Delta-variantti leviää ja ihmiset kokoontuu normaalisti rokotteet ei auta

Kasvomaskin käyttö näyttäisi olevan harvinaista. Mitä ihmettä oikein on tapahtumassa?
14<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Valheellinen rokotusten ansioksi virheellisesti laitettu harha että koronaan ei kesällä kuole paljon ihmisiä, kuten ei viime kesänäkään, silloin täysin ilman rokotteita. Tai mitä nyt viime viikolla kuoli kolme koronaan. Oletko kuullut muuten influenssaan sairastuneista kesällä, saati kuolleista? Kausivaihtelevan taudin ollessa kyseessä kesä on helpompi kausi, mutta jos niitä tartuntoja kesällä annetaan levittää, niin syksyn varsinainen tappava covidin hengitystieinfektiokausi alkaa aikaisemmin ja aalto on paljon korkeampi. Tämä nähtiin viime vuoden syksyllä Ruotsissa, jossa kuviteltiin jo saavutetun laumaimmuniteetin kevään ja kesän tartunnoilla, mutta kesällä leviämään päästetty helpompi kausi muuttui muita Pohjoismaita nopeammin korkeaksi aalloksi syksyllä, joka tappoi ruotsalaisia moninverroin muita naapurimaita enemmän. Ei siis kuvitella kausivaihtelevan virusinfektion helpointa rastia rokotusten ansioksi, vaan pidetään tartunnat kurissa ettei syys- ja talviajan varsinaisen koronakauden aalto ole tähän astisista pahin, kuten pahasti näyttää löperöityneestä ihmisten toiminnasta ja rokotesuojaan uskovien lisääntyvästä parveilusta ja koronamatkailusta johtuen

Äänestä
  • Pidät siis rokotuksia tehottomina?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pidät siis rokotuksia tehottomina?

    En väkisin, mutta niiden tehoa ei ole vielä todettu. Kesä helpotti viime vuonnakin tilannetta, jopa nykyistä paremmin ja Pfizer kertoi eilen, miten rokotesuoja alkaa häipyä jo 1/2 vuoden jälkeen, joka selittää Israelin ja Britannian tautitilanteen pahenemista suuresta rokotekattavuudesta huolimatta. Kanta-Hämeen tartuntaryppäässä taas puolet sairastuneista terveydenhoitajista oli kahdesti rokotettuja ja suurin osa kuolleista kerran rokotettuja yksi kahdesti rokotettu. Paljon enempää kahdesti rokotettuja kuolleiden joukossa ei olisi edes voinut olla tuolloisen alhaisen tuplarokotuskattavuuden vuoksi, muutenhan 2-rokotetta olisi jopa lisännyt koronaan kuoleman todennäköisyyttä. Ainakin rokotteista on näin todettu etteivät ne estä tartuntoja tai tartuttamista ja sairastuakin voi. Pitää muistaa että long covidin, harmaan aivoaineen tuhoutumisen ja Alzheimer-tyylisten neurologisten vaurioiden todennäköisyys on tutkimusten mukaan yhtä suuri myös lievän covidin sairastaneilla, eli ei missään nimessä matkailua ja parveilua rokotettunakaan näillä nykyisillä vain oireita mahdollisesti helpottavilla rokotteilla. Syksy ja talvi näyttävät miten koronarokote vaikuttaa varsinaisen koronakauden takuulla nousevan aallon sairaalahoidon ja tehohoidon tarpeeseen tai koronakuolemien määrään. Kovasta hypetyksestä huolimatta pelkään deltavariantin nostattaman aallon olevan varsinaisella hengitystieinfektiokaudella viimeistään lokakuusta alkaen pahin tähän astisista. En haluaisi maalailla piruja seinälle, mutta tältä se näyttää avautuvan rokotepassi-koronamatkailun ja muun yleisötapahtumissa, baareissa ym. juoksemisen hurjan lisääntymisen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pidät siis rokotuksia tehottomina?

    Suomessa käytettävät koronarokotteet eivät suojaa kuin vakavalta taudilta. Ihminen voi edelleen saada tartunnan ja levittää sitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pidät siis rokotuksia tehottomina?

    Minut ainakin rokotettu lapsena jos mitäkin tautia vastaan jota en ole saisrtanut sitten.

    Poli, rutto ja veren myrkytys

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minut ainakin rokotettu lapsena jos mitäkin tautia vastaan jota en ole saisrtanut sitten.

    Poli, rutto ja veren myrkytys

    Joo, mutta ne ovatkin tartunnan estäviä rokotteita, jollaisia nämä uudet koronarokotteet eivät ole.

    Äänestä

  • Intian variantti ei kesästä välitä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En väkisin, mutta niiden tehoa ei ole vielä todettu. Kesä helpotti viime vuonnakin tilannetta, jopa nykyistä paremmin ja Pfizer kertoi eilen, miten rokotesuoja alkaa häipyä jo 1/2 vuoden jälkeen, joka selittää Israelin ja Britannian tautitilanteen pahenemista suuresta rokotekattavuudesta huolimatta. Kanta-Hämeen tartuntaryppäässä taas puolet sairastuneista terveydenhoitajista oli kahdesti rokotettuja ja suurin osa kuolleista kerran rokotettuja yksi kahdesti rokotettu. Paljon enempää kahdesti rokotettuja kuolleiden joukossa ei olisi edes voinut olla tuolloisen alhaisen tuplarokotuskattavuuden vuoksi, muutenhan 2-rokotetta olisi jopa lisännyt koronaan kuoleman todennäköisyyttä. Ainakin rokotteista on näin todettu etteivät ne estä tartuntoja tai tartuttamista ja sairastuakin voi. Pitää muistaa että long covidin, harmaan aivoaineen tuhoutumisen ja Alzheimer-tyylisten neurologisten vaurioiden todennäköisyys on tutkimusten mukaan yhtä suuri myös lievän covidin sairastaneilla, eli ei missään nimessä matkailua ja parveilua rokotettunakaan näillä nykyisillä vain oireita mahdollisesti helpottavilla rokotteilla. Syksy ja talvi näyttävät miten koronarokote vaikuttaa varsinaisen koronakauden takuulla nousevan aallon sairaalahoidon ja tehohoidon tarpeeseen tai koronakuolemien määrään. Kovasta hypetyksestä huolimatta pelkään deltavariantin nostattaman aallon olevan varsinaisella hengitystieinfektiokaudella viimeistään lokakuusta alkaen pahin tähän astisista. En haluaisi maalailla piruja seinälle, mutta tältä se näyttää avautuvan rokotepassi-koronamatkailun ja muun yleisötapahtumissa, baareissa ym. juoksemisen hurjan lisääntymisen takia.

    Juuri

    Äänestä

Söin Kebabia alko pierettää olikohan siinä Koronaa mukana.

Äänestä
  • Korona leviää oikeasti vessassa helposti ulostekaasujen mukana. Mihinkään festarien bajamajaan tai baarin vessaan en siis menisi.

    Äänestä

  • Todennäköisesti oli. Olisit syönyt ihmisten ruokaa

    Äänestä

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17034998/suomen-hallitus--eduskunta-ei-hoitanut-koronapandemiaa-vaan-jatti-riskiryhmat-heitteille#comment-108998837

Vakavin virhe Suomen korruptio-hallitukselta/eduskunnan yksipuoluejärjestelmältä, oli jättää koronan riskiryhmät heitteille, 800€/kk orjuuseläkkeille, ilman mitään tukea valtiolta koronan torjuntaan, saati luvattuja aitoja eläkekorotuksia, käytännössä heitteille vakavan pandemian keskellä.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16696633/terveyssyista-rokotteista-kieltaytyjia-syyllistetaan-quotrokotekielteisiksiquot--ek-medioissa

https://keskustelu.suomi24.fi/t/16672356/kaikissa-pohjoismaissa-on-1-250ekk-minimielakkeet-suomessa-800ekk-romanian-ja-venajan-elakkeet#comment-105311234

Äänestä

Ihmisiltä on loppunut turnauskestävyys

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kasvomaskin käyttö näyttäisi olevan harvinaista. Mitä ihmettä oikein on tapahtumassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu