Osaavatko JT:t laskea: 1290 ja 1335 päivää?

Laskemisen pääsääntö: "Jumalan ennustus pitää ... kuukautta kolmekymmentä päivää pitkänä keskimäärin" lähinnä jutalaisten kuukuukausien mukaan (1/358 = Lähde, ks. alla, ja sen sivu).

Näin riippumatta siitä, että nykyään on kuukausissa 28-31 päivää. Niinpä tammikuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin olisi raamatullisesti 6 x 30 = 180 päivää. Raamatun ajat ovat siis tässä noin-aikoja ja kalenterina oli Danielin aikaan juutalainen kuuvuosi/kuukuukausi -kalenteri.

1) 1290 päivää (Dan 12:11 UM) = 3 v 7 kk, á 30 pv/kk; 3 v = 36 kk = 1080 pv 7 x 30 =210 pv = 1290 pv.

"Ja siitä ajasta, jolloin vakituinen uhri on asetettu ja autioittava iljetys asetettu, tulee olemaan tuhatkaksisataayhdeksänkymmentä päivää"

1290 päivää "alkoivat tammikuun lopulla 1919, Päättyivät syyskuun alkupuolella 1922; toisessa Cedar Pointin (Ohio) konventissa." (1/402).

Papisto tervehti tulevan Kansainliiton (KL), autiottavan iljetyksen, perustamista "Jumalan valtakunnan (JV) poliittisena ilmauksena maan päällä" jo ennen 18/1 1919, mutta KL:lle tietä tasoittava rauhankonferenssi pidettiin 18/1 1919 (2/136), juutalaisittain sebatkuun 17. päivänä. KL oli "iljetys" Jehova Jumalan silmissä, koska KL tuli pannuksi JV:n tilalle, ja "autioittava", koska sen jatke YK tulisi tuhoamaan Jehovan tahdosta väärän uskonnon eli autioittamaan sen.

Seitsemän kuukautta sebatkuun 17:nnestä tuo elulkuun 16:nteen, syyskuun 9:n auringonlaskuun 1922. JT:ien Cedar Pointin konventin 6. päivä oli 10/9 1922 eli elulkuun 17., jolloin kehotettiin "julistakaa, julistakaa, julistakaa Kuningasta ja hänen valtakuntaansa" (by Rutherford).
Mutta jos haluatte laskea nykykalenterilla, jätetään kuukausien tyngät pois ja lasketaan helmikuun alusta syyskuun alkuun (hel, maa, huh, tou, kes, hei, elo) seitsemän kuukautta ollaksemme likimääräisiä.

2) 1335 päivää (Dan 12:12 UM)= 3 v (kuuvuotta) 8 kk (kuukukautta) ja 15 pv

"Onnellinen se, joka pysyy odottamassa ja joka saavuttaa tuhatkolmesataakolmekymmentäviisi päivää"

"Alkoivat syyskuun alkupuolella 1922 toisessa Cedar Pointin (Ohio) konventissa. Päättyivät toukokuussa 1926 Lontoon kansainvälisessä konventissa" (1/402).
Cedar Pointin konventti päättyi 13/9 eli 20. elulkuuta 1922.

Laskettuna syyskuun 14. päivästä/elulkuun 21. päivästä (juutalainen päivä klo 18:sta 18:aan)1922 kolme vuotta, olemme päivässä 20. elulkuuta/9. syyskuuta 1925, mihin lisäämme 8 kk 15 pv, jolloin olemme sivanin 6:nnessa eli toukokuun 19:nnessä 1926. Tämä oli helluntaista 33 ya laskien, jolloin pyhä henki vuodatettiin juutalaisiin onnellisiin opetuslapsiin, 1893. vuosipäivä (2/140).

Saksan Magdeburgissa oli JT:ien konventti 13.-16. toukokuuta 1926, ja Rutherford piti puheen "Lohdutusta kansalle". Englannin Lontoossa oli JT:ien konventti 25.-31. toukokuuta, ja Raamatusta kiinnostuneille ihmisille, ei-JT:ille, jaeltiin kadulla kirjasta "Lippu kansoille", ja Rutherford luki päätöksen "Todistus maailman hallitsijoille", ja toivoksi asetettiin JV eikä KL, ja julkaistiin "Vapautus"-kirja, ja esitettiin Jumalan järjestön ja Saatanan järjestön vastakohtaisuus (2/143-147).

Tuosta 1335 päivän lopusta alkaen JT:t, silloiset raamatuntutkijat, astuivat Jumalan järjestön hengellisen paratiisin tilaan, ja siihen asti uskossa kestäneet, pois luopumatta kestäneet, olivat onnellisia. Hengellinen paratiisitila jatkuu yhä.

Raamatulliset ajat täyttyvät siis vain Jehovan todistajissa. Sen tähden kristikuntaan kuuluvat eivät niitä ajanjaksoja tajua. Tämä osoittaa myös ihmiselle selvästi, mikä on Jumalan järjestö eli missä ja keissä Jehova Jumalan henki nykyään vaikuttaa ja ketkä ovat ne, jotka toteuttavat Jumalan silmissä Matt 24:14:n ja 28:19, 20:n käskyt.

Lähteet: JT:ien kirjat
1) "Tapahtukoon sinun tahtosi" (1961)
2) "Tuleva maailmanhallituksemme Jumalan valtakunta" (1978)
Myös "Danielin profetia" (1999) kertoo suurin piirtein samat asiat, (ks. taulukkoa s 301).

N. N.
281290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Mikä on hengellinen paratiisitila?

Äänestä
  • Hengellisen parariisin käsite liittyy alun perin Israelin palaamiseen Babylonin vankeudesta ennallistamaan Jehovan palvontaa ja rakentamaan uudelleen Jehovan temppeliä Jerusalemiin. Se liittyy siihen hengelliseen hyvinvointiin, mistä Israelin kansa sai nauttia vapauduttuaan Babylonista omaan kotimaahansa.

    Juutalsisuuskin rappeutui hengellisesti väärien ja ulkokultaisten opettajien myötä. Tämä hengellisen hyvinvoinnin tila uudistui, elpyi tai elvytettiin 33 ya helluntaina pyhän hengen vuodatuksen yhteydessä, mutta vain pyhällä hengellä kastettuihin juutalaisiin, myöhemmin myös pakanakristittyihin. Tällä Jehova osoitti Kristuksen kautta, ketkä hän nyt hyväksyi ja keitä tukemaan Hänen henkensä oli lihallisilta juutalaisilta siirtynyt.

    Alkukristillistä aikaa (33-100 ya) seurasi luopumus tosi kristillisyydestä. Lopun aikana (1914 ya -) tosi kristillisyys elpyi tai elvytettiin JT:issa, ja nimenomaan vuodesta 1926 alkaen JT:ien, silloisten raamatuntutkijoitten, hengellinen hyvinvointi ja sen myötä onnellisuus on ollut niin huomattavan suuri, että sitä voidaan pitää hengellisen paratiisin uudistamisajankohtana.

    Tähän paratiisiin liittyy myös runsas hengellinen kirjallisuus ja hengellinen huolenpito JT:ien seurakunnissa.

    Jumalan tarkoitukseen kuuluu hänen kansalleen ensin tuleva hengellinen hyvinvointi, mitä seuraa aikanaan maallinen paratiisi ja ruumiillinen hyvinvointi. Ruumiillinen ikuinen elämä ilman ensin tulevaa hengellistä elpymistä on mahdoton.

    Tämän hengellisen paratiisin vastakohtana kristikunnassa vallitsee hengellinen nälkä, kun sen papisto ei ole opettanut ihmisiä vaan on sotkenut (mm. moraali)käsitteitä niin, että hyvin useat ihmiset eivät edes tiedä, mikä on raamatullisesti oikein ja väärin, hyvää ja pahaa (Vrt. Jes 65:13, 14 UM). Lisäksi ihmiset pelkäävät tulevaisuutta, ja pelko onkin nykyään ihmisten voimnakkain tunne. Edelleen JT:ien järjestön ulkopuoliset eivät osallistu kaikki hyvän uutisen julistamiseen eivätkä täten joukkona täytä Raamatun profetiaa (Matt 24:14; 28:19, 20) vaan jopa kieltävät sen merkityksen ja kehottavat JT:ia lopettamaan julistuspuhumisen ja yhteen kokoontumisen ja vain tutkimaan kotona yksinään Raamattua!

    Huomaa, että JT:ien tuskaisat, keskenään eripuraiset arvostelijat kyllä pystyvät kritisoimaan JT:ia, mutta heiltä puuttuu kokonaan oma hengellinen hyvinvointi ja oma hengellinen onnellisuus, järjestäytyneisyys ja onnellinen tulevaisuudentoivo, mitkä tulevat vain hyvästä Jumala-suhteesta ja Jumalan järjestön JT:ien seurakunnan toimintaan osallistumisesta ja onnellisesta tulevaisuudentoivosta ja ykseydestä eli lyhyesti Jehovan siunauksesta. (Ks. San 10:22 UM).

    Ks. mainitut raamatunkohdat täältä:

    http://www.watchtower.org/bible/index.htm

    Vrt. JT:ien OPAS I, 486, "Paratiisi", "hengellinen paratiisi"

    N. N.

    Äänestä

  • N. N. kirjoitti:

    Hengellisen parariisin käsite liittyy alun perin Israelin palaamiseen Babylonin vankeudesta ennallistamaan Jehovan palvontaa ja rakentamaan uudelleen Jehovan temppeliä Jerusalemiin. Se liittyy siihen hengelliseen hyvinvointiin, mistä Israelin kansa sai nauttia vapauduttuaan Babylonista omaan kotimaahansa.

    Juutalsisuuskin rappeutui hengellisesti väärien ja ulkokultaisten opettajien myötä. Tämä hengellisen hyvinvoinnin tila uudistui, elpyi tai elvytettiin 33 ya helluntaina pyhän hengen vuodatuksen yhteydessä, mutta vain pyhällä hengellä kastettuihin juutalaisiin, myöhemmin myös pakanakristittyihin. Tällä Jehova osoitti Kristuksen kautta, ketkä hän nyt hyväksyi ja keitä tukemaan Hänen henkensä oli lihallisilta juutalaisilta siirtynyt.

    Alkukristillistä aikaa (33-100 ya) seurasi luopumus tosi kristillisyydestä. Lopun aikana (1914 ya -) tosi kristillisyys elpyi tai elvytettiin JT:issa, ja nimenomaan vuodesta 1926 alkaen JT:ien, silloisten raamatuntutkijoitten, hengellinen hyvinvointi ja sen myötä onnellisuus on ollut niin huomattavan suuri, että sitä voidaan pitää hengellisen paratiisin uudistamisajankohtana.

    Tähän paratiisiin liittyy myös runsas hengellinen kirjallisuus ja hengellinen huolenpito JT:ien seurakunnissa.

    Jumalan tarkoitukseen kuuluu hänen kansalleen ensin tuleva hengellinen hyvinvointi, mitä seuraa aikanaan maallinen paratiisi ja ruumiillinen hyvinvointi. Ruumiillinen ikuinen elämä ilman ensin tulevaa hengellistä elpymistä on mahdoton.

    Tämän hengellisen paratiisin vastakohtana kristikunnassa vallitsee hengellinen nälkä, kun sen papisto ei ole opettanut ihmisiä vaan on sotkenut (mm. moraali)käsitteitä niin, että hyvin useat ihmiset eivät edes tiedä, mikä on raamatullisesti oikein ja väärin, hyvää ja pahaa (Vrt. Jes 65:13, 14 UM). Lisäksi ihmiset pelkäävät tulevaisuutta, ja pelko onkin nykyään ihmisten voimnakkain tunne. Edelleen JT:ien järjestön ulkopuoliset eivät osallistu kaikki hyvän uutisen julistamiseen eivätkä täten joukkona täytä Raamatun profetiaa (Matt 24:14; 28:19, 20) vaan jopa kieltävät sen merkityksen ja kehottavat JT:ia lopettamaan julistuspuhumisen ja yhteen kokoontumisen ja vain tutkimaan kotona yksinään Raamattua!

    Huomaa, että JT:ien tuskaisat, keskenään eripuraiset arvostelijat kyllä pystyvät kritisoimaan JT:ia, mutta heiltä puuttuu kokonaan oma hengellinen hyvinvointi ja oma hengellinen onnellisuus, järjestäytyneisyys ja onnellinen tulevaisuudentoivo, mitkä tulevat vain hyvästä Jumala-suhteesta ja Jumalan järjestön JT:ien seurakunnan toimintaan osallistumisesta ja onnellisesta tulevaisuudentoivosta ja ykseydestä eli lyhyesti Jehovan siunauksesta. (Ks. San 10:22 UM).

    Ks. mainitut raamatunkohdat täältä:

    http://www.watchtower.org/bible/index.htm

    Vrt. JT:ien OPAS I, 486, "Paratiisi", "hengellinen paratiisi"

    N. N.

    >>...tosi kristillisyys elpyi tai elvytettiin JT:issa, ja nimenomaan vuodesta 1926 alkaen JT:ien, silloisten raamatuntutkijoitten, hengellinen hyvinvointi ja sen myötä onnellisuus on ollut niin huomattavan suuri, että sitä voidaan pitää hengellisen paratiisin uudistamisajankohtana.

    Kuule kun Vartiotorniseura oli vuoden 1925 harmaennustelun takia vasta menossa syvinpään jäsenkatoonsa vuonna 1926, monttu taisi olla 1927 ja katoa jatkui vuoteen 1938.

    Siisä hengellistä paratiisia niille, jotka eivät liikkeensä historiaa tunne.

    Äänestä

  • Rasvattu_jämä kirjoitti:

    Missä niin lukee, että hengellinen paratiisi on jäsenmäärästä kiinni?

    Eikös sanassa lue, että tie on kapea ja HARVAT ovat sen löytäjiä/ selviytyjiä? Samoin todetaan, että kaiken karvaisia vastuksia ynnä kompuroitia asiaan liittyy. Onnellinen se joka kestää... eikö niinkin sanottu, eli onneton se joka ei kestänyt. Siinäkin ilmeni, että aina roiskuu kun rapataan ja aina joku lipee porukasta.

    Sinä vain tarjoilet jäsenmääriä teorioidesi tueksi.

    Äänestä

Kun muuten aina noissa selityksissänne yksi päivä vastaa tuhatta vuotta, niin miksi ette sovella sitä tässä kohdassa?

Äänestä
  • Jumalan viimeinen luomispäivä eli hänen lepopäivänsä on 7000 vuotta pitkä, ja se koostuu 6000 vuoden pituisesta synnin kuninkuusjaksosta ja Kristuksen kuninkuuden tuhatvuotiskaudesta.

    Jos yksi päivä olisi tuhat vuotta tässä, nuo jaksot olisivat joko kaukana tulevaisuudessa tai käsittämättömän pitkiä, niin että Jumalan hengellinen kansa, 144 000, olisi jo kokonaisuudessaan poistunut maan päältä. Ja Danielin 12. luvusta näet, että nuo sen kansalaiset, "taidolliset" (12:3 KR) ovat vielä tuolloin maan päällä ja "ahdistuksen ajassa" (12:1 KR). Muutoin noita uskollisia ei olisi kehotettu odottamaan onnellisuutta 1335 päivän loppuun (12:12). Asiat täyttyisivät ja valkenisivat uxkollisille vasta tapahtumisaikaan, lopun aikana (12:4), ei Danielille (12:4, 9, 13).

    Me olemme nyt noiden Danielin ennustusten täyttymisajassa, ja pian nousee Mikael (12:1, Jeesus Kristus, puolustamaan JT:ia, kun YK:n toimeksiannosta kansat ryntäävät hävittämään uskontoja, mutta JT:ien kohdalla ei Jehova tätä salli vaan kansojen käy hyvin huonosti.

    N. N.

    Äänestä

  • N. N. kirjoitti:

    Jumalan viimeinen luomispäivä eli hänen lepopäivänsä on 7000 vuotta pitkä, ja se koostuu 6000 vuoden pituisesta synnin kuninkuusjaksosta ja Kristuksen kuninkuuden tuhatvuotiskaudesta.

    ...että tuon Russellin ennustusten toteutumisversiossa nuo päivät kuitenkin olivat raamatulla perustellusti todistaen 1000-vuotispäiviä?

    Äänestä

  • N. N. kirjoitti:

    Jumalan viimeinen luomispäivä eli hänen lepopäivänsä on 7000 vuotta pitkä, ja se koostuu 6000 vuoden pituisesta synnin kuninkuusjaksosta ja Kristuksen kuninkuuden tuhatvuotiskaudesta.

    Jos yksi päivä olisi tuhat vuotta tässä, nuo jaksot olisivat joko kaukana tulevaisuudessa tai käsittämättömän pitkiä, niin että Jumalan hengellinen kansa, 144 000, olisi jo kokonaisuudessaan poistunut maan päältä. Ja Danielin 12. luvusta näet, että nuo sen kansalaiset, "taidolliset" (12:3 KR) ovat vielä tuolloin maan päällä ja "ahdistuksen ajassa" (12:1 KR). Muutoin noita uskollisia ei olisi kehotettu odottamaan onnellisuutta 1335 päivän loppuun (12:12). Asiat täyttyisivät ja valkenisivat uxkollisille vasta tapahtumisaikaan, lopun aikana (12:4), ei Danielille (12:4, 9, 13).

    Me olemme nyt noiden Danielin ennustusten täyttymisajassa, ja pian nousee Mikael (12:1, Jeesus Kristus, puolustamaan JT:ia, kun YK:n toimeksiannosta kansat ryntäävät hävittämään uskontoja, mutta JT:ien kohdalla ei Jehova tätä salli vaan kansojen käy hyvin huonosti.

    N. N.

    Kuulutko sinä Jumalan hengelliseen kansaan?
    Mihin Raamatun jakeeseen vetoat kun väität, että jäännöksen kokoaminen aloitettiin vuonna 33?

    Mitä tarkoitat uskontojen hävittämisellä ja kansoille huonosti käymisellä?

    Äänestä

  • Tmiitti kirjoitti:

    Vuoden 33 ya helluntaina kastettiin ensimmäiset 144 OOO:een kuuluvat pyhällä hengellä ja uudet kastettiin myös vedessä. Taivaaseen meno edellyttää uudestisyntymistä hengestä ja vedestä (Joh 5:3).

    Tuleva suuri ahdistus (Matt 24:21, 22) hävittää ensin väärän uskonnon ja sen jälkeen kaikki muutkin, joita JHWH ei hyväksy. Kaikki alkaa YK:n mahtikäskystä tai suosituksesta. Mutta kaikesta tästä voi vielä pelastua.

    Mikä maallinen paratiisi se olisi, jossa nykyinen maailmanmeno jatkuisi?

    Missä kerrotaan, että ensimmäiset Pyhällä Hengellä kastetut olisivat kuuluneet johonkin 144000 jäännökseen?
    Eikös se ollutkaan niin että Jumalan valtakuntaan meno edellyttää uudestisyntymistä hengestä ja vedestä.
    Olihan Aabrahamkin menossa Jumalan valtakuntaan ja oli maan päällä kauan ennen vuotta 33. Jotain täytyy olla laskuissanne pielessä.

    Mitä tarkoitat "kaikesta tästä" pelastumisella? Oletko sinä pelastunut siitä, miten?

    Äänestä

Mikä oli tämä iljetys? Ja mikä oli se vakituinen uhri, joka oli asetettu?

Äänestä
  • Iljetys on se, "mikä on vastemielistä Jehovn palvonnan kannalta" (OPAS I, Iljetys, 834). Kun Jehova on järjestänyt Jumalan valtakunnan hoitamaan ihmisten ennallistamisen täydellisyyteen ja tosi palvontaan, kaikki muu, mitä ihminen pitää Jumalan valtakunnan korvikkeena kuten kristikunnan papisto Kansainliittoa, niin että se pystyisi muka samaan kuin Jumalan valtakunta, on Jumalan silmissä iljetys.

    http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_06.htm

    Vakituinen uhri (Dan 8:11, 11:31, 12:11), "Ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien Jehovan temppeli on todellisuudessa ollut hengallinen temppeli, jonka kaikkeinpyhin on taivaissa ja hengellinen esipiha maan päällä, missä Jeesuksen, Ylimmäisen Papin, voidellut veljet palvelevat" (JT:ien "Danielin profetia" s 267). Vakituinen uhri on "julkinen ylistysuhri Jehovan nimelle" (Sama). Se siis annetaan suulla julistamalla Jehovan sanaa ja ylläpitämällä siten Jehovan palvontaa maan päällä. Sitä johtaa nykyään JT:ien keskuudessa 144 000:n jäännös.

    N. N.

    Äänestä

  • N. N. kirjoitti:

    Iljetys on se, "mikä on vastemielistä Jehovn palvonnan kannalta" (OPAS I, Iljetys, 834). Kun Jehova on järjestänyt Jumalan valtakunnan hoitamaan ihmisten ennallistamisen täydellisyyteen ja tosi palvontaan, kaikki muu, mitä ihminen pitää Jumalan valtakunnan korvikkeena kuten kristikunnan papisto Kansainliittoa, niin että se pystyisi muka samaan kuin Jumalan valtakunta, on Jumalan silmissä iljetys.

    Millä tavalla kristikunnan papisto pitää Kansainliittoa Jumalan valtakunnan korvikkeena? En ymmärrä mitä tarkoitat.
    Mitä tarkalleen tarkoitat 144000:n jäännöksellä? Minkä jäännös tämä jäännös on? Jäännös mistä?

    panee toivonsa mieluummin ihmistekoisiin järjestöihin pelastajina kuin Jumalan valtakuntaan. Sen tähden juuri papisto osallistuu politiikkaan. Tämä tekee siitä Jumalan vihollisen (Jaak 4:4): joka kumaraa maailmalle, se pyllistää Jumalalle.

    144 00:tta on kerätty helluntaista 33 ya alkaen. Siitä on aina ollut olemassa maan päällä kunakin aikana vain osa eli jäännös, ei koskaan kaikki yhtä aikaa.

    Katso tästä pääkohdasta nettiviitettäni Jumalan valtakuntaan vai otetaanko uudelleen:

    http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_06.htm

    N. N.

    Äänestä

  • N. N. kirjoitti:

    panee toivonsa mieluummin ihmistekoisiin järjestöihin pelastajina kuin Jumalan valtakuntaan. Sen tähden juuri papisto osallistuu politiikkaan. Tämä tekee siitä Jumalan vihollisen (Jaak 4:4): joka kumaraa maailmalle, se pyllistää Jumalalle.

    144 00:tta on kerätty helluntaista 33 ya alkaen. Siitä on aina ollut olemassa maan päällä kunakin aikana vain osa eli jäännös, ei koskaan kaikki yhtä aikaa.

    Katso tästä pääkohdasta nettiviitettäni Jumalan valtakuntaan vai otetaanko uudelleen:

    http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_06.htm

    N. N.

    Millä tavalla papisto osallistuu politiikkaan? Mitä tarkoitat? Millä tavalla papiston toivo on politiikassa? En ole koskaan kuullut sellaista saarnaa kirkossa. Oletko varma ettei sinulle ole annettu väärää tietoa papistosta?

    Tarkoitatko että jäännös 144000:sta on jäännös 144000:sta? Eli onko jäännös jäännöksen jäännöstä? Minä ymmärrän sanan jäännös jäännökseksi jostain, joka on ensin ollut suurempi kokonaisuus.
    Mistä tämä 144000 on jäänöstä? Selitä.

    Äänestä

  • N. N. kirjoitti:

    panee toivonsa mieluummin ihmistekoisiin järjestöihin pelastajina kuin Jumalan valtakuntaan. Sen tähden juuri papisto osallistuu politiikkaan. Tämä tekee siitä Jumalan vihollisen (Jaak 4:4): joka kumaraa maailmalle, se pyllistää Jumalalle.

    144 00:tta on kerätty helluntaista 33 ya alkaen. Siitä on aina ollut olemassa maan päällä kunakin aikana vain osa eli jäännös, ei koskaan kaikki yhtä aikaa.

    Katso tästä pääkohdasta nettiviitettäni Jumalan valtakuntaan vai otetaanko uudelleen:

    http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_06.htm

    N. N.

    Taitaa selityksesi menny nyt hakoteille.
    Sana 'jäännös' ei raamatussa viittaa 144.000 jakautuneeseen ilmaantumiseen, vaan kyseessä on Israelilaisista oleva jäännös:

    Roomalaiskirje:
    9:27 Mutta Esaias huudahtaa Israelista: "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös.
    11:5 Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös armon valinnan mukaan.

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    Lihallisesta ja kansallisesta Israelista vain harva liittyi hengelliseen Israeliin, 144 000:een. Tästä on aikana 33 ya - Harmagedon, jolloin 144 000 valitaan, ollut maan päällä vain muutamia harvoja kerrallaan.

    Keitä näihin harvoihin on vuosisatojen aikana kuulunut ja miten te olette ne laskeneet? Millä tavalla lihallisesta Israelista saattoi liittyä hengelliseen?
    Mistä voitte tietää että jäännöstä on vielä ja onko sitä? Ketä ne ovat ja mistä ne tunnistaa?

    Äänestä

  • N. N. kirjoitti:

    Iljetys on se, "mikä on vastemielistä Jehovn palvonnan kannalta" (OPAS I, Iljetys, 834). Kun Jehova on järjestänyt Jumalan valtakunnan hoitamaan ihmisten ennallistamisen täydellisyyteen ja tosi palvontaan, kaikki muu, mitä ihminen pitää Jumalan valtakunnan korvikkeena kuten kristikunnan papisto Kansainliittoa, niin että se pystyisi muka samaan kuin Jumalan valtakunta, on Jumalan silmissä iljetys.

    http://www.jehovantodistajat.fi/languages/finnish/library/rq/article_06.htm

    Vakituinen uhri (Dan 8:11, 11:31, 12:11), "Ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien Jehovan temppeli on todellisuudessa ollut hengallinen temppeli, jonka kaikkeinpyhin on taivaissa ja hengellinen esipiha maan päällä, missä Jeesuksen, Ylimmäisen Papin, voidellut veljet palvelevat" (JT:ien "Danielin profetia" s 267). Vakituinen uhri on "julkinen ylistysuhri Jehovan nimelle" (Sama). Se siis annetaan suulla julistamalla Jehovan sanaa ja ylläpitämällä siten Jehovan palvontaa maan päällä. Sitä johtaa nykyään JT:ien keskuudessa 144 000:n jäännös.

    N. N.

    Sitä johtaa 144000 jäännös:Mahtaako todellisuudessa johtaa.Tämä jäännös koostuu melkein satavuotiaista miehistä ja vaikka olisivat vasta kasikymppisiäkin nurimmat niin on heidän johtamisensa ollut jo aikaa takanapäin.Huvittaa kun nämä jäänökseen kuuluvat muka jakaa sitä hengellistä ruokaa mitä lehdissä ja muissa jaetaan niin todellakin jäsenet uskoo,että on se vaan kva remmi kun jaksaa vielä meille kirjoitella.Todellisuudessa sitä ruokaa on jo montavuotta jakanut kirjoituskomietea mikä koostuu nelikymppisistä miehistä ja jäännös ei edes näe niitä mitä näille pakkosyötetään,mutta pakko vaan uskoa kun se sieltä brooklynistä tulee.

    Äänestä

Fasielainen puolesi tulee jälleen esille tällä muuallevastaamisella. Sitä kun halutaan olla paavia paavillisempi, siitä vaan.

>>Laskemisen pääsääntö: "Jumalan ennustus pitää ... kuukautta kolmekymmentä päivää pitkänä keskimäärin" lähinnä jutalaisten kuukuukausien mukaan (1/358 = Lähde, ks. alla, ja sen sivu).

Vartiotorniseuralla ei ole pääsääntöä, vaan sovelletaan mikä lähimmäksi sopii. Alkumetreillä pääsääntö Russelilla oli:

“The careful student will note that these 1290 and 1335 prophetic days, literal years, have the same starting point as the 1260 years of papal power to crush, viz., from the time the desolating abomination was ‘set up’--A.D. 539.” (The Kingdom come, page 83)

“Reckoning from A.D. 539, the 1290 symbolic days ended in 1829, and the 1335 days in the close of 1874.” (ibid p. 84)

>>Raamatun ajat ovat siis tässä noin-aikoja ja kalenterina oli Danielin aikaan juutalainen kuuvuosi/kuukuukausi -kalenteri.

Kun Raamatun ajat eivät Vartiotorniseuralle ole noin-aikoja ei tässä eikä muuallakaan, siksi olettekin liemessä laskujenne kanssa. 2520 laskusekoilussa ei ole yhtään noin-aikaa, mutta oletuksia sitäkin enemmän.

Otetaan sitten haluamallasi tavalla:

335 päivää 25. tammikuuta lähtien 1919 loppuun
Vuosi 1920 360 335=695
Vuosi 1921 360 695=1055
235 päivää tuo elokuun 25. päivälle, ei syyskuulle 1922

Ja koska Vartiotorniseuran mukaan 1290 ja 1335 ovat peräkkäin, niin:

335 päivää 25. tammikuuta lähtien 1919 loppuun
Vuosi 1920 360 335=695
Vuosi 1921 360 695=1055
Vuosi 1922 360 1055=1415
Vuosi 1923 360 1415=1775
Vuosi 1924 360 1775=2135
Vuosi 1925 360 2135=2495
130 päivää tuo toukokuun 10. päivälle, ei Lontoon konventtipäiville 25-31.

>> seitsemän kuukautta ollaksemme likimääräisiä.

Eipäs oiota tässä kun ei saa oikoa muuallakaan. Miksi muuten oikoa tässä kun konventtipäivien tarkkuudella pelataan.

>>Saksan Magdeburgissa oli JT:ien konventti 13.-16. toukokuuta 1926,

Mitä venkoilet? Vartiotorni (1993) viittaa Lontoon konventtiin.

>>päivän lopusta alkaen JT:t, silloiset raamatuntutkijat, astuivat Jumalan järjestön hengellisen paratiisin tilaan, ja siihen asti uskossa kestäneet, pois luopumatta kestäneet, olivat onnellisia. Hengellinen paratiisitila jatkuu yhä.

Ja paskat sanon minä. Vuoden 1925 Harmagedonfiaskon jälkeen vuodesta 1925 vuoteen 1927 raamatuntutkijoiden määrä putosi noin viidenteen osaan. Siinä sulle onnellisuutta, joka luet pelkästään Vartiotorniseuran kirjallisuutta. Vartiotorniseura oli jäsenmäärän kannalta historiansa suurimmassa kaaoksessa ja kriisissä ja sitä kesti aina vuoteen 1938, jolloin kato laantui

>>Raamatulliset ajat täyttyvät siis vain Jehovan todistajissa. Sen tähden kristikuntaan kuuluvat eivät niitä ajanjaksoja tajua.

Minä olen lähinnä ateisti ja tämä on puhdasta matikkaa.

Äänestä
  • >>>Vartiotorniseuralla ei ole pääsääntöä, vaan sovelletaan mikä lähimmäksi sopii.>130 päivää tuo toukokuun 10. päivälle, ei Lontoon konventtipäiville 25-31.>tuo elokuun 25. päivälle, ei syyskuulle 1922

    Äänestä

  • fger kirjoitti:

    >>>Vartiotorniseuralla ei ole pääsääntöä, vaan sovelletaan mikä lähimmäksi sopii.>130 päivää tuo toukokuun 10. päivälle, ei Lontoon konventtipäiville 25-31.>tuo elokuun 25. päivälle, ei syyskuulle 1922

    >>Sinullakaan ei ole pääsääntöä.

    En tarvitse pää- tai muutakaan sääntöä, koska en tyrkytä katteettomia lupauksia tietämättömille.

    >>Raamatuntutkijat sopivat esimerkiksi silloin kun se tarkoitusta palvelee, muulloin niillä ei ole Jt:jien kanssa mitään tekemistä koska osa erkaantui muinoin.

    Vartiotorniseura repii raamatuntutkijoita vaikka haudasta silloin kun se heille sopii. Aika ajoin viitataan 1800-luvun lopun vilpittömiin raamatuntutkijoihin ja päälle valehdellaan heidän opetuksistaan. Minulle ei tule mieleen ensimmäistäkään kohtaa jossa raamatuntutkijat eivät ”olisi sopineet” minulle. Jos näin on, niin osoita sanojesi pätevyys.

    >>Russel mainitaan esimerkkinä, mutta toisaalta ei sitten mainitakaan, koska oli Raamatuntutkijoiden perustaja.

    Russell oli eräs Vartiotorniseuran perustajista ja sen toinen presidentti. Käytännössä Russell oli yhtiöittämisen jälkeen sama kuin Vartiotorniseura. Siis se, jonka hallinnan jehovantodistajien luoja Rutherford kaappasi Russelin kuoltua. Vartiotorniseura on se yksi ja sama, ei siitä mihinkään pääse. Jos sinä et kykene näitä asioita suhteuttamaan, niin voimaton minä siinä olen.

    >>Miten tuo sitten asiaa pahensi, kuten väitit, eikö se päinvastoin parantanut asiaa, eli toi lähemmäs ko.maaleja.

    Siis kirjoitin:

    ”P.S. Älä vain ajattele surullisenkuuluisan profeetallisen vuoden tai teokraattisen kalenterin käyttöä, se vain pahentaa tilannetta.”

    Johon vastasit ääliömäisesti:

    ”>>>profeetallisen vuoden --- se vain pahentaa tilannetta.

    Äänestä

N.N., antaisit koko aiheen olla. On joitain tulkintoja, joiden puolusteleminen henkeen ja vereen on ihan toivotonta hommaa ja tämä on yksi niistä.

Äänestä
  • Pidätkö meitä tyhminä?

    Äänestä

  • En. Tyhmänä pitäisin jos olettaisin noiden päiväselitysten menevän läpi.

    Äänestä

"Tämä osoittaa myös ihmiselle selvästi, mikä on Jumalan järjestö eli missä ja keissä Jehova Jumalan henki nykyään vaikuttaa ja ketkä ovat ne, jotka toteuttavat Jumalan silmissä Matt 24:14:n ja 28:19, 20:n käskyt."

Ja nytkö on sitten niin että vain JT:t ovat ihmisiä? Nimittäin, tekstisi ei osoita selvästi mitään keillekään muille kuin Jehovan todistajille.

"Järjestö" sanan käyttö uskonasioiden yhteydessä on muuten todella lattea anglismi, keksisitte vaikka jotain sopivaa suomenkielistä sijaan, miksei "yhteisö" esim. olisi käynyt laatuun... tietysti "uskovat" olisi vielä parempi, mutta se onkin varattu uskoville eikä niille jotka "tietävät".

Äänestä

Nämä pitäisi oikeastaan skannata tähän, mutta pelaan varman päälle enkä tee näin, koska JT:ien hallintoelin ei ole nähnyt hyväksi julkaista niitä nettisivustollaan.

Ne löytyvät silti JT:ien kirjoista:
-UM-käännös, (Vartiotorni-koko), s. 1651
-OPAS I, s. 1161, "Kalenteri"
-"Koko Raamattu on Jumalan henkeyttämä ja hyödyllinen" (1991), s 281.

N. N.

Äänestä

Harjoitetaanpa numerologiaa hieman juutalaisen kalenterin mukaan...

Juutalaisessa kalenterissa on keskimäärin 354 päivää vuodessa, eli keskimäärin n. 29,5 päivää kuukaudessa.

>>1) 1290 päivää (Dan 12:11 UM) = 3 v 7 kk, á 30 pv/kk; 3 v = 36 kk = 1080 pv 7 x 30 =210 pv = 1290 pv>2) 1335 päivää (Dan 12:12 UM)= 3 v (kuuvuotta) 8 kk (kuukukautta) ja 15 pv

Äänestä

Kommentoi aloitusta

N. N. kirjoitti:

Laskemisen pääsääntö: "Jumalan ennustus pitää ... kuukautta kolmekymmentä päivää pitkänä keskimäärin" lähinnä jutalaisten kuukuukausien mukaan (1/358 = Lähde, ks. alla, ja sen sivu).

Näin riippumatta siitä, että nykyään on kuukausissa 28-31 päivää. Niinpä tammikuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin olisi raamatullisesti 6 x 30 = 180 päivää. Raamatun ajat ovat siis tässä noin-aikoja ja kalenterina oli Danielin aikaan juutalainen kuuvuosi/kuukuukausi -kalenteri.

1) 1290 päivää (Dan 12:11 UM) = 3 v 7 kk, á 30 pv/kk; 3 v = 36 kk = 1080 pv 7 x 30 =210 pv = 1290 pv.

"Ja siitä ajasta, jolloin vakituinen uhri on asetettu ja autioittava iljetys asetettu, tulee olemaan tuhatkaksisataayhdeksänkymmentä päivää"

1290 päivää "alkoivat tammikuun lopulla 1919, Päättyivät syyskuun alkupuolella 1922; toisessa Cedar Pointin (Ohio) konventissa." (1/402).

Papisto tervehti tulevan Kansainliiton (KL), autiottavan iljetyksen, perustamista "Jumalan valtakunnan (JV) poliittisena ilmauksena maan päällä" jo ennen 18/1 1919, mutta KL:lle tietä tasoittava rauhankonferenssi pidettiin 18/1 1919 (2/136), juutalaisittain sebatkuun 17. päivänä. KL oli "iljetys" Jehova Jumalan silmissä, koska KL tuli pannuksi JV:n tilalle, ja "autioittava", koska sen jatke YK tulisi tuhoamaan Jehovan tahdosta väärän uskonnon eli autioittamaan sen.

Seitsemän kuukautta sebatkuun 17:nnestä tuo elulkuun 16:nteen, syyskuun 9:n auringonlaskuun 1922. JT:ien Cedar Pointin konventin 6. päivä oli 10/9 1922 eli elulkuun 17., jolloin kehotettiin "julistakaa, julistakaa, julistakaa Kuningasta ja hänen valtakuntaansa" (by Rutherford).
Mutta jos haluatte laskea nykykalenterilla, jätetään kuukausien tyngät pois ja lasketaan helmikuun alusta syyskuun alkuun (hel, maa, huh, tou, kes, hei, elo) seitsemän kuukautta ollaksemme likimääräisiä.

2) 1335 päivää (Dan 12:12 UM)= 3 v (kuuvuotta) 8 kk (kuukukautta) ja 15 pv

"Onnellinen se, joka pysyy odottamassa ja joka saavuttaa tuhatkolmesataakolmekymmentäviisi päivää"

"Alkoivat syyskuun alkupuolella 1922 toisessa Cedar Pointin (Ohio) konventissa. Päättyivät toukokuussa 1926 Lontoon kansainvälisessä konventissa" (1/402).
Cedar Pointin konventti päättyi 13/9 eli 20. elulkuuta 1922.

Laskettuna syyskuun 14. päivästä/elulkuun 21. päivästä (juutalainen päivä klo 18:sta 18:aan)1922 kolme vuotta, olemme päivässä 20. elulkuuta/9. syyskuuta 1925, mihin lisäämme 8 kk 15 pv, jolloin olemme sivanin 6:nnessa eli toukokuun 19:nnessä 1926. Tämä oli helluntaista 33 ya laskien, jolloin pyhä henki vuodatettiin juutalaisiin onnellisiin opetuslapsiin, 1893. vuosipäivä (2/140).

Saksan Magdeburgissa oli JT:ien konventti 13.-16. toukokuuta 1926, ja Rutherford piti puheen "Lohdutusta kansalle". Englannin Lontoossa oli JT:ien konventti 25.-31. toukokuuta, ja Raamatusta kiinnostuneille ihmisille, ei-JT:ille, jaeltiin kadulla kirjasta "Lippu kansoille", ja Rutherford luki päätöksen "Todistus maailman hallitsijoille", ja toivoksi asetettiin JV eikä KL, ja julkaistiin "Vapautus"-kirja, ja esitettiin Jumalan järjestön ja Saatanan järjestön vastakohtaisuus (2/143-147).

Tuosta 1335 päivän lopusta alkaen JT:t, silloiset raamatuntutkijat, astuivat Jumalan järjestön hengellisen paratiisin tilaan, ja siihen asti uskossa kestäneet, pois luopumatta kestäneet, olivat onnellisia. Hengellinen paratiisitila jatkuu yhä.

Raamatulliset ajat täyttyvät siis vain Jehovan todistajissa. Sen tähden kristikuntaan kuuluvat eivät niitä ajanjaksoja tajua. Tämä osoittaa myös ihmiselle selvästi, mikä on Jumalan järjestö eli missä ja keissä Jehova Jumalan henki nykyään vaikuttaa ja ketkä ovat ne, jotka toteuttavat Jumalan silmissä Matt 24:14:n ja 28:19, 20:n käskyt.

Lähteet: JT:ien kirjat
1) "Tapahtukoon sinun tahtosi" (1961)
2) "Tuleva maailmanhallituksemme Jumalan valtakunta" (1978)
Myös "Danielin profetia" (1999) kertoo suurin piirtein samat asiat, (ks. taulukkoa s 301).

N. N.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu