Olen jäänyt vähän ns.lehdelle soittelemaaan monen miehen kanssa jotka ovat osoittaneet ensin kiinnostusta johon olen sitten vastannut.
Ongelma ei siis ole, ettenkö saisi huomiota mieluisilta miehiltä, mutta ongelma on se, ettei homma etene. Miehet arastelevat kanssani.
Yleensä kiinnostus sitten hiipuu molemminpuolisesti vähän pettymyksen kaltaiseen oloon.
Mikä naisen käytöksessä latistaa miehen tunteet häntä kohtaan?
Ongelma ei siis ole, ettenkö saisi huomiota mieluisilta miehiltä, mutta ongelma on se, ettei homma etene. Miehet arastelevat kanssani.
Yleensä kiinnostus sitten hiipuu molemminpuolisesti vähän pettymyksen kaltaiseen oloon.
Mikä naisen käytöksessä latistaa miehen tunteet häntä kohtaan?
Vastaukset 49
Vanhimmat
Vaikea sanoa tutustumatta, mutta olisiko ensivaikutelma, joka voi olla pettävä? Moni mies antaa olla, jos naisella on kohdatessa aina se Resting Bitch -ilme, eli naama peruslukemilla ja hymy pyllyssä.
Muistetaan hymyillä! ; )
Olen oikein hymyileväinen ja luontevasti välillä en😄😊
Mahdotonta sanoa yksittäistä syytä siihen, miksi olisin kiinnostunut jostain ja sitten peruutellut?
Tulee mieleen, että on kiinnostunut ottamaan selvää toisesta ja siinä se... sitten vaan ei nappaa...
Kyllä se käyttäytyminen näkyy heti alkuun. Ei se siitä kiinni ole.
Jotkut ihmiset on mielenkiintoisia, mutta ei sittenkään mihinkään enempään. Ehkä olet iloinen, pirteä ja avoin...se saa useamman katsomaan pidempään kuka sä oot. 🤔
Totta, se on aina pidempää kiinnostusta. Olen suht pidetty ja käyttäydyn sen mukaisesti, eli olen ystävällinen kaikille tasapuolisesti
Ehkä he saavat käsityksen, että olen vain heillekkin yleisystävällinen ja häpeävät omia seksuaalisia odotuksiaan, joita vastaan minulla ei ole yhtään mitään😢
Melaa mekkoon kyllä kelpaa minullekkin, siinä missä maailman pahimmalle tinderipyörälle!
Tuntuuko sinusta, että sinua käytetään hyväksi?
Ja mikä tuo pidempi kiinnostus tarkoittaa? Kuukausi? Puoli vuotta, vuosi? 🤔
Omat odotuksetkin voi tehdä fiiliksen aikaan?
No ei tunnu. Yleisesti miehet kohtelevat minua aina todella hyvin ja reilusti. En edes muista, koska joku mies olisi kohdellut minua törkeästi tai esim valehdellut tai yrittänyt vedättää.
Jos jollakin on ollut jotain, aika hanakasti sanoneet ihan suoraan.
Puhutaan yli puolen vuoden kiinnostuksista. Siinähän toki monet asiat ehtivät muuttua.
Tjaa?
No ei vaan löydy yhteistä säveltä? 🤷♂️
Mutta eipä toi vaikuttais, että sun käytöksestäs mikään johtuis...
Mutta miten sä esität mitä sä suhteelta toivot?
Häipymällä ovesta, iloisesti nauraen?
Yrität tutustua vääränlaisiin miehiin. Arastelijat ovat kaikkein rasittavimpia. Ellet sitten itsekin ole sellainen, jolloin en voi sinua auttaa.
Reipas ja kohtelias mies tähtäimeen, niin asiat etenevät.
🦄
Miehet jotka minusta kiinnostuvat aktiivisesti, ovat aina kunnollisia ja kivoja, reippaita ja kohteliaita. He vaan arastelevat kanssani.
Olen kyllä vähän kaino luonteinen, mutta uskallan alkaa puhumaankin. Vaikka ihan vieraalle.
Eivät asiat välttämättä etene se reippaankaan kanssa, jos maailmankuvat ovat kovin erilaiset.
Tutustumisvaiheessahan vasta otetaan selkoa toisesta. Moni kakku päältä kaunis, mutta sisältö ei sovi omaan makumaailmaan. Nykymaailmassa reipaskaan mies ei välttämättä esitä reippaasti että ei tästä mitään tule vaan alkaa vaan liudentua kuvioista.
Niin. Eivätkä kaikki halua tutustua tavoitteellisesti toiseen, vaan olettavat tutustumisen syntyvän jonkin toisen aktiviteetin sivutuloksena. Kun se on päätavoite, sen onnistuminen tai epäonnistuminen on molemmille hyvin selvää ihan reaaliajassa.
🦄
Ihan samahan se on miten se tutustuminen tapahtuu. Tutustuminen onnistuu aina silloin kun pääsee toisen maailmankuvasta joltisestikin perille. Sitten vasta selviää se, voisiko tässä olla mahdollisuuksia.
Reaaliaikainen tutustuminen voi olla sekä hidasta että nopeaa.
Saat täysin vapaasti ajatella noin. Itse olen eri mieltä. Puhe ei muuten ollut "reaaliaikaisesta" tutustumisesta vaan tavoitteellisesta tutustumisesta, jonka palaute molemmille on reaaliaikaista ja siten molempien ymmärrettävissä.
Aloittajan ongelmana oli se, ettei hän tiedä mistä kiikastaa. Kun tutustuminen on tavoitteellista, avointa ja läpinäkyvää, se ei takaa maailmankuvien samankaltaisuutta tai muuta yhteensopivuutta. Tavoitteellisuus ja palautteen reaaliaikaisuus kuitenkin vähentävät aloituksessa kuvatun ongelman syntymisen todennäköisyyttä.
Otetaanpa esimerkiksi vaikka lapsuudenkodin parisuhteen vaikutus omiin parisuhteisiin. Vaikka tätä aihetta ei ikinä sivuttaisi missään keskustelussa, lapsuudenkodin asiat vaikuttavat aina jokaisen omiin parisuhteisiin. Niin hyvässä kuin pahassa. Joku saattaa esimerkiksi pitää normaalina jotain asiaa, joka toiselle on täysin käsittämätön ja niin edelleen. Kun lapsuudenkodin suhteen vaikutuksista keskustellaan avoimesti, molemmilla on paitsi paremmat mahdollisuudet tulkita toisen käytöksen motiivit oikein (ainakin tiettyjen asioiden suhteen) myös reaaliaikainen käsitys siitä, eteneekö tutustuminen toivottuun suuntaan molempien mielestä. Ilman kyseistä keskustelua jompi kumpi saattaisi esimerkiksi tehdä jotain, mikä on toiselle täysi no-no, eikä kuitenkaan itse ymmärtäisi tehneensä mitään väärää, koska on aina pitänyt sellaista normaalina. Tämä oli vain yksi esimerkki.
Tiedän itsellänikin olevan vähän outoja mieltymyksiä: minä pidän siitä, että parin ensimmäisten treffien jälkeen molemmat arvioivat avoimesti, millaisia edellytyksiä tutustumisen jatkamiselle on kullakin hetkellä olemassa. Jotenkin olen ymmärtänyt, etteivät kaikki halua tehdä näin ainakaan suoraan asianosaisen kanssa.... ehkä mieluummin jonkin ystävän kanssa. 😂
Pidän siitä, että asiat ovat pöydällä ja niitä käsitellään avoimesti yhdessä. Se estää ketjun aloituksessa kuvatut ongelmat. Joskus on kyllä kirpaissutkin, kun joku on sanonut, ettei meidän tutustumisellemme ole edellytyksiä ja tuonut avoimesti esiin syyn siihen. Olen ollut samaa mieltä syystä ja todennut, että henkilö on oikeassa ja että hänen tulkintansa minusta on ollut oikea. Sitten vain etsimään uutta, erilaista henkilöä, jolle asia ei kenties ole ongelma...
🦄
Oliko ne tinderi tai arabimiehiä
Tinderissä en viihdy, koska siellä miehet ovat liiankin suorasukaisia. Olen.koittanut sitä seuranhakuvöylää,.mutta onnistun vaan järkyttymään ja ärsyyntymään.
Yksi ihailijoistani oli todellakin arabimies. Ja silti arasteli, monta kuukautta, ennenkun uskalsi mitään sanoa..
Oletko ala ikäinen niin minkä ikäinen olet
Miksi epäilet tuollaista?
Vaikutanko sinusta jotenkin lapselliselta?
Ei mutta jos korkeastikoulutetut ja arabimiehet innoissaan mutta empii ja temput tehtyään unohtavat niin tuli mieleen että ovat pedofiilejä jotain outoa on
Niin minäkin ihmettelen.
Ehkä vaikutan jotenkin helposti särkyvältä...
Tietysti, kun ei harrasta seksisuhteita eli on sellaista selibaattia aina takana, niin se on aurassa ja miehet varmaan tiedostavat sen ja ehkä jotenkin naturellusti eivät halua kajota, vaikka haluavatkin..
Olen harrastanut seksiä 5 minuuttia miehen kanssa viimeisten 7 vuoden aikana...uuups...
Parempi olis kun olis 0 minuuttia mutta ehkä sinusta huokuu hyvä nainen ja kunnon vaimo huokuntaa ja ns tinderimiehet aistii sen
Kiitos, nätisti sanottu😊☀
Olen kyllä vaimo-tyyppiä, hieman yllättävästi😆😆😆👻
Minuun kun ihastuu, irti ei pääse pirunkaan avulla..
Kauniita unia, rakkaat ystävät, kiitos keskustelusta!🙋❤
Hyvää yötä
Oletko lihava?
Jotkut tykkää lihavista. Syy on vain, että nykyään ihmiset haluaa vain seikkailla
Veit jalat suustani, ajattelin kysyä samaa. Naisten hitti on ottaa kymmeniä kuvia kasvoista mutta ei vahingossakaan kaulasta alaspäin paitsi jos on isot rinnat niin rintoihin asti.
Tuskin yksikään nainen julkaisee kasvokuvaa ilman muokkausta ja filtteröintiä, nähdessä totuus tulee esiin mutta erittäin harvoin positiivisesti. Vuosia vanhat kuvat on jo kaikille tuttuja.
Facessa naiset peukuttaa naisten kuville, olen tullut siihen tulokseen että peukuttavat hyvälle kuvamuokkaukselle, tuskin sen sokeampia ovat kuin minä eli tietävät ettei oikeasti ole kuvien näköinen mutta taitavasti muokattu.
Siitä mennäänkin alaspäin ja jos tukevuus tulee yllätyksenä kaupanpäälle alkaa mieleen hiipiä miten liueta pois loukkaamatta naista. Ellei tukevuus haittaa se on plussaa mutta liikunnallisuutta ei kannata korostaa ellei liiku. Siitä saa väärän käsityksen heti alkuun.
Ei tykkää. Epätoivoisimmat tyytyvät lihaviin kun muuta eivät saa.
Ehkä vähän.
Voi olla, että olet oikeassa tässä.
Jospa miehet hämmentyvät, kun vaikutan seikkailumieliaeltä, mutta sisäiset odotukseni ovat varsin konservatiiviset.
Jäävät siihen sitten.odottelemaan sopivaa tilaisuutta.
Jonotuslappu kourassaan, toisilleen luimistellen...hah!
Kyllä minun perse on miesten mieleen, sitä tykkäävät katsella eikä ole iso, vaan todella tiukka.
Vähän keskivartalolihavuutta on kyllä, on aina ollut lapsesta saakka, sellainen pikku tynnyri😃☀
Ei pidä paikkaansa. Kyllä on lihavilla naisilla komeita ja urheilullisia miehiä ja joskus toisinkin päin.
Myönnän, että joskus ajattelen, että miten niin epäsuhtainen pari, siinä mies ilmeisesti hoitaa kaikki työt😉😄
Hyvään ulkonäköön tottuu aika äkkiä, minkä jälkeen sillä ei juuri tunnu olevan merkitystä, paitsi jos on statusihminen ja silloinkin merkitys on siis sosiaalinen. Ehkä he ovat ennslta tiedostaneet tämän ja valinneet tyttöystävän muiden seikkojen perusteella.
Eikä hyvä ulkonäkö takaa, että ihminen on esim hyvä pano.
Nainen on alkanut lihoa suhteessa, ennen sitä on yrittänyt pysyä hyvässä kuosissa mutta kun mies napattu ei ole enää mitään väliä miten lihoo. Siksi näkee epäsuhtaisia pareja joissa miehellä on salainen rakastajatar tietenkin eikä lihavalla vaimolla ole siihen mitään sanomista.
Eron tullen nainen aloittaa taas kovan laihdutuskuurin.
Niin mutta ne aika nuoria ihmisiä...
Kun on viimein päässyt eroon kaikista naisimmeisitä niitä kiertää ilomielein hyvinkin kaukaa.
eli jos haluat ikiriipan niin ota se sitten.
Ymmärrän. Joskus tuntuu, että.miehet on vaativia, kun pikkulapaet ja elämä ilman heitä on ihanaa ja autereisen onnellista.
Sitten taas alkaa tehdä mieli...ja kainaloon❤
Vaikee sanoo se on vaan se jokin /:
Onko tullu jotain ikävää ilmi sinussa, tai menneisyydessäsi?
No empä usko, ollut niin kuivaa tämä minun elämä tällä puolen rajaa.
Ehkä odottaa aloitteellisuutta enemmän kuin saa? Ei ole vakuuttunut riittävästi teidän jutusta?
Voi olla, olen aika muodollinen, paitsi sitten kahden kesken.
Mielestäni suhde pitää aloittaa kunnolla, ennen mitään julkista kuhertelua.
Mutten myöskään ikinä anna huomiota, ellen ole kiinnostunut itsekkin.
Ehkä sä olet liian wau. Seitsemän oikein ja lisänumerotkin.
Kellonsoittaja Notre Damen saattaa miettiä et onks tää nyt ihan okei.
😆😆😆👌
Mikä kommentti!
Voin olla sitten buaaahaahaaaa pimeässä, kun hovi ei ole katselemassa..😁👹
Hauska juttu sinhänsä kun tiedänän oitan jotain Wonder Woman -tyyppisiä triathlon ihnisä niin eräs sellainen nainen yritti opastaa reitille tänään, kun tiesi että pyöräsi on hyvässä kunnossa kun hyvässä kunnossa... opasti pyöräilyreittiä :D
Melkoinen luusxeri on Ford Mustangin omistaja, ikinä sanut kunnollista seksiä heheheh :D
Ei tällaiseen voi vastata yleismaailmallisesti. Se on aina tapauskohtaista. Eli riippuu sekä miehestä että naisesta ja heidän odotuksistaan / arvomaailmoistaan.
Olen joskus itse ihastunut ns. "täydelliseen" naiseen. Järkevä, ystävällinen, positiivinen, ulkoisesti terveen oloinen ja sanojensa mukaan jopa seksuaalisesti hyvinkin aktiivinen sekä kokeilunhaluinen niin sängyssä kuin elämässä muutenkin.
Aluksihan sitä on ihan myyty, mutta kun aletaan tutustumaan, niin persoona avautuu syvemmin. Kyseinen tapaus oli uraihminen, shoppailija, arvosti materiaalista menestystä, ehkä jopa vähän kehui sillä että on varoissaan ja kaikkea voi hankkia.
Maailmankuvamme, kulutustottumuksemme ja suhtautuminen luontoon olivat siis täysin erilaiset. Kyllä siinä into hyytyi.
Ja tämä oli siis vain yhden miehen ja naisen kohtaamisen tarina. Yritän varmasti sanoa sitä, että pinta on pintaa ja tutustumisvaiheessa vasta aletaan ottamaan selvää todellisesta ihmisestä. Monessa asiassa voi klikata.
Yt.
T.
Siis kyseessä voi olla myös syvemmän tason asia kuin käytös.
Yt.
T.
-olet liian vakavastiotettava leikittelyyn
-olet liian leikkisä vakavastiotettavaksi
-teet vaikutelman kuin olisit jo ainakin kiinnitetty
-teet vaikutelman kuin olisit liian uuno suhteeseen
-teet robottimaisen vaikutelman
-teet yliherkän vaikutelman
-teet liian romanttisen, pelkkää läheisyyttä kaipaavan vaikutelman
-teet liian himokkaan, vain seksiä kaipaavan vaikutelman
-sinusta ei saa kertakaikkiaan mitään selvää
-kukaan ei ole ollut riittävän kiinnostunut
-sinä et ole ollut riittävän kiinnostunut, ehkä aseksuaali
-sinussa ei ole mitään kiinnostavaa, pitemmän päälle, olet tylsä
-vaikutat liian vaativalta, toisen pitäisi olla superihminen
Ja niin edelleen...
Ymmärsinkö ap oikein? Suhteet/suhteen alut on olleet kuukausia jopa puoli vuotta? Ja olitko se sinä ap kun sanot, että seksiä on ollut 5min/7v?
Ensinnäkin olen pahoillani puolestasi, ilmeisesti se ainoa kokemus 7 vuoteen on ala-arvoinen… 5min ei mahdu paljon hellyyttä, kosketusta eikä intimiteettiä.
Pointiin on, jos nuo molemmat on sinun sanomiasi, sekä suhteiden pituus ja seksittömyys, omalla maalaisjärjelläkin tuo on jo aikuisten suhteissa selittää suhteiden loppumisen. Jos itse tapaisin ihmisen, joka ei halua seksiä 2-6 kuukauteen ja kuitenkin haluaa seurustella, tulkitsisin hänet aseksuaaliksi tai hyvin vähähaluiseksi tai estoiseksi. Halut harvoin kasvaa alun jälkeen. Jotta seurustelua/tapailua haluaa jatkaa, pitäisi olla valmis vähäseksiseen liittoon. Jos itse haluaa usein, on sellainen liitto täyttä tuskaa ja jatkuva torjutuksi tuleminen vie herkästi naiseuden/miehisyyden. Halujen riittävä samanlaisuus on yksi tärkeä asia varmistaa tutustumisen alussa, jotta vältytään ikäviltä kohtaloilta.
Ymmärrän, jos ei halua seksiä ennen kuin tunteet syttyy. Kuitenkin jos tunteet ei syty esim. 1-3 kuukaudessa aktiivisella tutustumisella, ei syttyminen myöhemminkään ole kovin todennäköistä.
Tuossahan se, mitä aioin itsekin kommentoida. Jokin ei taas täsmää 😏
Ensin sanotaan, että on kovinkin seksuaalisesti aktiivinen. Sitten että ei.
Kovasti paljon ihailijoita ja puolen vuoden suhteita, joissa ei ole seksiä.
Jos noilla tiedoilla haluaa kirjoittajaan uskoa, luultavasti kertoo nuoruuden seksuaalisuudestaan ja unohtaa olevansa nyt enemminkin jo vaihdevuosissa. Ihminen muuttuu matkalla, kaikki eivät sitä itse edes huomaa. Saati että tunnistaisi itselleen, ettei ole enää se ihanuus joka oli joskus.. ja myös vastakkaisen sukupuolen arvot muuttuvat iän myötä. Jos on saanut miehiä ennen pepun pyörityksellä, voi nyt samojen miesten kriteerit ollakin henkisellä puolella.
Kun ikää karttuu, aika kuluu nopeammin eikä aina huomaakaan kuinka nopeasti..
Vahvin epäilyksenion kuitenkin, että aloittaja tarvitsee kehuja ja itsetunnon pönkitystä. Näitä vastaavia "mikä minussa vikana, olen täydellinen, vahvistakaa asia" on täällä aika ajoin. Ehkä joku on noin säälittävä oikeasti, tai sitten kyseessä on puhdas trolli.
xLiner
Ota vaatteet pois ja levitä haarat . Jos mies arastelee niin se on väärä mies.
voi tietty olla ettet ole kaunis niin miehet ei kehta antaa pakkeja.