No mitäs oikeuksia miehellä sitten on mitä ei ole naisella?

Mulla ei tule mitään mieleen.

Joo toki mielummin otetaan mies johonkin hommiin ettei tarvi työnantajan maksaa lapsesta-aiheuttavia kuluja, mutta tämä ei kyllä ole kovinkaan suuri etu kun naisvaltaisille aloille mielummin otetaan nainen muutenkin. Vika miksi näin on vasemmistolaisten.

Mitä taas miehelllä on huonnonmin:

Todennäköisyys kuolla itsemurhaan suurempi.
Vaikeampi hankkia kumppani.
Pakko mennä armeijaan, sivariin tai vankilaan.
Lyhyempi elinikä.
Huomattavan suurempi todennäköisyys joutua väkivallan uhriksi.
Vaikeampi saada asunto jos joutuu asunnottomaksi.
Mies ei saa halpoja lainoja yritystoimintaan valtiolta.
Kiintiöt yleensä ovat miehiä vastaan kuin niistä olisi jotain hyötyä.
Mieheltä odotetaan ennenmän mene armeijaan, hanki koulutus, mene töihin, elätä perhe viimekädessä yksin ja sitä ja tätä.
Naiset saavat lähes aina lapset avioerossa.
Mies joutuu elättämään lapsen vaikka siihen mies olisi huijattu.
Valkoista heteromiestä haukutaan medioissa lähes koko ajan.
Miehille ei ole samanlaisia ennaltaehkäisiä tutkimuksia kuten naisille tehdään.
Miehen on vaikeampi tienata rahaa huuhaa projecteissä ja tutkimuksissa.
Miehille ei edes haluta antaa mahdollisuutta lapseen vuokrakohdun kautta vaikka lesboille ja yksinäisille naisille halutaan antaa hoitoja siihen.

Ja lukemattomat muut asiat.
221188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Olen aivan samaa mieltä noista asioista, näin se vaan on.
Olen usein ajatellut, että jos ja kun tilanne tästä ajan myötä tasa-arvoistuu, niin kyllä vuosikymmenten päästä saatetaan vähän ihmetellä suomalaisten miesten poikkeuksellisen heikkoa asemaa vuosituhannen vaihteen tienoilla. Suhteessa naisiin ei juuri mitään etuoikeuksia, sen sijaan kasoittain rasitteita.

Äänestä

"Todennäköisyys kuolla itsemurhaan suurempi."

Itsemurhaan kuoleminen ei ole samanlainen väistämätön tapahtuma kuin esim. rintasyöpään sairastuminen (mikä muuten naisilla on huomattavasti yleisempää)

"Vaikeampi hankkia kumppani."

Naisilla huomattavasti vaikeampaa, ainakin laadukkaan kumppanin hankkiminen, ne kun ovat niin harvassa

"Pakko mennä armeijaan, sivariin tai vankilaan."

..niin ja naisten on kärsittävä kuukautisia joka ainoa kuukausi. Tämä armeijakysymys on siitä typerä, että armeijat ovat miesten keksintöjä ja miehet niitä ylläpitävät, naiset eivät asiaan juuri voi vaikuttaa

"Lyhyempi elinikä. "

Tähän voisi moni mies itse vaikuttaa ottamalla mallia naisten terveellisemmistä elintavoista. Miesten yleisin kuolinsyy on verenkiertoelinten sairaudet, jotka taas ovat varsin pitkälle riippuvaisia elintavoista.

"Huomattavan suurempi todennäköisyys joutua väkivallan uhriksi."

Nimen omaan MIEHEN väkivallan uhriksi. Aivan kuten naisilla on huomattavan suuri todennäköisyys joutua MIEHEN raiskaamaksi

"Vaikeampi saada asunto jos joutuu asunnottomaksi."

Mikä johtuu siitä, että näistä sosiaalipummeista valtaosa on miehiä, eikä kukaan järkevä ihminen anna asuntoa jollekin, joka ei siitä maksa

"Mies ei saa halpoja lainoja yritystoimintaan valtiolta."

Valtaosa erilaisista yritystuista koskee kyllä miehiäkin

"Kiintiöt yleensä ovat miehiä vastaan kuin niistä olisi jotain hyötyä."

Aivan samalla tavalla miehetkin ovat kiintiöistä naisvaltaisilla aloilla hyötyneet, kuten tasa-arvolaeista yleisemminkin

>Mieheltä odotetaan ennenmän mene armeijaan, hanki koulutus, mene töihin, elätä perhe viimekädessä yksin ja sitä ja tätä.

Ja naiselta odotetaan: ole kiltti, synnytä lapsia, hoida koti, huolla mies, mene töihin, ole seksikäs, ole hyvä äiti, ole hyvä vaimo, jne. jne.

>Naiset saavat lähes aina lapset avioerossa.

Naiset myös saavat lähes aina hoitaa melkein yksin ne lapset avioliitossa

>Mies joutuu elättämään lapsen vaikka siihen mies olisi huijattu.

Nainen joutuu kantamaan ja synnyttämään ja elättämään lapsen, vaikka mies olisi vain huijannut hänet sänkyyn ja sitten hävinnyt paikalta

>Valkoista heteromiestä haukutaan medioissa lähes koko ajan.

Naiselle (niin valkoiselle kuin mustalle kuin keltaisellekin) nauretaan ja naista halvennetaan medioissa koko ajan.

>Miehille ei ole samanlaisia ennaltaehkäisiä tutkimuksia kuten naisille tehdään.

Aivan yhtä paljon, ellei enemmänkin. Lääkkeet valmistetaan tarjoamaan mahdollisimman tehokasta hoitoa nimenomaan miehille, samoin lääketieteellinen tutkimus keskittyy pitkälle kehittämään hoitomuotoja miesten sairauksiin.

>Miehen on vaikeampi tienata rahaa huuhaa projecteissä ja tutkimuksissa.

Kyllä nuo huijaritohtorit ja -professorit, jotka tutkimuslaitoksissa rahaa ovat huijanneet, ovat järjestään olleet miehiä.

>Miehille ei edes haluta antaa mahdollisuutta lapseen vuokrakohdun kautta vaikka lesboille ja yksinäisille naisille halutaan antaa hoitoja siihen.

Yksinäisille naisille ei anneta vuokrakohtuja vaan pari onnetonta siittiötä. Kai nyt sinäkin ymmärrät, että on hiukan eri asia antaa pari siittiötä kuin kantaa lasta 9 kuukautta.

Äänestä
  • Kylläpä sitä naista alistetaan niin paljon.

    Mutta todellisuudessa se niin että tavalliselle miehelle elämä on pelkkää taistelua kun taas naiselle valittamista, jos jotain ei ole tuoto hopeatarjottimella valmiina.

    Äänestä

  • ölli kirjoitti:

    Kylläpä sitä naista alistetaan niin paljon.

    Mutta todellisuudessa se niin että tavalliselle miehelle elämä on pelkkää taistelua kun taas naiselle valittamista, jos jotain ei ole tuoto hopeatarjottimella valmiina.

    ..kukahan tämän valittamisen oikein aloitti??

    Lue tuo ensimmäinen viesti ja mieti sitten onko se mitään muuta kun onnetonta ja katkeraa valitusta.... todennäköisin peräisin mieheltä, joka on pettynyt elämäänsä ja nyt syyttää siitä naisia.

    Äänestä

  • mikä ruikuttaja kirjoitti:

    Palstan nimen mukaisesti täällä tuleekin tillittää ja ruikuttaa sekä keskustella naisista yhteiskunnassa.

    Äänestä

  • mikä ruikuttaja kirjoitti:

    ..kukahan tämän valittamisen oikein aloitti??

    Lue tuo ensimmäinen viesti ja mieti sitten onko se mitään muuta kun onnetonta ja katkeraa valitusta.... todennäköisin peräisin mieheltä, joka on pettynyt elämäänsä ja nyt syyttää siitä naisia.

    Aloitin keskustelun siittä että mitä etuja muka miehellä on mitä naisella ei ja sitten kerroin mitkä asiat on huonnonmin naisella ja mitkä miehellä.

    Mitä jos jättäisit ajattelut hevosille niillä sentään on isompi pää.

    hirnun makeasti tälle palstalle :)

    Äänestä

  • Ymmärrätkö, että asetat tuossa lainsäädännön ja ympäristön odotukset samalle viivalle?

    Valtion takaama yrittäjälaina ja suvun painostus lastenhankintaan eivät kuulu samaan viestiin.

    Äänestä

  • ja tekee oman itkulistansa, niin voidaanpa vähän korjailla? kerroppas

    Äänestä

...itsemurha, eiköhän se itse tehdä joten siitä sen enempää, onhan kaikilla oikeus omiin valintoihin. En ota päänsärkyä toisten itsemurhista. (enkä kai omastanikaan, enää siinä vaiheessa)

Mitä lapsiin tulee, suurimmalla osalla miehiä ei tulisi mielenkään ottaa lapsia vaivoikseen erossa. Miksi ihmeessä muuten naiset haluavat sen tehdä?

Lääketieteestä; olen jostain lukenut kiintoisan väittämän, mikäli miehet tulisivat raskaiksi ja synnyttäisivät, olisivat sekä ehkäisy että synnytyskipujen lievitykset jo kauan olleet paremmalla tolalla. Oikeus kivuttomaan synnytykseenhän ei ollut edes minun sukupolvelleni (synnyttänyt -81, sattui niin perkeleesti) mitenkään selvä asia. Nykypäivän synnyttäjillä lienee asia jo korjattu.

Mistä muuten olet saanut käsityksen, että miesten on vaikeampi hankkia kumppani kuin naisten? Naiselle se ainakin on hyvin vaikeata, jos jotain asiallista ilmaantuu, on se takuuvarmasti varattu. Ehkä ero on siinä, että nainen kykenee elämään ilmankin kun miehelle se tuntuu olevan ylivoimaista.

Äänestä
  • "   ...itsemurha, eiköhän se itse tehdä joten siitä sen enempää, onhan kaikilla oikeus omiin valintoihin. En ota päänsärkyä toisten itsemurhista. (enkä kai omastanikaan, enää siinä vaiheessa) "

    No on se niinkin, mutta toisaalta se nyt vaan on aika hyvä indikaattori äärimmäisestä henkisestä pahoinvoinnista. Miksi muuten naisten syömishäiriöt ja stressikokemukset ovat relevantteja raportoida lehtiä myöten osoituksena naisten huonosta asemasta ja vaikeuksista, mutta miesten tulisi vaieta miesten itsemurhista?

    "Mitä lapsiin tulee, suurimmalla osalla miehiä ei tulisi mielenkään ottaa lapsia vaivoikseen erossa. Miksi ihmeessä muuten naiset haluavat sen tehdä? "

    Ymmärtääkseni miehet luopuvat usein suosiolla lapsista, koska tietävät että vaikka mentäisiin oikeuteen niin heidän mahdollisuutensa saada huoltajuus ovat kuitenkin heikot.

    "Mistä muuten olet saanut käsityksen, että miesten on vaikeampi hankkia kumppani kuin naisten? Naiselle se ainakin on hyvin vaikeata, jos jotain asiallista ilmaantuu, on se takuuvarmasti varattu. Ehkä ero on siinä, että nainen kykenee elämään ilmankin kun miehelle se tuntuu olevan ylivoimaista."

    Minusta tuo on ihan luonnollista, jo siitäkin yksinkertaisesta syystä että naiset odottavat tutustumisvaiheessa miehiltä aloitteellisuutta, rohkeutta ja aktiivisuutta, mutta naisilta sitä ei odoteta ollenkaan vastaavassa määrin. Yksin pöydässä istuva mies ei yleisesti ottaen saa ravintolassa naista, kyllä se on itse mentävä juttelemaan. Yksin pöydässä istuva tavallisenkin näköinen nainen sen sijaan saa yleensä ennemmin tai myöhemmin, yleensä ennemmin, seuraa (seuran taso riippuu paikasta). Samoin naiset saavat heti kaikenlaisiin netti-ilmoituksiin paljon vastauksia, kun taas ainakin rehellisesti kirjoittava mies saa olla tyytyväinen jos saa yhdenkään. Ja sen ensimmäisen vaiheen jälkeen ensisijaisesti miehen odotetaan pyytävän naista treffeille, keksivän tekemistä, tarjoavan ravintolassa jne jne ja ansaitsevan kärsivällisesti naisen luottamuksen. Ja on muistettava että ellei sitä ensikontaktia synny, niin eteenpäinkään ei voida mennä, miehen on murrettava jää. Lisäksi koska keskivertonaisen on helpompi löytää seuraa kuin keskivertomiehen, niin ainakin riitaisissa suhteissa ollaan ehkä helposti tilanteessa jossa nainen voisi helpommin pettää tai vaihtaa kumppania halutessaan, kun vain vaivihkaa alkaa hakeutua tilanteisiin jossa joku iskisi häneen silmänsä ja ei vastustele jos sopiva tärppää. Nainen voi vielä selittää että se uusi rakastuminen vain tapahtui luonnollisesti ja yrittää vaientaa omaatuntoaan uskottelemalla ettei itse ollut aktiivinen. Tehdäkseen saman miehen taas pitäisi varmaan kaivaa vanhat pokausvaatteet naftaliinista ja kaljamahaa sisään vetäen yrittää olla samanlainen alfauros kuin parhaina nuoruuden päivinä, ja lähteä kaupungille kilvoittelemaan nuorempien kollien kanssa... On tietysti myös miehiä joihin naiset iskevät silmänsä niin että ryhtyvät itse aloitteellisiksi ja sormuskin kuulemma joitakin naisia villitsee, uskoisin kuitenkin että enemmistö miehistä ei kuulu heihin jotka vielä keski-ikäisinäkin saavat vieraita naisia kepillä hätistellä kauemmas?

    Äänestä

  • xxxxx kirjoitti:

    "   ...itsemurha, eiköhän se itse tehdä joten siitä sen enempää, onhan kaikilla oikeus omiin valintoihin. En ota päänsärkyä toisten itsemurhista. (enkä kai omastanikaan, enää siinä vaiheessa) "

    " Naiselle se ainakin on hyvin vaikeata, jos jotain asiallista ilmaantuu, on se takuuvarmasti varattu. "

    Eikä tuo jo kerro kaiken. Naisille kelpaa vain se
    joka kelpaa kaikille muillekin(=eliittiin kuuluva) ?

    Haluttu on todennäköisesti varattu.

    Parhaat paikat varataan ensin.

    Jos sinulla on mies joka kelpaa sinulle, se kelpaa varmasti myös kymmenille muille naisille :)

    Äänestä

"Vaikeampi hankkia kumppani." Millä tavalla? Eikös miehiä ja naisia kuitenkin Suomessa ole suhteellisen tasaisesti verrattuna esimerkiksi Kiinaan. Siellä on miehillä melkoisen vaikeaa kumppanin suhteen, mutta tietenkin olisi voinut olettaa, että tyttölasten abortointi jossain vaiheessa aiheuttaa ongelmia..

Äänestä
  • Naimaiässä. Eli jotain 8000-10000 miestä jää nuoruudessaan ilman naista tilastojen mukaan, ellei sitten ulkomailta tuo sellaista.

    Äänestä

  • ölli kirjoitti:

    Naimaiässä. Eli jotain 8000-10000 miestä jää nuoruudessaan ilman naista tilastojen mukaan, ellei sitten ulkomailta tuo sellaista.

    kaikki välttämättä pariudu ollenkaan. Tai sitten mies pariutuu toisen miehen kanssa ja nainen naisen kanssa. Kyllä tuo miesten määrä tasoittuu kunhan ilmapiiri homoseksuaalisuudelle vielä paranee. Tulevat ukot kaapeista ulos =)

    jokin ajatusvirhe kai? Vähemmän miehiä kuin naisia tarkoittaa, että partnerittomiksi jäävät naiset.

    Mistä niitä naisia ulkomailla on niin paljon? Jäävätkö nyt sitten ulkomaalaiset miehet naisettomiksi? Horjutatteko herkkää kauhun tasapainoa?

    Äänestä

  • maaria kirjoitti:

    Osa naisita ottaa ulkomaalaisen kumppanin niin tilastot vieläkin pahenevat.

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    vähän ajatuskatkos tuli :)

    Äänestä

  • ölli kirjoitti:

    Osa naisita ottaa ulkomaalaisen kumppanin niin tilastot vieläkin pahenevat.

    että Suomessa on homoja paljon enemmän.. Siihen viittaisi ainakin suomalaisten miesten kattoa hipova homokammo. Heijastetaan omia haluja ruotsalaisiin ja leimataan ruotsalaiset homoiksi jne. Ota sinäkin ölli toinen mies =)

    Äänestä

  • Sanelma kirjoitti:

    jokin ajatusvirhe kai? Vähemmän miehiä kuin naisia tarkoittaa, että partnerittomiksi jäävät naiset.

    Mistä niitä naisia ulkomailla on niin paljon? Jäävätkö nyt sitten ulkomaalaiset miehet naisettomiksi? Horjutatteko herkkää kauhun tasapainoa?

    On yleensä toisin päin.

    Hyvä esimerkki on brasilia jossa miehiä syntyy ennenmän mutta naimaiässä heitä on 2% vähemmän, koska huono sosiaaliturva ja rikollisuus veroittaa, kun taas huonoista olosuhteista naiset voivat helposti elättää itsensä myymällä itseään.

    Venäjälle tilastot on tasaiset vaikka miehiä syntyy ennenmän, tämä taas johtuu siittä kun siellä on huonnommat elinalot ja kultuuri on todella alkoholimyönteinen niin viina vie miehiä ja pitää tilastot tasaisena.

    Suomen miehillä asiat eivät niin huonosti olekaan jos selviävät naimaikään paremmin kuin monissa muissa maissa =)

    Äänestä

  • ölli kirjoitti:

    Naimaiässä. Eli jotain 8000-10000 miestä jää nuoruudessaan ilman naista tilastojen mukaan, ellei sitten ulkomailta tuo sellaista.

    Naiset voisivat perustaa haaremeja?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ölli kirjoitti:

Mulla ei tule mitään mieleen.

Joo toki mielummin otetaan mies johonkin hommiin ettei tarvi työnantajan maksaa lapsesta-aiheuttavia kuluja, mutta tämä ei kyllä ole kovinkaan suuri etu kun naisvaltaisille aloille mielummin otetaan nainen muutenkin. Vika miksi näin on vasemmistolaisten.

Mitä taas miehelllä on huonnonmin:

Todennäköisyys kuolla itsemurhaan suurempi.
Vaikeampi hankkia kumppani.
Pakko mennä armeijaan, sivariin tai vankilaan.
Lyhyempi elinikä.
Huomattavan suurempi todennäköisyys joutua väkivallan uhriksi.
Vaikeampi saada asunto jos joutuu asunnottomaksi.
Mies ei saa halpoja lainoja yritystoimintaan valtiolta.
Kiintiöt yleensä ovat miehiä vastaan kuin niistä olisi jotain hyötyä.
Mieheltä odotetaan ennenmän mene armeijaan, hanki koulutus, mene töihin, elätä perhe viimekädessä yksin ja sitä ja tätä.
Naiset saavat lähes aina lapset avioerossa.
Mies joutuu elättämään lapsen vaikka siihen mies olisi huijattu.
Valkoista heteromiestä haukutaan medioissa lähes koko ajan.
Miehille ei ole samanlaisia ennaltaehkäisiä tutkimuksia kuten naisille tehdään.
Miehen on vaikeampi tienata rahaa huuhaa projecteissä ja tutkimuksissa.
Miehille ei edes haluta antaa mahdollisuutta lapseen vuokrakohdun kautta vaikka lesboille ja yksinäisille naisille halutaan antaa hoitoja siihen.

Ja lukemattomat muut asiat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu