Yleisjätteen plastinointi maatäytteeksi

Eräs suurimpia ekologisia uhkia on yleisjätteen tuomat ympäristöongelmat.

Kansainvälisessä keskustelussa parisen vuotta sitten ehdotin yleisjätteen plastinointia maatäytteeksi. Idea herätti lievähköä kiinnostusta.

Nythän yleisjätettä varsinkin kehitysmaissa käytetään maatäytteenä ihan sellaisenaan, vakavin seurauksin, kun myrkyt jätteestä valuvat ympäristöön ja mereen.

Toinen ongelma on ollut muovin kierrätys ja sitä on poltettu energuaksi, mikä on mielestäni järjetöntä tuhlausta. Muovinkin kemikaalit ovat katoava luonnonvara ja erittäin kierrätyskelpoista tavaraa oikein käsiteltynä.

Nyt muovin kierrätys onneksi kehittyy ja keräystäkin on tehty helpommaksi.

Osa muovista kuitenkin on laadultaan sen kaltaista, ettei sitä pysty helposti kierrättämään uusiokäyttöön.

Miksi yleisjätettä ei plastinoida tällä heikkolaatuisammalla muovilla, jonka puoliintumisaika kuitenkin on merkittävä?

En ole insinööri, vaan yleisnero, joten en ymmärrä yksityiskohtua asiasta näitä pohdintoja enempää, saatika pysty mitään toteuttamaan teknisesti.

Mutta mielestäni idea olisi perin käyttökelpoinen ja tuskin prosessiltaan kovinkaan monimutkainen toteuttaa, jos yleisjäte vaan paalataan muoviin ja sulatetaan päältä.

Eikö joku voisi tätä toteuttaa ja kenties sillä tehdä elämänuran? Inventaationi on vapaasti käytettävissä.
069
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eräs suurimpia ekologisia uhkia on yleisjätteen tuomat ympäristöongelmat.

Kansainvälisessä keskustelussa parisen vuotta sitten ehdotin yleisjätteen plastinointia maatäytteeksi. Idea herätti lievähköä kiinnostusta.

Nythän yleisjätettä varsinkin kehitysmaissa käytetään maatäytteenä ihan sellaisenaan, vakavin seurauksin, kun myrkyt jätteestä valuvat ympäristöön ja mereen.

Toinen ongelma on ollut muovin kierrätys ja sitä on poltettu energuaksi, mikä on mielestäni järjetöntä tuhlausta. Muovinkin kemikaalit ovat katoava luonnonvara ja erittäin kierrätyskelpoista tavaraa oikein käsiteltynä.

Nyt muovin kierrätys onneksi kehittyy ja keräystäkin on tehty helpommaksi.

Osa muovista kuitenkin on laadultaan sen kaltaista, ettei sitä pysty helposti kierrättämään uusiokäyttöön.

Miksi yleisjätettä ei plastinoida tällä heikkolaatuisammalla muovilla, jonka puoliintumisaika kuitenkin on merkittävä?

En ole insinööri, vaan yleisnero, joten en ymmärrä yksityiskohtua asiasta näitä pohdintoja enempää, saatika pysty mitään toteuttamaan teknisesti.

Mutta mielestäni idea olisi perin käyttökelpoinen ja tuskin prosessiltaan kovinkaan monimutkainen toteuttaa, jos yleisjäte vaan paalataan muoviin ja sulatetaan päältä.

Eikö joku voisi tätä toteuttaa ja kenties sillä tehdä elämänuran? Inventaationi on vapaasti käytettävissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu