 40 alle 12-vuotiasta – pienimmät vain puolen vuoden ikäisiä

      Tutkimuksen kohteena oleva rokote on sama Pfizerin ja Biontechin Comirnaty-koronarokote, joka on Suomessa eniten aikuisilla käytetty uuteen mRNA-teknologiaan pohjautuva rokote. Nuorimmat nyt käynnistyvässä tutkimuksessa mukana olevat lapset ovat vain kuuden kuukauden ikäisiä."

      Nyt sitten myös lapset ovat koe-eläiminä.

      Minusta Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtajaa Mika Rämetiä voisi kutsua Suomen Mengeleksi.

      • Anonyymi

        Nohynek ja Rämet valehtelevat tietoisesti mRNA rokotteista,haitat ollut kaikkien tiedossa jo pitkään.

        Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja sanoi, että Covid -19 rokote ei suojaa tartunnoilta.

        Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet kertoi YLE:n haastattelussa 6.4.2020 että ”Meiltä puuttuu näyttö että RNA-rokote pystyy antamaan suojaa mihinkään tautiin.”

        Samassa jutussa haastatellaan myös Hanna Nohynekiä, THL:n ylilääkäriä. Hän sanoo: ”SARS-rokotteiden kehittely jäi kesken vuonna 2003, kun tauti hiipui tuolloin eikä ole palannut sairastuttamaan ihmisiä. Silloin havaittiin kuitenkin asioita jotka huolestuttivat uuden koronarokotteen kehittäjiä. Kun koe-eläin joka ei ollut ennen kohdannut virusta rokotettiin, ja rokotuksen jälleen kohtasi luonnon viruksen, se saikin vaikeamman taudin”.

        Tilanne on siis maamme ylimpien terveysviranomaisten kertomana se, että maamme terveydenhoitajia ja lääkäreitä sekä koko kansaa painostetaan ottamaan rokote, jotta he eivät levitä tautia. Kyseessä on rokote, josta on todettu, että se tuskin estää taudin leviämistä, vaan on kehitetty lieventämään taudin oireista kärsivien oireita.

        Lisäksi kerrotaan, että aiempien koronavirusrokotteiden kehittäminen on päättynyt, kun eläinkokeet ovat osoittaneet koronarokotteen pahentavan rokotuksen jälkeen saatua luonnon viruksen aiheuttamaa tautia. Tämä huolestutti rokotteiden kehittäjiä, ja kehittäminen tyssäsi siihen.

        Onko tässä syy siihen että eläinkoevaihe on jätetty väliin nyt tarjolla olevan Covid-19-rokotteen kohdalla?

        https://koronarealistit.com/suojaako-rokote-tartunnalta/

      • Anonyymi

        Ei, ei,ei

        En tiedä oletko sama tyyppi, joka on levittänyt tätä valhetta täällä kuukausia, vai oletko joku toinen propellipää, joka on löytänyt taas samat tarinat

        1) Koe-eläimet eivät kuolleet
        2) Ne koe-eläimet joista te puhutte, eivät edes liity covid-rokotteiden kehittämiseen
        3) Ne koe-eläimet paranivat siitä taudista, jota niillä testattiin
        4) Se tekniikka jota kyseisessä koerokotteessa käytettiin on eri kuin covid-rokotteissa käytetty

        5) Covid-rokotteissa koe-eläinvaihetta ei jätetty pois, eivätkä nämä kaksi tutkimusta liity toisiinsa.

        Tämänkin vanhan valheen levittämisestä voisitte jo luopua, mutta kun kaikki roska mitä levitätte, on parista-kolmesta englanninkielisestä alkulähteestä peräisin, niin kävipä minkä tahansa maan nettisivuilla, löytää aina samat puppu-puheet, vain eri kielillä.

        1)koe-eläimet kuolivat tai saivat taudin rajumpana
        2)liittyvät nimenomaan KORONA viruksiin
        3)eivät parantuneet.katso kohta 1
        4)Sama mRNA tekniikka
        5)koe-eläin vaihe ohitettiin ja tästä on video Senaatin kuulustelusta jossa Pfizerin johtaja myöntää tämän.

        Löytyykö linkkiä millä kumoat nämä?
        PS. joku facktcheck valkopesu sepustus ei nyt kelpaa.

        Joo niitä naurettavia fäkt-zekkereitä nuo tunkee todisteina joka paikkaan :) Ei noilla oo kykyä ajatella asiakokonaisuuksia kovinkaa laajassa perspektiivissä. Maailmankuva on valmiiksi saneltu jonkun toisen toimesta juuri sellaiseksi kuin sen halutaan karjalaumalla olevankin ja sitä maailmankuvaa hoidetaan tuijottamalla iltapäivälehtiä ja ylen uutisia. Onhan se välillä mukavaa jotain kuittailla mutta loppujen lopuks, siinäpähän ottavat paratiisipistoksensa ja jatkavat kuorossa määkimistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1)koe-eläimet kuolivat tai saivat taudin rajumpana
        2)liittyvät nimenomaan KORONA viruksiin
        3)eivät parantuneet.katso kohta 1
        4)Sama mRNA tekniikka
        5)koe-eläin vaihe ohitettiin ja tästä on video Senaatin kuulustelusta jossa Pfizerin johtaja myöntää tämän.

        Löytyykö linkkiä millä kumoat nämä?
        PS. joku facktcheck valkopesu sepustus ei nyt kelpaa.

        Ymmärrätkö kuitenka idioottimaista on uskoa hörhösivustojen tekaistuja väitteitä, joiden tueksi ei ole mitään todistusaineistoa tai näyttöä?

        - Kaikki rokotteet on todistetusti testattu ensin eläimillä. Eläimet eivät kuolleet (tapaus johon viittaatte on vuosien takaa ja liittyy täysin toisella tekniikalla tehtyyn kokeeseen, eivätkä eläimet kuolleet siinäkään testissä)

        - Näytähän linkki siihen senaatin kuulusteluun. Ainoa missä edes jotain tuollaista on väitetty, on Texasilaisen senaattorin ja parin rokotevastaisen hörhön jutuissa ja tämä löytyy netistä. Pfizerin pomoa siinä ei ole ja koko tämä teidän väitteenne on yhtä tekaistu, kuin se valehtelu Kanadalaislentäjien rokotekiellosta.

        "Löytyykö linkkiä millä kumoat nämä?"

        Joo. Etsi googlella mikä tahansa asiantuntijaorganisaation lausunto, asiaa koskeva haastattelu, faktojen tarkastus (teitä nuo tosiasiat harmittaa, kun eivät sovi vääristyneeseen maailmankuvaanne...)

        Mutta koska sinunlaisesi älykääpiö ei tietenkään osaa tietoa etsiä, vaan osaa ainoastaan lukea silmät kiiluen, touhutippa housuissa jotain vipperäpäiden sivustoja, niin tässä: https://www.ema.europa.eu/en/documents/assessment-report/comirnaty-epar-public-assessment-report_en.pdf Sieltä löytyy, miten on tutkittu. Löytyy myös eläinkokeet.

    • Anonyymi

      On vuotanut tieto, että Englanti voi joutua pysyvään lockdowniin. Mielenosoittajat rokotuksia vastaan syyllistetään viruksen levittämisestä. Toinen lääketieteen tohtori ennustaa että yksinomaan USA:ssa tulee kuolemaan tai vakavasti vaurioitumaan k-rokotusten sivuvaikutuksista. Myös Amerikassa on jo Bideeni lähettämässä vapaaehtoisia ihmisten ovien taakse houkuttelemaan piikille ja jos eivät kieltäytyjät mene, niin sitten tulee armeija hakemaan heitä suljettuihin leireihin.... kuolemaan? Myös Englannissa levitetään valheellisia huhuja koronavirusvarianteista. https://www.brighteon.com/a9158f56-5b73-4741-b4ce-b5ba286f4b1e

      • Anonyymi

        Terveystaloustieteen tohtori, terveydenhoitaja Kirsi Kautiainen on työskennellyt vuosia mm. THL:ssä. Hän on yksi lääkäreiden Pelastetaan lapset -vetoomuksen allekirjoittajista.

        https://pelastetaanlapset.fi/#/
        Lääkäreiden vetoomus lasten ja nuorten korona­rokotusten estämiseksi

        "Pelastetaan Lapset on lääkäreiden käynnistämä kampanja. Sivuiltamme löydät lääkäreiden, tutkijoiden ja terveydenhuollon työntekijöiden esilletuomaa riippumatonta tietoa. Tältä sivulta näet myös mukana olevat lääkärit ja terveydenhuollon ammattilaiset. "

        Kautiainen kyselee allaolevassa videossa koronapiikin (jota hän ei kutsu rokotteeksi) turvallisuudesta ja mm. miksi sitä halutaan kokeilla myös lapsiin, jotka edes eivät itse hyödy rokotteesta:

        Kuka kantaa k-piikeistä vastuun, miten paljon niitä on tutkittu ja miksi suositellaan kaikille?
        https://www.youtube.com/watch?v=yYG2Jcc98mQ

        "Nämä rokotteet, piikit ovat nyt käytössä hätämyyntiluvalla, vajavaisella tutkimusnäytöllä, eli MITÄÄN TIETOA NÄIDEN PIIKKIEN PITKÄAIKAISVAIKUTUKSISTA EI OLE. Ja lyhyen aikavälin näyttö viittaa siihen että näistä piikeistä on paljon enemmän haittaa kuin mistään muusta aikaisemmasta rokotteesta. "

      • Anonyymi

        Pitkä sulkutila, sosiaalinen eristys, toimeentulon uhka luovat ihmisille pysyvän paniikkitilan. Se lienee tarkoituksellista, jotta kaikille saadaan SE "ROKOTE".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitkä sulkutila, sosiaalinen eristys, toimeentulon uhka luovat ihmisille pysyvän paniikkitilan. Se lienee tarkoituksellista, jotta kaikille saadaan SE "ROKOTE".

        Planeetta pitää pelastaa ihmisiltä,itse tautihan ei tarvitse rokotetta ollenkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveystaloustieteen tohtori, terveydenhoitaja Kirsi Kautiainen on työskennellyt vuosia mm. THL:ssä. Hän on yksi lääkäreiden Pelastetaan lapset -vetoomuksen allekirjoittajista.

        https://pelastetaanlapset.fi/#/
        Lääkäreiden vetoomus lasten ja nuorten korona­rokotusten estämiseksi

        "Pelastetaan Lapset on lääkäreiden käynnistämä kampanja. Sivuiltamme löydät lääkäreiden, tutkijoiden ja terveydenhuollon työntekijöiden esilletuomaa riippumatonta tietoa. Tältä sivulta näet myös mukana olevat lääkärit ja terveydenhuollon ammattilaiset. "

        Kautiainen kyselee allaolevassa videossa koronapiikin (jota hän ei kutsu rokotteeksi) turvallisuudesta ja mm. miksi sitä halutaan kokeilla myös lapsiin, jotka edes eivät itse hyödy rokotteesta:

        Kuka kantaa k-piikeistä vastuun, miten paljon niitä on tutkittu ja miksi suositellaan kaikille?
        https://www.youtube.com/watch?v=yYG2Jcc98mQ

        "Nämä rokotteet, piikit ovat nyt käytössä hätämyyntiluvalla, vajavaisella tutkimusnäytöllä, eli MITÄÄN TIETOA NÄIDEN PIIKKIEN PITKÄAIKAISVAIKUTUKSISTA EI OLE. Ja lyhyen aikavälin näyttö viittaa siihen että näistä piikeistä on paljon enemmän haittaa kuin mistään muusta aikaisemmasta rokotteesta. "

        Seuraava teksti on lääkäreiden Pelastetaan Lapset -kampnajan adressista, joka löytyy Adressit. com -sivustolta, sen otsikko on VETOOMUS LASTEN JA NUORTEN KORONAROKOTUSTEN ESTÄMISEKSI:

        https://www.adressit.com/vetoomus_lasten_ja_nuorten_koronarokotusten_estamiseksi?s=87730843

        Suomalaisten lääkäreiden perustama Pelastetaan Lapset -kampanja tarjoaa mahdollisuuden suojella lapsia ja nuoria kokeellisilta geeniteknologisilta injektioilta.
        Lisätietoja www.PelastetaanLapset.fi
        Nyt voit vaikuttaa allekirjoittamalla tämä vetoomus!

        Sars-Cov-2-virukseen ja Covid-19-tautiin liittyvää tiedeaineistoa tutkittuamme olemme erityisen huolissamme siitä, että julkisuudessa puhutaan nyt myös lasten rokottamisesta. Lasten riski sairastua vakavaan koronatautiin tai kuolla siihen on erittäin vähäinen, joten rokotteella ei ole heille saavutettavissa hyötyä – ainoastaan haittoja.

        Adressissa on paljon perusteluja, alla niistä muutamia. Nämä koskevat myös aikuisia:

        Käytettävät koronarokotteet eivät ole virallisesti käyttöön hyväksyttyjä, vaan niillä on EU:ssa vain ehdollinen myyntilupa, USA:ssa hätämyyntilupa. Lopulliset hyödyt ja haitat selviävät vasta vuosien kuluttua.

        Rokotteiden kliiniset turvallisuuskokeet ja lisensointi ovat kesken ja valmistuvat esimerkiksi Pfizerin rokotteen osalta vasta vuonna 2023.

        Rokotteita ei ole tähän asti testattu lainkaan alle 16-vuotiailla, raskaana olevilla, monisairailla eikä Covid-19-taudin sairastaneilla. Nyt rokotetutkimukseen värvättävät lapset alistetaan mielestämme vaaralliseen kokeiluun.

        Covid-19-taudin sairastaneilla on rokotusta parempi luontainen suoja koronavirustautia vastaan. He eivät siis tarvitse rokotusta. Sitä vastoin heillä on suurempi riski saada rokotuksesta haittavaikutuksia.

        Rokotus ei anna pitävää suojaa Covid-19-taudin tartuntaa vastaan. Tämä havaittiin mm. Kanta-Hämeen keskussairaalan koronavirusepidemiassa toukokuussa 2021. Siellä havaittiin myös, että rokotetut voivat levittää tartuntaa. Maailmalta on raportoitu kymmeniä tuhansia tapauksia, joissa henkilö on sairastunut koronaan rokotuksesta huolimatta ja osa on jopa kuollut.

        Rokotettu voi saada vakavamman koronataudin liian suuresta immuunivasteesta johtuen, kirjoittaa ylilääkäri ja rokotetutkija Hanna Nohynek Suomen Lääkärilehden numerossa 21/2020.

        USA:n VAERS-haittavaikutusrekisteriin on ilmoitettu yli 5000 koronarokotteisiin liittyvää kuolemaa. EU:n alueella kuolleita on yli 10 000. Myös useita lasten rokotuskuolemia on raportoitu.

        Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean verkkosivulla on 15.6.2021 rekisteröity 91 rokotuksiin liittyvää kuolemantapausta. Koronarokotusten vakavia haittavaikutusilmoituksia on rekisteröity 1531, mikä tarkoittaa 42,8 kpl/100 000 rokoteannosta. Tarkempaa käsittelyä odottaa 4270 haittavaikutusilmoitusta. Sikainfluenssan rokotukset keskeytettiin 24.8.2010, kun vakavia haittavaikutuksia oli 9,2 kpl/100 000 rokoteannosta.

        Nuorten sydänlihastulehdus on äskettäin havaittu erittäin vakava sairaus, jonka epäillään olevan yksi koronarokotteiden haittavaikutuksista. USA:ssa niitä on ilmoitettu jo yli 800. Viranomainen tutkii niistä lähemmin runsasta kahtasataa.

        Miksi tämä rokotuskampanja halutaan viedä läpi hinnalla millä hyvänsä?

        Miksi näistä kuolemista ja vakavista haittavaikutuksista ei puhuta meidän tiedotusvälineissämme?

        Näin kyselevät siis Pelastetaan Lapset -adressin laatineet lääkärit ja sen tähän mennessä allekirjoittaneet lähes 3000 suomalaista.

        Allekirjoitin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Allekirjoitin

        Samoin.Lapset eivät sairastu koronaan tai jos sairastuvat oireet ovat lähes poikkeuksetta lieviä, joten koronarokotteelle ei ole tarvetta.

        "lyhyen aikavälin näyttö viittaa siihen että näistä piikeistä on paljon enemmän haittaa kuin mistään muusta aikaisemmasta rokotteesta"

        En ole rokote- tai lääkealan ammattilainen, mutta sen verran pitkään olen rokotevastustajia vastaan taistellut, että olen lukenut ja kuullut käytännössä kaiken mitä rokotteet ovat koskaan ihmiskunnalle aiheuttaneet (historiasta löytyy muutama epäonnistuminen).

        Tämän tietopohjan perusteella voin sanoa suoraan, että tuo lainaamani teksti on täyttä 100% roskaa. Ensinnäkin joskus kauan sitten kun elokuvat olivat mustavalkoisia ja teknologia ei vielä kovin kehittynyt, saattoi välillä olla rokote-eriä, joissa oli liikaa elävää virusta mukana ja tällaiset tapaukset aiheuttivat muutamia valitettavia tapauksia, joissa jonkin verran rokotettuja joutui kärsimään.

        Ketkään muut, paitsi hörhöt, eivät luule korona-rokotteesta aiheutuneen mainittavia määriä haittoja. Tietysti noiden hörhösivuilla ihmisiä kuulemma kuolee kuin kärpäsiä, kaikki ovat infertiilejä ja muuttuvat joko apinoiksi tai krokotiileiksi, ainakin vastustuskyky on nyt mennyttä.. kuulemma.

        Todellisuudessa mitään tällaista ei ole tapahtunut. Piikitettyjä on jo 2,75 miljardia. Merkittäviä sivuvaikutuksia on ollut lähinnä kuoleman porteilla olleilla vanhuksilla joissakin hoitokodeissa, joissa jostain käsittämättömästä syystä (Norjassa) annettiin kuolinvuoteellaan makaaville vanhuksille rokotus.

        (Ehkä sen takia, että kotihoidon ja vanhustenlaitosten lähi-hoitajat ovat laiskimpia ottamaan rokotteen tai käyttämään maskia. Rokotekattavuus on tutkitusti sitä korkeampi, mitä korkeampi koulutus. Tämä pätee myös terveydenhoidossa, jossa lääkäreiden rokotusmäärät ovat yleensä korkeimmat, hoitajat tulevat toisena ja lähi-hoitajat ja vastaavat tulevat pahnan pohjimmaisina.)

        Rokotteissa haittavaikutukset ilmenevät tyypillisesti hyvin nopeasti ja yleensä viimeistään kahden kuukauden sisällä. Tämän jälkeen elimistössä ei enää ole aktiivisia komponentteja, jotka jotain voisivat aiheuttaa. Tämän takia CDC ja vastaavat muut organisaatiot maailmalla vaativat odottamaan kaksi kuukautta rokotetestien valmistumisen jälkeen, ennen kuin rokotteita ryhdyttiin jakamaan kansalaisille.

        Perusstatistiikkana:

        Maailmalla on tähän mennessä sairastunut vähintään 190 miljoonaa ihmistä ja kuollut vähintään 4 miljoonaa (kuolleisuus noin 2%). "Vähintään" siksi, että monissa kehitysmaissa monet ovat vain sairastuneet ja parantuneet tai sairastuneet ja kuolleet, eikä niitä ole missään tilastoissa.

        Hoidon kehityttyä kuolleisuus on laskenut, mutta edellyttää yhä, että vapaita sairaalapaikkoja on tarpeeksi. Jos liian moni sairastuisi kerralla, kaikkia vaikeasti sairaita ei voitaisi hoitaa ja kuolleisuus nousisi.

        Aikaa myöten todennäköisesti kaikki saavat covidin. Ne jotka on rokotettu, ovat varsin hyvässä suojassa ainakin kuolemalta ja teho-osastolta, mutta jos katsotaan mitä tapahtuisi ilman rokotetta. 7,9 miljardia asukasta maapallolla. 2% kuolleisuus: 158 miljoonaa kuollutta. Tämä ei ota vielä huomioon sitä, että hoitopaikkoja ei riittäisi juuri kenellekään, joten kuolleisuus olisi todellisuudessa korkeampi.

        Olipa taas paljon kaikenlaista vääristelyä.

        En jaksa edes käydä kaikkea läpi, mutta otetaan vaikka tämä esimerkkinä: "Nuorten sydänlihastulehdus on äskettäin havaittu erittäin vakava sairaus"

        Todellisuudessa sydänlihastulehduksia aiheuttaa mikä tahansa virustauti. Onko flunssa? Oletko intissä tai harrastat urheilua? Rasitus virus voi hyvin johtaa sydänlihastulehdukseen.

        Lisäksi nuo tapaukset olivat hyvin lieviä, joten on aikamoinen väite puhua "erittäin vakavasta sairaudesta".

        Kolmanneksi virustaudit, kuten covid, aiheuttaa siis vastaavia

        Neljänneksi USA:ssa ainakin 185 miljoonaa ihmistä on jo saanut rokotteen, joten riski lievälle sydänlihastulehdukselle rokotteesta on siis: 0,000004 (hui hurjaa!)

        Minkä alan asiantuntija te, herra/rouva, taas olittekaan?

        "Minkä alan asiantuntija te, herra/rouva, taas olittekaan?"

        Pitääkö olla asiantuntija osatakseen lukea THL sivuilta, että lapset eivät sairastu vakavasti?Jos lapset eivät sairastu koronaan se kertoo että heidän immuunijärjestelmänsä toimii kuten pitää.Rokotteet ainoastaan opettavat kehon tunnistamaan virukset, immuunijärjestelmä on se joka virukset tuhoaa oli rokotettu tahi ei.Nämä ovat ihan perusasioita.

        https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/lapset-ja-koronavirus

        Nykytiedon mukaan lapset eivät sairastu aikuisia helpommin COVID-19-koronavirusinfektioon. Suurin osa tapauksista on raportoitu aikuisilla ja myös aiemmissa koronavirusepidemioissa (SARS, MERS) lasten infektiot olivat harvinaisia.

        Vaikea koronavirustauti on erittäin harvinainen lapsilla

        Vaikean koronavirustaudin riski on matala niillä lapsilla ja nuorilla,

        jotka ovat terveitä,
        joiden perussairaus, esimerkiksi astma tai sydänsairaus, on hoitotasapainossa,
        jotka sairastavat diabetesta ilman merkittäviä lisäsairauksia.

        Sairastumisriski ei ole yleensä kohonnut myöskään lapsilla, jotka tarvitsevat puolustuskykyä lamaavaa eli immunosuppressiivista lääkitystä. Sen sijaan lääkityksen lopettaminen voi olla vaarallista.

        Nykytiedon mukaan lapset tartuttavat virusta eteenpäin vähemmän kuin aikuiset.

        Lasten COVID-19-koronavirusinfektioista on toistaiseksi vähän tietoa. Kiinalaiset ovat kuvanneet COVID-19-infektioon sairastuneilla lapsilla flunssan kaltaisia oireita, kuten nuhaa, yskää ja kuumetta; joillakin oli myös vatsaoireita.

        Laboratoriossa varmistetut koronavirusinfektiot ovat tähän mennessä julkaistun tiedon mukaan olleet lapsilla lähes poikkeuksetta lieviä. Perussairaudet voivat altistaa lapsia – kuten aikuisiakin – vaikeammalle taudille, mutta tästä on toistaiseksi kertynyt vähän tietoa.

        Mikä antaa sinulle pätevyyden arvioida lasten rokottamistarvetta? Se että lapset eivät _yleensä_ saa vakavia oireita, ei tarkoita, etteivätkö he ollenkaan saisi. Samoin lapsia on myös kuollut koronaan, vaikka se harvinaista onkin. Lisäksi oireetonkin lapsi voi levittää koronaa muihin. Rokotetun riski levittää on selvästi pienempi.

        Itse en osaa arvioida riskejä, koska minulla ei ole riittävää tietomäärää asiasta, joten en anna asiasta mitään omasta päästäni keksimiä lausuntoja.

        Katsotaanpa, mitä THL ja CDC sanovat:

        "Kansallisen ohjeistuksen mukaisesti koronarokotetta tarjotaan tällä hetkellä kaikille 16 vuotta täyttäneille ja niille 12-15 vuotiaille, jotka ovat alttiita vakavalle koronavirustaudille. Koronavirustauti on yleensä lievä lapsilla ja nuorilla, mutta Euroopan tartuntatautiviraston kootussa tutkimusaineistossa on nähtävissä, että perussairaudet lisäävät huomattavasti myös 12–15-vuotiaiden koronavirustartunnan saaneiden sairastavuutta ja kuolleisuutta." --THL

        "While fewer children have been sick with COVID-19 compared to adults, children can be infected with the virus that causes COVID-19, can get sick from COVID-19, and can spread the virus that causes COVID-19 to others. Children, like adults, who have COVID-19 but have no symptoms (“asymptomatic”) can still spread the virus to others.

        Most children with COVID-19 have mild symptoms or have no symptoms at all. However, some children can get severely ill from COVID-19. They might require hospitalization, intensive care, or a ventilator to help them breathe. In rare cases, they might die." --CDC

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/lapset-ja-koronavirus

        Nykytiedon mukaan lapset eivät sairastu aikuisia helpommin COVID-19-koronavirusinfektioon. Suurin osa tapauksista on raportoitu aikuisilla ja myös aiemmissa koronavirusepidemioissa (SARS, MERS) lasten infektiot olivat harvinaisia.

        Vaikea koronavirustauti on erittäin harvinainen lapsilla

        Vaikean koronavirustaudin riski on matala niillä lapsilla ja nuorilla,

        jotka ovat terveitä,
        joiden perussairaus, esimerkiksi astma tai sydänsairaus, on hoitotasapainossa,
        jotka sairastavat diabetesta ilman merkittäviä lisäsairauksia.

        Sairastumisriski ei ole yleensä kohonnut myöskään lapsilla, jotka tarvitsevat puolustuskykyä lamaavaa eli immunosuppressiivista lääkitystä. Sen sijaan lääkityksen lopettaminen voi olla vaarallista.

        Nykytiedon mukaan lapset tartuttavat virusta eteenpäin vähemmän kuin aikuiset.

        Lasten COVID-19-koronavirusinfektioista on toistaiseksi vähän tietoa. Kiinalaiset ovat kuvanneet COVID-19-infektioon sairastuneilla lapsilla flunssan kaltaisia oireita, kuten nuhaa, yskää ja kuumetta; joillakin oli myös vatsaoireita.

        Laboratoriossa varmistetut koronavirusinfektiot ovat tähän mennessä julkaistun tiedon mukaan olleet lapsilla lähes poikkeuksetta lieviä. Perussairaudet voivat altistaa lapsia – kuten aikuisiakin – vaikeammalle taudille, mutta tästä on toistaiseksi kertynyt vähän tietoa.

        Että haluatko sinä selittää jollekin monisairaan lapsen äidille, että "joo me nyt ei voida antaa mitään rokotteita, kun ryhmä huolestuneita maallikoita oli sitä mieltä, että niistä on vaan haittaa lapsille... sori jos kun kakaras kuolee... hopes and prayers ja sillee"

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveystaloustieteen tohtori, terveydenhoitaja Kirsi Kautiainen on työskennellyt vuosia mm. THL:ssä. Hän on yksi lääkäreiden Pelastetaan lapset -vetoomuksen allekirjoittajista.

        https://pelastetaanlapset.fi/#/
        Lääkäreiden vetoomus lasten ja nuorten korona­rokotusten estämiseksi

        "Pelastetaan Lapset on lääkäreiden käynnistämä kampanja. Sivuiltamme löydät lääkäreiden, tutkijoiden ja terveydenhuollon työntekijöiden esilletuomaa riippumatonta tietoa. Tältä sivulta näet myös mukana olevat lääkärit ja terveydenhuollon ammattilaiset. "

        Kautiainen kyselee allaolevassa videossa koronapiikin (jota hän ei kutsu rokotteeksi) turvallisuudesta ja mm. miksi sitä halutaan kokeilla myös lapsiin, jotka edes eivät itse hyödy rokotteesta:

        Kuka kantaa k-piikeistä vastuun, miten paljon niitä on tutkittu ja miksi suositellaan kaikille?
        https://www.youtube.com/watch?v=yYG2Jcc98mQ

        "Nämä rokotteet, piikit ovat nyt käytössä hätämyyntiluvalla, vajavaisella tutkimusnäytöllä, eli MITÄÄN TIETOA NÄIDEN PIIKKIEN PITKÄAIKAISVAIKUTUKSISTA EI OLE. Ja lyhyen aikavälin näyttö viittaa siihen että näistä piikeistä on paljon enemmän haittaa kuin mistään muusta aikaisemmasta rokotteesta. "

        Suomessa ei ole kuollut yhtään alle 30 vuotiasta koronaan!
        Tässäkin ryhmässä on varmasti niitä perussairaita joilla riski suurempi,mutta silti EI YHTÄÄN !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa taas paljon kaikenlaista vääristelyä.

        En jaksa edes käydä kaikkea läpi, mutta otetaan vaikka tämä esimerkkinä: "Nuorten sydänlihastulehdus on äskettäin havaittu erittäin vakava sairaus"

        Todellisuudessa sydänlihastulehduksia aiheuttaa mikä tahansa virustauti. Onko flunssa? Oletko intissä tai harrastat urheilua? Rasitus virus voi hyvin johtaa sydänlihastulehdukseen.

        Lisäksi nuo tapaukset olivat hyvin lieviä, joten on aikamoinen väite puhua "erittäin vakavasta sairaudesta".

        Kolmanneksi virustaudit, kuten covid, aiheuttaa siis vastaavia

        Neljänneksi USA:ssa ainakin 185 miljoonaa ihmistä on jo saanut rokotteen, joten riski lievälle sydänlihastulehdukselle rokotteesta on siis: 0,000004 (hui hurjaa!)

        0.000000000000000001% jutuistasi saattaa jopa sivuta totuutta !

        https://healthimpactnews.com/2021/17503-dead-1-7-million-injured-50-serious-reported-in-european-unions-database-of-adverse-drug-reactions-for-covid-19-shots/

        https://koronarealistit.com/tutkija-koronarokotteesta-me-teimme-suuren-virheen/

        TOTUUS voi kirpaista mutta lukaisepa aluksi nuo linkit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että haluatko sinä selittää jollekin monisairaan lapsen äidille, että "joo me nyt ei voida antaa mitään rokotteita, kun ryhmä huolestuneita maallikoita oli sitä mieltä, että niistä on vaan haittaa lapsille... sori jos kun kakaras kuolee... hopes and prayers ja sillee"

        Riskiryhmät ovat asia erikseen, koska heille tauti voi olla vakavampi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa ei ole kuollut yhtään alle 30 vuotiasta koronaan!
        Tässäkin ryhmässä on varmasti niitä perussairaita joilla riski suurempi,mutta silti EI YHTÄÄN !

        Kokeellisiin koronarokotteisiin on kuollut lapsia. Ks. Pelastetaan lapset -adressi.

        https://www.adressit.com/vetoomus_lasten_ja_nuorten_koronarokotusten_estamiseksi

        SA:n VAERS-haittavaikutusrekisteriin on ilmoitettu yli 5000 koronarokotteisiin liittyvää kuolemaa. EU:n alueella kuolleita on yli 10 000. Myös useita lasten rokotuskuolemia on raportoitu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        0.000000000000000001% jutuistasi saattaa jopa sivuta totuutta !

        https://healthimpactnews.com/2021/17503-dead-1-7-million-injured-50-serious-reported-in-european-unions-database-of-adverse-drug-reactions-for-covid-19-shots/

        https://koronarealistit.com/tutkija-koronarokotteesta-me-teimme-suuren-virheen/

        TOTUUS voi kirpaista mutta lukaisepa aluksi nuo linkit.

        Lukea tuollaisia sivuja on yhtä vitun tyhmää kuin uskoa nigerialaiskirjeisiin tai että avaruuden alienit kaappaavat amerikkalaisnaisia tunkeakseen anaalisondeja niihin.

        Kai sitä voi laittaa nettisivulle ihan mitä tahansa. Vaikka että sängyn alla asuva mörrimöykky tappoi viime vuonna satatuhattamiljoonaa lasta, eikä tyhmä ole se joka tuollaisia sivuja luo ja rahaa tekee, vaan ne hyväksikäytetyt hölmöt, joka sitä sanomaa eteenpäin ilmaiseksi levittää ja luo noille lisää rahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "lyhyen aikavälin näyttö viittaa siihen että näistä piikeistä on paljon enemmän haittaa kuin mistään muusta aikaisemmasta rokotteesta"

        En ole rokote- tai lääkealan ammattilainen, mutta sen verran pitkään olen rokotevastustajia vastaan taistellut, että olen lukenut ja kuullut käytännössä kaiken mitä rokotteet ovat koskaan ihmiskunnalle aiheuttaneet (historiasta löytyy muutama epäonnistuminen).

        Tämän tietopohjan perusteella voin sanoa suoraan, että tuo lainaamani teksti on täyttä 100% roskaa. Ensinnäkin joskus kauan sitten kun elokuvat olivat mustavalkoisia ja teknologia ei vielä kovin kehittynyt, saattoi välillä olla rokote-eriä, joissa oli liikaa elävää virusta mukana ja tällaiset tapaukset aiheuttivat muutamia valitettavia tapauksia, joissa jonkin verran rokotettuja joutui kärsimään.

        Ketkään muut, paitsi hörhöt, eivät luule korona-rokotteesta aiheutuneen mainittavia määriä haittoja. Tietysti noiden hörhösivuilla ihmisiä kuulemma kuolee kuin kärpäsiä, kaikki ovat infertiilejä ja muuttuvat joko apinoiksi tai krokotiileiksi, ainakin vastustuskyky on nyt mennyttä.. kuulemma.

        Todellisuudessa mitään tällaista ei ole tapahtunut. Piikitettyjä on jo 2,75 miljardia. Merkittäviä sivuvaikutuksia on ollut lähinnä kuoleman porteilla olleilla vanhuksilla joissakin hoitokodeissa, joissa jostain käsittämättömästä syystä (Norjassa) annettiin kuolinvuoteellaan makaaville vanhuksille rokotus.

        (Ehkä sen takia, että kotihoidon ja vanhustenlaitosten lähi-hoitajat ovat laiskimpia ottamaan rokotteen tai käyttämään maskia. Rokotekattavuus on tutkitusti sitä korkeampi, mitä korkeampi koulutus. Tämä pätee myös terveydenhoidossa, jossa lääkäreiden rokotusmäärät ovat yleensä korkeimmat, hoitajat tulevat toisena ja lähi-hoitajat ja vastaavat tulevat pahnan pohjimmaisina.)

        Rokotteissa haittavaikutukset ilmenevät tyypillisesti hyvin nopeasti ja yleensä viimeistään kahden kuukauden sisällä. Tämän jälkeen elimistössä ei enää ole aktiivisia komponentteja, jotka jotain voisivat aiheuttaa. Tämän takia CDC ja vastaavat muut organisaatiot maailmalla vaativat odottamaan kaksi kuukautta rokotetestien valmistumisen jälkeen, ennen kuin rokotteita ryhdyttiin jakamaan kansalaisille.

        Perusstatistiikkana:

        Maailmalla on tähän mennessä sairastunut vähintään 190 miljoonaa ihmistä ja kuollut vähintään 4 miljoonaa (kuolleisuus noin 2%). "Vähintään" siksi, että monissa kehitysmaissa monet ovat vain sairastuneet ja parantuneet tai sairastuneet ja kuolleet, eikä niitä ole missään tilastoissa.

        Hoidon kehityttyä kuolleisuus on laskenut, mutta edellyttää yhä, että vapaita sairaalapaikkoja on tarpeeksi. Jos liian moni sairastuisi kerralla, kaikkia vaikeasti sairaita ei voitaisi hoitaa ja kuolleisuus nousisi.

        Aikaa myöten todennäköisesti kaikki saavat covidin. Ne jotka on rokotettu, ovat varsin hyvässä suojassa ainakin kuolemalta ja teho-osastolta, mutta jos katsotaan mitä tapahtuisi ilman rokotetta. 7,9 miljardia asukasta maapallolla. 2% kuolleisuus: 158 miljoonaa kuollutta. Tämä ei ota vielä huomioon sitä, että hoitopaikkoja ei riittäisi juuri kenellekään, joten kuolleisuus olisi todellisuudessa korkeampi.

        Tässäpä meillä varsinainen intellektuelli :) Kuvittelee olevansa huomattavasti fiksumpi kuin itse asiassa onkaan ja tietää, että nuo muut ovat hörhöjä. No, häneltä puuttuu se Reiner Fuellmich:in mainitsema ylemmän tason älykkyys, jota vaaditaan, että voi sisäistää mitä täällä pallolla tapahtuu todellisuudessa isossa kuvassa. Ei sen tajuamiseen neroutta tarvita, mutta sitä "katuälykkyyttä" kylläkin.

        Mutta et kuitenkaan kykene osoittamaan mitään olennaisesti väärin olevaa asiaa kirjoituksissa. Teikäläisten teksteistä taas ei virheitä puutu....

    • Anonyymi

      Suurin osa koronaan sairastuneista on ollut rokottamattomia.
      Koronaa levittävät ne jotka käyvät massatapahtumissa ja ravintoloissa, ikähaarukka 15-35v. Yllämainitut ihmiset eivät käytä suojaimia, eivät käytä edes käsidesiä ruokakaupassa käydessään, he eivät välitä itsestään eivätkä muiden terveydestä.
      He ovat nuoria ja terveitä, eihän heihin mikään sairaus iske ja jos tarttuukin niin se on heidän mielestään vain pientä flunssaa josta ei tarvitse välittää.

      Niin kauan kuin yllämainittuja tyyppejä on liikenteessä, minä suojaudun.
      Rokote on yksi tapa suojautua. Tarvittaessa otan kolmannenkin koronapiikin. Piste.

      • Anonyymi

        Ottaisin mieluusti kolmannen, että saisi lisäsuojaa uusia variantteja vastaan. Todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin kaikki saavat taudin.

        Samoin nyt kun influenssa on päässy kehittymään pari vuotta putkeen, se saattaa iskeä tavallista kovemmilla oireilla. Pitää muistaa ottaa myös influenssarokote - oikeastaan tällä kertaa kaikkien kannattaisi ottaa se.

      • Anonyymi

        Kuole sitten suonet täynnä piikkiproteiinia.
        Aikuinen ihminen pelkää hysteerisesti tavallista kausi-infulenssaa.
        Ota sinkkiä, d-vitamiinia ja nosta yleiskuntoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuole sitten suonet täynnä piikkiproteiinia.
        Aikuinen ihminen pelkää hysteerisesti tavallista kausi-infulenssaa.
        Ota sinkkiä, d-vitamiinia ja nosta yleiskuntoa!

        Kuole sinä keuhkot täynnä covidia

        Miten selität, että kaikkien satojen miljoonien mRNA-rokotusten jälkeen kukaan ei ole kuollut "suonet täynnä piikkiproteiinia". Ymmärrätkö kuinka typerää on väittää moista, kun koko vitun maailmasta ei löydy mitään viitteitä siitä, että mongerruksenne olisi lähelläkään todellisuutta?

        Riskit:

        Covid: 190 miljoonaa sairastanutta, 4 miljoonaa kuollutta: 2% kuolleisuus ja pysyviä haittoja monille muille

        Rokotteet: 2750 miljoonaa rokotettua, salaliittoteoreetikkojenkaan mukaan kuolleita ei enempää kuin muutama tuhat: 0,0000007%

        Uusimpien raporttien mukaan pelkästään Intiassa on kuollut jopa 3 miljoonaa henkilöä SarsCov 2 viruksen aiheuttamaan tautiin.

    • Anonyymi

      Mitähän kulkutauteja Saksan tulva-alueille tulee, viemärit kuitenkin rikkoutuneet ja mistään hygieniasta ei voi nyt pitää täysillä huolta. Eiköhän koronahössötys saa nyt alueen ihmisissä pisteen, vähän pakko laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Itse ajattelen että koronarokotus voisi hyvinkin olla vaarallisin henkilöille joilla on jo kehittynyt oma immuniteetti koronalle joko niin ettei tauti tartu tai niin että se nujerretaan alkuunsa flunssankaltaisena jaksona. Jos sitten pakotetaan rokotuksen voimin korona kehoon immuniteettijärjestelmä saa sokin ja alkaa loogisesti taisteluun virusta vastaan potenssiin miljoona.

      • Anonyymi

        "Itse ajattelen että koronarokotus voisi hyvinkin olla vaarallisin henkilöille joilla on jo kehittynyt oma immuniteetti koronalle joko niin ettei tauti tartu tai niin että se nujerretaan alkuunsa flunssankaltaisena jaksona."

        Jos ei ole mitään koulutusta tai asiantuntemusta monimutkaisesta asiasta, on aika turha "itse ajatella" tuollaisia. Taudin sairastaminen - oli kyse sitten influenssasta tai koronasta, ei ole este rokotteen ottamiselle. Erityisesti iäkkäiden ihmisten tai niiden, joilla taudin oireet olivat lieviä, tulisi ottaa rokote koronasta parantumisen jälkeen, koska vastustuskyky jää heillä heikoksi ja lyhytaikaiseksi. Rokotteen ottaminen sairastamisen jälkeen on suositeltu asia.

        "Jos sitten pakotetaan rokotuksen voimin korona kehoon immuniteettijärjestelmä saa sokin ja alkaa loogisesti taisteluun virusta vastaan potenssiin miljoona."

        Mikään länsimaissa käytetävistä rokotteista ei sisällä heikennettyä koronavirusta ollenkaan. ja logiikkasi on aika outo. Nämä ovat sellaisia asioita, ettei maallikoiden kannattaisi liikaa arvuutella, miten toimia, vaan noudattaa ohjeita.

        Eikös Hanna Nohynek ole julkisesti kertonut ettei ota rokotetta koska on sairastanut koronan heti alkuvaiheessa vuonna 2020?

        Kyllä, maaliskuussa. Kertoi itse haastattelussa asiasta ja sanoi että vasta-ainetestissä näkyi merkkejä koronasta. Testissä ei käynyt.

        Eli Hanna Nohynek ei noudata omalla kohdallaan virallisia suosituksia rokotusten suhteen? Onko hän itsekin tartuntatautimyönteinen vai mikä tämä nimitys nyt oli rokotuksista kieltäytyville?

        Ei, ainakaan toistaiseksi. Kertoi ettei tarvitse rokotusta koska on jo sairastanut taudin. Mutta tuosta haastattelusta on jo aikaa, ainakin muutama kuukausi.

    • Anonyymi

      Odottelen siis uutista tulva-alueen koronalingosta ja uudesta saksabelgiavariantista, juu sitä muuten ei tule. Ihmeellistä kuitenkin jos ei tulisi, kun heti alkuun käsidesit ja maskitkin taisi upota mutaan. Turvaväleistä nyt puhumattakaan.

    • Anonyymi

      Todella naurettavaa ja todenvastaista väittää, että kokeellisista koronarokotteista ei olisi vielä koitunut haittoja. Niistä on tosiasiassa ilmennyt paljon enemmän vakavia, virallisiin rekistereihin ilmoitettuja haittatapahtumia ja kuolemia kuin tavanomaisista rokotteista, sekä Suomessa että ulkomailla. Jo nyt, näin lyhyessä ajassa, pitkän aikavälin seurantaahan ei ole tehty.

      Pitkän aikavälin seurantaa, jota tehdään rokotekehittelyssä yleensä 10-15 vuotta, tehdään nyt niillä miljoonilla, jotka ovat jo ottaneet rokotteen. Ja se vaihe on vasta alussa.

      Toivon todella, ettei kenellekään seuraa mitään pahaa siitä rokotteesta.

      Nämä aineethan eivät edes ole rokotteita sanan varsinaisessa merkityksessä. Ne ovat geeniteknologisia injektioita, kuten toteavat Pelastetaan lapset -vetoomuksen laatineet lääkäritkin. - Eikä ole mitään syytä epäillä heidän statistiikkaansa eikä tietoja, joiden pohjalta he vaativat, että ainakin lapsiin ja nuoriin kohdistuvat koronarokotekokeilut keskeytetään.

      Pelastetaan Lapset -kampanjan nettisivut
      https://pelastetaanlapset.fi/#/
      "Nyt voit vaikuttaa siihen, pistetäänkö lapsiimme kokeellisia geeniteknologisia injektioita, joiden pitkäaikaisista vaikutuksista kukaan ei tiedä. "

      • Anonyymi

        "Niistä on tosiasiassa ilmennyt paljon enemmän vakavia, virallisiin rekistereihin ilmoitettuja haittatapahtumia ja kuolemia kuin tavanomaisista rokotteista"

        Koitahan nyt itse perehtyä siihen asiaan, josta yrität luennoida. VAERS-järjestelmä ja vastaavat muissa maissa, ovat sellaisia, että kuka tahansa voi ilmoittaa niihin mitä tahansa. Esimerkiksi USA:ssa joku ilmoitti muuttuneensa vihreäksi sarjakuvahahmoksi rokotteen jälkeen. Näihin järjestelmiin ilmoitetut tapaukset ovat sitä varten, että ammattilaiset käyvät niitä läpi ja tunnistavat jonkin lääkeaineen tai rokotteen aiheuttamat todelliset haitat ja niitä ei erittäin harvinaisten veritulppien ja mielettömän harvinaisten, lievien sydänlihastulehdusten lisäksi juuri ole ollut. Koska rokotteen saaminen vastaa suunnilleen lievään flunssaan sairastumista, jos rokotteen antaa kuolinvuoteellaan makaavalla vanhukselle, tämä voi johtaa kuolemaan ja näin ei pitäisi toimia (Norjassa jostain syystä tehtiin, ilmeisesti joitain yksittäistapauksia maailmalta löytyy). Näiden lisäksi näitä haittavaikutuksia ei ole näkyvillä.

        Se että salaliittosivustot levittävät kaikkea outoa, pitää jättää omaan arvoonsa. Muutenhan pitäisi uskoa että elämme litteän pannukakun päällä, reptiliaanit hallitsevat maailmaa ja ties mitä muuta.

        "Pitkän aikavälin seurantaa, jota tehdään rokotekehittelyssä yleensä 10-15 vuotta"

        Oletko sitä mieltä, että ensikauden influenssarokotetta on kehitetty 10-15 vuotta? Jos taas puhut rokotetekniikasta, niin mRNA:ta on kehitetty kauemmin kuin 10-15 vuotta...

        "Nämä aineethan eivät edes ole rokotteita sanan varsinaisessa merkityksessä."

        Kyllä ne ovat juurikin rokotteita sanan varsinaisessa merkityksessä. Rokotteita on monenlaisia ja niiden toimintaperiaatteet poikkeavat toisistaan. Ei tässä ole mitään uutta.

        "Kyllä ne ovat juurikin rokotteita sanan varsinaisessa merkityksessä. Rokotteita on monenlaisia ja niiden toimintaperiaatteet poikkeavat toisistaan. Ei tässä ole mitään uutta."

        Rna teknologian käyttö rokotteissa, etenkin tässä laajuudessa, edustaa kyllä ihan uudenlaista teknologiaa.Rna-pistosten nimeäminen rokotteeksi on harhaanjohtavaa, koska rna-rokotteiden toimintamekanisimi on hyvin erilainen kuin perinteisten rokotteiden.

        mRNA-rokotteet ovat kyllä uudentyyppisiä rokotteita, mutta niiden kehitys lähti liikkeelle kauan sitten, kun taas väite oli, että uudentyyppinen rokote on kehitetty yhtäkkiä.

        Olet oikeassa siinä että rna teknologiaa on kehitetty noin 30 vuotta, tosin mahdollisuudet käyttää kys. metodia pandemioihin havaittiin vasta vuonna 2011.

        https://en.wikipedia.org/wiki/RNA_vaccine#cite_note-ST1-26

        "In 1989, the first successful transfection of mRNA packaged within a liposomal nanoparticle into a cell was published.

        In 2005, successful application of modified nucleosides as a medium to get mRNA inside cells without setting off the body's defense system was reported.[3][22] In 2010, the mRNA-focused biotechnology company, Moderna, was started to develop mRNA biotechnologies.[22][3]

        In 2010, US government agency DARPA launched a biotech research program called ADEPT as part of its mission to develop emerging technologies for the US military.[23] In 2011, DARPA recognized the potential of nucleic acid technology for defense against pandemics and began to invest in the field through ADEPT.

        mRNA drugs for cardiovascular, metabolic and renal diseases, and selected targets for cancer were initially linked to serious side effects.[26][27] "

        Tuo lopussa oleva haitoihin viittaava linkki (26) johtaa alla linkitettyyn artikkeliin.

        https://www.statnews.com/2017/01/10/moderna-trouble-mrna/

        Lavishly funded Moderna hits safety problems in bold bid to revolutionize medicine

        Joo ja Ford malli T ei pärjää NCAP testeissä, joten Fordit on huonoja autoja? Se on tämä salaliittotöyhtöjen vakiosysteemi, että kun ei löydetä mitään mistä valittaa jossain asiassa, niin etsitään historiasta jotain mikä ehkä liittyy tai on liittymättä siihen ja vedotaan siihen.

        Kävin katsomassa keskusteluun liittyen vuosilukuja koska en niitä muista ulkoa.Kyseinen artikkeli mainittiin viitteenä haitoista puhuttaessa olin luonnollisesti kiinnostunut tutustumaan siihen.Artikkelista itselleni jäi päällimäisenä mieleen se että modernalla oli vaikeuksia rna-lääkkeiden kanssa ja aika hiljattain siirryttiin rokotteisiin.

        En tehnyt mielestäni minkäänlaista arviointia ja jos haittoihin liitetty artikkeli, jossa puhuttiin lääke ja rokotekehittelyn vaiheista antoi tällaisen kuvan se ei ollut tarkoitus.

        Näkemykseni on yhä se että, koska lapset eivät sairastu vakavaan koronaan heidän rokottamiseensa ei ole terveydellisiä perusteita.Minun ei edes tarvitse löytää haittoja perustellakseni miksi lapsia ei pitäisi rokottaa, vaan rokottaminen on perusteltava terveydellisellä hyödyllä.

        "koska lapset eivät sairastu vakavaan koronaan "

        Tässä on ikään kuin väärää tietoa. Se on harvinaista, mutta sitä tapahtuu. Lapsia on myös kuollut koronaan. Mitä jos annettaisiin asiasta enemmän tietävien päättää nämä asiat. Esimerkiksi THL:n suositus >12 vuotiaille on, että riskiryhmät rokotetaan. Rokotetestejä tehdään jo nuoremmillekin samasta syystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Niistä on tosiasiassa ilmennyt paljon enemmän vakavia, virallisiin rekistereihin ilmoitettuja haittatapahtumia ja kuolemia kuin tavanomaisista rokotteista"

        Koitahan nyt itse perehtyä siihen asiaan, josta yrität luennoida. VAERS-järjestelmä ja vastaavat muissa maissa, ovat sellaisia, että kuka tahansa voi ilmoittaa niihin mitä tahansa. Esimerkiksi USA:ssa joku ilmoitti muuttuneensa vihreäksi sarjakuvahahmoksi rokotteen jälkeen. Näihin järjestelmiin ilmoitetut tapaukset ovat sitä varten, että ammattilaiset käyvät niitä läpi ja tunnistavat jonkin lääkeaineen tai rokotteen aiheuttamat todelliset haitat ja niitä ei erittäin harvinaisten veritulppien ja mielettömän harvinaisten, lievien sydänlihastulehdusten lisäksi juuri ole ollut. Koska rokotteen saaminen vastaa suunnilleen lievään flunssaan sairastumista, jos rokotteen antaa kuolinvuoteellaan makaavalla vanhukselle, tämä voi johtaa kuolemaan ja näin ei pitäisi toimia (Norjassa jostain syystä tehtiin, ilmeisesti joitain yksittäistapauksia maailmalta löytyy). Näiden lisäksi näitä haittavaikutuksia ei ole näkyvillä.

        Se että salaliittosivustot levittävät kaikkea outoa, pitää jättää omaan arvoonsa. Muutenhan pitäisi uskoa että elämme litteän pannukakun päällä, reptiliaanit hallitsevat maailmaa ja ties mitä muuta.

        "Pitkän aikavälin seurantaa, jota tehdään rokotekehittelyssä yleensä 10-15 vuotta"

        Oletko sitä mieltä, että ensikauden influenssarokotetta on kehitetty 10-15 vuotta? Jos taas puhut rokotetekniikasta, niin mRNA:ta on kehitetty kauemmin kuin 10-15 vuotta...

        "Nämä aineethan eivät edes ole rokotteita sanan varsinaisessa merkityksessä."

        Kyllä ne ovat juurikin rokotteita sanan varsinaisessa merkityksessä. Rokotteita on monenlaisia ja niiden toimintaperiaatteet poikkeavat toisistaan. Ei tässä ole mitään uutta.

        Rokote=estää tartunnan saamisen!
        Nämä mRNA piikit eivt edes valmistajien mukaan estä saamasta/tartuttamasta eteenpäin tautia!Eivät ole rokotteita vaan geeni hoitoja.
        Miten näillä saa "laumaimmuniteetin",kun eivät estä saamasta/levittämästä tautia?
        Varmaan "asiantuntijana" osaat selittää meille tyhmille?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "koska lapset eivät sairastu vakavaan koronaan "

        Tässä on ikään kuin väärää tietoa. Se on harvinaista, mutta sitä tapahtuu. Lapsia on myös kuollut koronaan. Mitä jos annettaisiin asiasta enemmän tietävien päättää nämä asiat. Esimerkiksi THL:n suositus >12 vuotiaille on, että riskiryhmät rokotetaan. Rokotetestejä tehdään jo nuoremmillekin samasta syystä.

        Lapsia ei ole Suomessa kuollut kokonaan.

        https://thl.fi/fi/-/thl-ehdottaa-koronarokotusten-laajentamista-kaikkiin-12-15-vuotiaisiin

        Suomessa todetuista koronavirustartunnoista noin viisi prosenttia oli kesäkuun alkuun mennessä todettu 12–15-vuotiailla lapsilla ja nuorilla. Keskimäärin kaksi tuhannesta 10–19-vuotiailla todetusta tartuntatapauksesta on vaatinut erikoissairaanhoitoa, ja tehohoitojaksoja on tilastoitu yhteensä viisi. Kuolemia ei ole tähän mennessä todettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rokote=estää tartunnan saamisen!
        Nämä mRNA piikit eivt edes valmistajien mukaan estä saamasta/tartuttamasta eteenpäin tautia!Eivät ole rokotteita vaan geeni hoitoja.
        Miten näillä saa "laumaimmuniteetin",kun eivät estä saamasta/levittämästä tautia?
        Varmaan "asiantuntijana" osaat selittää meille tyhmille?

        Osaatko antaa yhtään esimerkkiä väitteestäsi;
        "Rokote=estää tartunnan saamisen"?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "koska lapset eivät sairastu vakavaan koronaan "

        Tässä on ikään kuin väärää tietoa. Se on harvinaista, mutta sitä tapahtuu. Lapsia on myös kuollut koronaan. Mitä jos annettaisiin asiasta enemmän tietävien päättää nämä asiat. Esimerkiksi THL:n suositus >12 vuotiaille on, että riskiryhmät rokotetaan. Rokotetestejä tehdään jo nuoremmillekin samasta syystä.

        Joko lastekin oma immuniteetti halutaan saada sekaisin?

    • Anonyymi

      Turhaan postaat linkkejä. Ei niitä kukaan avaa, koska se ei ole turvallista. Ei kukaan meistä halua viruksia eikä haittaohjelmia koneelleen linkeistäsi.

      • Anonyymi

        Kyllä minä ainakin olen avannut noita koronatoimiin kriittistä tietoa tarjoavia linkkejä, ja olen todennut että ne ovat täysin turvallisia avattaviksi. Niissä ei ole mitään erikoista, ne ovat tavallisia internet-sivuja. Höpinä jolla koetat mustamaalata eriäviä näkemyksiä, kun et muuta keksi, on naurettavaa.

        Tässä yksi linkki jota suosittelen, tohtori Mike Yeadonin haastattelu, suomeksi käännettynä Tokentubesta.

        https://tokentube.net/v/2871706651/Älä-ota-koronarokotetta--Dr--Michael-Yeadon

        Dr. Mike Yeadon on mm. toiminut 10 v. sitten Pfizerin varajohtajana. Hän kertoo lääketutkimuksen ja -kehittämisen ammattilaisena omia näkemyksiään k-epidemiasta, virusvarianttien merkityksestä... ja ennen kaikkea siitä, miksi kenenkään terveen alle 70-vuotiaan ihmisen ei pitäisi ottaa k-rokotetta.

      • Anonyymi

        Käytä maskia niin VIRUS ei tartu,vai etkö enää luota maskeihin ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käytä maskia niin VIRUS ei tartu,vai etkö enää luota maskeihin ?

        En tiedä ketä tarkoitit, mutta minä ainakin olen käyttänyt maskeja covid-potilaiden kanssa, enkä ole sairastunut ja käytän edelleen tilanteissa, joissa tartuntavaara on realistinen

        Se että joku maallikko inisee luulojaan maskien suodatuskyvystä ja viruksista on lähinnä kuin kuuntelisi pikkulasten käsityksiä lasten tekemisestä

    • Anonyymi

      En ikinä avaa keskustelupalstoilla olevia linkkejä. Vain typerät sortuvat niihin.

    • Anonyymi

      Kokeelliset koronarokotteet ovat riski aikuisillekin, sillä niiden kohdalla ei ole tehty kaikkia tarpeellisia turvallisuustutkimuksia.

      mRNA-rokotteet toimivat siten, että ne ohjelmoivat solun tuottamaan itse viruksen piikkiproteiinia, mistä seuraa vasta-ainetuotannon alkaminen. Kun koronarokotteita kehitettiin aiemmin SARS- ja MERS-viruksiin oli ongelmana, että viruksen geeniketju mRNA hajosi liian nopeasti ehtiäkseen tehdä tehtävänsä solussa. Tästä ongelmasta päästiin nykyisen koronarokotteen kohdalla, jolloin mRNA:sta saatiin kehitettyä kestävämpi. Se tarkoittaa kuitenkin myös riskiä ihmisen turvallisuudelle, koska pitempään solulimassa pysyvä viruksen geeniketju mRNA saattaa samalla päästä integroitumaan solutumassa sijaitsemaan ihmisen geeniperimään DNA:han. Tämä ilmiö on keskeisin vaaratekijä mRNA-piikeissä: jos viruksen geenit muuntuvat osaksi ihmisen perintötekijöitä ei niitä enää saa sieltä pois, ja elimistö tuottaa tällöin itse jatkuvasti viruksen piikkiproteiinia, ja vasta-aineita. mRNA siis toteuttaa soluissa loputtomasti tehtäväänsä, jonka piti olla väliaikainen. 

      Yhtenä seurauksena saattaa olla mm. autoimmuunisairaudet. THL:n rokotevastaava Hanna Nohynek on todennut julkisesti, että koronarokotteiden riskinä on vakavampi sairastuminen luonnonviruksiin liian suuren immuunivasteen vuoksi. 

      Integroitumisilmiön ovat laboratoriossa todentaneet MIT:n ja Harvardin tutkijat Rudolf Jaenisch ja Richard Young. He eivät tehneet koetta varsinaisella koronarokotteella, vaan viruksen luonnollisella, hauraalla geeniketjulla. Siksi on vielä tehtävänä rokotteen testaaminen tässä suhteessa: onko se turvallinen ihmisten geeniperimälle, voiko kestävämpi, synteettinen mRNA jäädä pysyvästi ihmisen DNA:han? Tätä olennaista turvallisuustestauksen vaihetta ei ole siis tehty. En tiedä tutkitaanko asiaa lainkaan. Pikemminkin Jaenischin ja Youngin tutkimustulokset on painettu villaisella. 

      https://www.algora.com/Algora_blog/2021/03/16/mit-harvard-study-suggests...

      https://sciencewithdrdoug.com/2021/02/15/breaking-study-sheds-more-light...

      Rokotteen ottajat maksavat  laskun puutteellisista turvallisuustestauksista, jos seurauksia tulee. He maksavat terveydellään. Me kaikki muut veronmaksajat maksamme rahana korvauksia pitkän aikavälin rokotehaitoista. Lääkeyhtiöt on nimittäin vapautettu vastuusta tässä suhteessa. Muuten ne eivät olisi tehneet  diiliä kiireellisen rokotteen kehittämisestä valtioiden ja EU:n kanssa .

      • Anonyymi

        Tulipa taas tuubaa, josta mutkat oikaistu oikein innolla. En jaksa,enkä ehdi korjata jokaista teidän virhettänne, mutta otetaan taas esimerkki

        Väite: "Hanna Nohynek on todennut julkisesti, että koronarokotteiden riskinä on vakavampi sairastuminen luonnonviruksiin liian suuren immuunivasteen vuoksi. "

        Todellisuus: Rokotteissa riskinä on se, että ellei rokotetta ole testattu riittävästi, rokote voi aiheuttaa liian voimakkaan reaktion kohdatessaan taudinaiheuttajan. Siksi rokotteet, mukaan lukien covid-rokotteet on testattu käyttämällä erilaisia annostuksia koevaiheessa, oikean annoksen löytämiseksi ja rokotteen hienosäätämiseksi. Ennen ihmiskokeita käytetään eläinkokeita (joita ei ohitettu, vaikka salaliittoilijat näin väittää). Trial-ryhmissä kymmeniä tuhansia koepotilaita rokotettiin ja sen jälkeen puolet heistä altistettiin virukselle. Tuloksena he eivät sairastuneet läheskään yhtä usein. Ylireaktioita ei tapahtunut. Tämä pätee käytössä oleviin rokotteisiin.

        Nohynek siis puhui rokotteiden potentiaalisista riskeistä, joiden takia niitä pitää tutkia ja kehittää kunnolla ennen käyttöönottoa ja näin myös tehtiin. Jos ylireaktioita rokotteet aiheuttaisivat, ne olisi huomattu jo koepotilailla. Nyt on jo miljardeja ihmisiä rokotettu ilman että tällaista olisi tapahtunut, joten kukaan tuskin voi väittää, että sellaista riskiä olisi.

        Tulipa tuubaa!Mikään väitteistäsi ei pidäpaikkaansa.Testeissä on oiottu ja elinkokeet ohitettu/keskeytetty,hätäkäyttölupaa varten ei edes vaadittu kaikkia testejä.
        Tämä on aivan julkista tietoa,turha yrittää vääntää muuksi!

        - Eläinkokeita ei skipattu
        - Testejä on tehty rinnakkain, ei peräkkäin
        - Eläinkokeita ei keskeytetty. Ne teikäläisten hörhöpäiden jutut eläinkokeista ovat täyttä paskaa, koska eläimet eivät väitteidenne vastaisesti kuolleet ja kehitetty tekniikka tuolloin ei ollut sama kuin nykyisissä mRNA rokotteet. Ne kokeet mistä te puhutte, eivät ole missään tekemisissä nykyisten rokotteiden kehittämisen kanssa, joten vaikka ne olisikin keskeytetty, sillä ei siltikään olisi mitään tekemistä covid-rokotteiden eläinkokeiden kanssa.
        - Miksi te valehtelette ja vääristelette asioita koko ajan, kuten esimerkiksi Kanadan lentäjien rokoteasioissa? Eikö totuus sovi propellipääteorioidenne kanssa yhteen?

    • Anonyymi

      Luotan mieluimmin henkilöihin,jotka ovat olleet tekemisissä rokotteiden kanssa yli 30 vuotta,kuin pömpoosiin,josta ei ole tieteellistä näyttöä. EI VOI OLLA. Palataan asiaan 5 vuoden kuluttua.

      • Anonyymi

        No sitten sinun kannattaa katsoa tohtori Michael Yeadonin haastattelu. Hän on toiminut aiemmin lääkeyhtiö Pfizerin varajohtajanakin. Yeadon kertoo videolla lääketutkimuksen ja -kehittämisen ammattilaisena omia näkemyksiään koronapandemiasta.

        Dr. Michael Yeadon: Älä ota koronarokotetta
        https://tokentube.net/v/2871706651/Älä-ota-koronarokotetta--Dr--Michael-Yeadon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No sitten sinun kannattaa katsoa tohtori Michael Yeadonin haastattelu. Hän on toiminut aiemmin lääkeyhtiö Pfizerin varajohtajanakin. Yeadon kertoo videolla lääketutkimuksen ja -kehittämisen ammattilaisena omia näkemyksiään koronapandemiasta.

        Dr. Michael Yeadon: Älä ota koronarokotetta
        https://tokentube.net/v/2871706651/Älä-ota-koronarokotetta--Dr--Michael-Yeadon

        Ei pitäisi uskoa kenenkään mielipiteeseen asiasta, josta on tutkimusnäyttöä päinvastaisesta

        Tyhmemmänkin tämä pitäisi ymmärtää

      • Anonyymi

        Pfizerin "ilmoittamat" myrkyt injektoitavassa geeni hoidossa:

        Mitä Comirnaty sisältää

        Vaikuttava aine on COVID‑19-mRNA-rokote. Laimennuksen jälkeen injektiopullo sisältää kuusi 0,3 ml:n annosta, jossa kussakin on 30 mikrogrammaa mRNA:ta.
        Muut aineet ovat:
        ((4-hydroksibutyyli)atsanediyyli)di(heksaani-6,1-diyyli)di(2-heksyylidekanoaatti) (ALC‑0315)
        2-[(polyetyleeniglykoli)-2000]-N,N-ditetradekyyliasetamidi (ALC‑0159)
        1,2-distearoyyli-sn-glysero-3-fosfokoliini (DSPC)
        Kolesteroli
        Kaliumkloridi <-------------
        Kaliumdivetyfosfaatti
        Natriumkloridi
        Dinatriumfosfaattidihydraatti
        Sakkaroosi
        Injektionesteisiin käytettävä vesi

        Varsinainen TERVEYSTUOTE !
        . Letaaliannoksena annetun kaliumkloridin aiheuttama hyperkalemia häiritsee sydänlihaksen hermoimpulssien kulkua tehden sydänlihaksesta liikaa sähköä johtavan, jolloin hermoimpulssit menevät suoraan lihaksen läpi, eikä sydän enää reagoi niihin. Tämä aiheuttaa sydämen pysähtymisen.[1] Tajuissaan olevalle se aiheuttaa samanlaiset kivut kuin sydänkohtauksessa.

        Aattelepa ite!

        Yritätkö ihan tosissasi leikkiä tyhmää.

        Joka ikinen ihminen syö joka ikinen päivä kaliumkloridia, jos ei pidä täyspaastoa.
        Sitä on nimittäin normaali suolassa, lihassa, viljoissa, ja useissa vihanneksissa.

        Äläkä ainakaan erehdy juomaan olutta, sillä siihen lisätään KALIUMKLORIDIA!!

        Taisit sitten sekoittaa NATRIUMKLORIDIIN !
        Kaliumkloridi on TAPPAVA myrkky ja väität sitä olevan suolassa(natriumkkloridi),
        olipa taas idioottimainen yritys !
        PS. sinä et näköjään leiki tyhmää,vaan olet sellainen :)

    • Anonyymi

      Briteissä tilanne on kai se että puolet sairaalahoidossa olevista on kahdesti rokotettu ja, selittelyä riittää, johtuu siitä että niin moni on jo saanut rokotteen, tällä kaavalla ei mene kaukaa kun entistä useampi on saanut rokotteen ja kaikki sairaalassa olevat ovat rokotettuja, huoh. Miten vanhukset ja saattohoidettavat hoidetaan, morfiinillako? He sitten nostavat kuolintilastoja vaikkei tautia ole edes pyritty hoitamaan heidän kohdallaan koronaan sopivilla lääkkeillä ja hoidoilla.

      • Anonyymi

        Tilastot ovat joillekin kovin kovin vaikeita ymmärtää

        Kuvitellaanpa yksinkertaistuksen takia tilanne, että käytössä on 95% toimiva rokote. Kuvitellaanpa vielä, että jokainen olisi rokotettu, ei siis olisi ketään rokottamatonta.
        Tällöin sairaalassa voisi silti olla viitisen prosenttia väestöstä ja jokainen heistä olisi rokotettu

        Hieman tyhmempi luulee, että näitä mitataan niin, että jos alle 50% sairaalassa on rokotettuja, niin rokote on parempi kuin ilman ja jos yli 50% sairaalassa on rokotettuja, niin sitten rokotteesta on haittaa. Näin se ei mene, kuten tuossa ylempänä esimerkillä osoitin.

        MItä tilastoihin tulee, Englannissa iäkkään väestön rokotekattavuus on noin 93%. Silti sairaalassa olevista ikäihmisistä vakavasti sairaista kaksi kolmasosaa on rokottamattomia. Eli vaikka rokottamattomia on prosentuaalisesti Englannissa vähän, niin silti tuo pieni joukko muodostaa Sairaaloissa suuren joukon.

    • Anonyymi

      Mutta miten iäkkäät hoidetaan, koronaan kuolleiden keski-ikä on Suomessakin yli 80 vuotta, kutakuinkin sama kuin ylipäätään suomalaisen ennustettu elinikä, sama varmaan myös Ruotsissa, niin kyllä olisi syytä avoimesti kertoa miten nämä kuolleet kasikymppiset ja ylöspäin hoidettiin, uutisten mukaan hoivakotilaiset ovat esim. pysyneet hoivakodeissaan yms.

    • Anonyymi

      Kuvitellaanpa myös tilanne että kun 70 prossaa on rokotettu ja sairaaloissa on ainoastaan rokotettuja. Voisiko se olla mahdollista ihan pikapuoliin syksyllä ja voisiko sitten tyhmempi ajatella että rokotus oli ihan huono juttu. Fiksumpi ei tietysti ajattele yhtään mitään.

      • Anonyymi

        "Fiksumpi ei tietysti ajattele yhtään mitään."

        Et sinä kyllä fiksumpi ole, etkä selvästikään juuri aivoja käytä (vai eikö ne vain toimi?)

        Jos on niin dorka että lukee jotain Putinin ihmesivustoja sen sijaan, että lukisi mitä maailman eri valtioissa on havaittu rokotteiden hyödyistä, miten vakavaoireisia ei rokotetuissa maissa ole enää samalla tavalla kuin ennen ja toisaalta, miten ikä ja rokotteen vaikutus tilastollisesti menee, niin ei siinä voi paljon auttaa

        Kreml ja salaliitoilla rahaa tekevät tahot ovat kyllä onnistuneet mainiosti masinoimaan kouluttamattomat ja muut epäloogiset vatipäät suurten salaliittojen taakse kähyämään olkansa yli ja pitämään Putinia suurena sankarina. Valitettavasti lännessä ei osata propagandaa yhtä hyvin.

    • Anonyymi

      Eikö ole ihan mainio asia jos olet oikeassa. Jos.

    • Anonyymi

      mRNA-rokotteet heikentävät vastustuskykyä luonnonviruksia kohtaan. Tämän ovat todenneet useat lääkärit Suomessa ja maailmalla, Suomessa mm. Pelastetaan Lapset -vetoomuksen laatijat ja jopa THL:n Nohynek (vaikka hän silti tuputtaa rokotetta ja esittää koronan sairastaneille hihamerkkiä!). Kun tulee seuraava kulkutauti, oli se sitten koronavariantti tai jokin muu, rokotetut kestävät sen huonommin.

      "Muistakaa mitä mä sanoin" sitten kun tulee se seuraava kierros. En tosin haluaisi sitten olla itse enää täällä. V*tuttaa kun on niin paljon lapsia ja nuoria, joille nyt annetaan se rokote ja jotka ovat silloin jatkossakin vielä paikalla.

      Vetoomus lasten ja nuorten koronarokotusten estämiseksi
      https://www.adressit.com/vetoomus_lasten_ja_nuorten_koronarokotusten_estamiseksi

      • Anonyymi

        Missäs nyt sitten ovat ne miljoonat ja taas miljoonat rokotteisiin kuolleet.

        Jossain vaiheessa huusitte suu vaahdossa, että jopa kolmasosa maailman väestöstä vähennetään rokotteen avulla..

        Mitäs minä sanoin??

    • Anonyymi

      Kausivaihtelu vähentää kaikkia virustartuntoja, kesän matalat koronaluvut laitetaan rokotteen ansioksi.

      Koronarokote on kliinisessä testausvaiheessa vielä vuoteen 2023, se on lääketurvallisuustutkimusten vaihe johon ei yleensä värvätä koko maailman väestöä.

      • Anonyymi

        Nyt jaettava koronarokote on kokeellinen geeniteknologinen injektio, ei tavallinen rokote. Sen turvallisuustutkimukset ovat kesken ja meneillään on kliinisen testauksen vaihe, joka päättyy 2023 ja jossa koehenkilöinä ovat kaikki jotka nyt ottavat rokotteen. Rokotteen ottajien on syytä tietää, että he ovat tutkimusryhmä. He maksavat terveydellään mahdollisista pitkän aikavälin haitoista.

        Koska rokotettavat ihmiset ovat koekaniineja aineelle, jonka kliiniset turvallisuustutkimukset ovat kesken, on järjetöntä ja epäeettistä kehittää "rokotepassia" tällaiselle injektiolle ja edellyttää sitä ehtona jonkin palvelun saamiseen, liikkumiseen tai yhteiskunnalliseen osallistumiseen.

    • Anonyymi

      Kävin tänään Lidlissä ja pienemmässä K-Marketissa ruokaostoksilla.
      Molemmat kaupat olivat täynnä nuoria 15-35 vuotiaita miehiä ja naisia, osa lastensa kanssa, ilman maskeja, eivät käyttäneet sisään tullessaan myöskään käsidesiä.
      Vaikka kummankin kaupan ovella on iso kyltti KÄYTÄ MASKIA.
      Eikä tietoakaan turvaväleistä, tullaan 50cm päähän kassajonossa, ollaan kuin ei kuultaisi kun sanoin, siirrytkö kauemmas, pidetään turvaväli, kiitos.

      Jos ihmiset eivät viitsi noudattaa kolmea hyvin yksinkertaista ohjetta
      1. KÄYTÄ MASKIA 2. PESE TAI DESINFOI KÄDET 3. PIDÄ TURVAVÄLI yhteisen terveyden eteen, niin pistetään ymmärtämään pakolla.

      Vartija kaupan ovelle, sisään ei pääse ilman maskia, ei kukaan, ei edes lapset.
      Jos et desinfioi käsiäsi siinä vartijan silmien alla, sinut käännytetään ulos saman tien. Jos et noudata turvaväliä, sinut siirretään ilman tavaroita ovesta ulos.

      Noin huolimattomien ihmisten takia voitaisi mennä saman tien myös pakkorokottamiseen. Jokaiselle vaan piikki olkapäähän. Jos et ota rokotetta, et käy töissä etkä voi liikkua ulkona.

    • Anonyymi

      Tämä koronapandemia on sekoittanut ihmiset, ja ne, jotka muutenkin ovat taipuvaisia väkivaltaisuuteen ja toisten syrjintään ovat nyt valmiita rokotepasseihin ja kohta varmaan keskitysleireihinkin, niille toisille, "erilaisille" jotka eivät käyttäydy kuten he itse.

      Koronarokote on kokeellinen injektio, joka toimintamekanismi poikkeaa tavallisista rokotteista. Aineen lääketurvallisuustestaukset ovat kesken, ja tutkimusryhmänä (eli koe-eläiminä) on jokainen rokotteen saaja, vielä monen vuoden ajan.

      Koronarokote ei suojaa kattavasti koronavirustaudilta eikä estä tartuttamasta muita.

      Koronarokotteella on vaarallisia sivuvaikutuksia. Tässä vaiheessa sekä Suomessa että ulkomailla on niistä ilmoitettu tavallisiin rokotteisiin verrattuna monikymmenkertainen määrä vakavia haittatapahtumia ja rokotekuolemia.

      Tällaista ainetta en ota kehooni.

      • Anonyymi

        Käytätkö kuitenkin maskia, desinfioit ja peset käsiäsi ja pidät turvavälit?
        Etkä käy ravintolassa syömässä, et tapaa useampaa ihmistä saman vuorokauden aikana, et mene häihin etkä hautajaisiin, pysyt etätöissä jne jne jne?

        Käytän korona laseja,ne riittävät.

    • Anonyymi

      Kivivuori edustaa suurta joukkoa lääkäreitä. He vain eivät uskalla avata suutaan työn ja maineen menettämisen pelosta. Esimerkiksi kansainvälinen Doctors for Covid Ethics -järjestö on koko ajan varoittanut kokeellisten koronarokotteiden riskeistä ja pitkäkestoisten rajoitusten vaikutuksista kansalaisvapauksiin:

      https://doctors4covidethics.org/about/

      ja Great Barrington Declaration
      https://gbdeclaration.org/
      As infectious disease epidemiologists and public health scientists we have grave concerns about the damaging physical and mental health impacts of the prevailing COVID-19 policies, and recommend an approach we call Focused Protection.

    • Anonyymi

      Se oli täyttä roskaa tuolloin ja se on täyttä roskaa nykyäänkin. Jälleen kerran rokotevastaiset valehtelivat.

      Katsotaan mitä oikeasti tapahtui:

      VÄITE-1:
      Arvostetun MIT:n tutkijat julkaisseet tutkimuksen, joka osoittaa mRNA-rokotteiden voivan muuttaa ihmisen perimää

      TODELLISUUS:
      Kaksi MIT:n biologia julkaisi tutkimuspaperin, jonka mukaan koronavirus
      -- siis KORONAVIRUS, ei mRNA-rokote! --
      voi muuttaa sairastuneen perimää

      Kyseistä tutkimusta on kritisoitu aika laajalti ja tuloksia pidetty epäluotettavina. Myöhemmin samasta aiheesta on julkaistu toinen tutkimus, joka oli tuloksiltaan erilainen (tutkimuksia tehtiin samanaikaisesti, jälkimmäinen julkaistiin melko pian tuon MIT:n tutkimuksen jälkeen)

      YHTEENVETO:
      - Rokotevastaiset ottivat epäluotettavana pidetyn tutkimuksen, joka tutki koronaviruksen kykyä muuntaa ihmisten DNA:ta ja käänsivät tarinan sellaiseksi, että kyseessä olikin tutkimus rokotteen kyvystä muuntaa perimää, vaikka siitä ei ollut ollenkaan kyse.
      LÄHDE: https://www.clinicalomics.com/topics/patient-care/coronavirus/mit-scientists-jaenisch-and-young-reiterate-sars-cov-2-genome-integration-results/

      • Anonyymi

        Yle selvitti: Näin rokotevastaisuudella kerätään rahaa Suomessa – mukana myös talousrikoksista tuomittu.

        https://yle.fi/uutiset/3-11772207

        Jotkut pyrkivät tienaamaan valheilla ja dis-informaatiolla.

      • Anonyymi

        Jos sitä DNA:ta jokin kykenee muuttamaan, niin ennemmin geeniterapia injektio kuin virus.
        Injektio nimittäin ohittaa kaikki elimistön turvamekanismit. Sillä on siten vapaa pääsy kaikkialle elimistössä.

    • Anonyymi

      Torstaihin mennessä yksikään alle 60-vuotias kahdesti rokotettu henkilö ei ollut Suomessa kuollut koronaan. Tilanne 18.9.2021.

      Koronaan oli kaiken kaikkiaan kuollut 1052 ihmistä, joista 40–49-vuotiaita oli 16.

      • Anonyymi

        Tämä on puhdas valhe. Tilanne on juuri päinvastoin. Koronarokote levittää koronaa.

    • Anonyymi

      HS kertoi juuri koronakuolemasta. Mies ei ollut ottaanut rokotetta - vaimo oli - mies menehtyi. Ikävää!

    • Anonyymi

      Ei kannattaisi pelleillä. Minulla DNA-liittymä en huomannut muutoksia. Ehkä nyt edullisempi!

    • Anonyymi

      ROKOTEVASTAISTEN VALHE ROKOTTEESTA JA DNA:STA

      VÄITE:
      "Arvostetun MIT:n tutkijat julkaisseet tutkimuksen, joka osoittaa mRNA-rokotteiden voivan muuttaa ihmisen perimää"

      TODELLISUUS:
      Kaksi MIT:n biologia julkaisi tutkimuspaperin, jonka mukaan koronavirus
      -- siis KORONAVIRUS, ei mRNA-rokote! --
      voi muuttaa sairastuneen perimää

      Kyseistä tutkimusta on kritisoitu aika laajalti ja tuloksia pidetty epäluotettavina. Myöhemmin samasta aiheesta on julkaistu toinen tutkimus, joka oli tuloksiltaan erilainen (tutkimuksia tehtiin samanaikaisesti, jälkimmäinen julkaistiin melko pian tuon MIT:n tutkimuksen jälkeen)

      YHTEENVETO:
      - Rokotevastaiset ottivat epäluotettavana pidetyn tutkimuksen, joka tutki koronaviruksen kykyä muuntaa ihmisten DNA:ta ja käänsivät tarinan sellaiseksi, että kyseessä olikin tutkimus rokotteen kyvystä muuntaa perimää, vaikka siitä ei ollut ollenkaan kyse.

      LÄHDE: https://www.clinicalomics.com/topics/patient-care/coronavirus/mit-scientists-jaenisch-and-young-reiterate-sars-cov-2-genome-integration-results/

    • Anonyymi

      Pfizerin mRNA-injektiot sisältävät lipidinanopartikkeleita, jotka voivat päästä kaikenlaisiin soluihin – tämähän on loppujen lopuksi syy, miksi ne on lisätty tähän rokotevalmisteeseen. Tiedetään myös, että kerran päästyään sisälle soluun, kationiset (positiivisesti varautuneet) lipidit häiritsevät mitokondrioiden toimintaa (soluhengitystä) ja aiheuttavat oksidatiivista stressiä, mikä puolestaan
      johtaa DNA:n vaurioitumiseen. Pfizerin käyttämistä lipideistä – nimittäin kationinen lipidi ALC-0315 ja PEGyloitu lipidi ALC-0159, jotka käsittävät 30 – 50 % ja 2 – 6 % lipidien kokonaismäärästä – ei aikaisemmin ole hyväksytty käytettäväksi ihmisillä.

      Edeltävä tekstiote on Pelastetaan Suomen Lapset -lääkäriryhmän tietopaketista koronarokotusten vaaroista. Lisää linkistä:

      https://pelastetaansuomenlapset.fi/tietopaketti-koronarokotusten-vaaroista-yms-jonka-helsingin-uutiset-sensuroi-haastattelusta/

      • Anonyymi

        Ja sitten kun olette nauraneet tuon peelon Dunning-Kruger oksennulle (tyyppi yrittää esittää, että ymmärtää yhtään mitään rokotteista tai niiden valmistamisesta), voitte tutustua mRNA-rokotteisiin järkevämmästä lähteestä, jonka kirjoittajat tietävät mistä puhuvat: https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/vaccines/facts.html

      • Anonyymi

        Tamara on entinen Antioksidanttiklinikat-nimisen vaihtoehtolääketieteenä pidetyn "funtionaalisen lääketieteen" palveluita tarjoavan puljun entinen osakas tai työntekijä. Monet kyseisen firman "lääkäreistä" on vastustanut esimerkiksi 5G-torneja ja milloin mitäkin.

        Tämä rokotevastaisten henkilöpalvonta on todella outoa ilmiö. Sen sijaan että uskottaisiin tieteellisiin, vertaisarvioituihin tutkimuksiin ja maapallon asiantuntijoiden valtaenemmistön konsensukseen asioista, rokotevastaiset uskovat sokeasti kehen tahansa, jonka perusteettomat väitteet tukevat heidän maailmankatsomustaan.

        Monenko pitää kuolla näiden rokotevastaisten valheiden takia ennen kuin lakia muutetaan?

      • Anonyymi

        "Pfizerin mRNA-injektiot sisältävät..."

        Aloitetaanpa siitä, että sinä et tiedä rokotteista, niiden sisällöstä tai mistään muustakaan yhtään mitään. Sinä toistat papukaijana kaikenlaisten mikroskoopin omistavien automekaanikkojen kirjoituksia.

        mRNA-rokotteita ovat suunnitelleet ammattilaiset. Rokotteiden sisällön, toimivuuden ja turvallisuuden on todennut usea valtiollinen lääketurvallisuuteen keskittyvä organisaatio, kuten esimerkiksi USA:ssa FDA, Euroopassa ainakin EMA ja sen lisäksi kansalliset organisaatiot, kuten Suomessa FIMEA. Näiden lisäksi tilannetta seuraavat esimerkiksi yliopistolliset keskussairaalat, ECDC, CDC, THL ja vastaavat ympäri maailman.

        On lähinnä surkuhupaisaa kun joku maallikko alkaa kopioimaan tekstiä salaliittosivulta ja yrittää esittää ymmärtävänsä, mistä puhuu :D

        Noin viiden tuhannen miljoonan rokotteen jälkeen korona-rokotteita, ehkä poislukien Sputnik, voidaan pitää turvallisina.

        Kylläpä tuli lääkeyhtiön "somevaikuttajalle" kiire taas kirjoitella soopaa.
        Hänellä ei ole tukenaan mitään muuta kuin sokea auktoriteettiusko ja mantrana hokemansa viranomaislyhenteet. Mutta kun ei ne ketään vakuuta...

      • Anonyymi

        Dosentti Tamara Tuumisen haastattelu Lasten koronarokotukset sensuroitiin Youtubesta. Ehkä siksi, että hän toi siinä esiin mm. pikkuvauvojen, 0-1 kuukautta vanhojen koronarokotehaittoja.
        Liikaa Youtubelle?

        Nyt haastattelu löytyy Tokentubesta.

        https://tokentube.net/v/2111005644/Dosentti-Tamara-Tuuminen-–-Lasten-koronarokotukset

        Kyseisellä eläkeläisrouvalla ei ole tuohon asiaan mitään annettavaa... Ei ainakaan tietopohjalta.

    • Anonyymi

      ROKOTEVASTAISTEN VALHE ROKOTTEESTA JA DNA:STA

      VÄITE:
      "Arvostetun MIT:n tutkijat julkaisseet tutkimuksen, joka osoittaa mRNA-rokotteiden voivan muuttaa ihmisen perimää"

      TODELLISUUS:
      Kaksi MIT:n biologia julkaisi tutkimuspaperin, jonka mukaan koronavirus
      -- siis KORONAVIRUS, ei mRNA-rokote! --
      voi muuttaa sairastuneen perimää

      Kyseistä tutkimusta on kritisoitu aika laajalti ja tuloksia pidetty epäluotettavina. Myöhemmin samasta aiheesta on julkaistu toinen tutkimus, joka oli tuloksiltaan erilainen (tutkimuksia tehtiin samanaikaisesti, jälkimmäinen julkaistiin melko pian tuon MIT:n tutkimuksen jälkeen)

      YHTEENVETO:
      - Rokotevastaiset ottivat epäluotettavana pidetyn tutkimuksen, joka tutki koronaviruksen kykyä muuntaa ihmisten DNA:ta ja käänsivät tarinan sellaiseksi, että kyseessä olikin tutkimus rokotteen kyvystä muuntaa perimää, vaikka siitä ei ollut ollenkaan kyse.

      LÄHDE: https://www.clinicalomics.com/topics/patient-care/coronavirus/mit-scientists-jaenisch-and-young-reiterate-sars-cov-2-genome-integration-results/

    • Anonyymi

      Epä isänmaallinen😁😇🥰😆

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tässä on viittaus Science-lehden artikkeliin. Science kertoo koronaviruksen käyttäytymisestä, ei suinkaan koronarokotuksesta. Liite on jokaisen helppo avata ja konekääntää suomeksi. Kumpikaan viite ei tue sitä että koronarokote muuttaisi DNA:ta.

    • Anonyymi

      Saatanan "kiinanvirus"se on kehitetty pahantahtoisten kansojen parissa,sillä ei ei ole mitään tekemistä Suomessa paitsi jos se iskee hallitukseen/sitä saa mitä tilaa.

    Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2498
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      116
      1709
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      37
      1449
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      122
      1318
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1272
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1240
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      151
      1209
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1178
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1103
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      47
      995
    Aihe