Suomen talouskasvu koko EU:n hitainta – ja sille on yksinkertainen syy
https://www.iltalehti.fi/talous/a/3f884f49-b079-490e-9463-e79c37fc34a7
"Suomen talous kasvaa EU-maista hitaimmin, kertoo EU-komissio.
Syynä on, että Suomi selvisi koronakriisistä niin hyvin, kertoo työeläkeyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Helenius.
Euroopan komissio povaa Suomelle EU-maiden heikointa talouskasvua tänä ja ensi vuonna.
Työeläkevakuutusyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Helenius sanoo, että Suomen muita maita heikompi kasvuennuste on looginen, kun katsoo vuoden 2020 kehitystä.
Suomen bruttokansantuote supistui koronakriisin ensimmäisenä vuonna 2,8 prosenttia, eli kriisi kuritti Suomea suhteessa vähemmän kuin muita EU-maita keskimäärin.
– Meillä on normalisoitumisen matka pienempi kuin maissa, joissa kuoppa lähenteli kymmentä prosenttia vuonna 2020, Helenius sanoo."
Porvaripuolueet aloittavat valitusvirtensä ennustetusta talouskasvun hitaudesta, joka johtuu todellisuudesta Marinin ja Kiurun EU:n parhaiten talouden osalta hoitamasta koronapandemiasta 😂 Liian hyvin hoidettu ja lääkitty, potilas jäi henkiin ja voi hyvin, huonosti hoidettujen toipuminen on suurempaa, buuauaauhaha!
https://www.iltalehti.fi/talous/a/3f884f49-b079-490e-9463-e79c37fc34a7
"Suomen talous kasvaa EU-maista hitaimmin, kertoo EU-komissio.
Syynä on, että Suomi selvisi koronakriisistä niin hyvin, kertoo työeläkeyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Helenius.
Euroopan komissio povaa Suomelle EU-maiden heikointa talouskasvua tänä ja ensi vuonna.
Työeläkevakuutusyhtiö Elon pääekonomisti Tiina Helenius sanoo, että Suomen muita maita heikompi kasvuennuste on looginen, kun katsoo vuoden 2020 kehitystä.
Suomen bruttokansantuote supistui koronakriisin ensimmäisenä vuonna 2,8 prosenttia, eli kriisi kuritti Suomea suhteessa vähemmän kuin muita EU-maita keskimäärin.
– Meillä on normalisoitumisen matka pienempi kuin maissa, joissa kuoppa lähenteli kymmentä prosenttia vuonna 2020, Helenius sanoo."
Porvaripuolueet aloittavat valitusvirtensä ennustetusta talouskasvun hitaudesta, joka johtuu todellisuudesta Marinin ja Kiurun EU:n parhaiten talouden osalta hoitamasta koronapandemiasta 😂 Liian hyvin hoidettu ja lääkitty, potilas jäi henkiin ja voi hyvin, huonosti hoidettujen toipuminen on suurempaa, buuauaauhaha!
Vastaukset 60
Vanhimmat
Keskimäärin+kolmen+vuoden+(2020-2022)+talouskehitys+EU:ssa+on++2,4%.+Suomen+kehitys+on++2.7%.+
Hyvä+Marin!
Hyvä diili maksaa 7 miljardia vajaata kolmesta. 🤣🤣🤣
Kokoomus, Kepu, RKP, EK, Suomen yrittäjät, Perheyritysten liitto, MTK, elinkeinoelämä ja Suomen suuryritysten johtajat kannattivat tätä EU:n elpymispakettia. Kokoomuksen Helsingin pormestari Jan Vapaavuori kertoi ettei Kokoomus olisi saanut neuvoteltua parempaa diiliä ja elvytyspaketti on hyvä. Samaa sanoi Kokoomuksen Juhani Vartianen.
Itse asiassa Suomessa on tällä hetkellä EU:n kovin talouskasvu!! Kohta paukkuu jo 10 prosentin rajapyykki.
EU komission ennustukset ovat aina päinvastaisia toteutuneen kehityksen kanssa. Sama pölhökustaiden klaani ennusti, että Suomen BKT sakkaa koronavuonna eniten EU maista. Kävi tietenkin juuri päinvastoin.
Suomen talous ja BKT kasvaa ennätysmäisesti jopa keskellä koronakriisiä hieno ja kykenevä hallitus.
Tilastokeskuksen pikaestimaatin mukaan Suomen talous olisi noussut jo yli koronaa edeltäneen huipun.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/dae090ee-718a-4c44-a78c-bb068e5cd860
"Tilastokeskuksen pikaestimaatti on lupaava merkki siitä, että toinen neljännes on ollut erittäin vahva. Teollisuuden lisäksi muutkin päätoimialat ovat päässeet toipumaan.
Suomen talous on toipunut koronakuopasta reippaasti odotuksia nopeammin, mikäli Tilastokeskuksen tällä viikolla julkistaman pikaestimaatin luvut pitävät paikkansa.
Mukana on teollisuuden, rakentamisen, kaupan ja palveluiden yrityksiä isolla otannalla.
Noin 2 000 yrityksen liikevaihtotietojen pohjalta tehdyn pikaestimaatin mukaan Suomen bruttokansantuote kasvoi toisella neljänneksellä 8,7 prosenttia vuoden takaa ja edellisestä neljänneksestäkin 4,0 prosenttia.
Näin ollen Suomen talous olisi noussut toisella neljänneksellä jo yli koronaa edeltäneen huipun. Useissa aiemmissa ennusteissa ylityksen on povattu tapahtuvan vasta loppuvuodesta.
Pikaestimaatti on joka tapauksessa lupaava merkki siitä, että toinen neljännes on ollut erittäin vahva. Teollisuuden lisäksi muutkin päätoimialat ovat päässeet toipumaan.
Aiemmin kesällä julkaistussa EU-komission talousennusteessa Suomelle povattiin tänä vuonna vain 2,7 prosentin talouskasvua. Suomi oli ennusteessa hännänhuippuna koko EU:ssa.
Jos toisen neljänneksen loikka vahvistuu, niin Suomen tämän vuoden kasvuluku voisi alkaa nelosella. Se nostaisi Suomen hyvään EU:n keskikastiin tämän vuoden osalta.
Vielä kun muistaa, että Suomi kuului muiden Pohjoismaiden kanssa niiden maiden joukkoon, jotka kärsivät taloudellisesti vähiten koronasta viime vuonna, niin pikaestimaatin povaamaa kehitystä voisi pitää suhteellisen erinomaisena."
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17047578/suomen-taloudesta-saatiin-yllatysloikan-merkkeja-bkt-kasvoi-toisella-neljanneksella-87-prosenttia
Tottahan toki, koska hyötyvät siitä. Lasku lankeaa tuleville sukupolville verojen muodossa.
Demukkataret Marin ja Tappurianen maksattavat nyt meillä suomalaisilla etelän vetelien makaronien "talousongelmia", vaikka oma kotimaa rämpii EU:n alueella.
Tatti Töppöräisen, oululainen demukka, suosikki mantra, että on vaarallista ja tarpeetonta ajatella omaa maataan!
Ja sen mukaan Huulipuna pimut hallituksessa maatamme johtavat kohti katastrofia!
Et siis ymmärtänyt lukemaasi?
Lue ymmärtääksesi tämä: https://www.iltalehti.fi/talous/a/3f884f49-b079-490e-9463-e79c37fc34a7
On se vaan kummallista että Ruotsi selvisi numeroiden perusteella ihan yhtä hyvin kuin Suomi mutta kuitenkin Ruotsin talouskasvu on melkein kaksinkertainen Suomeen verrattuna.
Tanskan selvisi koronasta paremmin mutta tuleva talouskasvu silti parempi kuin Suomella.
Luxenburg onkin sitten jo ihan eri lukemilla.
Ketä tässä nyt yritetään kusettaa???
Niitä kusetetaan jotka jonottaa ämpäreitä.
Ruotsin talouselämä on vireämpää kiitos suuremman maahanmuuton. Työikäisen väestön osuus koko väestöstä on suurin BKT-kasvua selittävä tekijä. Suomi vaariutuu ja mummoutuu eikä tänne uskalleta poliitikkojen persu-pelon takia houkutella työperäisiä maahanmuuttajia eikä ulkomaiset asiantuntijat viihdy täällä matalien palkkojen ja avoimen rasismin takia.
Koronatilanne ja taloustilanne ovat eri asioita.
Ei siinä verrata kuolleita!
Ruotsin talouskasvu on ollut 2007 asti Suomea parempaa ja syykin on selvä. Ruotsin työläisten palkat (ja työeläkkeet) muiden Pohjoismaiden kanssa ovat paljon Suomen työläisten palkkoja korkeammat. Ruotsissa työtunti maksaa 10€ enemmän kuin Suomessa. Syynä 16-vuotta vallassa olleiden porvarijohtoisten ja porvarihallitusten ajama työnantaja- ja ellinkeinoelämälähtöinen politiikka, joka on johtanut vuosikausien äärimaltillisiin ja 0-korotus palkkakierroksiin, päälle vielä Sipilän porvarihallituksen työläisten kikytys. Suomen työläisten matalien palkkojen takia ostovoima ja kotimaan kysyntä ovat paljon alle Ruotsin. Tämä lamaannuttaa talouden dunamiikkaa ja jämäyttää bkt:n kasvun.
Intiassa ja Nigeriassa se kasvu vasta hurjaa onkin, niissä kun on työikäisen väestön osuus vielä paljon suurempi kuin Ruotsissa. Vai mitä?
Persun mielestä hallituksessa pitäisi olla vain alkoholisoituneita ukkokäkkäröitä, joita persut itsekin ovat.
Ajatella, olisipa Suomessakin Intian tai Nigerian elintaso, ja kasvuprosentit.
Ohjaamolla ei ole kuukautisia kun on kerran raskaana.
Mutta mistäpä peräkammarin runkkaripersu tätäkään tietäisi?
Tämä on kaikki totta, ja lisäksi vielä se että Suomessa on em. porvarihallitusten johdolla myös kasvatettu työvoimahallintoon mekanismit jolla kansa laitetaan pakkotyöhön.
Mm. "kuntouttava työtoiminta" -hakusanalla löytää paljon mielenkiintoista, Suomessa on työttömille tarkoitetut suunnitelmat ja palvelut ymv. muutettu nimenomaan porvarien johdolla täysin alkuperäisen tarkoituksensa vastaiseksi toiminnaksi.
Palvelut on tarkoitettu työttömien hyödyksi alunperin, porvarijohdolla "palvelu" tarkoittaa mm. sitä että työtöntä palvellaan kun työtön tekee työtä ilman palkkaa - rangaistuksen uhalla tietenkin.
Näin on Suomea muutettu arviolta noin 15 viime vuoden aikana, tiedän asiasta koska olen ollut monina vuosina työtön ja nähnyt miten TE-toimiston toimintatapoja on muutettu aina vain kierompaan suuntaan. On päivänselvää, että työttömyys ei ainakaan näillä palveluilla muutu miksikään, systeemihän on muutettu jonkinlaiseksi kiusantekoa harjoittavaksi jutuksi, joka todennäköisesti estää lukuisilta ihmisiltä työllistymisen ja palkan saamisen yksinkertaisesti siksi että taustalla on virheellinen ideologia siitä että palkaton työ olisi mukamas hyvä juttu talousmielessä - eihän se orjuus mikään hyvä asia ole ollut koskaan.
Ja ylikansoittuminen.
Ei herran jumala sentään.
Tuokin on jo vanhaa tietoa, joka perustuu väärin laskelmiin ja oletuksiin. Suomi on päässyt talouskasvuun hyvin kiinni. Suomen BKT kasvaa lähivuosina eniten koko EU:ssa!!!!!
Jos Suomi on kasvussa, miksi otetaan silti miljardeja LISÄ velkaa???
Ensi vuodesta lähtien ei enää oteta. Velka sulaa ennätysvauhtia.
Voi, voi! Sitä vähäisen järjen määrää!
Just sen takia että talous ei hyydy, saadaan pidettyä pyörät pyörimässä, vältytään koronakonkursseilta. Moni talousasiantuntija on sanonut että velanottoa ei tässä tilanteessa tule pelätä liikaa. USA ottanut nyt myös hirveesti lisää velkaa, suhteessa enemmän kuin Suomi, mutta ei siellä velanottoa kauhistella, siitä ei kukaan puhu mitään, ei edes opposition republikaanit. Siellä panostetaan nyt mm. infrastruktuuri-investointeihin rajusti, kun niitä on laiminlyöty, saadaan töitä ihmisille ja talous nousuun.
Sinä heittelet vain tällaisia onelinereita, tajuamatta talouden kokonaisuuksista yhtikäs mitään.
Voi olla, Suomenhan ennustettiin kärsivän viime keväänä EU-maista eniten koronasta ja vielä syksylläkin kerrottiin että vuoden lopussa tai 2021 alussa näkyvät myöhästyneet talousvaikutukset. No niitä ei tullut ja Suomen todettiin pärjänneen koronan tähänastisissa aalloissa koko EU:n parhaiten talouden osalta. Siitä huolimatta että Suomi noudatti kohtuu tiukkaa Kiurun terveysturvallisuuslähtöistä koronanhoitoa mm. maahantulorajoituksia.
Nyt noidutaan taas oikeiston taholta vääränväristä politiikkaa tekevää Suomen hallitusta, mutta todellisuus saattaa olla taas toinen. Ainakin työllisyys on kasvanut vähintään vuodesta 1989 asti parhaiten vuoden takaisesta ja myös työttömyys on laskenut selvästi. Suomeen on tullut paljon investointeja ja yritysten luottamus on noussut hyvin.
Yle paasasi viime syksynä ensi keväänä koittavasta yritysen konkurssiaallosta. Kävi juuri päinvastoin. Vähiten konkursseja liki 10 vuoteen.
"Siellä panostetaan nyt mm. infrastruktuuri-investointeihin rajusti, kun niitä on laiminlyöty, saadaan töitä ihmisille ja talous nousuun."
Näistä asioista voi olla perustellusti montaa mieltä, mutta tuo esimerkkisi USA:sta on (ainakin johonkin rajaan asti?) oikeansuuntaista taloudenpitoa, koska talous ei tule korjaantumaan siten että työtä vaadittaisiin ilman palkkaa.
Jenkeilläkin on asiassa nyt käsissään hauska ristiriita, kun siellä on harjoitettu taloutta vuosikymmeniä kapitalistisilla ajatuksilla, ja nyt USA on jo tilanteessa jossa kansalle ei työpaikkaa, ja yksityinen pääoma ei suostu muuhun kuin omien osakekupliensa kasvattamiseen. Valtio joutuu väkisinkin sekaantumaan tilanteeseen jotta palkkatyöpaikkoja saadaan aikaan, ja valtion näkökulmasta infra-investoinnit on edes jollain tavoin "turvallinen" investointi jota ei voida ihan noin vain offshorettaa ulkomaille (toki maat ja mannuthan voidaan myydä kiinalaisille, mutta.....)
Se oli kampitustyötä vääränväristä hallitusta vastaan, joka ajaa suurpääoman sijaan työläisen asiaa kepun ja rkp:n porvarijarrua lukuunottamatta. Siksi demarijohtoista hallitusta koitetaan kaikin tavoin kaataa mm. näillä vale-ennusteilla.
Hyvin toimeentuleville firmoille kyllä pumpataan rahaa vaikkei monikaan ole tarvinnut sitä rahaa toimintaansa, toisaalta sellaiset firmat jotka olisvat tarvinneet valtion tukea jäivät ilman tukea.
Tämä kaikki on vain ja ainoastaan hyvä veli puuhastelua ja lopulta verotus ja keksityt lisämaksut kiristyvät ja sitten ihmetellään kun kulutus vain laskee kuin lehmän häntä.
Ainut varma on että köyhyys kasvaa ja leipäjonot pitenevät.
Tämän ovat aiheuttaneet tarkemmin tarkastellen kokoomus ja kepu sekä vihreät, persut myös demarit ovat samaa kastia...
Tämä hyvä veli kööri osoittaa ettei politiikka toimi millään tasolla ja äänestämällä ei voi vaikuttaa mihinkään asiaan.
Suomessa pitäisi olla puolueista riippumaton hallinto missä korruption seuranta olisi hyvin tarkkaa ja virkamiehet myöskin pitäisi vaihtaa kerralla toisiin koska sielläkin on samat koijarit kusemassa kansan niskaan suojatyöpaikoissaan.
Suomi ei muutu paremmaksi vaan harvainvallaksi missä jo eletäänkin.
Seuraava askel on fasisimi...
Ymmärsin+tämän+ilman+Heleniuksen+lausuntoa!+Jo+aikaa+sitten+kerrottiin,+että+hallituksen+toimien+johdosta+selvisimme+pienin+vaurioin+pandemian+aiheuttamasta+lamasta.+
Jos+lähtötaso+on+esim.+-6,5%+niin+pienikin+kasvu+näyttää+Suomea+suuremmalta,+jolla+lähtötaso+on+alle+-3%.
suomi on velkaantuva massa-työttömyys maa !!
silti toimitaan yhä nettomaksajina !!
Olemme tehneet huonoja järjettömiä sopimuksia, väärin tiedoin..
koska super naiveja on hallinnossa..
Useat Muut maat osaa väärentää talous tilastot ovat saajia ,
suomi ei. suomi vuotaa ulos...
Ollaan nyt lisäksi menty eu talous stalingradiin rahan lahjoittajaksi!
vastuut ja velat on suuret. eu talouskupla voi puhjeta !
Ollaan naivismi politiikalla kurjistumisen tiellä myös muuten, naivismi politiikalla pilataan omaa maata, mm. ilmenevän väestön vaihdon vuoksi,
suomesta tejdään pakolla turvatonta basaaria, ruotsin malliin muututaan turvattomaksi sosiaali-ongelma kyykkypaska landiaksi !
Joo Suomi on velkaantunut suurtyöttömyyden maa, mutta se valtionvelka on otettu pääosin kokoomuksen ja keskustan johtamien porvarijohtoisten hallitusten aikana 16-vuoden kauden aikana. Porvarien ottaman valtionvelan määrä oli noin 107 miljardia euroa ennen Rinteen hallituksen valtaannousua. Porvarien velanotto alkoi Holkerin porvarihallituksen aikana. Seuraava Esko Ahon porvarihallitus räjäytti valtiovelan pilviin. Ainoa porvarijojtoisten hallitusten välissä ollut demarijohtoinen Paavo Lipposen hallituskausien aikana Suomen valtionvelkaa vähennettiin. Sen jälkeen Jäätteenmäki-Vanhanen-Kiviniemi kepujohtoiset hallitukset ja Katainen-Stubb kokoomusjohtoiset hallitukset sekä Sipilän porvarihallitus jatkoivat Suomen velkaannuttamista, ja ilman koronapandemiaakin. Saman porvarikauden aikana myös Suomen työttömyys räjähti käsiin.
Se on totta, että Suomen pitäisi olla nettosaaja, ei maksaja. On täysin järjetöntä, että elätämme itseämme helpommissa oloissa eläviä europellejä ja jopa rssiä.
Höpöhöpö.+Lipposen+aikana+1995+-2003+valtionvelka+kasvoi++60,1+->+63,3+miljardiin.++Suomen+velka+suhteessa+bkt:n+on+ollut+yli+50%+viimeksi+Lipposen+aikana+ja+nyt+Marinin.
Suomalaisen porvaripolitiikan tilanne yhdellä kuvalla
Enempää kirjoittelematta yksi kuva kertoo kaiken oleellisen, mitä tapahtuu, kun porvari pääsee hallitukseen.
Katsokaa, mitä he ovat tehneet!
https://mvlehti.net/2018/12/29/suomalaisen-politiikan-tilanne-kahdella-kuvalla/
Ei päästetä Keskustaa ja Kokoomusta johtamaan enää tätä maata!
Suomen valtiovelasta kannattaa rehellisyyden nimissä myös mainita se, että valtionvelka ei ole samanlainen asia kuin yksityishenkilön velka.
Rahajärjestelmässämme VELKA on RAHAA, eli käytännössä vaurautta ei voi olla, jos ei ole velkaa. Tämän asian voi vaikka tarkistaa jos haluaa, mutta raha todellakin tulee ns. "tyhjästä", toki käytännössä se on valtion johdon päätöksillä tehty velkakirja (valtionvelka) jota vastaan keskuspankista tulee X määrä rahaa valtion käytettäväksi.
Valtion velkaa lisäksi hoidetaan siten, että vanhaa velkaa maksetaan jatkuvasti pois, mutta myös uutta velkaa otetaan jatkuvasti tilalle. Eli velka on jonkinlainen jatkumo, jota ei ole edes tarkoituskaan maksaa koskaan pois.
Valtion kohdalla velkaantuminen tulee ongelmaksi vain jos velkaraha käytetään väärin.
Arvaatkin jo mihin tämä johtaa:
Kokoomus käyttäisi valtion ottamat velkarahat mieluiten Kokoomuslaisten verosuunniteltaviin osinkoihin, kun taas SDP/ay-liike haluaisi ne velkarahat ay-liikkeen palkkojen indeksikorotuksiin. Huomionarvoista asiassa on se että KUMPIKAAN em. valtaryhmistä ei em. rahan kahmimisen vastineeksi tee mitään sellaista, millä saataisiin suomalainen työ paremmin kaupaksi maailmalla. Puhdas vedätys, ja sen vedätyksen hintana kasvatetaan Suomessa massatyöttömyys aivan kuten nyt on tehty.
Kaupan päälle on poliitikkojen toimesta 2019 saakka kasvatettu massiiviset vihapuheet työttömiä vastaan, Sipilän hallitus viimeisenä, monikohan työtön on joutunut niiden vihapuheiden seurauksena hautaan esim. yllättävien vihanpurkausten tms. johdosta?
Lukekaa ja ymmärtäkää systeemin toiminta paremmin, Suomella ei pitäisi olla mitään ongelmaa jos vain kaikki valtaryhmät saataisiin takaisin oikeisiin töihin, eli tekemään investointeja ja palkkatyöpaikkoja suomalaisille, se tarkoittaa myös kilpailua kansainvälisillä markkinoilla - ja se tarkoittaa myös kustannuskuria kotimarkkinoilla.
Työttömät ei ole näihin asioihin syyllisiä, yllä olevasta tekstistä voi helposti lukea miksi ja miten rahaa kierrätetään Suomessa ja miksi työmarkkinoiden toiminta investointeineen laiminlyödään.
Palkankorotukset lisää kotimaan kysyntää.
Lisäävät varmasti, mutta vain lyhytaikaisesti, koska se johtaa myös hintojen nosteluun.
Lopulta ongelma siirtyy aina kilpailulle alttiiden alojen eli mm. vientiyritysten ongelmaksi, koska ne eivät voi ainakaan perusteettomia palkkojen/osinkojen nostelua kotimarkkinayritysten kohdalla maksaa - jos eivät itse saa vastaavasti enemmän tuloa maailmalta.
Palkankorotukset ON tärkeitä ainakin silloin jos perusteet niille on olemassa, mutta kysymys on asiassa lähinnä siinä, onko riittävästi niitä työpaikkoja, jotka hakee rahansa maailmanmarkkinoilta.
Perusteita palkkojen/osinkojen nostamisille pitäisi katsoa kv-markkinaosuuksien kannalta, mutta näinhän ei tehdä vaan palkkoja verrataan kotimarkkinakustannuksiin.
Se on loputon kierre, kun palkkoja nostetaan kotimarkkinakustannusten nousun takia, ja kotimarkkinakustannukset nousee palkkojen nostamisen takia. No, sitten nostetaan taas palkkoja lisää kotimarkkinakustannusten takia, ja kotimarkkinakustannukset nousee taas lisää palkkojen nousun takia. No, sitten nostetaan taas....
Ymmärtänet ongelman?
Höpö höpö palkoista sopii ay-liike ei suomen hallitus eikä valtion velka liity palkankorotuksiin olisi hyvä että edes alkeellisimmat faktat olisi selvillä.
Kyllä oikeisto silti mölyää tästäkin.
Valheella yritetään peitellä sitä että Suomen talouskasvu on kok euroajan ollut puolet muiden pohjoismaiden talouskasvusta. Suomi on siirtymässä kehitysmaitten joukkoon.
Koronapandemiaa käytetään verukkeena taloustilanteen selittelyyn, samankaltaista selittelyä löytyy muistakin maista. Käytännössä, jo aiemmin ennen koronapandemiaa oli nähtävissä talouden sakkaaminen, pandemian tulo tilanteeseen juuri sopivaan aikaan vain antoi näppärän tavan selittää asia.
Suomessa talouskasvun hitaus johtuu siitä, että Suomessa on jo vuosikausia johdettu KOKOOMUKSEN talousajatuksilla, johon SDP/ay-liike on tahattomastikin mennyt osallistumaan siten, että taistellessaan osakkeenomistajien päätöksiä vastaan, aiheutetaan koko maalle vahinko mm. investointien alasajon ja palkkatyöpaikkojen määrän vähenemisen kautta.
Elinkeinoelämä pyrkii kontrolloimaan suomalaisten palkkatasoa kasvattamalla työttömien määrää jos ay-liike haluaa elinkeinoelämän mielestä liikaa. Tämä kahden valtaryhmän välinen jatkuva taistelu käy erittäin kalliiksi koko maalle lopulta, ja kalliiksi se on käynyt monille tavallisille kansalaisille jo nyt, kun heidän työnsä ja niitä hyödyntävät toimialat on ajettu maasta ulos.
Suomi myös ALISUORITTAA kuten OECD on jo aiemmin ilmoitellut, käytännössä tähänkin syy on täsmälleen sama kuin yllä, eli Suomessa valtaapitävät valtaryhmät täyttää omia taskujaan niin innokkaasti, että kaikki investoinnitkin on ajettu alas.
Syy kaikista asioista - koronapandemiastakin - toki pyritään kaikin keinoin siirtämään työttömille, mutta tämä valhe paljastuu yksinkertaisesti oman mahdottomuutensa takia. Taloushan ei voi olla huono eikä investoinnit voi olla matalia, koska ay-liike ja elinkeinoelämähän ovat jo omilla päätöksillään osoittaneet että ylipalkkaus on ok ja että osinkoihinkin riittää miljarditolkulla rahaa.
Lisäksi valtio ottaa miljardeittain lisää velkaa siirtääkseen nekin rahat osakkeenomistajille.
Suomessa pitäisi saada aikaan tuotantoinvestointeja siten että niistä syntyy riittävä määrä palkkatyöpaikkoja koko kansalle, ja siten että riittävä määrä siitä tuotannosta kilpailee myös kansainvälisessä markkinassa, tuottaen vientituloa. Tämän aikaansaaminen vaatii tietenkin myös kotimaisittain kustannusten kurissapitoa, koska kaikkia asioita ei voida alkaa veroilla subventoimaan.
Kokoomus on esiintynyt talousosaajapuolueena vuosikausia täysin ilman perustetta, Kokoomuksen ilmaistyö-haaveillahan Suomi ajetaan todella ripeästi taloudellisesti ja sosiaalisesti massiiviseen ahdinkoon.
suurin ostovoima tulisi kotimarkkinoilta mutta verotus vie ostovoimaa kuluttajilta,
Kotimarkkina ei tuota ostovoimaa. Kotimarkkina ainoastaan kierrättää rahaa taskusta toiseen.
Ostovoiman tuottaa VIENTI ja myös ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailu tuottaa rahaa siten, että se voidaan rinnastaa vienniksi.
Kotimarkkinoilla jaossa olevan rahan määrä pitää olla linjassa vientialojen kanssa, koska muutoin tilanne johtaa mihin se on nyt johtanutkin, eli kauppataseen vaje kun vienti ei tuota sellaista määrää jota kotimarkkinat vaatii, ja tämä puolestaan johtaa jatkuvaan riitaan Suomessa, jotkut kahmii rahat itselleen toiset saa työttömyyden.
Lopputulos kuitenkin koko valtion kannalta murheellinen jos tilannetta ei suostuta oikaisemaan niin että palkkatyöpaikkojen määrät kasvaisi selvästi, ja samaan aikaan pitää myös viennin toiminta kasvaa suhteessa kotimarkkinan toimintaan.
Kuinka daiju sä oot? Kotimarkkinat luo yritykset jotka voivat kehittyä sen turvin vientiyrityksiksi ja pörssiin.
Kotimarkkinat on paidanpesua, ja toistemme paitojen peseminen ei tuota ostovoimaa.
Vasta kun on yrityksiä jotka hakee rahat maailmanmarkkinoilta, alkaa ostovoimaa syntymään. Kotimarkkinayritysten olemassaoloon on turha vedota, jos ne ei tuota em. vientialan yrityksiä, joten voit kysyä ihan itseltäsi kuinka daiju itse olet?
Kotimarkkinoiltahan ne yritykset tulee, mutta edelleenkin, monilla niistä yrityksistä ei ole pienintäkään aikomusta saada aikaan kilpailukykyistä kv-markkinoille kelpaavaa toimintaa, vaan tärkein tavoite monille niistä on kupata naapurikansalaisten taskut tyhjäksi vaikkapa esim. asumisen hintaa nostamalla.
On turha hakata yhteistä velkarahaa sellaisten kotimarkkinayritysten toimintaan, mitkä ei edes pyri saamaan aikaan suomalaiselle työlle markkinaosuuksia maailmalta. Lisäksi pyrkimisen ja onnistumisen välillä on vielä suuri ero.
Kotimarkkinayritysten ja vientialojen yritysten välillä on olemassa jokin tasapainotila joka pitää kyetä saavuttamaan, ja se tasapaino ei löydy ainakaan siten että kaadetaan rahat sellaisille yrityksille jotka ei em. tehtävää tee. Varsinkin Kokoomus kunnostautuu siinä että tehdään vain näitä yhteiskunnan pussilta rahoitettavia kotimarkkinayrityksiä, myös SoTE on hyvin ilmeinen vääntö tähän suuntaan, KOK haluaisi siis maksimoida niiden yritysten määrät jotka ei tee muuta kuin kuppaa kaikkien veronmaksajien rahoja, mutta ei saa aikaan viennin aloilla mitään.
SDP:tä voisi haukkua kanssa, mutta jospa tämä nyt riittäisi tällä kertaa, olennaisempaa olisi kuitenkin saada kaikki valtaryhmät toimimaan em. tasapainotilan muuttamiseksi, emme voi hoitaa taloutta emmekä työllisyyttä kuntoon siten että kukaan ei huolehdi investointimääristä eikä palkkatyöpaikkojen määristä ja ostovoimasta etenkin viennin kaltaisilla aloilla.
Enpä ole kuullut yhdestäkään yrityksestä joka ei ensin olisi kehittynyt sisämarkkinoilla.
Kyse ei ollut siitä, vaan kysymys kuului, MITKÄ niistä yrityksistä saavat toimintansa vientimarkkinoille.
On turha huudella että kaikkia kotimarkkinayrityksiä pitäisi jeesata ja auttaa, se ei auta mitään. Niistä kotimarkkinayrityksistä PITÄÄ kyetä osoittamaan ne yritykset jotka kykenee hoitamaan homman. Markkinat ja markkinaehtoinen toiminta ovat yksi tapa, jolla yrityksistäkin erotellaan jyvät akanoista.
Selvää on myös se, että näitäkin kykeneviä yrityksiä pitää jollain tavoin kyetä valvomaan siten, että ne todella tuottaa Suomelle ja suomalaisille tuottoa (eli työpaikkoja ja paikallisia em. toimintaan liittyviä investointeja yms).
Sellainen yritys joka vain vie kaikenlaista Suomesta ulos mutta ei tuo mitään hyötyä Suomeen, verosuunnittelee voitotkin ulos Suomesta, ei auta meitä.
Ei kannata niputtaa kaikkia yrityksiä keskenään samanlaisiksi, vaan Suomi tarvitsee ainoastaan Suomelle ja suomalaisille hyödyllisiä yrityksiä. Muut yritykset voi mennä vaikka halpamaihin itkemään työvoiman hintaa.
Suuri osa yrityksistä on pieniä esim. yhden hengen yrityksiä, ne hyödyttää Suomea jo silloin jos saavat aikaan edes elannon itsellensä.
Tässä se nähdään oppositiossa olevien perskokkareitten vähäinen järjen juoksu totta kai kasvu on hitaampaa kun ei kyykätty niin pahasti kuin muut eu maat kiitos Marinin johtaman hallituksen erinomaisista toimista koronan torjunnassa HYVÄ SANNA ja KRISTA.
Suomen ongelmana on liika raha. Onneksi saatiin dumpattua muutama miljardi Etelä-Eurooppaan.
Kohta pääsemme myös maa omaisuudesta sitten voimme alkaa muuttaa Afrikkaan.
Ehkä se on helpointie ja säästyy kehitysmaa rahatkin.
Joo. Afrikkaan. Rahamme onkin jo siellä.
Valtamedia otti koko uutinen VM-lehdestä 😂😂😂
raha virtaa ulos suomesta ja suomessa kyykytetään omaa klansaa ! esim. työttömät ja köyhät aktiivi malli jalkapuuhun. Aktiivi 2. on suunnitteilla!
Mutta, politrukeilla kaikki on toisin, miten se marinin perheen raha-asiat, miten yrityskonkurssi etenee ? aikooko ne maksaa takaisin ilmaiset busines finland koruptio rahat? ja suuren yrityslainan?
Ilmeisesti on ollu liian kallista ja kuluttavaa elämää, niin rahat ei riitä, ylivarojen eläen tulee konkurssi.. Pöytälaatikkoyrityksellä on saalistettu rahaa paljon !!!
Vai jättääkö kaikki velat nyt veronmaksajille?
Joutuuko se mies tasa arvoisesti, kuten muutkin, kuntakokeiluun, se mariinin työtön mies, Typ toimintaan ja kuntouttavaan työtoimintaan? ettei heti syrjäydy.
Niin silloin samalla voi se työtön mies hurstin leipäjonosta hakea perheelle aamiaiset.
Ei se sanna huomaa vaikka olisi vanhat päiväykset.
Luonnollisesti. Mitä pienempi pudotus, sitä pienempi nousu.
Pitäisi olla jo isompi koska ihmisten kulutus purkautuu.
Mietihän sitä ei paljon kurottavaa 👍
Petoja noi porvarit :(
Suomen taloudesta saatiin yllätysloikan merkkejä, BKT kasvoi toisella neljänneksellä 8,7 prosenttia
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17047578/suomen-taloudesta-saatiin-yllatysloikan-merkkeja-bkt-kasvoi-toisella-neljanneksella-87-prosenttia
Taas EU-komissio ja Suomen oikeistoekonomistit erehtyivät !