Ranskalaiset raivoissaan rokotepassista.

Macronia verrataan nyt Hitleriin. Kansalaisten lomat on pilalla liian kireän aikataulun vuoksi. Toisekseen ilman QR -koodia ei paase juuri mihinkään, 12 vuodesta ylöspäin laki on voimassa. IL, n rehellinen kirjoitus aiheesta.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b5eb1422-9ee2-4383-ae4f-88bfb8215f64
86827
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 86

Vanhimmat

On se jännää kun tuo käsite rokotepassi ja pedon merkki lähentyvät pikkuhiljaa toisiaan. Mihin muotoon se asettuu loppujen lopuksi se hioutunee hiljakseen,

Pakote rokotteen ottamiseen kiristyy juuri tuollatavalla kuin Ranskassa tapahtuu.
Onko seuraava vaihe se, että aletaan soitteleen ja kyseleen, milloinkas sitä laitetaan se rokoteaika. Tai postissa tulee aikaehdotus rokottamiselle. Jos näihin ei ole aktiivinen jännäksi menee. Pakottaminenhan on aika vierasta länsimaissa mutta esimerkiksi pääsyä tilaisuuksiin, ravintolaan, bussiin, yms, niinkuin Ranskassa rajoitetaan.
Ja sitä rataa edetään. Loppupäässä on rokottamattomien täysin yhteiskunnan ulkopuolelle jättäminen, ei pakottamalla vaan jos et ota rokotetta.
Yksi neuvo, hommatkaa ajoissa käteistä, kuka tietää vaikka pankkikorttisi ei toimikaan.

Äänestä
  • Rokotus ei estä tartunnan saamista, sairastumista tai tartuttamista, vaan vakavaa tautimuotoa,,joten miten sen avulla saa levittää tautia väestöön?

    Äänestä

  • Ranskalaiset raivostuivat rokotuspassista – pariisilaisäiti vertaa Macronia Hitleriin
    Ranskan hallituksen ilmoitus rokotuspassin pakollisuudesta yllätti kansalaiset kesken kesälomien. 30 miljoonalta rokottamattomalta on pääsy kielletty muun muassa junaan, ravintolaan, kauppakeskukseen ja sairaalaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokotus ei estä tartunnan saamista, sairastumista tai tartuttamista, vaan vakavaa tautimuotoa,,joten miten sen avulla saa levittää tautia väestöön?

    "– Kyseessä ei ole mikään rokotuspakko. Kaikki voivat edelleen käydä töissä ja hakea lapsensa koulusta ja päiväkodista, totesi terveysministeri Olivier Véran BFM TV:n haastattelussa deltamuunnosta pelästyneen hallituksen päätöksen jälkeen tiistaina.

    Nämä ovatkin lähes ainoat asiat, joita voi tehdä, jos ei ole ottanut rokotusta. Rokottamattomat kansalaiset saivat nimittäin huomata, että heiltä on pääsy kielletty ravintolaan, sairaalaan, elokuvateatteriin, huvipuistoon, kuntosalille, ostoksille ja myös ruokakauppaan, jos marketti sattuu sijaitsemaan kauppakeskuksessa.

    Rokottamaton on ei-toivottu vieras myös omissa häissään, jos vieraita on yli 50. Puhumattakaan, että heidät kelpuutettaisiin lentokoneeseen, junaan tai linja-autoon.

    Pcr-testiin joka kolmas päivä
    Ainoa mahdollisuus päästä vain rokotetuille varattuihin tiloihin on esittää ovella alle 48 tuntia vanha negatiivinen pcr-testi, jonka tulos kirjautuu automaattisesti kännykkäsovelluksella toimivaan rokotuspassiin. Jokaiseen purilaisen syöntiin tai kaupassa käyntiin pitäisi siis valmistautua vanupuikkokoitoksella kaksi vuorokautta etukäteen.

    Hallitus ilmoitti samaan hengenvetoon, että tähän asti ilmaisista koronatesteistä tulee syksyllä maksullisia. Rokotuspassipakko saikin välittömästi kansan kaduille Ranskan eri puolilla.

    – Tämä on täyttä fasismia, puuskahtaa rokotuspassin pakollisuutta vastaan mieltään Pariisin République-aukiolla osoittava Stéphanie Allary.

    Kansalaisille viritettiin ansa”

    Samaan mielenosoitukseen osallistunut Yves Marin on maltillisemmilla linjoilla, mutta kertoo tuohtuneensa rokotteen ottamiseen painostamisesta.

    – Ensin on suostuttu lockdowniin, pcr-testiin, maskipakkoon ja ulkonaliikkumiskieltoon. Nyt huomaan, mihin tämä on johtanut. Valtio haluaa ottaa kansalaisen osaksi systeemiä ja määrätä tämän kaikista tekemisistä.

    – Ensin sanotaan, että rokotuspassia ei tarvita, mutta nyt se yhtäkkiä pitäisi olla kaikilla jo ensi viikolla. Eihän tässä ehdi ottaa kuin ekan piikin, Roux valittaa."

    Rokotepassin ymmärtäisi jotenkin, mikäli koronarokote perinteisen rokotteen tapaan estäisi koronavirustartunnan ja sen levittämisen, eli antaisi laumasuojan virusta vastaan, mutta kun ei estä ja anna immuniteettia. Rokotetut levittävät siis koronavirusta kiihtyen väestöön heidän liikkumisensa ja matkistamisensa vapautuessa koronapassin avulla ja kasvava määrä virusta väestössä lisää vielä tarttuvampien, vaarallisempien(long covid, aivosumu, harmaan aineen tuho ja Alzheimertyyppiset neurologiset vauriot ym.), tappavampien, immuunisuojaa ohittavien ja jopa ihmiskunnalle kohtalokkaan variantin syntymistä. Kapitaali-imperiumi haluaa väkisin talouselämän auki ja paluun vanhaan normaaliin sekä vapaaseen matkailuun, vaikka se saattaa tuhota koko ihmiskunnan tässä talouslähtöisessä agendassaan.

    Miksi joku ei tahdo ottaa rokotusta, mutta haluaa elää kuin olisi sen ottanut? Rokottamattomiahan tässä suojellaan. He voivat saada vakavan tautimuodon ja joutua sairaalahoitoon, saada pitkäaikaisia haittavaikutuksia tai jopa kuolla.

    Eilen Hesarissa oli muistokirjoitus perusterveestä 52 vuotiaasta lentojapteenista joka oli kuollut koronaan. Kuseessä ei ole mikään pikku flunssa.

    Tarkoitatko+että+hyväksyt+nämä+täysin+ylimitoitetut+perusihmisoikeuksien+rajoitukset?Kerrataan+nyt+tosiseikat.+Koronatokote+on+vaarallinen.+Erityisesti+henkilöille+joilla+on+verenhyytymiseen+liittyviä+perinnöllisiä+sairauksia.+Näille+henkilöille+Rmna-rokote+on+sama+kuin+kuolemantuomio.Terveillekään+emme+tiedä+sen+pitkäaikaisia+vaikutuksia.+Nyt+halutaan+siis+väkisin+rokottaa+kaikki.+Ei+riitä+enää+70%+väestöstä,+kuten+mm.+Suomessa+on+ollut+tavoite.Halutaan+rokottaa+myös+lapset.+Miksi?+Heillä+korona+on+erittäin+lievä+tauti.Myös+rokotetut+levittävät+tautia.+On+myös+kiistattomasti+todistettu+että+rokotteen+piikkiproteiini+kerääntyy+munasarjoihin+aiheuttaen+lapsettomuutta.+Koronaan+kuolleisuus+ei+poikkea+mitenkään+tavallisesta+infulenssasta,+kuolleet+ovat+lähinnä+vanhuksia.Myös+koronaan+kehittyy+laumasuoja,+miksi+tätä+ei+tuoda+esiin?+Rokotukset+ovat+tarpeettomia.Miksi+siis+kaikki+halutaan+rokottaa+ja+jopa+siten+että+uusi+rokotus+pitäisi+ottaa+aina+puolen+vuoden,+vuoden+välein?Itse+sairastin+kotonan+vuosi+sitten,+tai+ainakin+minulla+oli+kova+kuume,+keuhkoihin+koski+ja+testi+näytti+positiivista.+En+kuitenkaan+pelännyt+kuolevani.+Minulla+on+ennenkin+ollut+infulenssa.+Pahin+oli+v.+1969+jolloin+olin+todella+kuoleman+rajamailla.+Tästä+koronasta+tulee+väkisin+tunne+että+meille+ei+kerrota+koko+totuutta+asiasta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksi joku ei tahdo ottaa rokotusta, mutta haluaa elää kuin olisi sen ottanut? Rokottamattomiahan tässä suojellaan. He voivat saada vakavan tautimuodon ja joutua sairaalahoitoon, saada pitkäaikaisia haittavaikutuksia tai jopa kuolla.

    Eilen Hesarissa oli muistokirjoitus perusterveestä 52 vuotiaasta lentojapteenista joka oli kuollut koronaan. Kuseessä ei ole mikään pikku flunssa.

    Macronin linja on kannatettava, jo 3 milj. ihmistä on varannut rokotusajan. Jos ja kun rokottamattomat sairastuvat ja täyttävät sairaalat, olemme kaikki pian sulkutilassa, puhumattakaan inhimillisestä hädästä jota monet tuntevat tartuntojen jälleen kasvaessa.

    Ja turha vastata, että rokotetut ne vasta tartuttavatkin. Harvoissa tapauksissa kyllä, mutta isossa kuvassa ei.

    Rokotteesta kieltäytyjät ovat vapaamatkustajia, samoin kuin ammattiliittoon kuulumattomat työntekijät. Muiden hankkimat edut kyllä kelpaavat.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "– Kyseessä ei ole mikään rokotuspakko. Kaikki voivat edelleen käydä töissä ja hakea lapsensa koulusta ja päiväkodista, totesi terveysministeri Olivier Véran BFM TV:n haastattelussa deltamuunnosta pelästyneen hallituksen päätöksen jälkeen tiistaina.

    Nämä ovatkin lähes ainoat asiat, joita voi tehdä, jos ei ole ottanut rokotusta. Rokottamattomat kansalaiset saivat nimittäin huomata, että heiltä on pääsy kielletty ravintolaan, sairaalaan, elokuvateatteriin, huvipuistoon, kuntosalille, ostoksille ja myös ruokakauppaan, jos marketti sattuu sijaitsemaan kauppakeskuksessa.

    Rokottamaton on ei-toivottu vieras myös omissa häissään, jos vieraita on yli 50. Puhumattakaan, että heidät kelpuutettaisiin lentokoneeseen, junaan tai linja-autoon.

    Pcr-testiin joka kolmas päivä
    Ainoa mahdollisuus päästä vain rokotetuille varattuihin tiloihin on esittää ovella alle 48 tuntia vanha negatiivinen pcr-testi, jonka tulos kirjautuu automaattisesti kännykkäsovelluksella toimivaan rokotuspassiin. Jokaiseen purilaisen syöntiin tai kaupassa käyntiin pitäisi siis valmistautua vanupuikkokoitoksella kaksi vuorokautta etukäteen.

    Hallitus ilmoitti samaan hengenvetoon, että tähän asti ilmaisista koronatesteistä tulee syksyllä maksullisia. Rokotuspassipakko saikin välittömästi kansan kaduille Ranskan eri puolilla.

    – Tämä on täyttä fasismia, puuskahtaa rokotuspassin pakollisuutta vastaan mieltään Pariisin République-aukiolla osoittava Stéphanie Allary.

    Kansalaisille viritettiin ansa”

    Samaan mielenosoitukseen osallistunut Yves Marin on maltillisemmilla linjoilla, mutta kertoo tuohtuneensa rokotteen ottamiseen painostamisesta.

    – Ensin on suostuttu lockdowniin, pcr-testiin, maskipakkoon ja ulkonaliikkumiskieltoon. Nyt huomaan, mihin tämä on johtanut. Valtio haluaa ottaa kansalaisen osaksi systeemiä ja määrätä tämän kaikista tekemisistä.

    – Ensin sanotaan, että rokotuspassia ei tarvita, mutta nyt se yhtäkkiä pitäisi olla kaikilla jo ensi viikolla. Eihän tässä ehdi ottaa kuin ekan piikin, Roux valittaa."

    Rokotepassin ymmärtäisi jotenkin, mikäli koronarokote perinteisen rokotteen tapaan estäisi koronavirustartunnan ja sen levittämisen, eli antaisi laumasuojan virusta vastaan, mutta kun ei estä ja anna immuniteettia. Rokotetut levittävät siis koronavirusta kiihtyen väestöön heidän liikkumisensa ja matkistamisensa vapautuessa koronapassin avulla ja kasvava määrä virusta väestössä lisää vielä tarttuvampien, vaarallisempien(long covid, aivosumu, harmaan aineen tuho ja Alzheimertyyppiset neurologiset vauriot ym.), tappavampien, immuunisuojaa ohittavien ja jopa ihmiskunnalle kohtalokkaan variantin syntymistä. Kapitaali-imperiumi haluaa väkisin talouselämän auki ja paluun vanhaan normaaliin sekä vapaaseen matkailuun, vaikka se saattaa tuhota koko ihmiskunnan tässä talouslähtöisessä agendassaan.

    "Rokottamattomat kansalaiset saivat nimittäin huomata, että heiltä on pääsy kielletty ravintolaan, sairaalaan, elokuvateatteriin, huvipuistoon, kuntosalille, ostoksille ja myös ruokakauppaan, jos marketti sattuu sijaitsemaan kauppakeskuksessa."

    Hmmm, siis pääsyä vaikeutetaan osaan välttämättömyyksistä ja vähemmän tärkeistä kohteista kuten huvipuisto ?
    Sairaalaan nyt sentään pitäisi pääsy olla olemassa, voihan olla joskus sairas ?

    No, nyt pitäisi kysyä sitäkin mistä voi varmistua että se rokotettukaan ei kuljeta niitä viiruksia vaikka onkin rokotettu tai vaikka viikon takainen testitulos olisikin tallessa.

    Hmmm... omituisia piirteitä on näissä teknologisissa ratkaisuissa, se rokotuskin on kohtalaisen lyhytikäinen vaikutukseltaan ja viiruskin muuntautuu ajan kuluessa.

    Omituinen on yhden viiruksen vaikutus globaalisti, mutta silti rokotus ei poista sitä tervehenkistä tartuntalähteiden välttelyn tarvetta.
    Harvoin kukaan tietoisesti mitään sairautta jostain on hakemassa, jos tiedossa on että jossain sitä on.

    Äänestä

Rokote-erottelu passeilla alkaa Ranskassa ja Kreikassa: Koronadystopian hylkäävät yrittäjät ja rokottamattomat asiakkaat vankilaan!

Valtamedia vaikenee täysin rokotepakkoa vastustavan massiivisen liikehdinnän Ranskassa ja Kreikassa, joissa alkaa rokotepasseihin liittyvä dystopia. Ranskassa rokottamattomat asiakkaat heitetään puoleksi vuodeksi vankilaan, ja yrittäjät, jotka päästävät rokottamattomia liikkeisiinsä, vuodeksi.

https://mvlehti.net/2021/07/17/rokote-erottelu-passeilla-ranskassa-ja-kreikassa-koronadystopian-hylkaavat-yrittajat-ja-rokottamattomat-asiakkaat-vankilaan/

Äänestä

Kohta näkyy taas keltaisia tähtiä monella rinnassa.

Äänestä

Ihan sairasta kun miettii ettei rokotus edes estä sairastumista tai taudin levittämistä. Ainoastaan on uutisoitu että rokotetut itse eivät saa taudin vakavaa muotoa niin helposti, mutta osa saa senkin.

Ranskassa saa siis rokotustodistuksella levittää lain voimalla koronaa, erittäin sairasta.

Äänestä
  • Ja näin tarjota otolliset olosuhteet uusien virusvarianttien syntymiselle. Melko järkyttävin tavoin halutaan kapitaali-imperiumin finanssikapitalismin vapaa liikkuvuus, massaturismi ja talouselämä auki riskeeraamalla koko ihmiskunta. Toivottavasti kapitalismi ei tapa meitä kaikkia tällä kokeilulla bisnesten takia🖓

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja näin tarjota otolliset olosuhteet uusien virusvarianttien syntymiselle. Melko järkyttävin tavoin halutaan kapitaali-imperiumin finanssikapitalismin vapaa liikkuvuus, massaturismi ja talouselämä auki riskeeraamalla koko ihmiskunta. Toivottavasti kapitalismi ei tapa meitä kaikkia tällä kokeilulla bisnesten takia🖓

    Virusten+elinkaareen+nyt+kuuluu+sellainen+että+ne+mutatisoituvat.+Tämähän+on+ihan+normaalia+mm.+Kausi-infulenssan+kanssa.+Muistetaan+nyt+että+covid-19+on+vaarallisuudeltaan+tavallisen+infulenssan+tasoa+eli+99,4%+selviää+hengissä+sairastuneista.On+arveltu+että+rokotukset+lisäävät+eri+varianttien+syntymistä.+Vuonna+2018+kuoli+enemmän+ihmisiä+infulenssaan+kuin+2020++koronaan+(virallisesti).+Ei+kukaan+ehdottanut++ihmisoikeuksien+perumista+tämän+takia.Koronarokotteeseen,+maskien+käytön+ja+karanteenien+vuoksi+on+kuollut+enemmän+ihmisiä+kuin+covid-19+vuoksi.Miten+saisimme+koronapandemian+loppumaan?Lopetamme+testaamisen+ja+median+kirjoittelun+asiasta+ja+palaisimme+täysin+normaaliin+arkeen.+Mitään+mullistavaa+katastrofia+ei+tspahtuisi.

    Äänestä

  • Ajattele siltä kantilta rokote on halvempi kun tehohoito. Rokotteesta kieltäytyvä kirjoittaisi paperin jossa sitoutuu maksamaan tehohoidon itse silloin reilupeli.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajattele siltä kantilta rokote on halvempi kun tehohoito. Rokotteesta kieltäytyvä kirjoittaisi paperin jossa sitoutuu maksamaan tehohoidon itse silloin reilupeli.

    Ajattele siltä kantilta että kuka ottaa vastuun tämän kokeellisen injektion aiheuttamista haitoista, kuka piikittäjä laittaa nimen paperiin?

    Äänestä

injektion kehittäjät ovat saaneet koko euroopan kaaokseen,
toistensa kurkkuihin kiinni,
pelle pressat, kuten macron käyttää tätä hyväkseen

vanha maailma ei palaa enää koskaan

Äänestä
  • Kuvottavia aikoja kohden ollaan menossa.

    Mikäli ihmiset tahtovat, että rokoteteollisuuden narrit heitä hallitsevat, niin tuskinpa nuo vastuuttomat kieltäytyvät.

    Tehdään lisää kaksoissokkohumpuukia. Verrataan tutkittavaa rokotetta kokonaan toisen lajin plaseborokotteeseen ja ollaan niiiiiiin tieteellisiä, että oikein oksettaa. Joku roti tälle menolle, vai joko rokotteet ovat dementoineet viimeisetkin aivosolut.

    Äänestä

On se niin vaikeeta joillekin ottaa rokote. Popcornit esiin. :P

Äänestä
  • On se niin vaikeeta joillekin elää ilman fasismia.

    Äänestä

  • On, jos rokote on käytännössä myrkkyä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On se niin vaikeeta joillekin elää ilman fasismia.

    Sellainen sopimus jos kieltäytyy rokotteesta sitoutuu maksamaan itse hoitokulut mitkä johtuvat koronasta.

    Äänestä

Aivan oikein että ranskassa laitetaan kulkutauti myönteiset ruotuun elikkä jos haluat asua loppu elämäsi kellarissa älä ota rokotetta mutta jos kiinnostaa raflat sun muut yleiset paikat ota rokote eihän tuo ole kuin henkilökohtainen valinta turha siitä on älämölöä nostaa.

Äänestä
  • Miksiköhän ranskalaiset protestoivat sitä, että rokote on pakko ottaa? Koeta nyt miettiä sitä.
    Eihän se estä millään tavoin itse taudin leviämistä. Maissa joissa on suuri rokotekattavuus tauti vain jyllää ja lisääntyy. Miksi ei anneta laumaimmuniteetin ja oman immuniteetin hoitaa asiaa niinkuin influessan kohdalla. Influenssa tappaa satoja suomessakin vuosittain mutta rokote on vapaaehtoinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksiköhän ranskalaiset protestoivat sitä, että rokote on pakko ottaa? Koeta nyt miettiä sitä.

    Ei Ranskassa rokotus ole pakollinen.
    Rokotetuille on vain eri säännöt kuin niille jotka eivät halua rokotetta. Kun rokotekattavuus on rajoitusten purun peruste, niin miksi rajoitukset pitäisi purkaa niiltäkin jotka eivät halua ottaa rokotetta?

    Äänestä

  • rokotetut voi mennä ihan rauhassa omiin rafloihinsa
    ANTAA HEITTÄÄ
    MENE JO

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei Ranskassa rokotus ole pakollinen.
    Rokotetuille on vain eri säännöt kuin niille jotka eivät halua rokotetta. Kun rokotekattavuus on rajoitusten purun peruste, niin miksi rajoitukset pitäisi purkaa niiltäkin jotka eivät halua ottaa rokotetta?

    Ei ole pakollinen?
    Tulee mieleen Stalinin lause kun häneltä kysyttiin NL:n sananvapaudesta, 'kyllä täällä on sananvapaus. Jokainen sitten itse kantaa vastuun sanomisistaan...'

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miksiköhän ranskalaiset protestoivat sitä, että rokote on pakko ottaa? Koeta nyt miettiä sitä.
    Eihän se estä millään tavoin itse taudin leviämistä. Maissa joissa on suuri rokotekattavuus tauti vain jyllää ja lisääntyy. Miksi ei anneta laumaimmuniteetin ja oman immuniteetin hoitaa asiaa niinkuin influessan kohdalla. Influenssa tappaa satoja suomessakin vuosittain mutta rokote on vapaaehtoinen.

    Edelleen rokote halvempi kun tehohoito.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole pakollinen?
    Tulee mieleen Stalinin lause kun häneltä kysyttiin NL:n sananvapaudesta, 'kyllä täällä on sananvapaus. Jokainen sitten itse kantaa vastuun sanomisistaan...'

    Kantakaa myös vastuu omista korona hoitokustannuksista.

    Äänestä

macron on samaa materiaalia kuin tytit, sannat ja saulit.
Ne tuli sikailemaan, eivätkä lähde vaikka kuinka pyytäis.

Äänestä
  • Yhdistäisin pikemminkin orpoon, saarikkoon, halla-ahoon, essaijahiin, harkimoon ja EK-häkämieheen - koronapassipakkoa jotta bisnekset saadaan auki vaikka rokotetut levittävät koronavirusta vaan lisää ja lisää väestöön.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yhdistäisin pikemminkin orpoon, saarikkoon, halla-ahoon, essaijahiin, harkimoon ja EK-häkämieheen - koronapassipakkoa jotta bisnekset saadaan auki vaikka rokotetut levittävät koronavirusta vaan lisää ja lisää väestöön.

    Entä rokotevastaiset. Miksi rutisette jos rokotetulla on erivapaudet. Itse olette valinnut.

    Äänestä

Kyse on rokottamattomien suojelusta. Kun he eivät tahdo suojata itseään rokotuksin heitä suojellaan rajoituksin. Näinhän tämä on mennyt koko yhteiskunnan tasolla: kun ei ollut rokotteita epidemiaa hillittiin rajoituksin ja kun rokotekattavuus kasvaa rajoitteita puretaan. Kun rokottaminen on rajoitusten purun peruste, niin miksi sen pitäisi koskea niitä jotka eivät halua rokotusta?

Olisiko parempi tarkastaa rokotepassi vasta sairaalan ovelka ja lähettää rokotteista kieltäytyneet koronaan tukehtumassa olevat potilaat kotiin kuolemaan, koska he eivät ole edes halunneet suojautua koronalta?

Äänestä
  • No nyt on kyllä juttus niin päin vittua ku olla ja voi 😂🤣😅

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No nyt on kyllä juttus niin päin vittua ku olla ja voi 😂🤣😅

    Et kuitenkaan osaa argumentoida sitä vastaankaan. Johtuuko siitä että olen oikeassa vai siitä että sinun evääsi eivät vain riitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et kuitenkaan osaa argumentoida sitä vastaankaan. Johtuuko siitä että olen oikeassa vai siitä että sinun evääsi eivät vain riitä?

    Vittu sun jutut on täyttä paskaa sen takia en viitsi sulle vastata enempää 🤣😂🤣

    Äänestä

  • ”Kyse on rokottamattomien suojelusta. Kun he eivät tahdo suojata itseään rokotuksin heitä suojellaan rajoituksin. Näinhän tämä on mennyt koko yhteiskunnan tasolla: kun ei ollut rokotteita epidemiaa hillittiin rajoituksin ja kun rokotekattavuus kasvaa rajoitteita puretaan. Kun rokottaminen on rajoitusten purun peruste, niin miksi sen pitäisi koskea niitä jotka eivät halua rokotusta?

    Olisiko parempi tarkastaa rokotepassi vasta sairaalan ovelka ja lähettää rokotteista kieltäytyneet koronaan tukehtumassa olevat potilaat kotiin kuolemaan, koska he eivät ole edes halunneet suojautua koronalta?”

    HYVÄNEN AIKA MITÄ BSä
    Rokotettu uhraa itsensä ja pelkää silti?
    MITÄ? Mitä rokotettu pelkää?

    Tupla super ääliö kysymys
    ”Kun rokottaminen on rajoitusten purun peruste, niin miksi sen pitäisi koskea niitä jotka eivät halua rokotusta?”
    VÄHÄN SAMA KUIN NARKIT PAKOTTAIS KAIKKI KÄYTTÄMÄÄN
    KOSKA JOKU PAKOTTAA KÄYTTÄMÄÄN!

    NYT herätkää ja lopettakaa toi rokotesekoilu.

    Tauti ei katoa rokotteilla. MITEN TÄÄ PITÄÄ HAVAINNOLLISTAA?
    Tauti ei katoa rokotteilla - koska kyse ei ole alunperinkään taudista vaan injektion myynnistä.

    En osta pelkoasi.

    Kuvitteleeko joku että RAJOITUKSET PURETAAN KUN KAIKKI ON INJEKTOITU?

    Sehän kuulostaa kiristämiseltä.
    Panttivankitilanne.

    Ja sitten lähdetään etsimään sitä perustetta injektoinnille? Suluille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vittu sun jutut on täyttä paskaa sen takia en viitsi sulle vastata enempää 🤣😂🤣

    Voi sinua. Harmituttaako, kun ei taidot riitä kuin mölyämiseen?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ”Kyse on rokottamattomien suojelusta. Kun he eivät tahdo suojata itseään rokotuksin heitä suojellaan rajoituksin. Näinhän tämä on mennyt koko yhteiskunnan tasolla: kun ei ollut rokotteita epidemiaa hillittiin rajoituksin ja kun rokotekattavuus kasvaa rajoitteita puretaan. Kun rokottaminen on rajoitusten purun peruste, niin miksi sen pitäisi koskea niitä jotka eivät halua rokotusta?

    Olisiko parempi tarkastaa rokotepassi vasta sairaalan ovelka ja lähettää rokotteista kieltäytyneet koronaan tukehtumassa olevat potilaat kotiin kuolemaan, koska he eivät ole edes halunneet suojautua koronalta?”

    HYVÄNEN AIKA MITÄ BSä
    Rokotettu uhraa itsensä ja pelkää silti?
    MITÄ? Mitä rokotettu pelkää?

    Tupla super ääliö kysymys
    ”Kun rokottaminen on rajoitusten purun peruste, niin miksi sen pitäisi koskea niitä jotka eivät halua rokotusta?”
    VÄHÄN SAMA KUIN NARKIT PAKOTTAIS KAIKKI KÄYTTÄMÄÄN
    KOSKA JOKU PAKOTTAA KÄYTTÄMÄÄN!

    NYT herätkää ja lopettakaa toi rokotesekoilu.

    Tauti ei katoa rokotteilla. MITEN TÄÄ PITÄÄ HAVAINNOLLISTAA?
    Tauti ei katoa rokotteilla - koska kyse ei ole alunperinkään taudista vaan injektion myynnistä.

    En osta pelkoasi.

    Kuvitteleeko joku että RAJOITUKSET PURETAAN KUN KAIKKI ON INJEKTOITU?

    Sehän kuulostaa kiristämiseltä.
    Panttivankitilanne.

    Ja sitten lähdetään etsimään sitä perustetta injektoinnille? Suluille.

    Ota foliohattu silmiltä ja yritä ymmärtää teksti jonka niin näppärästi osasit copy-pasteta viestisi alkuun.

    Kyse on rokottamattomien suojelusta.

    Kun rokottaminen on rajoitusten purun peruste, niin miksi sen pitäisi koskea niitä jotka eivät halua rokotusta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi sinua. Harmituttaako, kun ei taidot riitä kuin mölyämiseen?

    Taidot riittää hyvinkin pitkälle säälittää vaan ihmiset jotka suoltaa paskaa netissä tai ei säälitä tyhmiä on helppo pallottaa.

    Äänestä

  • Miksi rokottamattomia pitäisi 'suojella' kun korona on tappavuudeltaan tavallisen kausi-infulenssan tasoa? Siihen kuolee lähinnä vanhat ja heikot.
    Sen sijaan koronarokote on todettu huippuvaaralliseksi.
    Koronarokotteesta on tullut haittailmoituksia Suomessa 30- kertainen määrä verrattuna aikoinaan annettuihin sika-infulenssan rokotuksiin. Tämä on suhteutettu luku annettujen rokotteiden määrään.
    Normaalissa tilanteessa Rmna-rokotteiden jakelu olisi jo keskeytetty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Et kuitenkaan osaa argumentoida sitä vastaankaan. Johtuuko siitä että olen oikeassa vai siitä että sinun evääsi eivät vain riitä?

    Koronarokotteet ovat suurempi uhka terveydelle kuin covid-19.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vittu sun jutut on täyttä paskaa sen takia en viitsi sulle vastata enempää 🤣😂🤣

    Tehohoidot tosikallityhteiskunnalle. Itse saat päättää piikin otosta tai kieltäytyä siten valitsit menetkö vai pysytkökotona. Huomaatko ihan OMAVALINTA.

    Äänestä

Macron on Ranskassa persona non grata.

Äänestä

Tuohan on ihan puppua, ei rokote estä levittämästä koronaa ja rokotetut ovat oireettomia korona levittäjiä.
Korona rokote estää ainoastaan koronan oireet.
Jos rokotteelta loppuisi teho eli se, ettei rokotettu saa korona oireita, niin sairaaloista loppuisi tilat, kun rokotetut saisivat korona oireet ja joutuisivat teholle.
Korona rokote ei ole oikea rokote, koska se ei tuhoa korona virusta, vaan estää ainoastaan oireet.
Rokotetut levittävät keskenään koronaa, vaikka ovat sitä mieltä, että rokottamattomat levittävät ja kuitenkin pelkäävät rokottamattomia, vaikka saavat korona viruksia toisilta rokotetuilta, kun bilettävät ja kokoontuvat yhteen aikaa viettämään.

Äänestä
  • En uskovaiset tajua sitä 🤣

    Äänestä

  • Entä+mihin+on+unohtunut+laumasuoja?Koronarokoteen+tarkoitus+on+saada+piikkiproteiinin+avulla+ihmisen+omat+solut+tuottamaan+vasta-aineita+koronaa+vastaan.+Tämä+reaktio+oli+tarkoitus+saada+aikaan+pistoskohdassa+eli+käsivarressa,+ennenkuin+piikkiproteiinit+leviäisivät+keuhkoihin.Todellisuudessa+suomalaisista+arviolta+60%+on+jo+valmiiksi+immuniteettiä+koronaa+vastaan.+Kaikilla+on+jotka+ovat+joskus+elämänsä+aikana+sairastaneet+koronaperheen+infulenssan.Tämä+ei+estä+taudin+saamista,+mutta+tekee+siitä+lievemmän.Koronarokotteen+piikkiproteiinit+eivät+pysyneetkään+käsivarressa+ihmisillä+vaan+leviävät+ympäri+kehoa+aiheuttaen+hengenvaarallista+tuhoa.+Kaikista+paras+puolustus+koronaa+vastaan+on+hyvä+vastustuskyky,+ihmisen+oma+immuniteetti.+Koronarokote+osittain+tuhoaa+ihmisen+kyvyn+vastustaa+tauteja.+Tästä+syystä+koronarokotteet+ovat+paitsi+turhia,+ne+ova+vaarallisia.

    Äänestä

Korona+rokote+ei+muodosta+laumasuojaa+eli+jos+1%+jää+rokottamatta,+niin+tämä+1%+saa+korona+tartunnan,+koska+korona+rokote+ei+ole+perinteinen+rokote,+joka+aikaansaa+laumasuojan+jo+nykyisellä+rokotus+kattavuudella+70%.Mitä+nämä+rokotetut+pelkää,+kun+vaativat+rokotepassia.Rokotehan+suojaa+heitä+korona+oireilta,+muttei+estä+saamasta+koronaa,+jonka+he+saavat+rokotetuilta,+koska+rokote+ei+estä+saamasta+ja+levittämästä+koronaa.

Äänestä

Tuskin kaikki ranskalaiset ovat raivoissaan. Eniten raivoavat ne, joilla on passissa ja rokotepassissa eri henkilötiedot.

Äänestä

Voiko sen hukata Välimereen

Äänestä

Rotschild lakeija macronilta juuri tälläistä voi odottaa.

Äänestä

Ranskis lähtee lomalle vasta Elokuussa ja Pariisista häviää taudit sen sileän tien!🍌🍌

Äänestä

Suomessa on yli 20 000 lääkäriä,
eikä yksikään nouse puolustamaan elämää, kertomaan totuutta?

Miksi ei? Korruptio?

Sitä mukaa kun totuus paljastuu,
paineistus ja pakotus lisääntyy.

Miten yhteiskunta voi jatkaa tällaisen tapahtuman ja teon jälkeen?

Noi ns. lääkärit ovat mukana tässä.

Miten ne voi kävellä enää vapaana missään?

Äänestä
  • Sinähän voit tehdä tutkintapyynnön asiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinähän voit tehdä tutkintapyynnön asiasta.

    Voit pyytää Nigerialaispastoria avuksesi, ovat tunnetusti tosi luotettavia.

    www.bbc.com/pidgin/tori-56592932.amp

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinähän voit tehdä tutkintapyynnön asiasta.

    vastuu jätetään uhreille

    kuin murhaaja kävelisi tyynen rauhallisesti uhrinsa yli ja
    tokasis
    ”mitäs tulit mun tielle”

    Äänestä

Ilmatila on edelleen täynnä lentokoneita,
tuhansia ihmisiä liikkuu edelleen paikasta toiseen

https://www.flightradar24.com/45.2,0.79/4

siinä teille feikkisyitä
”rokotepassiin”

Se injektio ei ole mikään syy rajoitusten poistoon.

Äänestä

Adressit.com:ssa on adressi, jolla vastustetaan rokotepasseja:

https://www.adressit.com/ei_rokote_passille

"Nyt ollaan suunnittelemassa rokotepassia. Ilman passia sinulta voidaan tulevaisuudessa evätä pääsy jopa työpaikalle, kauppaan, teatteriin ja ties minne matkustamisesta puhumattakaan. Käytännössä tämän avulla ihminen voidaan eristää koko yhteiskunnassa mikäli hän ei ota rokotetta. Tehdään nyt loppu tällaiselle hulluudelle. Tällä estetään ihmisen vapaa tahto valita ja elää tasavertaista elämää."

Asialliset perustelut minusta. Ollaan menossa kohti orwellilaista yhteiskuntaa. Teknologia etenee aina kaksi askelta ihmisen edellä.

Äänestä

Ranskassa alkavat kaupparyöstöt ja suurmellakat,kuten yhdysvalloissa ja etelä-afrikassa,ihmisiltä loppuu ruoka

T:
h
i
i
h
t
ä
j
ä 47 härmästä

Äänestä

Missä muualla tätä koronaa esiintyy kuin mediassa?

Äänestä

Ottamatta kantaa juuri koronavirukseen, otan kantaa viruksiin ylipäänsä. Niistä ei tarvitse olla huolissaan. Miksi? Virus eroaa bakteerista siinä, että se tarvitsee lisääntyäkseen isäntäeliön. Virukselle on epäedullista tuhota oman olemassaolonsa edellytyksiä. Niinpä usein virus vallatessaan solun ei vahingoita sitä lainkaan. Sen sijaan on jännä, että solut eivät ole pyrkineet nujertamaan niitä. Siksi herää kysymys, että hyötyykö isäntäeliöt myös viruksista jotenkin? Kyllä. Osa ihmisen dna:sta on itse asiassa virusperäistä! Sekin on mielenkiintoista, että virus ei päästessään elimistöön edes yritä tunkeutua mihin tahansa. Se jättää kaikki solut rauhaan kunnes tulee sellaisen solun kohdalle, jossa on sen "avaimeen" sopiva "lukko". Melkein voisi sanoa, että ne virukset on tervetulleita, jopa suunniteltu ja tarkoitettu tulemaan niihin soluihin.

Itselleni on vasta avautumassa mikrobien ihmeellinen maailma, joten en voi tässä vaiheessa kommentoida enempää. Sen kuitenkin sanon rokotteista, että niissä on riskinsä, sillä heikennetyn viruksen tai pelkän viruspartikkelin lisäksi niissä on aineita, joiden on tarkoitus käynnistää elimistön puolustusreaktiot tai olla säilöntäaineita rokotteen sisällölle. Eräs aine mitä on käytetty jossain rokotteissa on elohopea. Epäilen, että rokotteiden mukana tämä myrkyllinen aine on jotenkin päässyt aivoihin aiheuttamaan tuhoja. Koska autismi, joka oli ennen rokottamisen aikakautta lähes tuntematon sairaus, on lisääntynyt rokottamisten myötä. Autismin oireet, yllätys yllätys, ovat samat kuin elohopeamyrkytyksen! On mahdollista, että rokotteissa on aineita, jotka auttavat niitä myrkkyjä läpäisemään aivoveriesteen. Lisäksi vauvojen kohdalla aivoverieste ei ole vielä kehittynyt, joten niin pienten lasten kohdalla rokotteen myrkyillä on vapaa pääsy aivoihin.

En ymmärrä miksi niin monet ihmiset ovat luottavaisia lääketeollisuuteen. Siinä luultavasti liikkuu isommat rahat kuin auto- tai aseteollisuudessa. Eikä rokoteyhtiöitä, jos joku sairastuu rokotteeseen heti tai 20 vuotta myöhemmin, se haittaa. Sikäli kun ylipäänsä jokin tauti voidaan yhdistää rokotteeseen niin, että sairastunut saa valtiolta korvauksia (yhtiöt itse on vastuusta vapaat) tai joku tietty rokote vedetään markkinoilta. Niin bisnes jatkuu silti. Ja lääkeyhtiöt saa rokotteen vammauttamista ihmisistä lääkkeidensä elinikäisiä ostajia. Ylipäätään, kun sitä miettii, harvoin - jos koskaan - saa sairautta parantavia lääkkeitä. Miksi hoitaa sairautta, kun voi hoitaa vain oireita ja saada pysyvä maksava asiakas? Herätkää ihmiset!

Äänestä

Typerintä koko touhussa on se että rokotetut saavat liikkua vapaasti. Siinä on iso virhe, sillä rokotus ei estä saamasta koronaa tai levittämästä sitä eteenpäin.

Ihan järjetöntä touhua.

Äänestä

Ranskalaiset+raivoissaan+totta+tosiaan.Kun+tehtiin+mielipidetiedustelu+eikä+vain+kuunneltu+kadulle+rynnänneitä+foliohattuja+ja+seminatseja,+niin+60%+ranskalaisista+sanoi,+että+helvetin+hyvä+juttu,+että+pikkikammoiset+pysyy+pois+ihmisten+ilmoilta.

Äänestä

Minkäs koronarokotteen Hitler otti? Persut menneet täysin sekaisin.

Äänestä

Koronapassi=

-Henkilötodistus
-Passi
-Terveyskortti
-Pankki
-Maksukortti
-Ajokortti
jne,jne ajattelin vaan kertoa mitä ne suunnittelee...

Äänestä

Naurattaa koko touhu miten ne hoiti koko asian olisivat tehny kaiken rehellisesti niin kansalaiset olisi ehkä tykänny tällä koko systeemillä saadaan köyhille pankkitili puhelimeen mitä niillä ei nyt ole ja samalla loppuu veronkierto ym,koska pystytään näkemään jokainen pankkisiirto siirrymme siis digitaaliseen valuuttaan pankkisiirrot tapahtuu tekstiviestin nopeudella tällä hetkellä se kestää monta pankkipäivää maiden välillä syy miksi varmaan näin tehään on se,että pelätään ihmisten nostavan rahoja pankeista pois jo nyt ja se aiheuttaa suuria ongelmia koko maailmalle.

Talouden alasajon varjolla voidaan sitten toteuttaa tämä kaikki kiitos ja näkemiin terveisin asioista hyvin perillä oleva Julian Assange.

Äänestä

Ja vielä kun tämä systeemi lähtee käyntiin maailmasta häviää 86 miljoonaa työpaikkaa kaiken sen tekee tekoäly varmaan nyt arvaatte miksi teknologiayritykset ja media paasaa suu vaahdossa kaikesta no syy on tietysti raha DATA tulee olemaan uusi öljy jokainen joka sitä vastustaa niin hiljennetään netissä.

Äänestä

Ranskassa+on+67+miljoonaa+ihmistä+ja+jos+rokotteet+ottaa+syyskuuhun+mennessä+70+%+rankalaisista+niin+noin+20+miljoonaa+ihmistä+on+sellaisten+palveluiden+kuten+kauppakeskukset,+ravintolat,+ulkopuolella.+Mitenhän+tämä+niinkuin+onnistuisi+hallita.

Äänestä

meillä on politikot jotka on laitettava TILILLE PUOLUSTAMAAN NIITÄ JOTKA EI OTAPIIKKIÄ!
jokainen tietää että piikityksestä koituu samanlailla TAUTIA JA KUOLEMAA.

näin sekavassa tilassa ei tule olla missään pakkotilassa mukana.

JOS EI EDUSKUNTA AJA ASIOITA JOUTAA SE KAATUA.

Äänestä
  • Tuota ei järkevät ota .

    Äänestä

Muistavatko ranskalaiset miten ne vapautui
edellisistä keisareista?

Äänestä

Mitä sille leivosnaiselle tapahtui?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Macronia verrataan nyt Hitleriin. Kansalaisten lomat on pilalla liian kireän aikataulun vuoksi. Toisekseen ilman QR -koodia ei paase juuri mihinkään, 12 vuodesta ylöspäin laki on voimassa. IL, n rehellinen kirjoitus aiheesta.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/b5eb1422-9ee2-4383-ae4f-88bfb8215f64

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu