Tarina keisarin uusista rokotteista
Koronapandemia levisi maailmalle
Rokotevaatturit tarjosivat uusia mRNA-piikkejään ja kertoivat miten vain älykkäät ymmärtävät kuinka tärkeitä ne on ottaa - kaksi annosta suojaa viisaita.
Meni 1/2-vuotta ja tartunnat alkoivat taas nousta kun rajotteita alettiin poistaa rokotusten edetessä. Rokotevaatturit kertoivat että teho hiipuu 1/2 vuoden päästä ja tarvitaan vielä yksi annos. Mutta juuri kukaan ei ole nyt kuollut. Unohtivat tosin mainita että edellisenä kesänä samaan aikaan ilman yhden yhtä rokotetta ei kuollut sen enempää.
Alettiin rokottaa kolmatta rokotetta. Silti syksyn tullen tartunnat nousivat ja ihmisiä alkoi enenevästi joutua sairaalahoitoon sekä tehohoitoon ja kuolla. Kyllä se alkaa auttamaan kun teho vaan saadaan täyteen toimintaan, kunhan kaikki viisaat ottavat kolmannen piikin.
Meni talvi pahenevassa aallossa ja rajoitukset piti palauttaa. Nyt jo hieman alkaa tehota sanoivat rokotevaatturit kun tartunnat lockdownien ja rajoitteiden takia vähenivät. Ja nyt vasta tehoavatkin kun kesään 2022 mentäessä tartunnat sekä varsinkin sairaalahoitotarve, tehohoitotarve ja kuolemat vähenivät. Mutta tarvitaan neljäs rokote sillä teho hiipuu 1/2-vuoden jälkeen.
Tartunnat alkoivat syksyä kohti nousta ja viisaat ottivat neljännen piikkinsä. Tilanne paheni ja taas sairaalahoito, tehohoito ja kuolemat lisääntyivät, mutta keisarin uuden rokotteen täyttä tehoa pitikin odottaa ja sitä odotellessa laitettiin rajoitukset, lockdownit jne. Ja alkoihan se teho taas nousta kesää kohti mennessä. Ei juurikaan kuolemia kesällä, nyt tehoaa. Mutta tarvitaan viides piikki kun teho hiipuu 1/2-vuodessa.
Tätä jatkettiin jokunen vuosi, kunnes ihmiset olivat koronan sairastaen kerran tai useasti saavuttaneet immuniteetin ja laumasuojan, ja rokotevaatturit olivat saaneet 20 kertaiset voittonsa ties monestako annoksesta Keisarin uusia rokotteita. Mutta rokotevaatturit varoittivat edelleen että heillä on nyt entistä tehokkaammat piikit, joiden ottamista pitää jatkaa aina vaan, jotta kadonnut tauti pysyy poissa. Viisaat ymmärtävät tämän.
Viisaat ihmiset ottivat kiltisti piikkinsä jatkossakin eikä viisasta pikkulasta tullut, joka olisi kertonut keisarin uusien rokotteiden olleen pelkkä rahastuskeino sekä keino rauhoittaa kansaa kulkemaan kaikkien kymmenien miljoonien jopa satojen miljoonien kuolleiden vaatimien korona-aaltojen läpi vanhaan normaaliin, kun luontainen immuniteetti saavutettiin lopulta sairastuttamalla kaikki.
Tähän eivät viisaat ihmiset olisi suostuneet ilman keisarin uusia rokotteita ja viisaat ihmiset haluttiin edelleen jatkossakin vaatturien uusien rokotteiden avulla pitää rauhallisina ja turvassa.
Sen pituinen se.

Vastaukset 25
Vanhimmat
Rokote ei estä tartuntaa tai tartuttamista!
Estääkö se koronakuolemia?
Sitä ei voi vielä todistaa, koska kesällä korona ei juurikaan vie sairaalaan tai tapa, viime vuonnakin ilman rokotteita tätäkin kesää vähemmän. Vasta syksy ja hengitystieinfektiokauden käynnistyminen lämpimän alkusyksyn jälkeen joskus lokakuun alussa alkaa näyttää miten käy.
Kevät ja kesä ne tartunnat tiputtivat alas kuten myös viime vuonna ilman yhden yhtä koronarokotetta. Voitte katsoa tilastoista.
Koronarokote on kuin keisari ilman vaatteita, kesällä voi kulkea oikeasti ilman niitä vaatteita.
Deltavariantti tarttuu Israelin mukaan rokotettuihin yhtä helposti kuin rokottamattomiin !
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17044257/deltavariantti-tarttuu-israelin-mukaan-rokotettuihin-yhta-helposti-kuin-rokottamattomiin-!
Keisarin uudet mRNA vaatteet
Kyllä estää.
Koronarokotekuolemia on alkanut tulla ja tullut jo pitkin tätä vuotta. Ensimmäiset kuolemat jo viime vuoden puolella, kun rokottaminen alkoi. Ei tuo ole harmiton rokote. Paisuttaa esim. sydämen ja laajentuessaan tappaa. Hirvittävä rokote ja nuo rokotelobbarit ei tee mitään muuta kuin jatkaa niin kuin ei oliskaan rokotekuolemia ja vammautumisia. Pitäkää asiasta ääntä ja heittäkää rokote pois Suomesta kokonaan. Tää on iso askel nyt ihmiskunnalle!
Rokote tekee verestä hyytelöä. Sikäli aika ikävää.
Kuulemma+USA:ssa+99,5%+koronaan+kuolleista+rokottamattomia.+Koska+korona+tappaa+kuulemma+pääosin++80+vuotiaita,+he+kieltäytyvät+ilmeisesti+ottamasta+vanhainkodeissa+ja+hoitolaitoksissa+rokotteet+ja+200+koronaan+kuolevasta+vanhuksesta+199+rokottamattomia+ja+1+rokotettu.+Onko+uskottavaa?
Joo,+USA:sta+ei+ole+tullut+tietoja+että+koronakuolemien+ikäjakauma+olisi+dramaattisesti+muuttunut+nuorempiin+ikäluokkiin,+joten+tämä+99,5%+uutinen+tarkoittanee+sitä+että++80+vuotiaat+hoitokoti-+ja+sairaalavanhukset+suurin+joukoin+kieltäytyvät+rokotteen+otosta+ja+siksi+maassa+kuolee+vain+rokottamattomia+vanhuksia.+1+kuollut+rokotettu+vanhus+199+rokottamatonta+vanhusta+kohti+kuulostaa+jo+kalajutulta.
Yli 80 vuotiaat yleensä kuolee kaikissa hoitolaitoksissa. Siihen ei tarvita muuta kuin pitää juomavesi vähissä helteen aikana.
Muistaako joku termin ei geenimaniloitu eli gm vapaa . Mutta samaan aikaan pässit antavat pistää itseensä mrna rokotteita jotka muuttavat pässin geenirakennetta pysyvästi ja ikuisesti pilaavat sen ainutlaatuisen immuunipuolustus järjestelmän joka suojaa meitä delta urpo ja keijo varianteilta
Rokote ei ole geeniterapiaa
https://www.verkkouutiset.fi/ylilaakari-oikoo-yleista-harhaluuloa-rokotteista-kertaus-biologiaan/#d98a40ca
Rokote ON geeniterapiaa kun viruksen geeni pakotetaan ihmissoluun rakentamaan vierasta viruksen proteiinia.
Termien pilkunviilaus ei muuta faktaa ja SAMAA TOIMINTAA miksikään muuksi.
Miksi kaiken maailman AMMATTIVALEHTELIJAT pääsevät jatkuvasti leikkimään asiantintijaa? Tappamaan ihmisiä?
Tämä aika tulee jäämään historiaan MURHIEN MUOTIAIKAKAUTENA.
Hyvin kerrottu
Ei ollut sen pituinen se.
Vain tyhmät saaavutti immuniteetin antaessaan elimistönsä puolustautua luonnollisesti.
Viisaat vähitellen kuolivat koska imppasivat loputtomiin virusten geenejä tuhoamaan oman puolustuksensa ja hajottivat omat verisuonensa.
Sen pituinen se.
Koska kakku syödään sitten
https://m.youtube.com/watch?v=YbvetjZsAWc
Lammassuoja=Laumasuoja
Vaatturi on vaatetusalan nimike ja vaatturi tekee ja valmistaa mm. mittatilauspukuja.
Niinjuuri, ja jotkut jo lapsena oppivat viisaan sadun "Keisarin uudet vaatteet". Täysin faaktaa nykypolitiikassa ollut jo meidänkin eduskunnassa vähintään 20 vuotta.
Vuosi sitten kerrottu satu Pfizerin uusista rokotteista pitää edelleen kutinsa, ja terveydenhuolto sekä hallinto ovat edelleen "vaattureiden" lumossa.
Siinä mielessä tilanne on vielä satuakin huonompi, ettei covidiin näytä olevan tulossa tuota laumasuojaa sitten millään, ei ehkä vuosikymmeniin tai satoihin.
<Kyseessä on niin sanottu Schrödingerin rokote jonka toiminnan ymmärtämiseksi tulee osata kvanttimekaniikan alkeet.
<Rokotteella on kaksi kvanttitilaa:
>A. rokote ehkäisee tehokkaasti sairalaahoitoa vaativan tautimuodon mutta rokote ei estä koronan saamista ja levittämistä
<B. rokote ehkäisee koronan leviämistä ja kolmesti rokotettu mummo kuoli koska hoitaja ei ollut rokotettu
<Julkisessa keskustelussa esiintyy näiden tilojen superpositio joka havainnoitsijasta riippuen romahtaa tilaan A tai B
Juurikin näin. Kööpenhaminalainen koulukunta johtaa länsimaissa mm. EU:ssa, USA:ssa, Kanadassa, Australiassa jne. koronanhoitoa, sen mielestä myös kylpyhuoneen kaapissa oleva saippua voi olla vaikka kuussa tietyllä todennäköisyydellä.
Tosi asiassa niitä sadun pikkulapsia, jotka huutavat että "Eihän keisarilla ole vaatteita" on ilmaantunut vaikka kuinka monta, mutta toisin kuin alkuperäisessä sadussa, heitä ei nykyään haluta kuunnella.
Näin se menee. Monihan A. Järvinen, M. Salminen ym. väitti jo 2021 ja taas 2022 useampaan kertaan että alkaa olemaan taputeltu, ja kuitenkin edelleen 11/2022 ennätysmääriä ruumiita pukkaa. Viikossa taas huimat 260. Lokakuussa koko pandemian kakkossija kuukausikohtaisissa kuolemissa 732 ja luku nousee vielä tilastojen täydentyessä. Tässä kuussa tai joulukuussa hakataan koko pandemian ennätys yli 1 000 koronakuolemaa kuukaudessa. Nykyinen ennätys maaliskuulta 944 koronaruumista. Vuoden alku tulee olemaan varsinainen Dark Winter. Missä rokotteiden suojaava vaikutus? Kauanko me vielä kumarretaan Pfizerin alasti olevaa keisaria?
No järjen mukaan nyt oikeasti tarvittaisiin niitä rajoituksia, joilla ihmisiä lähes kaksi vuotta kiusattiin. Paitsi tietysti jos jossain tuolla kulissien takana jo tiedetään, etteivät nämä kuolemat oikeasti koronasta johdu.
Suurin osa kansastamme ei tiedä rokotteista mitään. Ei tiedä ainoastakaan rokotteesta yhtään mitään, joten valistustyön rokotteiden vaaroista voinee katsoa olevan melkoisen haasteellista.
Itse asiassa on enemmän kuin turhauttavaa yrittää opettaa kansaamme rokotteiden riskeistä.
Lääkäreiden keskuudessa itsetuhoisuus on ammateista riskialttein, eikä tuotakaan pidetä minään. Ihan sama tuntuu olevan. Jos oman ammattikunnan ongelmia ei osata hoitaa, kuinka sitten muiden?
Ihmiset tyytyvät jo olemassaolevaan. Muuttaminen luo paineita, joista helposti ahdistuu. Rokotteitakin on aina vain lisäilty ja tuohonkin on jo ehditty tottua. Ei ole huomioitu, mitä kaikkea tuon lisäilyn aikana on päässyt tapahtumaan.