Uutissuomalaisen haastattelussa Maarit Vaaherkumpu kirjoittaa Elisabeth Rehnin ajatuksia.
Elisabeth Rehn oli 1990-luvulla maailman ensimmäinen nainen päätoimisena puolustusministerinä. Suomi sai Hornetit ja naisten pääsivät rauhanturvatehtäviin ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen.
Rehn kehuu hallituksen nuoren kvintetin hyvää koronapandemian hoitoa. Rehn toivoo, että hallitus onnistuu myös koronan jälkihoidossa siten, että Suomi pärjää taloudellisesti.
"- Ettei vain puhuta yrittäjistä, vaan katsotaan, että yrittäjyys kannattaa ja sitä tuetaan ja että meillä on työpaikkoja. Tässä on kohtalon hetki Suomen hallitukselle."
"-Minusta Sanna Marin (sd.) on selvinnyt äärettömän hyvin, mutta hänen lausuntonsa ja toimintansa henkivät jonkinlaista suuryritysvihamielisyyttä. Me tarvitsemme myös suuria yrityksiä varsinkin vientiin. Toivottavasti olen ymmärtänyt pääministerin lausumia väärin."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sateenkaaren tuoltapuolen.
Mitä sanoo neljäskäsky:Kunnioita Isääsi ja Äitiäsi,jotta menestyisit ja eläisit pitkään maan päällä.
Ne tavat,ne tavat.
Kuule isääsi, jolta olet saanut elämän.
Jumalan tahto on, että jokaisella lapsella on isä ja äiti. Heille kuuluu erityinen arvo ja kunnioitus siksi, että he ovat vanhempiamme.
Sanna Marinin hallitus on SAK:n talutusnuorassa, minkä takia yritykset ovat paha ja työllisyytoimet jää tekemättä.