Suomessa alkaa olla vähemmistöhallituksen aika

Asiat on saatava kuntoon. Vähemmistöhallitus etenee välttämättä parlamentaarisesti asiat edellä. Asioiden läpiviemiseen liittyy vähemmän politikointia, mikä on hyvä asia. Asiat eivät ole puolueriippuvaisia, ne ovat asioita.

Marinin hallituksen maaliin runnoma sote ei olisi ikinä toteutunut vähemmistöhallitusen aikana. Ei ikinä. Sellaista sopaa.

Suomi on jäämässä maailman ja Euroopan nousujunasta, koska Marinin hallitus jarruttaa poliittisin perustein. Vähemmistöhallitus tekisi toimia, päättäisivät asioista, jotka tukevat nousua. Tehokkaat työllisyystoimet, joita useat poliittisesti riippumattomat asiantuntijat ehdottavat ovat tekoja, joita vähemmistöhallitus toteuttaisi. Marinin vihervasemmisto estää ne.

On aika saada Suomen asiat kuntoon. Enemmän asiaa, vähemmän politikointia. On vähemmistöhallitusten tai virkamieshallitusten aika.
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisko aika tehdä jotain⬆️ uskaltakaa nousta vastarintaan kommunistista kalifaattia vastaan, PolPon ja valtion pelotteluista huolimatta. Valta kuuluu kansalle, ei valtiolle.

Äänestä

Tuota ollaan tosiaan jo kaivattu, että vähemmistötkin lopulta otettaisiin tasa-arvoisesti huomioon tässä maassa. Vähemmistöjen hallitukseen voisivat tulla niin kielelliset, etniset, sukupuoliset ja uskonnolliset vähemistöt.

Tällainen hallitus osaisi hallita koko maata viisaasti ja tasapuolisesti. Siksei että he vähemmistöryhminä tuntevat vähemmistöjen kohtaamat, ja myös tavallisten ihmisten vaikeudet kaikkein parhaiten.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Asiat on saatava kuntoon. Vähemmistöhallitus etenee välttämättä parlamentaarisesti asiat edellä. Asioiden läpiviemiseen liittyy vähemmän politikointia, mikä on hyvä asia. Asiat eivät ole puolueriippuvaisia, ne ovat asioita.

Marinin hallituksen maaliin runnoma sote ei olisi ikinä toteutunut vähemmistöhallitusen aikana. Ei ikinä. Sellaista sopaa.

Suomi on jäämässä maailman ja Euroopan nousujunasta, koska Marinin hallitus jarruttaa poliittisin perustein. Vähemmistöhallitus tekisi toimia, päättäisivät asioista, jotka tukevat nousua. Tehokkaat työllisyystoimet, joita useat poliittisesti riippumattomat asiantuntijat ehdottavat ovat tekoja, joita vähemmistöhallitus toteuttaisi. Marinin vihervasemmisto estää ne.

On aika saada Suomen asiat kuntoon. Enemmän asiaa, vähemmän politikointia. On vähemmistöhallitusten tai virkamieshallitusten aika.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu