Avoin suhde

Anonyymi

Pitkäaikaisen tyttöystävän kanssa kokeiltu muutaman kuukauden avointa suhdetta. Sovittiin, että lopetetaan jos ei molempien mielestä tunnu ok:lta. Ja nyt alkaa tuntua ettei oo enää oikein kivaa. Sovittiin, että saa tehdä asioita muidenkin kanssa kunhan ei salaile ja lopettaa jos meinaa ihastua jne..

Ongelma on se, että tyty on nätti ja itse vaan ihan perus. Hänellä alkaa olla jo vaikka kuinka mones kerta kun on harrastanut seksiä jonkun muun kanssa ja itsellä nyt ei ihan niin helppoa ole uusia kumppaneita löytää. Nyt on alkanut ahdistaa, että miksi niitä miehiä pitää noin paljon sitten olla, en nyt ihan noin aktiivista meininkiä itse ollut ajatellut. Nyt tuntuu, että vaan vituttaa kun laittaa viestiä, että on nyt sitten taas jonkun miehen luona.

No en tiedä onko nyt edes oikea palsta, mutta alan olemaan aika mustasukkainen ja jotenkin en osannut ajatella, että tää ihan näin menis et hänellä on jatkuvasti uusia miehiä. Miksi pitää olla?

Sanonko, että nyt loppu kun en tiedä jaksanko enää tällasta? Ei ensinnäkään ole tasapuolista ja tuntuu, että anteeksi vaan, mutta en nyt minkään ihan huoran kanssa halua elää joka jakaa joka suuntaan. Välillä tunnen itseni ihan nössöksi kun odotan kotona ja mietin mitä taas on meneillään. Olisi pitänyt varmaan jo aikaisemmin puhua asiasta eikä päästää näin pitkälle, mutta ehkä vähän pelkään sitäkin, että haluaako hän enää jatkaa ihan vain minun kanssani. Saa neuvoa hankalassa tilanteessa.

233

18196

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nosta kissa pöydälle. Puhukaa. Jos suhde loppuu, niin niin silloin on tarkoitettu tapahtuvaksi.

      • Anonyymi

        Luulen et tuo vois olla hauskaa jos sullakin ois seksipanoja suhteen ulkopuolella. Ootko kokeillut panemua.net sivustoa? Siellä miehetkin saa seksiseuraa ja oon huomannut et kannattaa sanoa olevansa varattu, se tuntuu kiihottavan naisia paljon.

        Mut ite en oo avoimen suhteen kannalla, vaan parempi pettää ihan salaa niin ei tuu mustasukkaisuus ongelmia...jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulen et tuo vois olla hauskaa jos sullakin ois seksipanoja suhteen ulkopuolella. Ootko kokeillut panemua.net sivustoa? Siellä miehetkin saa seksiseuraa ja oon huomannut et kannattaa sanoa olevansa varattu, se tuntuu kiihottavan naisia paljon.

        Mut ite en oo avoimen suhteen kannalla, vaan parempi pettää ihan salaa niin ei tuu mustasukkaisuus ongelmia...jne.

        Ei pettäminenkään ole oikein.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pettäminenkään ole oikein.

        Jos käy niin hyvin että löydän mukavan kumppani ja olemme parisuhteessa, niin ero tulee välittömästi jos kumppani jää kiinni pettämisestä. Jos alkaa tulla epäilyttäviä iltamenoja ja muuta vastaavaa, niin silloin ruvetaan selvittämään asiaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos käy niin hyvin että löydän mukavan kumppani ja olemme parisuhteessa, niin ero tulee välittömästi jos kumppani jää kiinni pettämisestä. Jos alkaa tulla epäilyttäviä iltamenoja ja muuta vastaavaa, niin silloin ruvetaan selvittämään asiaa.

        Jos toinen pettää (mitä se sitten oikeasti onkaan), on se vain osoitus siitä, että et ole hoitanut parisuhdettasi sen vaatimalla tavalla.

        Kukaan ei lähde hakemaan seksiä muualta jos hommat hoituu kotona riittävän hyvin.

        Eli jos puolisosi käy vieraissa, älä syytä häntä vaan katso peiliin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos toinen pettää (mitä se sitten oikeasti onkaan), on se vain osoitus siitä, että et ole hoitanut parisuhdettasi sen vaatimalla tavalla.

        Kukaan ei lähde hakemaan seksiä muualta jos hommat hoituu kotona riittävän hyvin.

        Eli jos puolisosi käy vieraissa, älä syytä häntä vaan katso peiliin.

        Melko heikko perustelu huoraamiselle. Jos jalkoväli kuljettaa kaveria niin ei siinä paljoa peiliin katselu auta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko heikko perustelu huoraamiselle. Jos jalkoväli kuljettaa kaveria niin ei siinä paljoa peiliin katselu auta.

        kyllä se on just noin että nainen kun antaa kotona niin ei kukaan ala pettää.... ikävää kun naiset ei ymmärrä maailman helpointa juttuu pitää mies tyytyväisenä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se on just noin että nainen kun antaa kotona niin ei kukaan ala pettää.... ikävää kun naiset ei ymmärrä maailman helpointa juttuu pitää mies tyytyväisenä.

        Jep mut sit on rouvia ketkä ei saa munaa esim. ukko on koko ajan töissä tai työmatkoilla. Mut onneks puuttees olevat kohtaa just tuol panemua.netis. Tinderissä on turha etsiä, siel jää kiinni ja samoin suomi24:sessa. Mulla ainakin parisuhteen pelasti pettäminen ja se etten tuu ikinä jäämään kiinni siit. Tää poika panee ja pitää hauskaa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei pettäminenkään ole oikein.

        Näin on. Jos haluaa pettää niin suhteessa on jotain vikaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos toinen pettää (mitä se sitten oikeasti onkaan), on se vain osoitus siitä, että et ole hoitanut parisuhdettasi sen vaatimalla tavalla.

        Kukaan ei lähde hakemaan seksiä muualta jos hommat hoituu kotona riittävän hyvin.

        Eli jos puolisosi käy vieraissa, älä syytä häntä vaan katso peiliin.

        Tuo on höpötystä. Kotkut vaan on luonnostaan halukkaita valloittamaan, valtaamaan. Huolimatta siutä miten kiva kumppani kotona on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se on just noin että nainen kun antaa kotona niin ei kukaan ala pettää.... ikävää kun naiset ei ymmärrä maailman helpointa juttuu pitää mies tyytyväisenä.

        Ai niinkö se olikin? Eikös tässä ollut kysymys eukosta joka jakaa römpsäänsä vähän turhankin hanakasti? Ja kotona mies jolta kyllä sais, mut kun se vieras kiinnostaa...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos toinen pettää (mitä se sitten oikeasti onkaan), on se vain osoitus siitä, että et ole hoitanut parisuhdettasi sen vaatimalla tavalla.

        Kukaan ei lähde hakemaan seksiä muualta jos hommat hoituu kotona riittävän hyvin.

        Eli jos puolisosi käy vieraissa, älä syytä häntä vaan katso peiliin.

        Jospa se olisikin noin niin kaikki olisi kovin yksinkertaista. Vaikka kotona kaikki olisi aivan täydellistä, muualla onkin sitten jotakin uutta ja erilaista. Ihminen kyllästyy täydelliseenkin, jos antaa itsensä kyllästyä. Useimmiten vikaa on turha hakea muusta kuin pettäjän huonosta itsekurista tai jostakin muusta pettäjän elämänhallinnan ja itsetunnon ongelmasta.

        Toki on niin että sekä pettajässä että petetyssä on vikoja, mutta ne ovat usein vain tekosyy pettämiselle. Jokainen saa tehdä ihan mitä haluaa mutta ei lähdetä vääntämään asioita joksikin mitä se eivät ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep mut sit on rouvia ketkä ei saa munaa esim. ukko on koko ajan töissä tai työmatkoilla. Mut onneks puuttees olevat kohtaa just tuol panemua.netis. Tinderissä on turha etsiä, siel jää kiinni ja samoin suomi24:sessa. Mulla ainakin parisuhteen pelasti pettäminen ja se etten tuu ikinä jäämään kiinni siit. Tää poika panee ja pitää hauskaa!

        Luulen että sinun naisesikin panee ja pitää hauskaa... ;)


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulen että sinun naisesikin panee ja pitää hauskaa... ;)

        Höpsis, niin paljon kotitöitä ja lapsia ettei ehdi kauas :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se on just noin että nainen kun antaa kotona niin ei kukaan ala pettää.... ikävää kun naiset ei ymmärrä maailman helpointa juttuu pitää mies tyytyväisenä.

        Ei välttämättä näin. Vaikka seksiä oli kotona, ei miestä enää kiinnostanut, vaan halusi muuta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos toinen pettää (mitä se sitten oikeasti onkaan), on se vain osoitus siitä, että et ole hoitanut parisuhdettasi sen vaatimalla tavalla.

        Kukaan ei lähde hakemaan seksiä muualta jos hommat hoituu kotona riittävän hyvin.

        Eli jos puolisosi käy vieraissa, älä syytä häntä vaan katso peiliin.

        Et ole selvästikään kokenut tarpeeksi elämää vielä. Toiset vaan pettää ilman syytä, tai kun kaipaa jotain tyhjiön täyttäjää (oma psyyke on ontto).


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa se olisikin noin niin kaikki olisi kovin yksinkertaista. Vaikka kotona kaikki olisi aivan täydellistä, muualla onkin sitten jotakin uutta ja erilaista. Ihminen kyllästyy täydelliseenkin, jos antaa itsensä kyllästyä. Useimmiten vikaa on turha hakea muusta kuin pettäjän huonosta itsekurista tai jostakin muusta pettäjän elämänhallinnan ja itsetunnon ongelmasta.

        Toki on niin että sekä pettajässä että petetyssä on vikoja, mutta ne ovat usein vain tekosyy pettämiselle. Jokainen saa tehdä ihan mitä haluaa mutta ei lähdetä vääntämään asioita joksikin mitä se eivät ole.

        Miten se voi olla pettämistä jos on avoin suhde ja on sovittu säännöistä kuten aloituksessa mainittiin?
        Pettäminen ei nyt liity asiaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos toinen pettää (mitä se sitten oikeasti onkaan), on se vain osoitus siitä, että et ole hoitanut parisuhdettasi sen vaatimalla tavalla.

        Kukaan ei lähde hakemaan seksiä muualta jos hommat hoituu kotona riittävän hyvin.

        Eli jos puolisosi käy vieraissa, älä syytä häntä vaan katso peiliin.

        "Jos toinen pettää (mitä se sitten oikeasti onkaan), on se vain osoitus siitä, että et ole hoitanut parisuhdettasi sen vaatimalla tavalla".
        Lähtökohtaisesti on mielestäni väärin syyllistää petettyä osapuolta.
        Tyytymättömän osapuolen olisi syytä ns. nostaa kissa pöydälle. Jos hän ei näin tee, niin ehkä se tarkoittaa sitä, että hän haluaa eroon kumppanistaan?

        Satavarmasti on myös niin, että on ihmisiä jotka pettävät vaikka parisuhteessa menisi kuinka hyvin tahansa, eikä kukaan tai mikään heitä pysty "kahlitsemaan".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. Jos haluaa pettää niin suhteessa on jotain vikaa.

        Totta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se on just noin että nainen kun antaa kotona niin ei kukaan ala pettää.... ikävää kun naiset ei ymmärrä maailman helpointa juttuu pitää mies tyytyväisenä.

        Eikö sen miehenkin pitäisi antaa. Siis naisenkin jopa vaimonkin pitäisi saada.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos toinen pettää (mitä se sitten oikeasti onkaan), on se vain osoitus siitä, että et ole hoitanut parisuhdettasi sen vaatimalla tavalla.

        Kukaan ei lähde hakemaan seksiä muualta jos hommat hoituu kotona riittävän hyvin.

        Eli jos puolisosi käy vieraissa, älä syytä häntä vaan katso peiliin.

        Monet naiset pettää todellakin vain siksi kun ovat sellaisia


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos toinen pettää (mitä se sitten oikeasti onkaan), on se vain osoitus siitä, että et ole hoitanut parisuhdettasi sen vaatimalla tavalla.

        Kukaan ei lähde hakemaan seksiä muualta jos hommat hoituu kotona riittävän hyvin.

        Eli jos puolisosi käy vieraissa, älä syytä häntä vaan katso peiliin.

        Kyllä on idioottimainen perustelu. Et taida olla ihan täysillä matkassa, ja tuskin ymmärtäisit asiaa vaikka se sinulle kädestä pitäen selitettäisiin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. Jos haluaa pettää niin suhteessa on jotain vikaa.

        No lopeta sitten se suhde ennen kuin menet muualle vitun yksinkertainen??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se on just noin että nainen kun antaa kotona niin ei kukaan ala pettää.... ikävää kun naiset ei ymmärrä maailman helpointa juttuu pitää mies tyytyväisenä.

        Luitkohan nyt tota aloitusta 😄 Naisella on tässä muita miehiä ja SE on nyt sitten miehelle ongelma, kun itsellä ei muita olekaan 🤷🏼‍♀️


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luulen et tuo vois olla hauskaa jos sullakin ois seksipanoja suhteen ulkopuolella. Ootko kokeillut panemua.net sivustoa? Siellä miehetkin saa seksiseuraa ja oon huomannut et kannattaa sanoa olevansa varattu, se tuntuu kiihottavan naisia paljon.

        Mut ite en oo avoimen suhteen kannalla, vaan parempi pettää ihan salaa niin ei tuu mustasukkaisuus ongelmia...jne.

        Voi voi!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos toinen pettää (mitä se sitten oikeasti onkaan), on se vain osoitus siitä, että et ole hoitanut parisuhdettasi sen vaatimalla tavalla.

        Kukaan ei lähde hakemaan seksiä muualta jos hommat hoituu kotona riittävän hyvin.

        Eli jos puolisosi käy vieraissa, älä syytä häntä vaan katso peiliin.

        Tai puoliso haluaa seikkailla eli ei ole valmis vakituiseen suhteeseen


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kyllä se on just noin että nainen kun antaa kotona niin ei kukaan ala pettää.... ikävää kun naiset ei ymmärrä maailman helpointa juttuu pitää mies tyytyväisenä.

        Niin… ei se mieskään osaa pitää tyytyväisenä!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep mut sit on rouvia ketkä ei saa munaa esim. ukko on koko ajan töissä tai työmatkoilla. Mut onneks puuttees olevat kohtaa just tuol panemua.netis. Tinderissä on turha etsiä, siel jää kiinni ja samoin suomi24:sessa. Mulla ainakin parisuhteen pelasti pettäminen ja se etten tuu ikinä jäämään kiinni siit. Tää poika panee ja pitää hauskaa!

        Tsidat olla aika ankka vielä 😝


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on. Jos haluaa pettää niin suhteessa on jotain vikaa.

        Tässä ei vaan ole kyse pettämisestä vaan yhdessä sovitusta avoimesta suhteesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep mut sit on rouvia ketkä ei saa munaa esim. ukko on koko ajan töissä tai työmatkoilla. Mut onneks puuttees olevat kohtaa just tuol panemua.netis. Tinderissä on turha etsiä, siel jää kiinni ja samoin suomi24:sessa. Mulla ainakin parisuhteen pelasti pettäminen ja se etten tuu ikinä jäämään kiinni siit. Tää poika panee ja pitää hauskaa!

        Kuulostat painajaismaiselta kumppanilta. Miksi et päästä vaimoasi vapaaksi kertomalla totuuden? Ultraitsekkäästi toimit nyt.


    • Anonyymi

      Annoitte toisillenne luvan avoimesti huorata.
      Mikä typerä idea!
      On melko varmaa ettei huoraava naisesi lopeta harrastustaan, sanoit mitä sanoit.
      Tarpeeksi moni mies tietää hänen olevan ilmainen jakorasia, he eivät jätä naistasi niin helposti rauhaan. Naisesi kuulostaa yksinkertaiselta, joten jos haluat mitään pysyvämpää ystävyys-suhdetta kenenkään naisen kanssa, on parasta jättää nykyinen ja jatkaa etsintää.

      Toivottavasti et tee samoja typeriä ehdotuksia seuraavan naisen kanssa.

      "Ketään ei voi omistaa jne jne jne" on makunsa menettänyt vanha purukumi! Näe vaivaa esiä nainen joka omasta vaapasta tahdostaan haluaa jakaa elämänsä sinun ja vain sinun kanssasi.

      Horaajien kanssa ei voi perustaa mitään vakavampaa tulevaisuutta.

      • Anonyymi

        Älä viitti huoritella noin, aloittaajaakin korventaa vissiin eniten se, ettei itsellä käy samanlainen flaksi - kun ei oo "tasapuolista".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä viitti huoritella noin, aloittaajaakin korventaa vissiin eniten se, ettei itsellä käy samanlainen flaksi - kun ei oo "tasapuolista".

        Niinpä. Ilmeisesti ainoa ongelma on se, että tyttöystävällä onkin paljon enemmän vientiä kuin aloittajalla itsellään. Aloittaja siis suree oikeasti sitä, ettei hän pääsekään panemaan muita naisia, kun ne muut eivät kiinnostuneetkaan hänestä. Oliko aloittaja vain kuvitellut oman kiinnostavuutensa liian suureksi vai samalla olettanut, ettei tyttis käyttäisi avointa optiotaan, sitä en tiedä. Pettämistä en hyväksy, mutta jos aloittaja haluaa päättää sopimuksen siksi ettei saantilaskelmat menneetkään hänen edukseen niin sanoisin että tyttis päättänee suhteen ja hyvä niin.


      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Jakorasian mainetta ei niin vain karisteta. Ja haluatko tulevien lastesi äidin olevan horon maineessa, kyllä tulee lapsilla olee kivaa koulussa kun perheissä vähän puhutaan...? Etsi itsellesi kunnon tyttöystävä ja jätä miss jalkoväli paneskelemaan random tyyppejä vaikka eläkeikään asti ellei kuppa korjaa sitä ennen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Ilmeisesti ainoa ongelma on se, että tyttöystävällä onkin paljon enemmän vientiä kuin aloittajalla itsellään. Aloittaja siis suree oikeasti sitä, ettei hän pääsekään panemaan muita naisia, kun ne muut eivät kiinnostuneetkaan hänestä. Oliko aloittaja vain kuvitellut oman kiinnostavuutensa liian suureksi vai samalla olettanut, ettei tyttis käyttäisi avointa optiotaan, sitä en tiedä. Pettämistä en hyväksy, mutta jos aloittaja haluaa päättää sopimuksen siksi ettei saantilaskelmat menneetkään hänen edukseen niin sanoisin että tyttis päättänee suhteen ja hyvä niin.

        Ihan saman huomasin minäkin; aloittajaa korpeaa eniten se ettei hän saa muualta ja muija saa.
        Eka haluaa itse avointa suhdetta mutta kun muijalla on vientiä, alkaa huorittelu. Hohhoijaa, toivottavasti daami nappaa jonkun tasokkaamman uroksen itselleen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan saman huomasin minäkin; aloittajaa korpeaa eniten se ettei hän saa muualta ja muija saa.
        Eka haluaa itse avointa suhdetta mutta kun muijalla on vientiä, alkaa huorittelu. Hohhoijaa, toivottavasti daami nappaa jonkun tasokkaamman uroksen itselleen.

        Mikä ongelma siinä on? AP sanoi asian suoraan. Yllättyi vain akkansa halpuudesta, ja ilmeisesti oletti että tuota tilaisuutta lopulta käytettäisiin tasapuolisesti. Keskivertomies nyt ei kovin usein irtoseksiä löydä, jos sen löytämiseen ei käytä aikaa huomattavia määriä. Keskiverto nainen taas löytää seksiakun iskee Tinderin aukija lähettää parille mätsille viestin että himottaa. Eiköhän AP tämän tilanteen ymmärtänyt jo sopimusta tehdessä, mutta odotti, ettei akka ole tuollainen "cum dump".

        Tosin sitä en ymmärrä että miksi tänne pitää kirjoittaa, jos tilanne ei miellytä. Soppari pois tai akka vaihtoon. Toki jos saa tyydytystä siitä että akkaa muutkin polkee, niin sitten tilanteessa ei ole ongelmaa. Itseäni ainakin kiihottaisi, mutta en olekaan normaali.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä ongelma siinä on? AP sanoi asian suoraan. Yllättyi vain akkansa halpuudesta, ja ilmeisesti oletti että tuota tilaisuutta lopulta käytettäisiin tasapuolisesti. Keskivertomies nyt ei kovin usein irtoseksiä löydä, jos sen löytämiseen ei käytä aikaa huomattavia määriä. Keskiverto nainen taas löytää seksiakun iskee Tinderin aukija lähettää parille mätsille viestin että himottaa. Eiköhän AP tämän tilanteen ymmärtänyt jo sopimusta tehdessä, mutta odotti, ettei akka ole tuollainen "cum dump".

        Tosin sitä en ymmärrä että miksi tänne pitää kirjoittaa, jos tilanne ei miellytä. Soppari pois tai akka vaihtoon. Toki jos saa tyydytystä siitä että akkaa muutkin polkee, niin sitten tilanteessa ei ole ongelmaa. Itseäni ainakin kiihottaisi, mutta en olekaan normaali.

        Tilannetta käytettäisiin tasapuolisesti? Eli ukko haluaa avointa suhdetta mutta muut naiset eivät halua häntä niin naisen pitäisi olla panematta muita miehiä jotta tilanne olisi "tasapuolinen"?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Jakorasian mainetta ei niin vain karisteta. Ja haluatko tulevien lastesi äidin olevan horon maineessa, kyllä tulee lapsilla olee kivaa koulussa kun perheissä vähän puhutaan...? Etsi itsellesi kunnon tyttöystävä ja jätä miss jalkoväli paneskelemaan random tyyppejä vaikka eläkeikään asti ellei kuppa korjaa sitä ennen.

        Anteeks mutta millä vuostuhannella me oikein eletään, kun täällä puhutaan jakorasioista ja halpuudesta yms. Ei ne reiät käyttämällä kulu ja kahen aikuisen ihmisen väliset sopimukset on niiden välisiä sopimuksia, jotka ei kenenkään arvoon tai mihinkään mitenkään liity.

        Jos aloittaja löytäisi seksikumppaneita, niin kuinka moni täällä olis häntä huorittelemassa ja haukkumassa halvaks yms?


      • Anonyymi

        Kuka olet? Nimesi? Asuinpaikkasi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan saman huomasin minäkin; aloittajaa korpeaa eniten se ettei hän saa muualta ja muija saa.
        Eka haluaa itse avointa suhdetta mutta kun muijalla on vientiä, alkaa huorittelu. Hohhoijaa, toivottavasti daami nappaa jonkun tasokkaamman uroksen itselleen.

        Voihan olla myös niin, että mies vain luulee vapaan suhteen idean tulleen itseltään..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä. Jakorasian mainetta ei niin vain karisteta. Ja haluatko tulevien lastesi äidin olevan horon maineessa, kyllä tulee lapsilla olee kivaa koulussa kun perheissä vähän puhutaan...? Etsi itsellesi kunnon tyttöystävä ja jätä miss jalkoväli paneskelemaan random tyyppejä vaikka eläkeikään asti ellei kuppa korjaa sitä ennen.

        :D :D jakorasia :D ja mainekin vielä :D
        Voi äitin tittimaakalia tentään. Herääätyyyysss.

        Fyi olkoon ja pyhäsylvi, mistä teitä s i k i ä ä ä ä .. maine menee ... ;D

        Kunnon naisella EI OLE haluja. Mies saa olla jakotöspeli, EI mene maine <- XD
        Jotain viimevuosisadan miesten keksimiä oppeja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan saman huomasin minäkin; aloittajaa korpeaa eniten se ettei hän saa muualta ja muija saa.
        Eka haluaa itse avointa suhdetta mutta kun muijalla on vientiä, alkaa huorittelu. Hohhoijaa, toivottavasti daami nappaa jonkun tasokkaamman uroksen itselleen.

        On jo napannut. Montakin.


      • Anonyymi

        "On melko varmaa ettei huoraava naisesi lopeta harrastustaan, sanoit mitä sanoit."

        Oot juuttunu ajatustesi kanssa 1800-luvulle.

        Ketään ei voi omistaa eikä toisen tekemisiä voi eikä pidä määritellä, saatikka tuomita, niille asioille on ihan omat oikeuskäsittelyt.

        Seksin harrastaminen ei ole laitonta, ei edes avioliitossa ollessa. Harmin paikka niille 1800-luvun miehille jotka luulee omistavansa lihanpalan jota myös naiseksi sanotaan.


      • Ompa kapeakatseista ajattelua. Jos ois yhtään seksuaalinen ihminen, ois näkökanta ihan eri. Et varmaan tiedä edes mistä puhut 🙂


    • Anonyymi

      Nähdäkseni sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Alat käymään huorissa tai jätät tämän toisen tutun huoran. Voit toki yrittää myös selittää, että et tykkää tilanteesta, mutta luultavasti saat siitä riidan. Tuo nainen ei juoksisi niissä toisissa miehissä jos olisi valmis tyytymään sinuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Miks ihmeessä kukaan älykäs nainen antaisi ilmaiseksi suomi juntille jolla tennissukat sandaaleissa ja kaljamahan sijasta tynnyri..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miks ihmeessä kukaan älykäs nainen antaisi ilmaiseksi suomi juntille jolla tennissukat sandaaleissa ja kaljamahan sijasta tynnyri..

        Täytyy antaa jos haluaa saada.


    • Anonyymi

      Ihan itse soppasi keitit. Voi hyvää pvääääää🤮

    • Anonyymi

      Puhu tyttöystäväsi kanssa asiasta. Sovitte, että lopetatte jos jommasta kummasta ei kokeilu tunnu oikealta, nyt on aika kertoa, että se ei tunnu sinusta hyvältä. Jos hän rakastaa sinua oikeasti ja haluaa olla sinun kanssasi niin hän kuuntelee sinun mielipidettä ja arvostaa sitä.

      • Anonyymi

        ..ja jatkaa harrastustaan.


      • Anonyymi

        Ihastuttavaa kun kuuntelevan kirkon kirkassilmäiset lapsoset yrittävät päteä maallisissa asioissa. Jotka eivät ole ihan niin kauniita. Tulee mieleen nuoruudesta helluntalaisten teetupa-autot. Värvätyt nuoret tytöt tapailivat vaiti kitaraa kun vanhemmat vieraat kyselivät seksistä, rahasta ja väkivallasta.


    • Anonyymi

      Tuohan on se ongelma. Jos on tottunut vapauteen ja joutuu kiinnittymään. Ei op hyvä

    • Anonyymi

      Mitäköhän kuvittelit..halukkaita naisia kun sormiasi napsautat? Öööö..kenelläköjän oli vähän liian suuret luulot itseltään? Sitä se pornostelu teettää. Kun itselleen petaa,lopulta yksikseen makaa.tai ainakaan ei häntä saa mitä pornostelullaan yritti.YÄK.

    • Anonyymi

      En arvostele, jokainen pari tekee mitä tekee mut itse en pystyis moiseen.

      • Anonyymi

        En minäkään,ei oo mua varten tommonen kumppani.


    • Anonyymi

      Onhan sulla "Kyllikki", ehkä voit lattaa sille vaatetta, että tuntuis vieraalta, tuskin oot koskaan muuta saanutkaan, laita vaikka näppylähanska!

      • Anonyymi

        Mitäs pöhköjä tämä nyt on, juntti!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs pöhköjä tämä nyt on, juntti!

        Laita säämiskö sitten, niin saat vierasta sinäkin..


    • Anonyymi

      Jos naisella on noin kova tarve hässiä ympäriinsä, niin kannattaakohan hänen ylipäätään olla suhteessa. Laittaisin sinunakin vaihtoon, koska epäilenpä ettei ole tyytymässä enää yhteen. Olisi varmaan kannattanut sopia heti kättelyssä, että ihan jokaista vastaantulijaa ei tarvitse sitten naida. Hyvännäköisenä naisena tiedän kyllä, miten helppo seksiä olisi saada. Jopa varatutkin vonkaavat ja tätä tapahtuu todella paljon

      • Anonyymi

        Ai naiselle kova tarve? Etkö ymmärrä lukemaasi? Ihan samanlainen "tarve" on myös aloittajalla, erotuksena se että nainen saa muita, AP ei. Miksi arvioit naisen kykyä pystyä suhteeseen sen perusteella? Ja nainen tuskin nai "jokaista vastaantulijaa".
        Epäilen katkeran tekstisi perusteella ettei kohdallasi peilistä todellakaan löydy mitään "hyvännäköistä naista".


    • Anonyymi

      Onpas tuomitsevaa kommenttia tuolla mukana.
      Ihminen joutuu elämänsä aikana mitä erikoisempiin tilanteisiin. On tärkeää tiedostaa tunteensa ja omat halunsa. Mikäli haluat olla tämän naisen kanssa ja tunnet mustasukkaisuutta, niin ota asia puheeksi. Ehkä tämänkaltainen suhde ei ole sinulle hyväksi.

      Luultavasti suurin osa meistä miehistä kokisi tämän epäreiluksi ja hajottavaksi. Voi suhde olla sitä muutenkin, tämähän on vain yksi muoto.
      Ehkä sun pitää kysyä itseltäsi, että haluatko olla tässä suhteessa millä tahansa ehdolla vai tasapuolisilla ehdoilla.
      Kokemukseni mukaan me miehet joustetaan monesti aivan liikaa ja siksi kärsitään.
      Myös meidän miesten tunteet ja halut ovat tärkeitä- oli kumppanimme minkälainen missi tai Instagram-tähti hyvänsä.

      Ihmisten tulisi olla tasa-arvoisia suhteessa, vaikka säännöt olisikin alussa tehty selväksi. On luultavasti aika käydä parisuhteen perusta- neuvottelut uudestaan. Voi olla, että siitä kokouspöydästå joudut lähtemään.

      Ehkä sinua pelottaa jättää kaunis nainen ja ajattelet ettet koskaan enää löydä uutta tai sinulle parempaa. Mutta pelottaako se ajatus kuitenkin enemmän, että tuhlaat elämäsi tässä ja voisitkin löytää jotain kestävämpää?

      Näin minulle kävi. Ero voi olla myös helpotus. Minä olen puolellasi. Tsemppiä!

    • Anonyymi

      Kyllä muakin harmittais istua yksin kotisohvalla, kun kumppani on jossain toisen miehen lastit suussaan🤮 tuskin tuosta enää ehjää suhdetta saa mut tsemppiä!

    • Anonyymi

      Meillä on ollut avoin suhde vuosia ja hyvin on toiminut. Vaimolla oli kanssa silloin alkuvaiheessa melkoinen alkuinnostus ja se tuntui silloin vähän jännältä. Me ollaan muutenkin silleen erinlaisia että vaimo tykkää yhden illan jutuista ja mulla taas on tilanteesta riippuen kaksi tai kolme vakituista kumppania. Minusta seksi on kivempaa kun tuntee toisen ja molemmat tietää mistä toinen tykkää. Siippa kokee että on ihanaa ja jännittävää harrastaa seksiä tuntemattomien kanssa.

      • Anonyymi

        Aivan sairasta. Kerro tulevaisuuden lapsilles minkälaiset isä ja äiti oli nuorena. hyi helevetti. hävettäis kuulla että isä ja äiti käyneet kummatkin koko kaupungin läpi. eikö nyky ihmisillä ole mitään häpeää taikka moraaleja? ei vissiin. aika surullista elämää elätte kun kiima ohjaa teidän elämäänne


    • Anonyymi

      Yksi vaihtoehto on, että opettelet viehättävämmäksi (toisin sanoen iskemään naisia). Iltalukemiseksi Neil Straussin Pelimies.

    • Anonyymi

      Ihan sairasta toimintaa tuollaiset avoimet suhteet!

      • Anonyymi

        Sitä sanotaan myös sinkkuelämäksi.
        Ei pidä alkaa suhteeseen, jos täytyy hässiä ympäriinsä.


      • Anonyymi

        Juuri niin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sitä sanotaan myös sinkkuelämäksi.
        Ei pidä alkaa suhteeseen, jos täytyy hässiä ympäriinsä.

        Aivan niin :) Tai avoliitoksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan niin :) Tai avoliitoksi.

        Avoliitto on ihan eri asia. Siitä puuttuu vain virallinen vahvistus.
        Meillä päätettiin siirtyä aviosta avoon, mutta vain status muuttuu. Toivottavasti. Muussa tapauksessa ero tai periaatekeskustelu ja säännöt uusiksi.
        Aviossa olo alkoi tuntua aikansa eläneeltä, kun lapsikin on aikuinen.


      • Anonyymi

        ..hmm... tuo synti teettättää vain surua...ellei ole tälläinen kovettu talosmies...tuumasi Pankki Antti ennen haarakonttoriinsa menoa...


    • Anonyymi

      Yhdessä sovitte asian, mutta nyt kun nainen saa ja sinun osalta ei mennytkään ihan toiveiden mukaisesti, nainen on huora?
      Kerro toki hänelle ajatuksesi ja tunteesi, keskustelkaa ja miettikää onko suhteella jatkon mahdollisuutta jollain molempia tyydyttävillä pelisäännöillä.

      • Anonyymi

        Ilmeisesti tää ukko siis halusi "avoimen suhteen" jossa nainen on kotona illat ja ukko kuvitteli hyppivänsä kukasta kukkaan. Nyt kävi vice versa ja sekös vasta ukkoa korpeaa.

        Täytyy kyllä todeta etten koskaan ole kohdannut hyvännäköistä miestä joka on avoimessa suhteessa, useimmiten oon miettinyt että miten nää sai edes sen ensimmäisen naisenkaan 😂. Ja tinderissä niitä kyllä roikkuu. Luultavasti olettavat että kun on yksi nainen saatu niin kaikki muutkin kiinnostuu.


    • Anonyymi

      Haha. Kannattaako ehdottaa akalle avointa suhdetta? Se on aina akan etu, ellet ole komea panoalfa jota himoitsee tuhannet naiset.

      Akallas on kohta herpestä ja kuppaa kun sillä on ollut koko kylän miesten pallit suussa:D

      • Anonyymi

        Joo ei käy toisin päin, kun ei oikein Viagrakaan auta enää näille Jonneille.


    • Anonyymi

      Ei ehkä ole ihan asiallista sanoa toista huoraksi, kun kyseessä ei ole vastikkeellinen seksi vaan molemmat ovat vapaaehtoisesti suostuneet liikkumaan vapaasti missä huvittaa. Jatkuva mustasukkaisuus ei ole muutenkaan tervettä parisuhteessa yleisesti. Hyvä jos ette asu ainakaan vielä yhdessä.

      • Anonyymi

        Hei teini, huoraaminen on toiselle annetun lupauksen pettämistä, eikä seksin myymistä. Moraalisen Huora-nimikkeen prostituutioon ovat yhdistäneet aviovaimot, jotka eivät halua antaa miehilleen kunnolla. Juu, ne samat, jotka haluaisivat mitä ihmellisimmillä tekosyillä kieltää seksin ostamisen. Toki myös ihan feministit, jotka kuvittelevat joskus olevansa naimisisssa .. :/ Ja ylipäätään kaikki menestyneelle kauniille naiselle kateelliset muut naiset.

        Aloittajan kaltainen poika olisi vain tädelline idiootti ja tämän tyttö pelkästään rationaalinen. Tyhmiä kusetetaan. On aina kusetettu ja tullaan kusettamaan. Niin poikia kuin tyttöjä. Niin miehiä kuin naisia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei teini, huoraaminen on toiselle annetun lupauksen pettämistä, eikä seksin myymistä. Moraalisen Huora-nimikkeen prostituutioon ovat yhdistäneet aviovaimot, jotka eivät halua antaa miehilleen kunnolla. Juu, ne samat, jotka haluaisivat mitä ihmellisimmillä tekosyillä kieltää seksin ostamisen. Toki myös ihan feministit, jotka kuvittelevat joskus olevansa naimisisssa .. :/ Ja ylipäätään kaikki menestyneelle kauniille naiselle kateelliset muut naiset.

        Aloittajan kaltainen poika olisi vain tädelline idiootti ja tämän tyttö pelkästään rationaalinen. Tyhmiä kusetetaan. On aina kusetettu ja tullaan kusettamaan. Niin poikia kuin tyttöjä. Niin miehiä kuin naisia.

        Just joo. Eihän tuossa ollut mitään asiaa.


    • Anonyymi

      Kannattaa puhua siitä mitä tuntee, avoin suhde ei saa tuntua rangaistuksesta tai kostolta toista kohtaan.
      Itsellä kestänyt hyvin 7 vuotta ja siitä muodostui vakituisempi suhde, enkä mihinkään vaihtaisi mun kahta aivan ihanaa miestä😍 tulevat hyvin toimeen keskenään ja se on hyvä asia 😊 asun vakituisesti toisen luona😊

      • Anonyymi

        Olen yllättynyt kuinka sairasta porukka suomessa asuu. Haluan sittenkin rajan toiselle puolelle itäläisten kanssa asumaan.


    • Anonyymi

      Ei kukaan järkevä ala avoimeen suhteeseen, koska taudit. Jos kaikki taudit on jo hankittu, niin ei kai sillä sitten enää väliä:D

    • Anonyymi

      Niin, itse halusit myös vapaaseen suhteeseen mutta kun itsellä ei flaksi käykään niinkuin muijalla,niin alat huorittelemaan häntä? toivottavasti hän tajuaa jättää sinut. Omahyväisen narsistisen surkimuksen, joka kuvitteli voivansa pitää montaa naista, et sinä muuten olisi alkanut siihen. Nolo jätkä.

    • Anonyymi

      No joo, ymmärrän sun fiilikset ja kannan täysin.
      Vaikka nyt olikin tarkoitus elää vapaassa suhteessa, niin vapaa suhdehan ei kuitenkaan tarkoita sitä, että muiden kanssa mennään enemmän kuin oman kanssa. Tai "jaetaan joka suuntaan", kuten asian ilmaisit. Eli että lähdetään suurin piirtein jokaisen matkaan, joka on mahdollisuus saada alleen/päälleen jne.
      Itsekin olen joskus ollut liki 2v vapaassa suhteessa ja homma toimi ihmeenkin hyvin tuon ajan. Silloinen kumppani kyllä oli välillä mustis, mutta ei sitten kuitenkaan sopinut, että oltaisiin oltu ja eletty kuin "normaali" pari.
      Mutta ei meilläkään nyt mitään tolkutonta seksihurjastelua ollut.
      En nyt muista enää tarkkaan, mut mulla tais olla ehkä 5 yhden yön juttua tuona aikana ja yksi vakituisempi, joka oli noin kuukauden kuvoissani. Ja exälläni oli yksi vakituisempi kumppani ja ehkä suurinpiirtein saman verran yhden yön panoja/satunnaispanoja. Mutta tosiaan, molemmat oltiin toisillemme se ykkösjuttu kuitenkin, jonka kanssa touhuttiin suurin osa tuosta kaikesta seksistä, mitä meillä oli ja se oli tarkoituskin. Ja jos oli taas pitkä kuiva kausi jossain välissä, niin se oli sitten. Pointti meillä oli se, että jos joku kiinnostava tulee näkysälle, jonka kanssa harrastaisi seksiä, jos olisi sinkku, niin sellaiset kumppanit sallittiin. Ja sen jälkeen palattiin oman luokse. Mutta se ei ollut tosiaan tarkoituksena, että haalittaisiin mahdollisimman monta kumppania tai että ne hommat tehtäisiin toisen kustannuksella/toista laiminlyötäisiin sen asian tiimoilta.

    • Anonyymi

      Ai kuinka niin huora? Jos itse saisit petiseuraa enemmän panisit kaikkea halukasta...mikäs silloin itse olisit?
      Outoa jos naisilla useita kumppaneita alkaa heti nimittelyt vaikka ihan samaa asiaa siinä hommataan kun miehetkin!
      Että näen punaista tuommosista kommenteista.
      Totuus on nyt vaan se ettei tuo tyttöystäväsi rakasta sua. Jos rakastaa ei varmasti muita huoli!
      Jätä se!

    • Anonyymi

      Typerä veto sinulta suostua tämmöiseen. Jokaisen pitäisi tajuta, että jos et ole Brad Pittin kaksoisolento saanti on erittäin epävarmaa. Nainen taas voi olla vaikka millainen mätisäkki ja munaa on silti tarjolla ovista ja ikkunoista. Naisesi on päässyt huoraamisen makuun. Ainut vaihtoehto lopettaa suhde.

      • Anonyymi

        Siis mistä täällä ihmiset on saaneet päähänsä että tuo mies on avoimeen suhteeseen "suostunut"?
        Selkeästi aloituksessa lukee "sovittiin". Eli ts idea on ihan yhtä hyvin voinut olla lähtöisin mieheltä jota nyt vituttaa kun ilmeisesti oletti että hänellä olisi hirveästi vientiä ja nainen odottaisi kotona mutta kävikin päinvastoin.
        Jännä että nainen on "huora" siksi ettei ukko löydä ketään joka häntä haluaisi mutta nainen löytää.


    • Anonyymi

      Kun olet päässyt huorasta eroon ala elämään itsellesi. Unohda toinen sukupuoli kokonaan. Jos panettaa runkkaa tai osta huora seksitreffit.netistä. elämäsi tulee olemaan 100% parempaa.

      • Anonyymi

        Nimimerkki single life 4ever incel 😂😂😂😋


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimimerkki single life 4ever incel 😂😂😂😋

        Huorasta eroon, etsisi kunnon naisen, kävisi töissä ja perustaisi perheen. Aika monella vissii karannu lapasesta tää elämä. Vittu mitä luusereita täällä Suomessakin sitten asuu.


    • Anonyymi

      Lopetetaan jos meinaa ihastua ? Käsittämätön ajatus ihastuneelle ihmiselle , hän haluaa lisää

    • Anonyymi

      Mitä sitten ajattelit, että tästä päätöksestä seuraa? Sä saat naisia, muija ei mitään? Sekö olisi ollut hyvä? Muutenkin miksi ootte yhdessä, jos toisen seura ei kiinnosta? Miten estätte seksitaudit? Ihan totta tossa kuviossa ei oo mitään järkeä.

    • Anonyymi

      Voi ompa hieno järjestely! Saa mennä niinkuin sinkku silti ilmeisesti teillä yhteinen koti ja jaatte puoliksi kaikki kulut ja kotityöt. Ai että oliski helppoa tuo. Eikä tarvis välittää yhtään mitä ihmiset puhuu kun kaikki jo sun tiedos. Mutta...oletkos varma että hän on erimiesten kanssa. Ettei vain olis käyny vanhanaikaset ja hänellä vakava suhde jonkun toisen kanssa johon lujasti rakastunut. Ehkä tämä toinen jopa varattu ettei heidän yhteiselosta voisi tulla mitään ja näin helpompi maksattaa sinulla puolet elinkuluista.
      Kannattaa jokatapauksessa erota ja heti

      • Anonyymi

        Just näin. Itsekkin salasuhteissa ollut. Tuo niin kiehtovaa


      • Anonyymi

        mäki luulen että se vois olla just tollain.... se pyörittää kahta miestä koko ajan ja toista käyttää hyväksi. Jätä pois tollanen hyvissä ajoin.... yök ! Tulee vaan harmii sulle tulevaisuudessa.....
        Jos se haluaa sut niin ei se sua päästä ja ei se haluu että jätät sen ja se tekee kaikkensa että saa olla sun kanssa, jos noin ei tee niin se ei vaan ole sulle se oikea !


    • Anonyymi

      Trolloloo jälleen kerran. Oletko palkattu keskustelupalstan ylläpitäjä?

    • Anonyymi

      Olet sopinut pelisäännöt! Mikä vaikuttaa, ikäero ,vai joku muu.
      Anna kaveri/ puoliso/ kihlattu, kertoa mitä hän haluaa.
      Sieltä monesti löytyy keino .

    • Anonyymi

      Olisi kannattanut pitää homma parinvaihdon tasolla! Siis tavat toisia pariskuntia. Jos siis vaihtelua kaipasitte.

      Nythän tilanne on, että rouvalla on vaihtelua, sinulla juurikaan ei. Harvoin toimii noin.

    • Anonyymi

      ""Jokaisen pitäisi tajuta, että jos et ole Brad Pittin kaksoisolento saanti on erittäin epävarmaa. Nainen taas voi olla vaikka millainen mätisäkki ja munaa on silti tarjolla ovista ja ikkunoista. Naisesi on päässyt huoraamisen makuun. Ainut vaihtoehto lopettaa suhde.""

      Näinhän se on. Allekirjoitan täysin.

      • Anonyymi

        Totta tuo, allekirjoitan 😆


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta tuo, allekirjoitan 😆

        Incel Kalle ja sen veli Kille komppaa täällä toisiaan 😂


      • Anonyymi

        Juu, nainen voi olla pantava, mutta ei parisuhdeainesta. Saa kyllä miehiä 4- kymmpiseksi asti, sitten flaksi alkaa vähenemään. Ja yllätys, nainen kiinnostuu vakituisesta parisuhteesta exän kanssa. Ja kaikkea rakkaussuhde, yhteinen koti höpötys. On sellainenkin nähty, vaan liian läpinäkyvä yritys että olisin menny halpaan. Joka tilanteessa lojaalin puolison kanssa on mahtavaa elää. Siitä kannattaa pitää kiinni.


    • Anonyymi

      No voi hyvät hyssykät sentään.

      On vaikea tilanne kieltämättä .

      Sekin taitoo vain männä omien tuntemusten mukkoon, et voi paljon pysäyttee ellet röyhkeäksi ala. Eikä ole niinkään hyvä tietenkään mutta ...,,, siitä tulloo vain riitoo .

      Luulisin.

      Tyttöä en halua nähdä, itse olen sairauden vanki .

      En minä sitten tiedä , no, ehkä hän tekköö viärin koko ajan mutta jonkun pitäisi vain hänet pysäyttee.

      Ei sitä kyllä edes lapset tee. Pahimmassa tapauksessa.

      Kyllä sinä saat hänet sidottua mutta sen jälkeen olisitte kuin paita ja perse,

      Niin, siitäkin sitten käsirysy helposti
      Joten, miten itse tykkeet.??

      8lla väkivaltaisessa suhteessa vai mieluummin katsella vähän avarammin , en väitä, ettettekö olisi jo niin tehneet mutta kuka kärsii ja miten?

      Henki EI saa lähtöö viälä.

    • Anonyymi

      Njaa, tässähän taisi käydä niin että koska olet vässykkä suostuit naisoletetun ehdotukseen avoimesta suhteesta ettei vaan jättäisi sinua. Sitä saa mitä tilaa…

    • Anonyymi

      Taitaa olla niin ettet halunnut koko juttua ihan alun perinkään. Jouduit siihen puolipakosta. Eli suhde ei ole tasa arvoinen. Nyt on rohkeasti puhallettava peli poikki. Kerrot että ei tunnu hyvältä ja haluat että lopetetaan. Voi olla että se tarkoittaa eroa, koska toinen on noin seikkailunhaluinen. Et voi kuitenkaan jäädä katsomaan tilannetta enää pidempään.

    • Anonyymi

      Nosta kytkintä. Jos nainen haluaa olla muiden kanssa ja se on jo muokannut sinun käsitystäsi hänestä ihmisenä (vrt. huora) niin silloin en näe, miten saisitte tämän korjattua. Kyse ei ole enää siitä, mitä hän tekee vaan siitä, minkälaisena sinä hänet koet. Ja veikkaan, että tässä on sellainen tilanne, että olet itse havitellut myös suhteen ulkopuolista sutinaa ja vain flaxi ei ole käynyt. Eli, jatkossa miettisin, oletko oikeasti vapaan suhteen ihminen, vai oliko suhde väljähtänyt jo ennen tätä yritelmää.

    • Anonyymi

      Ehkä asia kääntyy itsellesi lopulta parhain päin. En tarkoita, että muuttaisit yhteen tyttösi kanssa, vaan että alat ymmärtää todellista rakkautta. Todellisessa rakkaudessa on valtava voima, jota osoittaa tarina Taj Mahalista ja miljoonat ja taas miljoonat vähemmän tunnetut tarinat.

      Kuten täällä joku hyvännäköiseksi naiseksi ilmoittautunut kirjoitti, hyvännäköisille naisille on aina ottajia. Kyllä itsensä tyrkyttäjiä on hyvännäköisille miehillekin, vanhemmillekin. Mutta jos kiinnostus ulkonäköön ja seksiin voittaa rakkauden, suhteen päättyminen lienee vain ajan kysymys. Silloin on parasta alkaa hakea sitä oikeaa.

      • Anonyymi

        👍👍👍 ja vaikka odottaa jonkin aikaa. Rakkaus on suurinta maailmassa - 8 vuotta odottanut ja 32 vuotta onnellisena.


    • Anonyymi

      Mitä jos kokeilisit myös miehiä? Vanhemmat sugar daddyt voisivat olla hyvinkin kiinnostuneita sinusta. Menisit seksikerroissa hyvinkin nopeasti tulevan exäsi ohitse.

      • Anonyymi

        Ei seksuaalinen suuntautuminen ole valintakysymys. Muualla kuin joissakin uskonnollisissa piireissä.


    • Anonyymi

      Mitä järkeä olla suhteessa jos kumpikin.käy vieraissa

      • Anonyymi

        Niinpä. Eipä kiinnosta moinen toiminta.


    • Anonyymi

      No onhan tuo "mun markka, sun vitonen"meininkiä - senhän pitäisi jokaisen tietää, jos halu päällä mennään ja katsotaan kumpi sukupuoli saa sitä mitä haluaa.
      Taitanee todellisuudessa olla lähemmäs mun markka, sun huntti.

    • Anonyymi

      Äitiinsä tullut. 😂😂

    • Anonyymi

      Avoin suhde tekee naisesta H:n ja miehestä G:n. Mitä ne sitten ikinä tarkoittavatkaan..

    • Anonyymi

      Tuskinpa tuo nainen enää saadusta edusta luopuu kun on kilometritolkulla päässyt herkkutatin makuun.

      Sinuna ottaisin eron.

    • Anonyymi

      Kumpi teistä ehdotti tällaista kokeilua?

      • Anonyymi

        Nainen ehdotti.


    • Anonyymi

      Lihakastikekin on ihan sopivaa.

    • Anonyymi

      No juu! Mäkin oon pannu muijaas!

    • Anonyymi

      Jos tää ei ole vain puhdas vitsi tai rölläämistä, niin hiljaiseksi vetää... sillä siinä tapauksessa olet ns. simp.
      Ja sehän tarkoittaa sitten sitä, että pelit on sun osalta pelattu. Eli naisjutut ei ole sinua varten, unohda hyvä mies ne kokonaan.
      Naisten kanssa toimiminen tänä päivänä vaatii jo lähes psykopaatin luonteenlaatua että tässä hommassa pärjää. Trust me, I've paid my dues.
      Plakkarissa jo pitkälle yli 600 kaatoa, joten on tässä jo jonkin verran ala hahmottunut ja kuviot hanskassa.
      Parisuhteessa olemista ei voi kovin monelle suositella, ei juuri kenellekään rehellisesti sanottuna.
      Se on lottovoittoon rinnastettavissa oleva harvinaisuus, jos sattuu kohdalle osumaan sellainen nainen, jonka kanssa se on järkevää ja jonka kanssa se tulee onnistumaan tyydyttävällä tavalla. Älä jää siis polttelemaan jäitä sitä ihmettä odotellessa.
      Anna tytysi huorata vaan vapaasti mutta älä jää sitä itse katselemaan. Pakkaa ne rippeet itsekunnioituksestasi, mitä sinulla saattaa vielä ehkä muutama murunen olla ja juokse niin kovaa kuin pääset, katsomatta ikinä enää taaksepäin.
      Älä sano sille naiselle sanaakaan, vain katoat kuin tuhka tuuleen ja mieluummin jo heti huomenna. Äläkä ikinä vastaa mihinkään sen laittamaan yhteydenottoon. Deletoi se ihminen kaikista mahdollisista kanavista ja laita estot päälle.
      Vain näillä ohjeilla säilyt hengissä. Äläkä enää koskaan edes harkitse samanlaiseen helvetinkoneeseen hyppäämistä, ole viisas ja opi jo kerrasta.
      Ja hanki elämä. Työn, harrastuksen, minkä tahansa muun asian kautta mutta ei naisen.
      Tsemppiä!

      • Anonyymi

        Eli myönnät omaavasi psykopaatin luonteenlaadun. No, hyvähän se on tiedostaa millainen ihminen on.


    • Anonyymi

      Mielenkiintoista, Parisuhteessa avoimuus, rehellisyys ja luottamus on mielestäni tärkeintä ja ilmeisesti keskustelitte asiasta; mutta mikä ihmeen "lopettaa, jos meinaa ihastua" -juttu on? Jos ystävättäresi viihtyy paremmin muiden miesten seurassa niin kyllähän se varmaan vituttaa. Se myös osoittaa jotain suhteenne tilasta. Vietättekö aikaa yhdessä muutenkaan toistenne kanssa:. Toivottavasti pääset pukille, vaikkakin jälkiliukkaille vai onko tytsällä sattumoisin päänsärky tai muuten paikat hellinä. Kannattaisiko laittaa kantapäät yhteen, jos suhteenne ei toimi. Ruoho näyttää olevan aina aidan toisella puolella vihreämpää, mutta samaa ruohoa se siltikin on. Sinuna en huorittelisi, kun olet leikkin lähtenyt ja vieraissa haluat itsekkin käydä. Huorille maksetaan,mutta tuhannen mulkun tyttäret naitattaa itseään antamisen ilosta . Kannattaisi varmaan keskustella asiasta kumppanisi kanssa. Mitä se kertoo sinusta, että haluat panna muita, mutta olet mustasukkainen ja vituttaa, kun mielikuvituksesi laukkaa kotona yksin ollessasi että muija saa taas uudelta Gyntteriltä kivaa ja naisrintamalla sinulla on hiljaista? Ota hyvä mies hatkat ja pahimpaan hätään käy pornokaupasta ostamassa itsellesi vaikka Barbara niin tasa-arvoasiakin on hoidettu. Maailmassa kuitenkin on vähän enemmän naisia kuin miehiä, joten kai sieltä joku sinutkin huolii ja tiedä vaikka osaa rakastaakin. Mutta toisaalta akaton mies on vapaa eikä tarvita vapaita suhteita!

    • Anonyymi

      Jos et sä soita...
      Sul ei seiso.
      Olet lihonut.
      Ei ole seksi haluja.
      Itket nyt teidän huom yhteisiä päätöksiä.
      Mietis toisinpäin. Muijad ei kelpaa eikä kostus .

    • Anonyymi

      Kumpi tän idean keksi? Jos sinä, niin ihan oikein et olet tässä asemassa. Jos nainen, niin hän ei rakasta sinua. Jos asutte yhdessä niin helpompi pysyä yhdessä muista syistä ja saa sitten munaa muilta ja hauskuutta elämään. Ehkä olet tyypillinen mies joka naisen saatuaan lakkaa tekemästä mitään suhteen eteen.

      Rakastunut nainen ei kykene tuollaiseen käytökseen. Eikä edes kuulosta ns ”oikealta” avoimelta suhteelta missä tietynlainen kunnioitus alkuperäistä suhdetta kohtaan kuitenkin on vaikka silloin tällöin käydään vieraissa. Suurin osa suhteista ei kyllä kestä tuollaista muutenkaan. Mutta Tässä teidän jutussa mentiin kyllä metsään ja pahasti.

      Niin, ja jos sinä olit se joka ehdotti, niin nainen saattaa vähän kostaakseenkin näyttää et ai jaa, haluat panna muita ihan luvalla? Katsotaan kumpi pystyy vähän paremmin tän pelin hoitaan. Oli miten oli, sun olis kannattanut vaan tyytyä yhteen naiseen kun ylikuvittelit olan viehätysvoimasi! Et ymmärtänyt miten helppoa miesten saanti naisille on. Ehkä jopa pidit naistasi itsestäänselvyytenä.

      Sit vielä sellainen et monet naiset ei suostu antamaan varatuille miehille yhtä helposti ku miehet naisille. Naisilla yleensä korkeampi moraali. Miesten pitää vähän viedä treffeille ja piirittää edes vähän ennen ku lohkeaa. Miehet antaa naisille vaikka heti illan mitään kummempaa piiritysleikkiä. Ja suostuu helpommin olemaan vaan panokumppani.

      Olet ilmeisen ymmärtämätön elämän koukeroista ja naisista. Siinähän sit diilat ja odottelet kun tulee tauti. Toivottavasti ei herpestä tai muita mitä ei lääkkeillä saa pois. 👌🏻Mut teidän juttu vetelee viimeistään. Se on sanomattakin selvää.

      • Anonyymi

        Tuo naisten korkeampi moraali on ihan paskapuhetta. Kuinkahan monen naisen olen kuullut selventävän, että perheellisen miehen kanssa nussiminen ja mahdollinen perheen hajoaminen on vain ja ainoastaan miehen vika. Ämmät eivät suostu ikinä ottamaan vastuuta teoistaan, vaan oikeuttavat aina kaiken jollain verukkeella. Tämän vuoksi he eivät myöskään helposti jää kiinni pettämisestä, syyllisyys kun ei paista heistä ulospäin.

        Varatut miehet nimenomaan kiinnostavat naisia. Sormus miehen nimettömässä saa naiset lähes parveilemaan miehen ympärillä, koska mies on todistanut kelpoisuutensa avioiduttuaan naisen kanssa. Varattu mies on myös varmempi nakki kertaluontoisen panon suhteen, sinkut kun voivat heittäytyä helpommin romanttisemmiksi.

        Naisten korkeampi moraali on sitä, että he ovat valmiita tekemään mitä tahansa päästäkseen tavoitteisiinsa, ja koska naisten ainoa arvo on näiden jalkojen välissä, on sen käyttäminen ainoa asia, jolla he voivat helposti tehdä kaupat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo naisten korkeampi moraali on ihan paskapuhetta. Kuinkahan monen naisen olen kuullut selventävän, että perheellisen miehen kanssa nussiminen ja mahdollinen perheen hajoaminen on vain ja ainoastaan miehen vika. Ämmät eivät suostu ikinä ottamaan vastuuta teoistaan, vaan oikeuttavat aina kaiken jollain verukkeella. Tämän vuoksi he eivät myöskään helposti jää kiinni pettämisestä, syyllisyys kun ei paista heistä ulospäin.

        Varatut miehet nimenomaan kiinnostavat naisia. Sormus miehen nimettömässä saa naiset lähes parveilemaan miehen ympärillä, koska mies on todistanut kelpoisuutensa avioiduttuaan naisen kanssa. Varattu mies on myös varmempi nakki kertaluontoisen panon suhteen, sinkut kun voivat heittäytyä helpommin romanttisemmiksi.

        Naisten korkeampi moraali on sitä, että he ovat valmiita tekemään mitä tahansa päästäkseen tavoitteisiinsa, ja koska naisten ainoa arvo on näiden jalkojen välissä, on sen käyttäminen ainoa asia, jolla he voivat helposti tehdä kaupat.

        Katkeraa naisvihaista puhetta. Totuus on silti, etta nainen ku nainen saa miehelta helposti, oli sitten moraaliton kuten koet tai ei. Mies antaa liki kenelle naiselle vaan jos on tarjolla. Harva mies kieltaytyy seksista.. Vaikka nainen pidattaisi sen takia koska kokee etta hanen "ainoa arvonsa" on jalkovalissa, miehet eivat tee samoin kuten esim taman yllaolevan Bi-miehen kokemus kuvastaa. Sinulla varmaan ei kay flaksi ja naiset pettaa sua, koska koet talla tavalla, ja naet naiset noin negatiivisessa valossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katkeraa naisvihaista puhetta. Totuus on silti, etta nainen ku nainen saa miehelta helposti, oli sitten moraaliton kuten koet tai ei. Mies antaa liki kenelle naiselle vaan jos on tarjolla. Harva mies kieltaytyy seksista.. Vaikka nainen pidattaisi sen takia koska kokee etta hanen "ainoa arvonsa" on jalkovalissa, miehet eivat tee samoin kuten esim taman yllaolevan Bi-miehen kokemus kuvastaa. Sinulla varmaan ei kay flaksi ja naiset pettaa sua, koska koet talla tavalla, ja naet naiset noin negatiivisessa valossa.

        Jep, aina kun mies puhuu totuuksia naisista, on se "katkeraa naisvihaista puhetta". Nainen kun päästää suustaan katkeraa feminististä miesvihaista paskanjauhantaa, on se vain järkevää kritiikkiä, joka täytyykin saada kuuluviin.

        Naiset nussivat aina kun haluavat. Miehet nussivat vain silloin kun saavat. Silti käännät tämänkin niin päin, että miehet ovat jatkuvasti työntämässä kyrpäänsä johonkin muijaan. Jauhat myöskin tuota ikivanhaa bullshittia, että harva mies kieltäytyy seksistä. Aika monikin mies ymmärtää mitä on hygienia ja sukupuolitaudit, ja kuinka jälkimmäiset tarttuvat.

        Naiset sen sijaan jakavat itseään surutta maahan lompsiville ventovieraille "turvapaikan"hakijoille ja jakavat itseään netin panotreffi -sivustoilla, vaikka tasan tarkkaan heidän ei niin tarvitsisi tehdä saadakseen kyrpää. Miksi he tekevät niin? No siksi, koska ovat räkäisiä horoja, jotka haluavat alati nussia, mutta sinä tajuat asian niin, että pari kertaa vuodessa lykästävää miestä pitää pitää jonain mulkun dippaajana, koska ei kieltäydy niistä kahdesta tarjouksesta. Vuoden aikana naiset ovat ehkä kieltäytyneet kymmenistä panotarjouksista, mutta samalla omasta halustaan nussineet yhtä monta kertaa.

        Ja naisten ainoa arvo on jalkovälissään. Funtsipa mitä tapahtuisi, jos raiskauksen kieltävä laki kumottaisiin tänään? Yksikään nainen ei enää etenisi reittä pitkin urallaan, tai saisi mitään muutakaan hyödykettä levittämällä jalkojaan. Siihen loppuisi miehiltä mielistely, anelu ja voitelu. Sen jälkeen nähtäisiin, kuinka vahvoja ne vahvoiksi julistetut naiset ovat, kun eivät enää ole lain ja miesten suojeluksessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jep, aina kun mies puhuu totuuksia naisista, on se "katkeraa naisvihaista puhetta". Nainen kun päästää suustaan katkeraa feminististä miesvihaista paskanjauhantaa, on se vain järkevää kritiikkiä, joka täytyykin saada kuuluviin.

        Naiset nussivat aina kun haluavat. Miehet nussivat vain silloin kun saavat. Silti käännät tämänkin niin päin, että miehet ovat jatkuvasti työntämässä kyrpäänsä johonkin muijaan. Jauhat myöskin tuota ikivanhaa bullshittia, että harva mies kieltäytyy seksistä. Aika monikin mies ymmärtää mitä on hygienia ja sukupuolitaudit, ja kuinka jälkimmäiset tarttuvat.

        Naiset sen sijaan jakavat itseään surutta maahan lompsiville ventovieraille "turvapaikan"hakijoille ja jakavat itseään netin panotreffi -sivustoilla, vaikka tasan tarkkaan heidän ei niin tarvitsisi tehdä saadakseen kyrpää. Miksi he tekevät niin? No siksi, koska ovat räkäisiä horoja, jotka haluavat alati nussia, mutta sinä tajuat asian niin, että pari kertaa vuodessa lykästävää miestä pitää pitää jonain mulkun dippaajana, koska ei kieltäydy niistä kahdesta tarjouksesta. Vuoden aikana naiset ovat ehkä kieltäytyneet kymmenistä panotarjouksista, mutta samalla omasta halustaan nussineet yhtä monta kertaa.

        Ja naisten ainoa arvo on jalkovälissään. Funtsipa mitä tapahtuisi, jos raiskauksen kieltävä laki kumottaisiin tänään? Yksikään nainen ei enää etenisi reittä pitkin urallaan, tai saisi mitään muutakaan hyödykettä levittämällä jalkojaan. Siihen loppuisi miehiltä mielistely, anelu ja voitelu. Sen jälkeen nähtäisiin, kuinka vahvoja ne vahvoiksi julistetut naiset ovat, kun eivät enää ole lain ja miesten suojeluksessa.

        "naisten ainoa arvo on jalkovälissään"

        "aina kun mies puhuu totuuksia naisista, on se "katkeraa naisvihaista puhetta"

        :D :D :D :D :D

        Voi trolli


    • Anonyymi

      Avoin suhde on periaatteessa sinkkuutta. Alkaisin haikailemaan omasta naisesta ja lähestymään naisia pitkäaikaisen suhteen aikeissa.

      Tämä toimii melkein aina, koska sitten seksin jälkeen kiinnostus lopahtaa kuitenkin ja naiset haluaa että pidät niitä pitkän tähtäimen arvoisina edes siihen asti.

      Eli periaatteessa pane sitä sun lorttoas kun panettaa ja eti romantiikkaa sekä sitoutumista muualta. Maailma on hyviä naisia täynnä, älä tyydy nykyiseen. Joudut lopulta kasvattamaan jonkun muun lapsen kun se sun lorttos oppii manipuloimaan niiltä muilta miehiltä.

    • Anonyymi

      Minkä ihmeen takia teidän pitäisi olla suhteessa kun kuitenkin haluatte jotain muuta. Kuulostaa ihan siltä, että haluatte vielä viettää vapaata elämää. Mikäli vielä tämän jälkeen päätyisitte avioon, kuinka suhde jatkuisi siitä? Paras vain todeta ettette ole viekä valmiita vakavaan parisuhteeseen.
      Ei muuta kuin menoksi!

    • Anonyymi

      Koko tarinan olet vetänyt hatusta. Olisi ehkä hauska novellina.

    • Anonyymi

      Komppaan sitä, että jos tämä ajatus oli osittainkaan susta itsestä lähtöisin, niin silloin turha valittaa ja sait juuri sen mitä pyysit. Viisaampi mies tietää sen faktan, että kun mies ja nainen lähtee hakemaan samaan aikaan tahoillaan seksiä, niin nainen saa alle viidessä minuutissa ja mies ei välttämättä vielä kuukaudenkaa päästä.

      Jos oli kumppanisi idea, niin näyttää selvästi siltä että on kyllästynyt suhun ja teidän suhteeseen. Ja noiden monien panoreissujen jälkeen sitä tilannetta ei kyllä enää korjaa mikään, sori. Sä et koskaan pääse yli siitä kuinka monen eri panomiehen edessä sun muija on kontillaan rukoillu parrua ja mehuja sisään ja kuinka monet jättilastit on ruiskittu kurkkuun samalla ku muijas tekee omasta halustaan kaikkea mahdollista irstasta mihin sun kanssa ei suostunu - ja muijas ei koskaan pääse eteenpäin siitä että sun kanssa näitä fiiliksiä ei ole.

      Siksipä siis, kyllä melkeen se ainoa järkevä itsesuojelullinen vaihtoehto on kerätä omat kamat ja vetää täydellinen ero ja kommunikaatiokatko seuraavaks 15 vuodeks.

    • Anonyymi

      Raamatun mukainen avioliitto on ainoa toimiva. Jumalan Sanalle perustuva yhteiselo ja ymmärrys.

      PEDON MERKKI 666

      On langenneiden enkelien teknologia ihmisten muokkaamiseksi, kuten Nooan aikaan . Kristinusko ei varoittanut sinua, koska vapaamuurarit hallitsevat sitä. LUE RAAMATUN VIIMEINEN KIRJA. SE PUHUU NYKYHETKESTÄ.
      .
      Niin harvat ihmiset ymmärtävät tämän, koska niin harvat ihmiset etsivät totuutta. Sen sijaan ihmiset uskovat valheita. He ovat saatanallisen suunnitelman uneen nukutettuja.
      Rokote sisältää nanoteknologiaa ja CRISPR geenien muokkaustekniikkaa.
      Jos et usko minua, googleta se! Se on hallinnan ase .Jumala haluaa nähdä kenelle alistut. Saatanalle ja heidän väärennetylle kristinuskolleen ja pedon merkille, vai Korkeimmalle Jumalalle ja pidätkö Hänen lakinsa? Nooan päivinäkin, ennen vedenpaisumusta geneettinen muokkaus oli käynnissä. Kristus sanoi että loppu olisi kuin Nooan päivät. Lue Eenokin kirja.

      Tämä ilmestyskirjan ennustus on käynyt toteen.. He jopa kutsuivat sitä patentiksi # 666. Saatanalliset vapaamuurarit hallitsevat tätä maailmaa ja he rakastavat pilkata ihmisiä. Tutki ”Covid-19-rokote CRISPR”. Geenien muokkaus tekniikka on erittäin vaarallista. He tietävät sen. Se on kuin heidän iso sisäpiirin vitsinsä.
      Tämän patentin kuvaama teknologia on “rokotteen” sisällä. Se ei todellakaan ole rokote, he vain kutsuvat sitä rokotteeksi voidakseen antaa sen sinulle.

      Maailmaa hallitsevat saatanalliset 33. asteen vapaamuurarit, jotka palvovat SAATANAA. He ovat erittäin rikkaita ja pahoja ihmisiä.
      Nanoteknologia ja CRISPR-geenimuutos, joka aktivoidaan 5G: llä. se aktivoidaan pian. Sitten asiat muuttuvat.
      "Rokotteen" nanoteknologia antaa heille mahdollisuuden hallita ihmisiä todella maailmanlaajuisen 5G-verkon avulla.

      MICROSOFTIN PATENTTI # 666
      Nämä ovat samojen poliittisten kuninkaallisten perheiden jälkeläisiä, jotka tappoivat Kristuksen, hänen puhuessaan heitä vastaan. Nämä illuminaait ovat psykopaatteja! Vuonna 2022, jos et ota rokotetta, he kutsuvat sinua terroristiksi ja pian sen jälkeen, sinut vangitaan tai tapetaan. Jos otat sen, menet helvettiin tuomiopäivänä. Ilmestyskirja 13:16-18 ja 14: 9-11

      ILMESTYSKIRJA 6:2
      Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin kruunu, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.

      Tämä kertoo koronavirus huijauksesta! Valkoinen symboloi lääketeollisuuden valtaa (valkotakkiset lääkärit ja tiedemiehet)
      Viritetty jousi kuvaa raamatussa voittajaa, ja nuolet leviäviä vitsauksia. Huomaa! Tässä ei kuvata nuolia OLLENKAAN! Pelkällä uhalla ja pelolla, toimii tämä ratsastaja. Hänelle annettiin kruunu (KORONAVIRUS). Lääketieteelle siis annettiin KORONAVIRUS, ja hän (lääketiede) lähti voittajana ja voittamaan. Näin lääketiede koronaviruksen pelotteella, lähti voittamaan ja valloittamaan suuren osan maailmasta.

      http://www.ahayah-truth.com/finnish.html

      • Anonyymi

        saisko 5gllä järkee sun päähän.ei ne rokotukset auta ees koronaan saati ihmisten mielenhallintaan.oon kyllä harkinnu uskoon tuloa.saa pään sekasin tehokkaammin ku millään päihteellä.ilmaseks👍


    • Anonyymi

      Mikä ihme on avoin suhde? Ollaan yhdessä mutta ollaan myös toisten kanssa - jos tästä joku järki löytyy, niin mikäs siinä mutta eikö olisi helpompaa olla sinkkuna?

    • Anonyymi

      Pettäminen on sana mikä on käytössä alemmalla yhteiskuntaluokalla joka muutenkin on keinotrekoisen kristillisen moraalikoodiston kyllästämä. Mutta mitä tulee avoimeen (polyamoria) suhteeseen niin eikös se nyt tarkoita sitä että että jos elämässä on muitakin tärkeitä henkilöitä kuin se vakkaripuoliso niin ne on sallittu. Toi että pokailee satunnaista panoseuraa on jotain ihan muuta. Jos seksitarpeet on sellaiset ettei ne kotona täysin tyydyty niin huoraaminen kannattaa tehdä salaa ja muita loukkaamatta. Toi diili on huono.

      • Anonyymi

        Jos mennään ihan sama -meiningilla, niin silloinhan kaikki on ihan sama. Mutta meillä ihmisillä on sisäsyntyinen tarve jotenkin järkeistää ja järjestää tätä ympäröivää maailmaa. Parisuhde on parisuhde ja oltiimpa mitä mieltä tahansa, tähän astiset tutkimukset väittävät, että parit, joilla on keskinäinen luottamus ja arvostus toisia kohtaan, kestävät ja ovat rakentuneet kestävälle pohjalle.

        Ne itseään etsivät ja jatkuvaa kivakiva -oloa metsästävät eivät ole onnellisia vaan se hekuma kestää juuri sen ajan kuin se hekuma yleensä kestää. Ihmisen on paha olla yksin mutta polyamoria ei nyky-yhteiskunnassa vastaa niitä tarpeita mitä meillä ihmisillä pohjimmiltaan on, väittipä kuka ja mitä tahansa


    • Anonyymi

      aika paha homma ap:l
      itse oman kokemuksen perusteella sanon että ei ole kovin tasa-arvosta ja kannattaa loppaa

    • Anonyymi

      juo omaa ripulipaskaas ja vedä kätees samalla

    • Anonyymi

      Tässä mies usein harhautuu kuvittelemaan, että pillua tulee ikkunoista ja ovista. Nope, eipä menekään niin. Fakta on se, että AIVAN sama onko nainen kaunis, ruma, yksitissinen, jalaton, pamela, malli, lihava, laiha.....niin naisella on vientiä, koska miehet kulkee mulkku edellä. Naisilla tarjonta on halutessaan rajaton, uutta kullia tulee ikkunoista ja ovista. Miehelle taas, noh, olet yksi kulli muiden kiimaisten ja epätoivoisten kullien joukossa ja päädyt raapimaan ovia, että saisit edes jotain. Tarinan opetus, jos avaat suhteen niin päädyt hyvin todennäköisesti aisuriksi tai surkeaksi masentuneeksi luuseriksi kotisohvalle. ÄLKÄÄ avatko suhdetta, jos naisen tuleva kullikaruselli ei viehätä. Jäät miehenä jalkoihin, tämä on sata varma asia. Jos suhde pitää avata, niin kannattaa potkia nainen pois ja hankkia kunnollinen nainen. Sellainen, joka arvostaa miestään ja ymmärtää missä kulkee hyvän maun rajat, jopa kirjoittamattomien sääntöjen kohdalla. Ei suhteen avaaminen tarkoita, että pitää jakaa persettä jokaiselle vastaantulijalle. Yööök

    • Tiia-Reetta

      juo omaa ripulipaskaas ja vedä kätees samalla

      • Anonyymi

        Kyllä naisilla on elämä helppoa ja saa ketä haluaa.
        Kaikki melkein mätiä. Raha ahneita.. tunnen lukuisia jotka ottavat "tylsän" turvallisen hyvätuloisen miehen..
        Sit käyvät baareis pokaa nuoria villejä miehiä :D

        Siis oikeesti miehet on tyhmiä.
        Uskomatonta:D

        Miehet ovat pilannet monia naisia btw.
        Naiset menevät herkästi pilalle.
        Hyi


    • Anonyymi

      Avoimet suhteet eivät toimi ikinä. Oma linjani on, että jos nainen edes ehdottaa avointa suhdetta, niin pistän poikki saman tien. Sillä on silloin muut miehet mielessä ja tulee pettämään joko luvan kanssa tai ilman. Suuri osa nykynaisista on niin sekaisin ettei heidän kanssaan voi ajatellakaan mitään perheen perustamista.

      • Anonyymi

        Saman johtopäätöksen olen tehnyt.


      • Anonyymi

        Komppaan tätä täysillä, muissa juokseva nainen saa pysyäkin sinkkuna. Ei kukaan halua lapsia tai perhettä tollaisen naisen kanssa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Komppaan tätä täysillä, muissa juokseva nainen saa pysyäkin sinkkuna. Ei kukaan halua lapsia tai perhettä tollaisen naisen kanssa

        1up. Ja hyvin totta että harvasta naisesta tehtyä hyvän naisen. Moni on päästään aivan sekaisin eikä perhettä halua perustaa. Ovat vitun kiimaisia ja vitun tyhmiä. Vissii joku uusi normi naisille?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        1up. Ja hyvin totta että harvasta naisesta tehtyä hyvän naisen. Moni on päästään aivan sekaisin eikä perhettä halua perustaa. Ovat vitun kiimaisia ja vitun tyhmiä. Vissii joku uusi normi naisille?

        Miten sää sitten "tekisit" siitä naisesta "hyvän naisen"?


    • Anonyymi

      Olisikko pitänyt ajatella asiaa aikaisemmin, jo ennen kokeilua. Tämmöisiä kannattaa miettiä ja harkita pitkään ja puntaroida mitä seurauksia voipi tulla...

    • Anonyymi

      Hahaha! Vanhin tarina. Mies haluaa avoimen suhteen, kun vieras p***u houkuttaa, ja sit parutaan kun naisella riittäö vientiä ja itsellä ei. 😂😂😂

    • Anonyymi

      Minullekkin ehdotettiin avointa suhdetta. Miehellä ei käynyt flaksi niinkuin itellä ja mustasukkaisuus päätti suhteen. Huoritteli yms. Vaikka itse ehdotti avointa suhdetta ettei menettäis mua. Menetti mut ja ei saa varmaan muutakaan, paitsi sitä parjaamaansa maksullista (jos on varaa!). Kannattas vaan alistua naisen tahtoon ja unohtaa itsekäs käytös kun ei ole varaa valittaa!!

      T. Iloinen sinkkunainen

    • Anonyymi

      Avoin suhde on aika lapsellinen idea. Voittehan yhtä hyvin sopia että ette ole yhdessä ja jos jossain satutte myöhemmin tapaamaan niin menkää sänkyyn jos siltä tuntuu. Paljon helpompaa niin.

    • Anonyymi

      Semmosii ne suhteet tuppaa olemaa, et mikää ei kiinnosta mut kaikkee pitäs saada.

    • Anonyymi

      Kaikki naiset ovat huoria. Kysymys on vain tilaisuudesta. Kaikki antaa jos paikka vaan on oikea.

      • Anonyymi

        Ja kaikki miehet on täysin alapäänsä vietävissä, jos sopiva tilanne sattuu kohdalle.


    • Anonyymi

      Aisankannattakan rooli päällä nauti tai lopeta

    • Anonyymi

      Ehkä avoinsuhde ei olekkaan sun juttu.Kannattaa miettiä asiaa uudestaan jos suhde ahdistaa.

    • Anonyymi

      Juuh. Eihän se noin mene että tyttö vain käy huoraamassa toisten miesten kaa. Anna se mennä, parempiakin tyttöjä on.

    • Anonyymi

      Muuta šitten on paljon ** varattuja naisia ** jotka eivät saa kotoa seksii..seksi on kuollut ! joidenkin parien osalta .

      • Anonyymi

        No vittuuko elämässä on vaa pelkkää seksiä. Paljon muutaki tekemistä kuten hankkia rahaa, perhe ja aprantaa yhteisöä. Tuntuu että tyhmät ajattelee vaan seksiä ei muuta. Ei menesty, ei hanki perhettä. Kiiman sokeudessa elävät


    • Anonyymi

      jaksaako mies samaa naista nussia vaikka 10 ? tai toisin päin ? en osaa sanoa .. suhteeni ovat kestäneet 1,5 v.. 1v .. 7 v..3v...ei ollut tarvetta käydä vieraissa ...kumppania ei oo vaan helpoo löytää ..

      • Anonyymi

        Pidätte vähän taukoa ja sit nussit ku konekivääri ni ei kyllästy.


    • Anonyymi

      Hölmöjen touhua, ei siitä hyvää seuraa kenellekään osapuolelle !

    • Anonyymi

      Että on tunne että sinua kustaan linssiin? Hahaa. Niinhän se yleensä tässä maailmassa on. Avointa suhdetta markkonoi se osapuoli, joka kovasti haluaisi pettää, muttei haluaisi... tuota. Menettää elatusmaksuja? Menettää puolta omaisuudesta? Mainettaan? No eihän se osapuoli voi menettää mitään noista. Maineen puolustamisesta pitävät huolen Suomen rehelliset toimittajat ja *tyytin* elättämisestä tietysti sinä, ainakin kohta.

      Jos ei lasta ole tullut, niin vielä ehdit dumpata sen. Kunniasi joudut toki palauttamaan samalla lailla julkisesti (lyömällä). Jos lapsi on tullut (et maininnut), niin on myöhäistä pelastaa tilannetta. Maksa rahat ja kärsi häpeäsi ja ole ensi kerralla viisaampi naisten kanssa.

      Nuoren miehen oppirahat maksetaan euroissa ja se on 20 000-200 000 euroa (1-3 lasta). Sen takia emme ole koskaan pitäneet "huonoista naisista". Ennen tyttö maksoi vastaavasti virheensä sukupoulitaudeilla, raskaudella, yksinhuoltajuudella ym. mutta se ei enää päde.

      • Anonyymi

        Fiksu mies ymmärtää miksi kortsua käytetään. Omista valinnoista ei kannata muuta kuin omaa päätä ja omaa vehjettään kummankaan.


      • Anonyymi

        Ai naiset ei nykyään saa sukupuolitauteja, tule raskaaksi tai päädy yksinhuoltajiksi? :D


    • Anonyymi

      sulla on tullut mustasukkaisuus ja kateus kehiin. tuskin samalla tavalla ajattelisit jos asetelma olisi toisin päin. outoa tuo avokkisi huoraksi nimittely, itsehän olet asiat sopinut. mutta, mutta, yleensähän nainen on huora ja mies kunnioitettava panomies jos useiden kanssa seksiä harrastetaan, maailma kun ei vieläkään ole tasa-arvoinen ja se näkyy suhteissa valitettavan usein. olet aika säälittävä tapaus.

    • Anonyymi

      Etsi itsellesi nainen joka on vainoainesta ja uskollinen, älä huoran kanssa jaa elämääsi.

    • Anonyymi

      - vaimoainesta

    • Anonyymi

      ""yleensähän nainen on huora ja mies kunnioitettava panomies jos useiden kanssa seksiä harrastetaan""

      Niinhän se on ja eikö naisetkin ihan omalla toiminnallaan (antavat vain komeimmille) pidä panomiehiä kunnioitettavina? Siinä missä miehet pitävät paljon käytettyä naista horona eikä vaimoaineksena, naiset taas pitävät komeita ja paljon käytettyjä miehiä parhaina mahdollisina sulhasehdokkaina. Tätä te naiset ette tietenkään myönnä, mutta komeille miehille annatte eikä komeat miehet yleensä ole vähän käytettyjä.

      • Anonyymi

        Yksikään nainen ei halua käytettyä miestä.
        Mutta aloittaja ja muut horottelevat miehet täällä. Aloittaja itse halusi avoimen suhteen kun luuli että pllua tulee sitten ovista ja ilkkunoista ja tyttis istuu kotona. Kävikin toisin päin ja nyt aloittaja ja moni muu mies täällä huorittelee sitä naista ja tämä nainen ei tee yhtään mitään väärää vaan juuri.sitä mitä sovittiin. Ja että jätä se huora että ei ole uskollinen, kunnollinen ja vaimoainesta ja on hyviäkin naisia. Tuo nainen on kaikkea tuota mutta ei huora. Vain mies voi olla huora. Ja tässäkin tapaulsessaon usea mies ja yksi nainen. Niin ketkähän ne on huonoja oikein joukolla? Niin miehet.
        Ja että lapsia kiusattaisiin ja kodeissa puhuttaisiin? Niin mitä? Isätkö kertoisi lapsille että minä ja matti ja tero jne on pantu tuota, kun me ollaan semmoisia mieshuoria?
        Nainen joka harrastaa seksiä omasta tahdostaan saa niin tehdä eikä siinä ole mitään väärää eikä likaista eikä mitään.
        Mutta ap: päästä naisesi vapaaksi, hän ansaitsee niin paljon parempaa kuin sinut.


    • Anonyymi

      No joo, iteppähän oot soppas keittäny, olisit reseptiä tutkaillu vähän etukäteen. Ensinnäkin, nainen yleensäkkin halukkaana saa aina panokumppaneita ja tähän lisättynä vielä toi viehättävyys, niin keitos on täysin ennalta-arvattava. Sun ois ittes pitäny olla melkonen naismagneetti, että oisit ton kans tasoihin päässy.

    • Anonyymi

      Voi se olla niinkin että tyttöystävääsi vituttaa että moista edes ehdotettiin ja nyt se näyttää mitä siitä seuraisi. Hengailee frendeillään ja laittaa viestiä että nyt nussii milloin kenenkin ohikulkijan kanssa. Odottaa että heräät pahvi ja polvillas pyydät että perutte moisen typeryyden. En väitä että vapaa suhde olis mahdoton mutta se sopii aniharvoille ja se että kaksi sellaista sattuu yhteen on harvinaisempaa kuin lottovoitto. Typerää leikkiä noilla jutuilla jos on tavoitteena olla onnellinen kumppaninsa kanssa.

    • Anonyymi

      Suurinosa täälä kirjoittelevista miehistä on naisia alistavia pieni munaisia Enbuskeja. Ei komeita korkeasti koulutettuja sinkkumiehiä ole kuin elokuvissa mutta korkeasti koulutettuja hyviä sinkkunaisia on Suomessa paljon. Huoriksi täälä kutsuvat kun on pien muna ja tylsä naama.

    • Anonyymi

      Pakko myöntää että sahaan omaa oksaani kun luen näitä ... Siten ottaa koville asiasta tietämättömien ja asiaa kokemattomien naaman rääpiminen. En jaksa edes kritisoida tätä näennäismoralisointia, yleensä on niin, että se mitä kovasti parjaa, päätyy lopulta kovinkin tutuksi omaan elämään, näin sanoo myös kokemuksen syvä rintaääni.

      Prostituoidun (Huoran) määritelmä kannattaa myös jokaisen täällä kirjoittelijan tarkastaa, jotta osaa varmasti käyttää termiä oikein ja oikeassa asiayhteydessä.

      Ketjun aloittajalle; kissa pöydälle ja suhde sulki, jos tuntuu tuolta. Avoin asetelma on sellainen, jonka tarkoituksena on lisätä asioita suhteeseenne, ei vähentää tai huonontaa niitä. Avoin suhde EI SOVI toisiinsa luottamattomille pareille, joilla on voimakas omistushalu toisesta ihmisestä tai pelko menettämisestä. Siitä tulee vain sotkua ja surua.

      On olemassa sellaisia pitkiä suhteita, joissa seksuaalisuus ei syystä tai toisesta ole kunnossa tai toimi mutta osapuolet haluavat jakaa yhteisen elämän ja sallivat toisilleen vapauden aiheessa. Yleensä seksi toimii varsin moitteetta, mutta siihen kaivataan uutta twistiä ja sitä on mahdollista saada suhteen avaamisella.

      Edellä mainituilla asioilla ei ole mitään tekemistä prostituution kanssa tai sen, onko nainen tai mies aviopuolisoainesta.

      Ja kyllä; nainen ja mies ovat molemmat samankaltaisia ihmisiä seksuaalisuutensa osalta, myös naiset kärsivät jos joutuvat olemaan ilman seksuaalista tyydytystä. Jotenkin voisi olettaa tämän olevan kaikille selvää jo herran vuonna 2021.

      Dixi.

    • Anonyymi

      ""Nainen joka harrastaa seksiä omasta tahdostaan saa niin tehdä eikä siinä ole mitään väärää eikä likaista eikä mitään.""

      Joo ei ole mitään väärää ei. On naiselle suorastaan suuri saavutus ottaa munaa sadoilta eri miehiltä. Ei ole likaista ei. Ei missään nimessä.

      • Anonyymi

        No ei tietenkään ole. Hyvä kun tajusit.


    • Anonyymi

      No siksi hän sinut varmaan on ottanutkin, kun tietää, että ulkonäön puolesta sinulla ei ole vientiä. Hän voi itse olla turvallisin mielin, että on aina joku kotona kiltisti odottamassa häntä, eikä hänen tarvitse koskaan jäädä yksin.

    • Anonyymi

      Vaikuttaa siltä,ettei ole loppuun asti mietitty mitä avoin suhde on ja mitä se vaatii kummaltakin..Jos ei tiedä vielä,mitkä omat rajat on ja kuinka paljon pää kestää,ei edes kannata harkita avointa suhdetta.Ja silloin kun on avoimessa suhteessa,ei voi syytellä pettämisestä taikka valittaa kun toisella on enemmän kumppaneita.Kertoo paljon ihmisen älykkyysosamäärästä jo se,että alennutaan huorittelemaan,ihan sama mikä sukupuoli on kyseessä. Ymmärsin,että "kokeilua " on kestänyt muutaman kuukauden,nyt olisi aika ottaa asia puheeksi,että ei ainakaan aloittajan kohdalla ole niin kivaa kuin luuli olevan..fantasiat on fantasioita,niitä ei aina kannata mennä toteuttamaan..Iän mukana itsevarmuus kasvaa ja taito käsitellä asioita avoimemmin,nuorilla aikuisilla tuppaa ajatukset menevän trendien mukaan,ei sen mitä aidosti haluaa.Jos aloittaja ei kykene ottamaan asiaa fiksusti puheeksi,ilman syyttelyä ja huorittelua,neuvoisin pistämään kamat kasaan ja ison pojan pöksyt jalkaan ja ottamaan suunnan kohti itsenäistä elämää.Mutta jos ei avaa suuta ja pitää itsekseen asiasta kitistä,niin fine,silloin ei auta kuin niellä ylpeys ja antaa toisen olla..Peace&love

    • Anonyymi

      Totta puhut. Aina häviät½! naisella kun naisella riittää ottqajia ja heidän ei tarvi sanoa kuin joo.
      Huonon diilin teit vaikka mitä kuvittelit. Seksitreffit palsta voi sut pelastaa.

    • Anonyymi

      Olisi tuo pitänyt jo ennen alkamista ymmärtää mitä siitä voi seurata.

    • Anonyymi

      Loistava rölläys

    • Anonyymi

      Jaahas. Oliko niin että menit itse ehdottamaan avointa suhdetta naisellesi? Aikanaan eräs ex-tyttökaveri ehdotti samaa minulle ja otin sen kyllä hieman loukkaavana samantien. Siispä suostuin ja panin suunnilleen kaikkia sen kavereita ennen kuin jätin sen.

    • Anonyymi

      Teillä on ihan liian huonot säännöt . olisko parempi että sovitte et kerran yhtenä viikonloppuna kuukaudessa saa irrotella ja muuten ei .tällöin tietäsit millon se tapahtuu eikä tarvis miettiä millon muita käy muita tapailemassa.

    • Anonyymi

      Anna tollasen huoran jakaa persettä niin paljon kuin haluaa.ansaitset jonkun oikean itseään arvostavan naisen eikä mitään kylän kuulua jakorasiaa.suhteenne ei ikinä enää palaudu ennalleen vaikka mitä tekisitte.huora ei palaa normaaliin kotiarkeen ikinä.trust me

    • Anonyymi

      No täältähän niitä suoli24:selta varmaankin saat hyviä neuvoja...

    • Anonyymi

      "Sanonko, että nyt loppu kun en tiedä jaksanko enää tällasta? Ei ensinnäkään ole tasapuolista ja tuntuu, että anteeksi vaan, mutta en nyt minkään ihan huoran kanssa halua elää joka jakaa joka suuntaan"

      Niin että ensin sovitaan että avoimessa suhteessa ollaan ja sitten kun toisella niitä suhteita sitten on ja itsellä niin huono itsetunto ettei uskalla käydä sanoista tekoihin aletaan haukkua sitä tyttöystävää huoraksi!
      Entä jos asia olisi toisinpäin? Sinä se jolla olisi naisia joka sormelle, hän kyhnäisi kotona? Olisiko se tasapuolista ja oikein?

      Älä lapsi parka ala leikkiä sellaista leikkiä jota et sitten hallitse.
      Nämä on aikuisia varten.
      Kun kerran olet noin lapsellinen ja epäkypsä ja epävarma miehuudestasi, pysy turvallisissa suhteissa ihan tyttöystävä-poikaystävä-tykkääminen kategoriassa.
      Kehitä tunne-elämääsi ja kasva, typerä lapsen mustasukkaisuus on ymmärrettävää teineillä mutta siitä pitää kasvaa ulos terveeseen ja tasavertaiseen kumppanuuteen missä yhdessä sovitaan missä rajat kulkee.
      Toisaalta, saittepahan oikein kantapään kautta oppia jotakin. Toivottavasti otit myös opiksesi!

    • Anonyymi

      Hienoa! Noin sitä pitääkin! Mitä sitä pihtaamaan kun siitä kerran voi iloita!!
      Itse naisena tykkään petihommista ja juoksen vieraissa sen kun ehdin. Ja huom! Mieheni tietää sen mutta ei siihen puutu. Hän tiesi jo kun mentiin naimisiin minkälainen seksihullu olen ja hän vaan ei jaksa aina olla valmiina kaikkiin vaatimiini touhuihin. Ja mitä pahaa siinä sitten on?
      Miehet juoksee maksullisissa naisissa kun ei oma vaimo anna tarpeeks usein.
      Elämä on nauttimista varten ei tuomitsemista. Nykyaikaa! Huom. NYKYAIKAA ELETEEN EI 1500lukua

      • Anonyymi

        Mikä tuossa on niin nykyaikaista? Luuletko ettei tuota ole tapahtunut jo tuhansia vuosia?


      • Anonyymi

        Keski elämän kriisi ja moraalit hukassa. Jo 1500 luvulla nussittiin tuollain. Luulisi että ollaa ihmisinä edetty eteenpäin eikä 500 vuotta taaksepäin. No sekasin ku sekasin kun ei kiimaa osaa kontrolloida.


    • Anonyymi

      "Sovittiin, että lopetetaan jos ei molempien mielestä tunnu ok:lta."
      Ota tämä nyt puheeksi ja katso, loppuuko juokseminen vai suhde. Jos sinulla on suhteessa paha olla, kumpikin on hyvä vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Vakka kantensa valitsee, oli kyse ulkonäöstä, elämäntavasta, ym.

    • Anonyymi

      Miksi sitten aloit avoimeen suhteeseen, jos sinusta kerta nyt tuntuu että se ei olekkaan ok sinulle?

      Se, että naisilla on enemmän vientiä markkinoilla ei tee kenestäkään huoraa, vaikka se tuntuisikin sinusta pahalta.

      Mitäpä, jos selvittäisit asian hänen kanssaan niinkuin aikuinen ihminen ja kertoisit miltä sinusta tuntuu sen sijaan että haukut häntä internetissä huoraksi sen takia, että sinulla ei ole yhtä paljon seksikumppaneita kuin hänellä? Aikuiset ihmiset puhuu asiat halki, ne ei hauku toisia seläntakana internetissä. Jos olisit minun poikaystävä avoimessaki suhteessa ja saisin tietää, että haukut minua tuollai seläntakana niin olisit kyllä hyvin nopeaa ex-poikaystävä.

    • Anonyymi

      Ei tunnu sinusta hyvältä, jos se ei sovi siipallesi nyt ei se sovi jatkossakaan. Älä pilas elämääsi turhan takia.

    • Anonyymi

      Sait noin nopeasti selville, millaisella pohjalla suhteenne lepää. Onnittelen! On paljon parempi saada todellinen kuva asioista ajoissa mieluummin kuin elää harhakuvitelmissa. Kyseessä ei ole sinulle tarkoitettu nainen.

    • Kumpi teistä toi idean avoimesta suhteesta? Kyllähän se vain on fakta, että naisille, jotka antavat, on aina kysyntää. Mies, joka pitää edes jotain standardia yllä, ei pääse pukille yhtä helposti. Ei siis kannata ottaa itseensä, jos ei ole sellaista vauhtia päällä. Olet varattu mies, niinpä kunnolliset naiset jättävät sinut jo väliin heti.

      On toki ihmisiä, jotka kaipaavat vaihtelua, mutta on myös yleistä, ettei haluta sanoa toiselle asioita suoraan: Rakkaus puutuu, sori. Etenkin, jos sinulla on auto, kämppä ja nainen asuu siinä ”siivellä”, niin siinä voi olla toiselle tarpeeksi syytä olla suhteessa. Tällöin pitää pohtia, mitä itse haluaa parisuhteelta. Jos saat aina silloin tällöin ja on kiva antaa naisen pyöriä kuvioissa, niin kyllähän se voi joillekin toimia, mutta ihan turha kuvitella, että tuon päälle kannattaa alkaa rakentaa perhettä tai pidempiaikaisia suunnitelmia. Miehenä onneksi ei ole kiirettä ja kysyntää riittää vielä vanhempanakin.

      Mieti mitä itse haluat parisuhteelta. Jos et saa sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi, niin puhukaa. Mustasukkaisuus on ihmiselle ihan luonnollinen reaktio tuossa tilanteessa, joten siinä ei ole mitään hävettävää. Minä en salli, että naiseni juoksee vieraissa.

      Jos päätät jatkaa tuota showta, niin kannattaa pohtia yksi toinenkin juttu, jos ei tullut puheeksi. Epäilen suuresti, että pistääkö menevä naisesi kumppaninsa käyttämään kondomia. Jos ei, niin sinulla on suuret saumat oppia tuntemaan, mitä kaikkea kivaa sieltä maailmalta löytyy…

    • Anonyymi

      Kauas on pitkä matka.

      • Anonyymi

        Siniset turvaa!


    • Anonyymi

      Mitenkäs jos sopisitte jatkossa vaikka parinvaihdosta tms? Eli seuranhaku olisi yhteistä ja tästä muodostuisi yhteinen harrastus sen sijaan että ajaudutte vain erilleen toisistanne?
      Tärkeintähän tässä on olla avoin kaikesta ja puhua tunteista avoimesti, muuten homma ei toimi.

      • Anonyymi

        Ai että naiset keskenään olkkarissa ja miehet saunassa toistensa siittimien kimpussa???? Ei todellakaan kuulosta ihmisten hommalta😟


    • Anonyymi

      Saisinko tyttöystäväsi numeron?

    • Anonyymi

      Alkoiko jo helteellä tytön hanuri tuoksua sillille? Kun liikaa jo antoi kuten Sofia, lol

      Ota mallia Stefun ja Sofian on/offfista siinä sitä on eliksiiriä kunnolla, lol

    • Anonyymi

      Avoin suhde on suurimmalle osalle pelkkää fantasiaa. On aniharvoja ihmisiä, joille oikeasti ei ole väliä kenen kanssa se "kumppani" panee. Aika moni haluaa kumppanin, ei paikkaa seksiruletissa. Nyt on täysin tehty virhe, jota ei voi enää perua. Vaikka "avoin" osuus suhteesta päätettäisiinkiin, fakta on se, että naisesi - korjaus - ao nainen on todennut seksin saamisen olevan äärimmäisen helppoa. Hän on ollut seksisuhteessa hyvin monien miesten kanssa sinun kanssasi samaan aikaan. Jos tämä on käynyt näin helposti, niin olisi muutenkin ollut vain ajan kysymys, milloin suhde olisi päättynyt.

      Omalla kohdalla sanapari "avoin suhde" tai nykyään "ethically monogamous relationship" saa aivan välittömästi ruksia kaikkialla missä tulee vastaan. Ei tällaista naista valitettavasti pysty ajattelemaan edes panokohteena. Johtuu toki myös itsestäni, koska tällaiseen en pysty. Siitä täytyy toki olla kiitollinen, että kaikki polyavoimistelijat ovat taustastaan ainakin vielä avoimia. Toivottavasti löytävät kaikki toisensa, säästää aikaa hyvin paljon kaikilta muilta. Jos eteen on tullut naisia, jotka ovat ehdottaneet "seksisuhdetta", eli he käyvät harrastamassa seksiä kanssani ja etsivät ns. Sitä Oikeaa, niin.. ei kiitos. Joskus sitä on miettinyt, että miksiköhän koska ei se seksi kanssani nyt niin hyvää varmastikaan ole, kaivataanko sitä läheisyyttä kuitenkin niin paljon, että halutaan vaikka Ei Niin Oikean kainalossa olla edes hetki, kunnes löytyy Parempi? Suorastaan pelottavaa. Mutta tämä menee jo aiheen ohi.

      Varmasti oma otos on pieni, mutta esim. pk-seudun Tinderissä nämä avoimesti avoilijat naiset eivät ole kyllä olleet "ihan nättejä". Itse asiassa osa on ollut kaukana siitä, ylipaino, ulkonäkö jne jne ovat olleet alle keskitason siitä, mitä ns. normihakua suorittavat naiset ovat olleet. Totta kai poikkeuksia tulee, mutta tämä on ollut jotenkin jännä huomata.

      Suhde on jo ohi. Mitä nopeammin tämän hyväksyy, voi jatkaa elämäänsä ja olla ainakin toistamatta samaa virhettä avoimen suhteen suhteen. Ja nyt sitten jo tietää, että jos nainen tällaista ehdottaa, niin on jo varmasti käynyt "kokemassa" verkkoja. Netissä tai todellisuudessa, naiselle kuin naiselle seksin saaminen on aina paljon helpompaa kuin keskiverto miehelle, että netti on aika usein sama kuin todellisuus. Me miehet olemme hyvin helppoja, naiset eivät. Ainoa rajoittava tekijä ulkonäkö, aidosti komeita on vähän mutta näillä riittääkin sitten kysyntää paremmin.

      Kannattaa siis yrittää löytää se hyvä nainen ja pitää kiinni. Avoimessa suhteessa sellaista ei löydä koskaan, ei sellaista kokeillutta eikä sellaisesta haaveilevasta.

    • Anonyymi

      Ei tuo alotus ole totta! Joku torvi vain sielä haluaa ajankulukseen ihmiset kommentoimaan. Näitä riittää

    • Anonyymi

      Avoin suhde on äärimmäisen hankala konsepti toteuttaa niin, että kaikilla osapuolilla on kuviosta hyvä mieli. Näitä on vierestä muutamia tullut seurailtua ja eroon ovat lopulta kaikki päättyneet. Varmasti onnistuneitakin avoimia suhteita on, mutta omaan tuttavapiiriin niitä ei ole osunut.

      Sinkkuaikoina Tinderiä selatessa näki paljon miehiä jotka kertoivat olevansa avoimessa suhteessa. Tuli pyyhittyä ne suoraan vasuriin, kun itse etsi sellaista seuralaista jonka kanssa olisi mahdollista kehittää parisuhde.

      Naiset keskimäärin lähtevät huonommin varatuksi tietämänsä miehen mukaan, kuin miehet varatuksi tietämänsä naisen mukaan. Vaikka etsisi vain seksiseuraa, niin useimmat naiset mieluummin harrastavat sitäkin sinkkumiesten kanssa. Varatun miehen kanssa on aina se vaara, että tämän rouva rupeaakin tykkäämään kyttyrää miehensä ulkopuolisista kuherteluista.

      Aloittajan parisuhde on tiensä päässä. Kun kumppaniaan ajattelee "h-orana", ei paluuta entiseen enää ole.

      • Anonyymi

        Itse ainakin olen elänyt siinä käsityksessä että naiset harrastaa seksiä mieluummin varattujen miesten kanssa varmaan sen takia kun ei tarvitse pelätä että varatut miehet jää roikkumaan. Siis sellaiset naiset jotka etsivät vain pelkkiä seksiseikkailuja. Olen aina ajatellut että sinkkumiehiä pidetään yleisesti ottaen luusereina joita kukaan nainen ei halua. Kerran mua baarissa suuteli kaunis nainen mut myöhemmin sain kuulla siitä kaikenlaisia juttuja ja menin sitten sitä huoraksi haukkumaan. No arvatkaa tykkäskö?

        T: Atm


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse ainakin olen elänyt siinä käsityksessä että naiset harrastaa seksiä mieluummin varattujen miesten kanssa varmaan sen takia kun ei tarvitse pelätä että varatut miehet jää roikkumaan. Siis sellaiset naiset jotka etsivät vain pelkkiä seksiseikkailuja. Olen aina ajatellut että sinkkumiehiä pidetään yleisesti ottaen luusereina joita kukaan nainen ei halua. Kerran mua baarissa suuteli kaunis nainen mut myöhemmin sain kuulla siitä kaikenlaisia juttuja ja menin sitten sitä huoraksi haukkumaan. No arvatkaa tykkäskö?

        T: Atm

        Saat elää ihan missä käsityksessä haluat.

        Meitä on moneen junaan ja on tietysti niitäkin naisia, jotka mieluusti harrastavat seksiä varattujen miesten kanssa.
        Mikään naisten enemmistö siinä ei kuitenkaan ole kyseessä, kuten esim. ne Tinderissä seksiä etsivät avoimessa suhteessa olevat miehet tietää sulle kertoa.


    • Anonyymi

      Onko sinulla aloittaja ihan kunnon miehen sukupuolisiitin? Sellainen 23 centtinen ja grape-hedelmän kokoiset kellit sankan mustan karvan peitossa ja analaukkokin ihan käkkäräkarvassa? Ja tuleeko rasvaa kunnolla ihan minuutinkin lyijykynän paksuista siemenpiimää vahvalla paineella?

    • Anonyymi

      No kai sen nyt tietää että jos seurustelet kauniin naisen kanssa ja alkaa avoimeen suhteeseen niin tottakai sillä naisella vientiä riittää toisin kuin tavallisella tai rumalla miehellä. Itse en suostuisi avoimeen suhteeseen jos seurustelisin kauniin tai edes tavallisen naisen kanssa. Tosin itsellä ei ole pelkoa että löytäisin kaunista tai varmaan edes tavis naista kun olen tällainen atm eli alemman tason mies.

    • Anonyymi

      Avoimet suhteet toimivat paremmin, jos kummallakin on vientiä. Muuten tulee tuollainen epätasapaino ja kokee tilanteen epäreiluksi, vaikka aluksi ei siltä tuntunut. Ei siis sovi kaikille.

    • Anonyymi

      Se voi kyllä olla ettei sopimusta noin vaan enää sanota irti.

      Nyt sinun pitää ruveta tekemään oikeasti töitä sen saamisen eteen niin kuin silloin ennen, kun aloit ekaa kertaa jahtaamaan. Koska ikää on tullut lisää ovat vaatimukset myös kasvaneet. Eli:

      Voisit vaikka uusia vähän vaatevarustusta. Ostat hyvän näkösiä uusia vaatteita vaikka nyt tonnilla näin alkuun. Sitten salille treenaamaan. Sitten otat itestäs hyviä kuvia sinne Tinderiin siis oikeasti hyviä eikä mitään peilin kautta onnettomia selfieitä. Ensin käyt parturissa. Ja annat sen luottokortin laulaa ravintolassa. Ja yritystä kunnolla niin alkaa niitä kaatoja tulemaan. Heti kun tulee pakit nii uutta vaan koukkuun. Sen se vaatii.

      Jotenkin aika uskomatonta ettei tätä ole tajuttu alussa mitä se tulee vaatimaan, mutta mitäpä sitä nyt kelailemaan sen enempää. Kävi kun kävi.

      Ja muuten kun nätti ty aikansa ravaa niin myös se löytää sellaisen mätsin, että ero tulee varmasti. Tämän kaltaiset sopimukset pitäisi pitää sellaisissa parisuhteissa, joissa on jo lapsia ja iso läjä asuntolainaa ettei siitä kovin kevytkenkäisesti ulos kävellä. Ja silloinkin otetaan maltilla järkikäyttönä joskus eikä vedetä joka päivä.

    • Anonyymi

      Varmaa akalla reva jo ihan löysä outie kun hyvin varustellut Jamalit ovat saaneet paljaalla rakastella emättimeen ja analaukkoon

    • Anonyymi

      Lopeta tuon naisen kanssa oleminen ja muuta itselliseksi.

      • Anonyymi

        Kyllä Sininen tulevaisuus liittyy pettämiseen. Eikö koko "puolue" synnytetty vain, että Timo Espoosta sai olla ministerinä oikeistohallituksessa tappiin asti. Ja muutama muu tammen Terho. Kansa rankaisi lujaa.


    • Anonyymi

      Kaikenlaista mielisairautta sitä onkin.

      • Anonyymi

        Siniset on hillotolppapuolue!


    • Anonyymi

      Se on menetetty peli. Olette lähinnä kämppiksiä/panokavereita. Ihmisiltä on jotenkin kadonnut käsitys minkä takia suurin osa ihmisistä on yksiavioisia. Ainahan näin ei ole ollut. On vaan keksitty että rakkauden osoituksista suurin on se, ettei käy vieraissa. Tottakai kaikki kävisi vieraissa, mutta kun suhteeseen aletaan, pitää rakkaudelle uhrata elämästään jotain. Tottakai se voi olla jotain muuta, mutta nyt tuntuu että teillä ei ole mitään rakkaudelle annettavaa ja tällöin sitä ei myöskään ole.

      • Anonyymi

        Onko aloittajan puolue Sininen tulevaisuus?


    • Anonyymi

      Ei olis kannattanut tuohon lähteä.

    • Anonyymi

      Sairastahan tuo on. Älkää normalisoiko huoraamista. Mihin on maailma menossa. Olemme ihmisinä lyöty kattoon asti. Nyt suunta on alaspäin. Suosittelen jättämään naisen. Hän ei sinua rakasta todellisesti jos harrastaa seksiä muiden kanssa. Kunhan olet nukke hänelle. Jätä hänet aloita parempi elämä. Urheile, tee töitä, paranna yhteisöä, löydä hyvä ja lojaali nainen itsellesi, perusta perhe, kasvata lapsesi, opeta heitä. Aloita elämä puhtaalta pöydältä. Nosta kruunusi maasta kerran sen tiputit. Ryhtiä selkä rankaan ja katse ylöspäin.

      • Anonyymi

        Ehkä aloitus kirjoitus oli vain zoukki. Testaa kuinka laajan ketjun saa aikaan. Ja välillä mainostaa Sinistä puoluettaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä aloitus kirjoitus oli vain zoukki. Testaa kuinka laajan ketjun saa aikaan. Ja välillä mainostaa Sinistä puoluettaan.

        Merkityksetöntä. Ei anonyyminä tehdyistä kirjoituksista voi yhtään tietää onko ketjujen aloitukset "aitoja". Mistä tiedämme, että aloittaja on mies? Emme mistään. Mistä tiedämme onko aloittaja itse tehtaillut esim. 80 % ketjun viesteistä. Emme niin mistään!


    • Anonyymi

      Nainen siis ehdottanut? Tuo yleensä tarkoittaa, että naisella oli jo joku katsottuna valmiiksi ja koska ei halua pettää, niin ehdottaa tälläistä avointasuhdetta... Vähän epäilen, että ovat eri seksikumppaneita, vaan käy jonkun ennalta katsotun miehen luona. Varmaan joku työkaveri jota katellut jo pidempään sillä silmällä.

      Nosta kissa pöydälle ja puhu tästä asiasta, jos nainen ei halua lopettaa, niin eipä siinä sitten ole paljoa tehtävissä. Alkaisin valmistumaan siihen, että suhde ohi. Haluisin varmaan nähdä noiden seksikumppanien nimet ja mahdolliset puhelinnumerot. Että ovat varmasti eri tyyppejä. Varmaan viestitkin, mutta luulen, että niihin vois oma pää hajota.

      Jos haluat vielä pitää tuon naisen ja hän ei halua luopua noista seikkailusta, niin sun ainoa vaihtoehto on feikata toinen tyttöystävä. Jos nainen välittää yhtään, niin hän haluaa estää tuon ja sitä kautta sulkea tuon avoimen suhteen... En tosin tiedä onko se sen arvoista.

      Itse etsisin tuossa tilanteessa uuden naisen. En tilannettasi tunne ja tiedä onko sut nyt huijattu tuohon avoimeen suhteeseen vai ei. Tilanteesta riippuen lopettaisin suhteen joko heti tai sitten pitäisi pankokaverina siihen asti, että löytäisin uuden naisen. Avoimessa suhteessa kun voit käytännössä etsiä sitä toista aktiivisesti. Ainoa petos tulee lopussa kun kehität tunteita...

      Toki jos nainen suostuu sulkemaan tuon suhteen samantien niin teillä voi vielä olla toivoa.

      • Anonyymi

        Jos se "nainen" hamuaakin" toista naista.


    • Anonyymi

      niin, sitä nyt puhutaan niistä polyamorisista suhteista ja miten ovat niin hyviä jotta. Olenkin miettinyt jos se toinen ei oikeastaan halua sitä mutta pakon edessä mukautuu tilanteeseen. Itse olen sen kannalla jotta yhden kanssa kerrallaan ja voihan sitä välillä silmiään lepuuttaa mutta parempi jotta ei mene sen yli niin ei mene asioita sitten rikki.

    • Anonyymi

      Olen huomannut että esim. Tinderissä miehiä joka väittävät olevansa avoimessa suhteessa yhdistää usein vaatimaton ulkonäkö. Niitä en panisi edes säälistä, ja olenkin tosiaan ajatellut että paljonkohan nuo marsun näköiset löysät tissiposket saavat siitä, että niiden vaimoke panee ympäriinsä ja itse saa korkeintaan maksetulta..

    • Anonyymi

      Siniset turvaa! Siniset pelastaa! Future is blue(balls)!

    • Kyllä se muakin harmittaa että tyttöystävällä on enemmän vientiä kuin mulla. Itse lopettaisin koko avoimen suhteen jos uskaltaisin. Pelkään että mulla ei olisi sitten sen jälkeen ketään tai mitään. Tosin sen sain alussa sovittua ettei toisen kavereita sitten testata. Tosin sellainen kuva mulla on ettei sen tyttökaverit ole musta kiinnostuneita.
      Jos juttu ei toimi niin ota puheeksi vaikka koko suhde loppuisi siihen.

    • Anonyymi

      Minkähän malliset säännöt olitte tuohon avoimeen touhuun sopineet? Siis mitään tarkempaa kuin että ei saa ihastua muihin?

      Moni parisko ajattelee avoimen kuvion tuovan vähän maustetta väljähtäneeseen suhteeseen, mutta ei etukäteen mieti tarpeeksi sitä että miltä se sitten oikeasti tuntuu, kun kumppani heiluttaa toisten kanssa peittoa. Ajatuksena se että itse saa puuhata mitä lystää tuntuu niin kivalta, ettei pohdita sitä kolikon kääntöpuolta laisinkaan.

      Monesti kuulee väitettävän, että miehillä olisi jokin biologinen tarve paritella monen eri naaraan kanssa. Avoimessa suhteessa sitä haaveilee, että tuota ns. tarvetta sitten pääsisi vapaasti toteuttamaan. Siinä sitten fantasioinnin huumassa unohdetaan, että se mustasukkaisuus omasta "omaisuudesta" on niin kovaa, ettei kumppanille haluta antaa samoja vapauksia mitä itselle toivottaisiin.

      Parinvaihto voisi olla "reiluin" tapa toteuttaa avointa suhdetta, sillä siinä kumpainenkin osapuoli saisi saman verran suhteen ulkopuolisia yhteyksiä.
      Aloittajan tapauksessa vahinko on jo tapahtunut, eikä korjaannu enää. Kun kumppaniaan nimittelee alatyylisillä haukuilla niin suhde on jo käytännössä päättynyt.

    • Anonyymi

      No sellasta se on.Uskon että kaverisi nyt jakaa ja panee minkä ehtii.Menee hetki niin hän huomaa että,Ei tätä jaksa.Sanot sen jälkeen että satsaat laatuun et määrään.Uskon,että kaverisi ei edes muista heidän nimeään,mutta jakaa nyt kun on ,ns lupa.

      • Anonyymi

        Siniset turvaa! Siniset pelastaa!


    • Siis keskustelkaa asiasta. Avoimessa suhteessa se itse keskustelu täytyy olla auki ja avoin. Pitää osata tuoda ne omat tunteet esiin ja avata miltä itsestä tuntuu. Onko teillä jotkut säännöt minkä mukaan meette? Huoraksi en lähtis sanomaan. Voi olla, että teillä jo alkuun ollu eri käsitykset asiasta. Miten ootte alunperin päätyneet avoimeen suhteeseen?

      • Anonyymi

        Muista että siniset turvaa!


    Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. TV-lääkäri Pippa Laukka ottaa kantaa kauneusleikkaushuhuihin: "Parikymppisenä olisi ehkä..."

      Pippa Laukka on 51-vuotias ja hyvässä kunnossa. Huhuja Laukan kauneusleikkauksista ja hiuslisäkkeistä on kiirinyt. Laukalla on hyvä vastaus epäilyksii
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      5650
    2. Sofian uusi miesseuralainen

      Sofialla uusi miesseuralainen kun Stefan Isben kanssa Hangossa ja heppakisoissa, kukahan hän lienee?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      119
      3567
    3. Hei Ohisalo, poliisi aloittaa yt-neuvottelut

      https://yle.fi/uutiset/3-12117065 Ns. poliisiministeriksi kutsuttavan sisäministerin vihreiden Ohisalon valtakaudella se nyt sitten tapahtui mitä kan
      Maailman menoa
      216
      2515
    4. Päätös epäasiallisesta käytöksestä

      otteita uusimmasta pöytäkirjasta: Judoliiton hallituksen tietoon saatetun ja useiden henkilöiden allekirjoittaman aineiston perusteella hallitus on to
      Judo
      58
      1616
    5. Minä vuonna kohtasit hänet ensimmäisen kerran?

      Oliko kohtaaminen duunissa vai siviilissä? Siinähän ne kysymykset tulivatkin. Olkaa siis hyvät ja vastatkaa. Ps. Rohkeimmat voivat kertoa pituutensa
      Ikävä
      87
      1350
    6. Kävikö Martina Tukholmassa ottamassa botoxia otsaansa

      Viimeisessä story kuvassa näkyy aika selvästi pistoskohdat ja kuhmut, ja leuka on ihan ropollinen, täynnä näppyjä. Kyllä on huono iho, sitäkö se viher
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      1127
    7. Steffu köyhtyi 25 000e

      Sentään puolet vähemmän kuin Niko.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      79
      1001
    8. En minä sinua unohda

      Hyvää huomenta naiselle kauneimmalle! 💛
      Ikävä
      61
      946
    9. Anteeksi kaikki

      Anteeksi etten ollut veroisesi. Anteeksi että rakastuin. Anteeksi että yritin nähdä. Anteeksi että kirjoitin palstalle. Anteeksi että ajattelin sinua.
      Ikävä
      65
      912
    10. Onko teillä mitään ajatusta miten ajattelitte

      Edetä tai lähestyä ikävöimäänne ihmistä? Vai onko tämä kirjoittaminen se joka tyydyttää kaikki tarpeet? Ei aikomusta lähestyä mitenkään ?
      Ikävä
      67
      876
    Aihe