Helteiden vaikutus terveyteen

Anonyymi

Hei!
Olen jo reilun viikon ajan voinut hyvin huonosti päivisin erityisesti aikavälillä 12-18. On ollut muun muassa pahoinvointia ja huimausta sekä tällaista palan tunnetta kurkussa. Ruoka ei ole juurikaan maistunut. Olen saanut alas vain muutaman hedelmän ja ruisleivän tai pari. Sen sijaan olen kyllä juonut paljon (Vichyä lähinnä). Minulla on taipumusta paniikkikohtauksiin, joihin olen saanut beetasalpaajia.
Löytyisikö täältä kohtalontovereita ja/tai vinkkejä selviämiseen?

5

94

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onko toi jo lämpöuupumusta? Olen netistä paljon lukenut noista.

      Itselläkin on välillä vähän heikko olo, pyörryttää vähän. Vähän huono olo. Jaksamaton olo ylipäätään. Eikä helteillä ole ruokahalua.

      Juon kyllä paljon nesteitä. Jääteetä, alkoholittomia juomia: siideriä, drinksuja. Vettäkin vähän.

      Syöminen ollut vähäisempää. Mietin saanko aina tarpeeksi kivennäisaineita.

      Nyt meillä on ilmastointilaite ja 2 tuuletinta ohjaamassa kylmää ilmaa. Laskee lämpötilaa. En oikeasti selviäisi ilman. Olemme ylimmässä kerroksessa ja katto imee lämpöä ja muutoin lämpötila ei pääsisi laskemaan öisinkään ja täällä olisi 32 astetta varmaan sisällä.

      Mulla on vielä psyykenlääkitys ja masennuslääkitys. Molempien sanotaan heikentävän elimistön lämmönsäätelyä. Ylikuumenee helpommin. Varoituksia, että pitää välttää kovaa rehkimistä ja urheilua kuumassa.

      En ole kyllä vielä havainnut, että lääkkeet vaikuttaisi kuumansietoon. Mutta olen varmuuden vuoksi varovainen.

      Ei tee paljon mieli mennä ulos, kun siellä on kuuma. Ja vähän laiska olo muutenkin.

      ●●●●●

      Mutta lämpöuupumus voi kehittyä hiljalleen. Jos sitä ei hoida, se voi kehittyä lämpöhalvaukseksi, joka on hengenvaarallinen tila.

      Suolan yms. saannista pitää pitää huolta, ettei vesitasapaino mene sekaisin. Yleensä siihen kai riittää normaali syöminen.

      Mutta etsi netistä lämpöuupumus, niin löydät lisää tietoa.

      • Anonyymi

        Kiitos vinkistä! Luin tuosta lämpöuupumuksesta ja oireet sopivat tilanteeseeni. Olen ottanut tässä jo useamman päivän hyvin rauhallisesti, mutta tilanteen korjautuminen vienee aikaa.

        Lämpömittarin mukaan täällä sisällä on 30 astetta. Ensi kesää varten lienee pakko hankkia jokin ilmalämpöpumppu. Miten tuon ilmastointilaitteen poistoputken asentaminen onnistui kerrostalossa?


    • Anonyymi

      Ilmeisestikin olet nuori ihminen kun olet noinkin hyvin selvinnyt helteestä.
      Itse olen vanhus, 81v. en kestäisi noissa kuvaamissasi oloissa enää hengissä.
      Asun omakotitalossa ja minulla on ilmalämpöpunppu käytössäni ja pidän lämmön noin 24 asteessa, joka on minulle sopiva. Suosittelen kaikille joilla on mahdollisuus asentaa lämpöpumppu. Eilen kun täällä lämpö laski 19 asteeseen laitoin pumpun tuottamaan lämpöä.
      Aiemmin kun ei ollut viilennyspumppua minullakin oli erittäin huono ole helteillä.
      Käytin viilennyskonsteina kylmää pyyhettä niskan ja hartian alueella, suihkuttelin ranteita ja jalkoja kylmällä vadellä, tietysti join nesteitä ja yritin syödä mahdollisimman usein hedelmiä, marjoja, kaurapuuroja ym.
      Vanhuksena minulla on nyt mahdollisuus keskittää tarmoni omaan olemiseeni, mutta monella nuoremmalla ihmisellä on tosi vaikeaa, kun pitäisi jaksaa työpaikoilla ja mahdollisesti perheestäkin huolehtiminen. Koittakaa jaksaa rakkaat lähimmäiset!

    • Anonyymi

      Sulla voi olla hyperkalsemia. Liikaa kalsiumia veressä.

    • Anonyymi

      Toi mennyt hellejakso otti kyllä monilla voimille ikään katsomatta.
      Itse olen monisairas viisikymppinen, eikä ollut helppoa helteessä.
      Onneksi nyt on viilennyt, ei enää niin kuumaa tulekaan, ainakaan tänä vuonna.

      Vaikuttaahan helle esim. jaksamiseen. Kun on pitkän aikaa liian kuuma, niin tulee omituinen uupumus, vaikkei ole edes varsinaisesti väsynyt.
      Fyysiset voimat menee heikommiksi.
      Nukkuminen on vaikeampaa kuumassa kuin viileässä.
      Ruoka ei tahdo maistua, ruokahalu vähenee.

      Itse huomasin yhden hyvän puolen, kun oikein paljon hikoilin, niin painokin putosi joitain kiloja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      408
      8945
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      180
      3421
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      19
      1900
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      79
      1191
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1080
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1075
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      64
      1031
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1025
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1003
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      65
      930
    Aihe