Kolmiyhteisyys selvällä suomen kielellä

Kolmiyhteistä Jumalaa ei ihminen voi käsittää. Se on vain Jumalan ilmoitus.

Siis näinhän on täällä jo aiemmin sanottu.

Mutta löytyykö Raamatusta yhtään kohtaa jonka mukaan Jeesus, Isä, ja Pyhä Henki ovat kaikki kolme yksi ja sama?

Ei löydy.

Miksi tämä on tärkeää?

No siksi koska jos uskosi ei perustu Raamattuun, mihin se sitten perustuu? Omiin tunteisiisiko?

Sellaisessa tapauksessa saatat tulla uskoneeksi melkein mihinkä vain mitä joku sinulle syöttää. Heidän tarvitsee vain sanoa sinulle että "alä ala kyseenalaistamaan tätä kun tämä on niin kauhiian monimutkainen asia että sitä et voi kuitenkaan ihmisjärjellä käsittää"

Aiempina vuosisatoina kirkot polttivat roviolla sellaisia jotka halusivat kääntää Raamatun kansankielelle. Kirkot eivät halunneet ihmisten voivan lukea Raamattua koska sieltä olisi nähnyt että heille on syötetty valheita.

Lopulta tämä ei enään ollut mahdollista joten sitten niiden piti keksi muita tarinoita pitääkseen ihmiset uskomassa siihen minkä he väittivät olleen totta. Kuten esimerkiksi että kolminaisuusoppia ei voi ihmiset yrittää käsittää ja että se on syntiä jos yrität osoittaa että Raamattu ei tue sellaista oppia.
35134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Jeesuksesta tehtiin Jumala Konstantinus Suuri jonka poliittisesta aloitteesta Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325.

Konstantinuksen syy tähän johtui hänen halustaan varmistaa poliittinen asemansa. Tämä liittyi myös siihen että hän tuli kieltämään kaikki muut uskonnot kuin kristinuskon.

Poliittinen syy kaikkeen tähän oli aika yksinkertainen: aivan kuten Konstantinus oli itse tehnyt, muutkin Rooman armeijan johtajat saattoivat väittää armeijalleen että ovat saaneet näyn Apollolta (tai joltain muulta monista Rooman alueella palvelluista jumaluuksista) ja että tämä jumala oli käskenyt heitä tappamaan Rooman keisarin.

Minimoidakseen tälläisen uhan, Konstantinus halusi yhtenäistää kansan yhden ainoan jumalan alle. Koska hän oli aiemmin väittänyt että kristittyjen jumala oli näyttäytynyt hänelle ja auttanut häntä saamaan voiton Roomasta, se sopi hänelle tehdä tästä jumalasta kansakunnan ainoan jumalan.

Mutta koska kristityille Jeesus oli myöskin eräänlainen jumal-olento, jäljellä oli pieni riski että joku väittäisi olevansa keisari jeesuksen nimessä. Poistaakseen tämänkin riskin, hän tuki ajatusta että Jeesus ja Jumala olivat yksi ja sama henkilö.

Tämän järjestelyn alaisuudessa Jeesus-Jumala oli se ainoa jumala ja Konstantinus oli se jonka Jeesus-Jumala oli asettanut valtaan.

Päätös Jeesuksen jumaluudesta tehtiin Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325. Tässä ei kuitenkaan mainittu mitään Pyhästä Hengestä. Eli tämä oli enemmäkin "kaksinaisuus-oppi" kunnes Pyhä Henki lisättiin osaksi teamia joku n 100 vuotta myöhemmin.

Äänestä
  • OK teoria mutta toi eka kappale on jotain sotkua. Tarkoitit kai että >>

    "Jeesuksesta tehtiin Jumala Konstantinus Suuren poliittisesta aloitteesta Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325."

    Äänestä

  • Pyhä Henki lisättiin kolminaisuuteen Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa, vuonna 381.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pyhä Henki lisättiin kolminaisuuteen Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa, vuonna 381.

    Ihmisten tekemiset ei kuule vaikuta. Jumala on aina ollut kolmiyksinen, eli yksi Jumala kolmessa persoonassa.
    Samoin kuin ihminen on henki, sielu ja ruumis, Jumala on Isä, Poika ja Pyhä Henki.

    Äänestä

Fakta 1 On olemassa Isä-Jumala.
Fakta 2 On olemassa Isä-Jumalan ainokainen poika. Jumalan poika on myös Jumala.
Fakta 3 On olemassa Pyhä Henki joka on Isän Jumalan kolmas persoona, joka siitti Jeesuksen eli myös Jumala.
Fakta 4 Yksikään näistä Jumaluuden kolmesta eri persoonasta ei ole milloinkaan ristiriidassa keskenään, vaan ovat yhtä.
Raamattu ilmoittaa meille yhden Jumalan kolmessa eri persoonassa, ja siksi termi kolmiyhteinen Jumala on hyvä ja asiaa kuvaava, vaikka sitä sanaa ei Raamatussa löydykään.

Äänestä
  • Fakta 5 Kolminaisuusoppi on Raamatun viestin vastainen ja teki Jeesuksesta epäjumalan.

    "Raamattu ilmoittaa meille yhden Jumalan kolmessa eri persoonassa"

    No ei todellakaan ilmoita. Raamatussa ei missään sanota että Jeesus ja Jumalan ja Pyhä Henki ovat yksi ja sama.

    Tosin Raamatussa Jeesus rukoili että hänen opetuslapsensa olisivat "yhtä" (Johannes 17:21). Tuliko heistä sitten jotenkin YKSI JA SAMA henkilö? No ei todellakaan. Enemmänkin yksimielisiä, kuten Jeesus oli Isänsä kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fakta 5 Kolminaisuusoppi on Raamatun viestin vastainen ja teki Jeesuksesta epäjumalan.

    Mutta jotkut ajattelevat että...

    A. Jos jollekulle tuli poliittinen päähänpisto 1700 vuotta sitten, sitä voi silti väittää totuudeksi kun siitä on tullut traditio. Ja traditiot on kivoja.
    B. Jos sitä ei voi perustella Raamatunpaikoilla niin ei hätää, sen voi väittää olevan suora viesti taivaasta.

    Ensimmäisen vuosisadan varhaiskristityt eivät uskoneet kolminaisuusoppiin. Se oppi luotiin vasta 300-luvulla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Fakta 5 Kolminaisuusoppi on Raamatun viestin vastainen ja teki Jeesuksesta epäjumalan.

    "Raamattu ilmoittaa meille yhden Jumalan kolmessa eri persoonassa"

    No ei todellakaan ilmoita. Raamatussa ei missään sanota että Jeesus ja Jumalan ja Pyhä Henki ovat yksi ja sama.

    Tosin Raamatussa Jeesus rukoili että hänen opetuslapsensa olisivat "yhtä" (Johannes 17:21). Tuliko heistä sitten jotenkin YKSI JA SAMA henkilö? No ei todellakaan. Enemmänkin yksimielisiä, kuten Jeesus oli Isänsä kanssa.

    Miten kuvittelet voivasi pelastua, jos kiellät Jeesuksen jumaluuden ja pidät häntä epäjumalana?
    Ilm:22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
    Ilm:22:16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
    Ilm:22:6 Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää.
    Tämän mukaan Jeesus on Herra, profeettain henkien Jumala, joka lähetti enkelinsä ilmoittamaan Johannekselle, mitä pian tulee tapahtumaan.
    Ja kuka muu voisi omistaa enkeleitä ja käskeä niitä, kuin Jumala?

    Minulla on Pistis Sofia. Ostin sen vasta, joten en ole kovin pitkällä, mutta monet asiat tulevat varmasti selviämään sen mukana ja täytyy muistaa, että Raamattu ei edes sisällä paljoa Jeesuksen sanoja.
    Tiedätte varmasti, että Jeesus on lihallinen ihminen, jonka Sofia (viisaus) muuttaa kristukseksi ja "herättää kuoleman unesta" kuvaannollisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten kuvittelet voivasi pelastua, jos kiellät Jeesuksen jumaluuden ja pidät häntä epäjumalana?
    Ilm:22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
    Ilm:22:16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
    Ilm:22:6 Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää.
    Tämän mukaan Jeesus on Herra, profeettain henkien Jumala, joka lähetti enkelinsä ilmoittamaan Johannekselle, mitä pian tulee tapahtumaan.
    Ja kuka muu voisi omistaa enkeleitä ja käskeä niitä, kuin Jumala?

    Metatron käskyttää enkeleitä.

    Äänestä

  • Ashera12 kirjoitti:

    Metatron käskyttää enkeleitä.

    Olet kyllä niin pimeydessä valheoppiesi kanssa.
    Uskot kaiken maailman taruja.
    Raamattu ei ole mikään taru, vaan Jumalan ilmoitus omasta jumaluudestaan ja tie iankaikkiseen elämään.

    Miksi puhut valheopeista?
    Metatron on esillä jo ennen Jeesusta Eenokin kirjassa.

    Äänestä

  • Ashera12 kirjoitti:

    Miksi puhut valheopeista?
    Metatron on esillä jo ennen Jeesusta Eenokin kirjassa.

    Metatron on pelkkää tarua ja juutalaista mytologiaa, joka ei perustu Raamattuun.
    Jumalan uskolliset enkelipalvelijat eivät ota käskyjä vastaan keneltäkään muulta kuin kolmiyksiseltä Jumalalta.
    Paholaisen henkiolennoilla ja demoneilla on käskijänsä itse Saatana, mutta sekään ei voi tehdä mitään Jumalan sallimatta.
    Ymmärrä nyt edes se, että ennen Jeesusta ei ollut olemassa Isä Jumalan ja Pyhän Hengen lisäksi ketään muuta, eikä yhtään mitään. Jeesuksen kautta kaikki olevaiset on luotu. Jeesus oli ennen lihaksi tulemistaan Taivaassa Isän luona.
    Varo vaan ettet tule vielä löytämään itseäsi helvetistä valheellisten oppiesi kanssa, kun niillä yrität tehdä tyhjäksi Jumalan sanan.

    Metatron

    1. On nimeltään Pikku Elohim
    2. Istuu isän oikealla puolella
    3. On nimeltään Poika
    4. Käskyttää enkeleitä
    5. On taivaallinen tuomari
    6. On ylempänä kaikkia muita
    7. Tekee isänsä tahdon

    Ennemmin uskon, että Jeesus on vain Metatron II.

    Viisaus/Sofia kertoo olleensa olemassa ennen kaikkea muuta ja työskennelleensä jumalan rinnalla. Sofia on lihallista Jeesusta vanhempi.

    Kolmas Henokin kirja johon viittaat on kirjoitettu Wikipedian mukaan n.400-500 vuotta jälkeen Kristuksen ja osa kabbalistista mystiikkaa.
    Niissä Metatron kuvataan joko Läsnäolon enkeliksi tai prinssiksi, arkkienkeli Mikaeliksi tai taivaaseen nousseeksi Henokiksi, Aadamista seitsemänneksi tai sitä sun tätä, joita kaikkea yhtäaikaa hän ei voi olla.
    Vain itse Jeesus Kristus istuu Isän oikealla puolella ja on nimeltään Poika, käskyttää enkeleitä, on taivaallinen tuomari, on ylempänä kaikkia muita, paitsi Isää, tekee Isänsä tahdon. Elohim on Jumalaa tarkoittava sana, eikä Henok/Metatron ole Jumala, edes pieni sellainen.
    Paholainen on saanut aikaan paljon sekaannusta ihmiskunnan keskuudessa ja kaikki esille tuomasi opit ovat antikristillisiä, jotka eksyttävät pois totuudesta.
    On valitettavan selvää, että paholainen on alistanut sinut noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien alle, joiden orjaksi olet vapaaehtoisesti tahtonut tulla?
    Vain totuus, joka löytyy yksinomaan Raamatusta pelastavana Jeesuksen Kristuksen ristin ja veren evankeliumina, voi sinut vapauttaa paholaisen orjuudesta ja pelastaa iankaikkiseen elämään.
    Niin kauan kuin jatkat ihmisten eksyttämistä paholaisen palvelijana kerrytät syntiesi mittaa ja joudut niittämään niistä kertyvän sadon omaksi tuomioksesi.

    Wikipedia ei juuri ole se luotettavin tietolähde.

    Henokin kirjassa, jota lainasin Metatron on korotettu ihminen.
    Hänen aikaisempi nimensä on Henok ja hänet on jumala pelastanut vedenpaisumukselta viemällä hänet valtakuntaansa.

    Niin kuin jo totesin kyse on kabbalistisesta mytologiasta, jota ei voi mitenkään verrata Raamatun teksteihin , jotka ovat Pyhän Hengen inspiroimana kirjoitettua Jumalan sanaa.
    Mitä tahansa niissä kirjoitettuna onkin, tulee ne koetella Jumalan sanalla jos niistä haluaa jotain totuutta etsiä ja hylätä kaikki se, mikä on vähänkin ristiriidassa Raamatun totuuden kanssa varsinkin niistä kommentoidessa kristillisissä keskusteluissa.
    Maailma on täynnään kaikenlaisia oppeja, ismejä ja uskomuksia, mutta vain yksi on totuus, ja se on se, joka löytyy Raamatun lehdiltä.

    Eihän Metatron ole mitään kabbalismia, vaan Raamatun ulkopuolelle jätetty henkilö.
    Tiedätkö edes mitä kabbalismi oikeasti on?

    Äänestä

  • Ashera12 kirjoitti:

    Eihän Metatron ole mitään kabbalismia, vaan Raamatun ulkopuolelle jätetty henkilö.
    Tiedätkö edes mitä kabbalismi oikeasti on?

    KABBALA, JUUTALAISTA PERIMÄTIETOA
    Juutalaisen opin ydintä kabbalaa pidetään varsin yleisesti Espanjan juutalaisten ja alkemistien keskiajalla harjoittamana salatieteenä ja parhaimmillaankin se on vain osa rabbiinista juutalaisuutta ja pahimmillaan vain 1300-luvun uskonnollis-filosofista huuhaata. Kun sen tiedetään vielä perustuvan olennaisesti magiaan ja noituuteen, ei ole ihme, että kristillisen kirkon piirissä lähes kaikki sitä yhä tänään kavahtavat.

    Sivistyssanakirjan määritelmän mukaan kabbalisti on kabbalan tuntija ja toiselta merkitykseltään salaoppeihin uskova henkilö.

    2. Tim:4:3 Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia
    4:4 ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.

    Tämä Raamatun sana on valitettavasti käynyt toteen sinun ja lukemattomien muiden erilaisiin salatieteisiin ja taruihin uskovien kohdalla.

    Herää nyt jo hyvä ihminen unestasi ja tee parannus velhouksistasi ja pyri pysymään erossa kaikista saatanallisista salatieteistä, jotka saavat pääsi sekoamaan ja lopulta tuhoavat sinun sielusi.

    Kabbalassa etsitään Raamatun esoteerisiä merkityksiä numerologialla ja tutustumalla symboleihin. Ei kuulosta velhoudelta.
    666 on Jeesus ja leijona ja aurinko. Pedonmerkki on risti eli .
    Ilman plussaa ei voi ostaa eikä myydä.

    Pelkkää huuhaata. Uskoo ken tahtoo, mutta jos uskoo, uskoo valheen, kun ei ole rakkautta totuuteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pelkkää huuhaata. Uskoo ken tahtoo, mutta jos uskoo, uskoo valheen, kun ei ole rakkautta totuuteen.

    Tiesithän että heprealaiset kirjaimet ovat myös numeroita ja siksi niistä pystyy
    "Laskemaan pedon luvun". Mutta sen tekee vain "se, jolla on ymmärrystä".

    Äänestä

  • Ashera12 kirjoitti:

    Tiesithän että heprealaiset kirjaimet ovat myös numeroita ja siksi niistä pystyy
    "Laskemaan pedon luvun". Mutta sen tekee vain "se, jolla on ymmärrystä".

    Niitä pedon lukuja on laskeskeltu jo pari tuhatta vuotta ja petokandidaatteja on pilvin pimein ja kuka uskoo mihinkin laskelmaan.
    Mitä se sinua hyödyttää, vaikka kuinka laskeskelisit niitä pedon lukuja. Ei se tule sinua pelastamaan.
    Kannattaa asetta fokus siihen, jolla on iankaikkista merkitystä pelastumisen kannalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten kuvittelet voivasi pelastua, jos kiellät Jeesuksen jumaluuden ja pidät häntä epäjumalana?
    Ilm:22:13 Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
    Ilm:22:16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
    Ilm:22:6 Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää.
    Tämän mukaan Jeesus on Herra, profeettain henkien Jumala, joka lähetti enkelinsä ilmoittamaan Johannekselle, mitä pian tulee tapahtumaan.
    Ja kuka muu voisi omistaa enkeleitä ja käskeä niitä, kuin Jumala?

    "Ja kuka muu voisi omistaa enkeleitä ja käskeä niitä, kuin Jumala?"

    Se että Raamatussa jokin hahmo puhuu "enkeleistäni" on samanlaista kielenkäyttöä kuin jos jokin armeijan päämies puhuu "sotilaistani" tai työpaikan päällysmies puhuu "työntekijöistäni".

    Ei se tarkoita että se puhuja omistaa heitä joita hän käskee.

    Ja Raamattu puhuu myös arkkienkeli Mikaelista ja hänen enkeleistään, Ilmestyksen 12. luvussa, jakeessa 7, Suomen kirkkoraamatun mukaan

    "Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa"

    Äänestä

  • Ashera12 kirjoitti:

    Metatron käskyttää enkeleitä.

    Metatron? Nimensä puolesta voisi luulla että puhutaan jonkun Japanilaisen sarjakuvan robotista.

    Raamatussa on kuitenkin oma Metatroninsa: ylienkeli tai arkkienkeli Mikael.

    Sana "arkkienkeli" tarkoittaa pääenkeliä, siis sellaista jolla on valtaa käskeä muita enkeleitä.

    Arkkienkeli mainitaan mm. 1. kirjeessä Tessalonikalaisille, luvussa 4, jakeessa 16:

    "Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina."

    Ja Mikael mainitaan mm. Ilmestyksen luvussa 12, jakeessa 7:

    "Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa"

    Ja Danielin kirjan luvussa 12, jakeessa 1:

    "Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niitä pedon lukuja on laskeskeltu jo pari tuhatta vuotta ja petokandidaatteja on pilvin pimein ja kuka uskoo mihinkin laskelmaan.
    Mitä se sinua hyödyttää, vaikka kuinka laskeskelisit niitä pedon lukuja. Ei se tule sinua pelastamaan.
    Kannattaa asetta fokus siihen, jolla on iankaikkista merkitystä pelastumisen kannalta.

    Niitä on laskettu monilla tavoilla, mutta kabbalistit, jotka tuntevat Raamatun numerologian ovat tulleet tähän tulokseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Metatron? Nimensä puolesta voisi luulla että puhutaan jonkun Japanilaisen sarjakuvan robotista.

    Raamatussa on kuitenkin oma Metatroninsa: ylienkeli tai arkkienkeli Mikael.

    Sana "arkkienkeli" tarkoittaa pääenkeliä, siis sellaista jolla on valtaa käskeä muita enkeleitä.

    Arkkienkeli mainitaan mm. 1. kirjeessä Tessalonikalaisille, luvussa 4, jakeessa 16:

    "Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina."

    Ja Mikael mainitaan mm. Ilmestyksen luvussa 12, jakeessa 7:

    "Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa"

    Ja Danielin kirjan luvussa 12, jakeessa 1:

    "Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan."

    Samalla tavoin kuin viisaus oli ensin naispuolinen Sofia, mutta myöhemmin miespuolinen Jeesus ovat tainneet enkelien johtajat vaihtua kirjoittajien mukana.

    Äänestä

Raamatusta löytyy tarkkaavalle lukijalle runsaasti selviä mainintoja Isästä ja pojasta. Jo yksin Jeesuksen puheita lukemalla, kuka tahansa ymmärtää tämän. Evankeliumit, opetuslasten ja apostolien kirjoitukset, kertovat lähes selkokielellä nämä asiat. Kolmiyhteys on täysin selvä tarkalle lukijalle. Tosin näiden kolmen persoonallisen Jumaluuden toimenkuvat, vaativat pähkäilyä. Mutta Jeesuskin opetti rukoilemaan Meidän Isää, joka on taivaassa ja jonka nimi on pyhitetty. Jeesus tunnustettiin elävän Jumalan pojaksi, joka istuu Isän oikealla puolella. Jeesukselle voimme viedä kaikki murheemme rehellisesti. Pyhä Henki opastaa janoavia oikealle tielle ja kirkastaa Jeesuksen sovitustyötä. Kristityt ovat Jumalan lapsia Taivaan Isällä on hyvä tahto lapsiaan kohtaan. olemme Hänen perhettään.

Äänestä
  • Kolminaisuus saatiin kokoon vasta vuonna 381.
    Monen äänestyksen ja verilöylyn jälkeen se sitten jäi siihen ja harva on uskaltanut sitä kyseenalaistaa.

    Äänestä

Joitain OIKEITA faktoja kolminaisuudesta. Lainattu v. 1992 kirkkoraamatusta mutta nämä on kaikissa muissakin käännöksissä.

Johannes 14:28
"Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi."

(Jos Jumala ja Jeesus ovat yksi ja sama, toinen heistä ei olisi suurempi kuin toinen)

**********

Matteus 24:36
"Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä."

(Jos Jumala ja Jeesus olisivat yksi ja sama, he olisivat tietoisia samoista asioista)

**********

Matteus 20:23
"Silloin hän sanoi heille: »Minun maljani te vielä juottekin, mutta minä en määrää siitä, kuka istuu oikealla ja kuka vasemmalla puolellani. Ne paikat ovat niiden, joille Isäni on ne tarkoittanut."

(Jos Jumala ja Jeesus olisivat yksi ja sama, toisella ei olisi enemmän päätösvaltaa kuin toisella)

**********

Luukas 22:41,42
"Itse hän meni vähän edemmäs, kivenheiton päähän, polvistui ja rukoili: »Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.»"

(Jos Jumala ja Jeesus olisivat yksi ja sama, Jeesus olis tässä rupatellut itsekseen ja pyytänyt itseltään että hänen oman tahtonsa sijaan tapahtuisi hänen oma tahtonsa)

**********

Johannes 8:42
"Tähän Jeesus sanoi: »Jos Jumala olisi teidän isänne, te rakastaisitte minua, sillä minä olen lähtöisin Jumalasta ja tulen hänen luotaan. Minä en edes päättänyt tulostani itse, vaan hän lähetti minut."

(Ennen Jeesuksen päätöstä tulla ihmiseksi hän oli taivaassa. Jos hän olisi ollut siellä Jumala, hänen päätöksensä olisi ollut hänen oma päätöksensä. Koska hän ei kuitenkaan ollut Jumala, hän ei tehnyt tätä päätöstä itse vaan totteli Isänsä päätöstä)

Äänestä

Kristikuntahan on adoptoinut paljon asioita ei-Raamatullisista lähteistä. Joulupukista kiirastuleen.

Joten se että he tekivät Jeesuksesta Jumalan ei ole mikään ylläri

Äänestä
  • Eikö tuo kolmin-naisuus ole mormoneista. Nehän sanoo että elämme polygamioissa taivaassa

    Äänestä

Konstantinus Suuren propaganda sisälsi ajatuksen siitä että hän voitti Rooman keisari Marcus Aurelius Valerius Maxentiuksen "Jumalan tahdosta" koska Maxentius oli epäjumalanpalvelija.

Koska Roomassa tulisi olemaan vain yksi Jumala, hänelle oli tärkeää saada mahdolliset Jumal-olennot yhdistettyä.

(Tässä yhteydessä yhdistettiin uskonnollisia traditioitakin, kuten talvipäivänseisauksen vietto mikä tuli "Sol Invictus" kultista. Paavin titteli "Pontifex Maximus" ja muita juttuja tuli toisista sen aikaisista uskonnoista).

Kuitenkin joitain aikoja ennen "Jeesus-jumalalta" saamaansa näkyä Konstantinus oli väittänyt saaneensa näyn Apollo-jumalalta. Tästä Apollon antamasta näystä ei paljoakaan puhuta (se kai saisi hänen seuraavan näkynsä vaikuttamaan valheelta) mutta siitä voi lukea vaikkapa alla olevasta englannin kielisestä artikkelista.

Vision of Constantine before the battle of the Milvian Bridge
https://imperiumromanum.pl/en/article/vision-of-constantine-before-the-battle-of-the-milvian-bridge/

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kolmiyhteistä Jumalaa ei ihminen voi käsittää. Se on vain Jumalan ilmoitus.

Siis näinhän on täällä jo aiemmin sanottu.

Mutta löytyykö Raamatusta yhtään kohtaa jonka mukaan Jeesus, Isä, ja Pyhä Henki ovat kaikki kolme yksi ja sama?

Ei löydy.

Miksi tämä on tärkeää?

No siksi koska jos uskosi ei perustu Raamattuun, mihin se sitten perustuu? Omiin tunteisiisiko?

Sellaisessa tapauksessa saatat tulla uskoneeksi melkein mihinkä vain mitä joku sinulle syöttää. Heidän tarvitsee vain sanoa sinulle että "alä ala kyseenalaistamaan tätä kun tämä on niin kauhiian monimutkainen asia että sitä et voi kuitenkaan ihmisjärjellä käsittää"

Aiempina vuosisatoina kirkot polttivat roviolla sellaisia jotka halusivat kääntää Raamatun kansankielelle. Kirkot eivät halunneet ihmisten voivan lukea Raamattua koska sieltä olisi nähnyt että heille on syötetty valheita.

Lopulta tämä ei enään ollut mahdollista joten sitten niiden piti keksi muita tarinoita pitääkseen ihmiset uskomassa siihen minkä he väittivät olleen totta. Kuten esimerkiksi että kolminaisuusoppia ei voi ihmiset yrittää käsittää ja että se on syntiä jos yrität osoittaa että Raamattu ei tue sellaista oppia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu