Suomessa syntyi uusi sekaavioliittojen sukupolvi
Heidän määränsä on iso ja se kasvaa.
Nähdään mitä uusi yhteiskunta luokka tulee kertomaan kotimaastaan.
Ja mihin päin avaruutta viedä.
Heidän määränsä on iso ja se kasvaa.
Nähdään mitä uusi yhteiskunta luokka tulee kertomaan kotimaastaan.
Ja mihin päin avaruutta viedä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Periaatteessa juuri seka- avioituminen on ainoa tapa sietää mamutusta. Tietysti silloinkin kohtuullista sellaista.
Eli mamut muuttuvat puolisuomalaisiksi. Sitten nuo puolisuomalaisetkin avioituvat suomalaisten kanssa. Jolloin jo kolmannessa polvessa mamut muuttuvat suomalaisiksi.
Mutta suurmamutus ja ” tietyt” mamut aiheuttavat sen, että mamut avioituvat ja saavat lapsia vain keskenään. Mikä johtaa väestönvaihtoon eli suomalaisuuden katoamiseen.
"Eli mamut muuttuvat puolisuomalaisiksi. Sitten nuo puolisuomalaisetkin avioituvat suomalaisten kanssa. Jolloin jo kolmannessa polvessa mamut muuttuvat suomalaisiksi."
Kuulehan! Suomalaiseksi ei tulla, suomalaiseksi synnytään. Suomalaisuus on mielentila, jota ei opita, vaan se on geeniperimä.
Olen+oikein+perisuomalainen,+olen+syntynyt+täällä+ja+sukuni+on+asunut+täällä+samalla+paikalla+monen+polven+ajan.+Olemme+suomenkielisiä.+DNA-testin+mukaan+olen+kuitenkin+vain+67%+etnisesti+uomalainen.+Mitä+tehdä?++Pitääkö+ruveta+mamuksi?
Olet+ihan+oikeassa+eli+olen+samaa+mieltä!
Mutta+et+näköjään+tajunnut+pointtia.+Jo+neljännessä+polvessa+mamun+ja+suomalaisen+jälkeläinen+on+lähes+90%:+sti+etnisesti+suomalainen.+Ja+siitä+eteenpäin+mamuosuus+häviää+merkityksettömäksi.+Silloin+kyse+on+vain+pienestä+ja+terveellisestä+geeni,isäyksestä,+ei+muusta.
Ei voi pitää paikkansa. Jokin mättää testissäsi. Ettei vain äitisi ole käynyt vieraissa? Ja tarkoitan TODELLA vieraissa.
Ulkopuolisiksi usein itsensä tuntevat, ja se ei ole aina helppoa.
Ihan fiksuja ihmisiä, mitä nyt muutaman tunnen itsekin.
moniko Irakmies ja suominainen liitto on päättynyt vuoden 2015 jälkeen?
turvakodit pullollaan? kuinka Oulussa?
Eivät muutu suomalaisiksi, koska suomalaiset ovat oma etninen ryhmänsä. Voivat tietenkin saada Suomen kansalaisuuden.
Valitettavasti nämä lapset kasvatetaan islamin ideologian mukaan eli eivät tule ikinä yhteiskunnan kannalta tuottaviksi yksilöiksi ja maksamaan veroja.
Aivan kuten kolmannen polven somalit, jotka ovat lähes kaikki sosiaaliturvan varassa elätettäviä.
Ja tämän voi tarkistaa jokainen tilastokeskuksen tilastoista ja työllisyys tilastoista.
Ruotsista taas tapaus, kun raskaana oleva nainen ei päässyt eroon matumiehestä, istui raiteilla 2 lapsensa kanssa, kunnes juna jyräsi heidät! Tyhmät uskoo et ne kotoutuu, kun niiden ns.uskonto kieltää sen.
Onko nää niitä jotka ettii väärän nimen antanutta isäänsä sitten jossain kadonneet ohjelmassa. Faija paljastuukin joksikin naisrinkiä pyörittäneeksi tavan matuksi. Sitten halaillaan ja itketään huijarimatua."Nyt tiedän mistä sain ylimääräisen varpaani" Itkee Yolanda deborah Fatima.