Irakilainen Firas haluaisi Suomeen

"Valko-Venäjältä saapuu Liettuaan ennennäkemättömän paljon siirtolaisia Irakista ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Liettuan mukaan Valko-Venäjä päästää ihmisiä tahallaan rajan yli. Tulijat kertovat suunnistaneensa rajametsän halki kännykkäsovellusten avulla".

https://yle.fi/uutiset/3-12026647?origin=rss

Hassanin ystävä Firas on irakilainen ja tuntee Suomen. Vuonna 2015 Firas tuli noin 30 000 muun turvapaikanhakijan mukana Suomeen. Vuonna 2017 hänet käännytettiin Irakiin.

– Tulin Helsinkiin ja sieltä Kristinankaupunkiin, Firas sanoo englanniksi.
Toinen yritys Suomeen

Noin kuukausi sitten Firas löysi kiinnostavan uutisen Facebookista. Sen mukaan Valko-Venäjä on avannut rajan Liettuaan, EU-maahan.

Firas tarttui heti mahdollisuuteen palata Suomeen. Se on hänen tavoitteensa.

– Firasilla on paperit Suomessa, englantia vähän paremmin puhuva Hassan sanoo.

Hassan kertoo maksaneensa kolmetuhatta euroa matkasta Irakista Valko-Venäjän kautta Liettuaan.

– Toiset maksavat jopa 15 000 euroa. Heillä on opas. Minä tulin GPS:n avulla metsän halki, Hassan kertoo.

Kaikki, jotka tapaan, sanovat suunnistaneensa kännykkäsovellusten avulla metsän halki Liettuaan. Kaikki kertovat tulleensa taksilla. Harva puhuu oppaasta, mutta he myöntävät, että matka oli järjestetty, eli ainakin sitä varten on saatu tarkat ohjeet.

Kysyn Hassanilta, oliko rajanylitys suunniteltu jo Irakissa, ja hän nyökkää myöntävästi.

Tiheän metsän lisäksi Liettuan eteläisellä rajalla on myös pieni joki, joka on ylitettävä.

Ihmisten, tupakan ja alkoholin salakuljettaminen yli kuudensadan kilometrin pituisen rajan yli ei silti ole kovin vaikeaa.

Tavallisena vuotena Liettuassa otetaan kiinni alle sata laittomasti rajan ylittänyttä ihmistä. Tänä vuonna 2 096
56671
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Valko-Venäjä tietää, että tuolla tavalla saa veloitettua EU:lta suojelurahaa. Turkillehan EU jo maksaa suojelurahaa.

1Äänestä

Suomessa saa lisää rahaa ja kaikki on ilmaista.

1Äänestä
  • KIrjoittaa KELA sopimuksen loppuiäkseen.Ansiot :2-3 kertaa(ILTALELHTI),kuin Suomalaisilla.Sinä idiootti joka luet tämän maksat.

    Äänestä

Lukasenkon bisnes tuo ihmisten tuominen Afrikasta, Irakista, Iranista, Afganista. Laittaa myös epätoivottavia venäläisiä maksusta Liettuan rajalle. Kulut noille paremman elämän tavoittelijoille ovat tuhansia dollareita, joten eivät ole ihan köyhiä jo kotimaastaan lähtiessään.
Valkovenäläiset rahastaa näitä majoituksesta, oppaista ja kuljetuksista.
Tulijoita kohdellaan Liettuassa Lukasenkon kanssarikollisina ja pidätetään.
Asuvat teltoissa 35 asteen kuumuudessa. Leirissä on jo muodostunut miesten johtamia yhteisöjä, jotka valvovat naisia ja alistavat näitä palvelijoikseen. Ruoka pitäisi olla halal- teurastettua, koska eivät syö lihaa. Valittavat jatkuvasti tarjotusta ruuasta, ja palauttavat annoksia kusella ja paskalla töhrittynä.

Liettua pidättää nämä rikollisina ja aikoo palauttaa kotimaahansa. Tulijoita on ollut tähän mennessä jo n. 2000, eikä heitä päästetä etenemään Eurooppaan, joten EU on pakotettu tukemaan Liettuaan.
Suurinta syyllistä, Lukasenkoa ei saada julistettua rikolliseksi eikä muutenkaan hänen toimiaan tukahdettua, koska takana on Venäjän yllytys ja hyväksyntä tuolle toiminnalle.

Äänestä
  • Lukashenka on fasisti!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lukashenka on fasisti!

    Lukashenka on Aatu kakkonen!

    Äänestä

Firas voi mennä takasin rakentamaan kotimaataan, ei tartte tulla suomeen loisimaan.

Äänestä
  • Suomi tarvitsee tälläistä moniosaajaa. Hän on osa Suomen tulevaisuutta. Kiitos Valko-Venäjän johdolle, että he ajattelevat eurooppalaisten hyvinvointia toteuttamalla unelman.

    Äänestä

  • Amen

    Äänestä

Älykännyköiden syytä sekin, että Lähi-Idän elintasoturistit tietävät Suomen olevan avokätisimmin joutilaille rahaa jakava.

Äänestä
  • Kaikki on mennyt joka suhteessa päin helvettiä, kun näitä perkeleitä alkoi tulla noin kymmenen vuotta sitten.

    Äänestä

  • Antaakos Iran tai turkki meille ilmaiset ruuat asunnon vaatteet kun vaan muutetaan sinne?

    Äänestä

VihervasemmistoRKP vastustaa, että oikeus hakea turvapaikkaa niin monta kertaa kuin haluaa, evättäisiin Suomessakin.

Äänestä
  • Se on myrkynvihreiden työllistämistoimi. Työtä riittää ja suomi köyhtyy.

    Äänestä

Sukulaiset kertoneet kultakortista ja taikaseinästä. Tokihan se ihme pitää tulla kokemaan.

Äänestä

Taas yksi Firas tulossa Suomeen. Pitää varmaan ilmoittaa asiasta Sipilälle, että Sipilä voi käydä haastattelemassa tämänkin tulijan.

Vuonna 2016 irakilainen Fahad Firas nousi kuuluisuuteen, kun hän MTV:n uutislähetyksessä valehteli päin pääministeri Sipilän naamaa, että hän on 17-vuotias. Hänellä on henkilöpaperitkin, ja hän voi todistaa asian.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002881425.html

Myöhemmin Fahad Firas sanoi valehdelleensa ikänsä, ja todellisuudessa onkin 20-vuotias. Tämäkin ikä on sen jälkeen asetettu kyseenalaiseksi.

Äänestä
  • Taitaa olla ihan sama Firas, vieläkö hän on 17v, vai onko ikää tullut yhtään lisää?
    Hänellähän on jo Suomessa paperit valmiina puheittensa mukaan.

    Äänestä

Suomi taitaa olla muslimille luvattu paratiisi neitsyeineen ja helpolle elämälle.

Äänestä
  • Heidän vuokseen muut joutuu uhreiksi.

    Menisivät itse eturintamaan,ja ulottuville, toteamaan ongelmat.

    Äänestä

  • Raiskaajien uskonto. HAAREMIT.

    Äänestä

Lukalta hieno ele että ei estä ihmisiltä oikeutta hakea turvapaikkaa EUsta mikäli nämä näin haluavat tehdä. Putin voisi tukea Lukaa ja alkaa päästämään sieltäkin pienissä muutaman miljoonan hengen ryhmissä noita muslimi terroristejä suoraan suomeen.
Suomi varmaan ymmärtäisi vihjeen nopeasti kannattaako sen sekaantua.

Äänestä

Irakilaiset voivat jäädä Suomeen vaikka turvapaikkaa ei myönnettäisi. Irak ei ota vastaan kansalaisiaan jos nämä eivät halua täältä vapaaehtoisesti lähteä. Firas on varmasti saanut edellisellä kerralla rahaa palkkioksi paluusta kotimaahansa. Tälläkin kertaa rahaa on luvassa. Ensin voi nauttia täydestä ylläpidosta pari vuotta kun asiaa käsitellään.

Liettua varmasti auttaa Firasta pääsemään Suomeen. Bussikuljetuksia luvassa.

Äänestä
  • Monestikko pitää kotiinlähdöstä maksaa, kysynvaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monestikko pitää kotiinlähdöstä maksaa, kysynvaan.

    "Tammikuun 2019 korotus koskee hyödyketukea. Korotuksen myötä hyödyketuen enimmäismäärä nousi 2 500 eurosta 5 000 euroon. Enimmäismäärä koskee "maaryhmän A" maita. Näihin lukeutuvat Irak, Afganistan ja Somalia, joista suurin osa turvapaikanhakijoista on tullut." yle

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Monestikko pitää kotiinlähdöstä maksaa, kysynvaan.

    Suomalainen on tyhmä

    Äänestä

Ma sanota nut Firas, meila taalla Malmi oleta jo paljo parturi.

Äänestä
  • Tuleeko hippaset, jos kilpailijat samoille apajille?

    Äänestä

  • Ei Malmille enää mahdu, yksi kerrostralo puretaan ja muissa luukuissa on jo heille ikioma parturi, lisäksi kolme " tavaroidenataloa" ja yksi rättikauppa. Basaari koko Malmi.

    Äänestä

Voi EI, taasko niitä alkaa valua... 😫
Nyt vahvistamaan omia rajoja, aitaa/ piikkilankaa/ vahtikoiria,eikä Liettuan.

Äänestä
  • Kukaan ei tälle asialle tee yhtään mitään kuten ei viimeksikään, ei pienintä aikomustakaan. Luona alkaa taas availemaan matukeskuksia ja hilloamaan rahaa....

    Äänestä

Niille on taottu kalloon, että pelkkä haluaminen riittää niin kyllä se siitä.

Äänestä

Ihmetyttää kyllä, että jos on kerran porttikiellon ja käännytyksen Schengen-alueelle saanut, niin vielä pitää tulla yrittämään, kun sanoivat kuulleensa, että Valko-Venäjän kohdalla raja nyt vuotaa. Salakuljettajat ovat ainoat, jotka tästä hyötyvät.

Suomesta lähteneellä oli kuulemma "paperit Suomessa. Niin oli, kielteisen päätöksen paperit. Kuinka monta kertaa päätöksen voi kiistää?

Äänestä

Voi helevetti näitä venkuloita. Ampuisivat heti valkovenäjän rajalla.

Äänestä

Sitkee suhari firas. kerran jo häädetty suomesta, mutta ei kun uudestaan suomeen pyrkii, uusilla bagdadin basaarin papereilla.

Äänestä
  • Taas elelee meidän piikkiin täällä 2-5 vuotta tekemättä mitään. Mitä tämä Ylen Kuronen puuhastelee, mikin kanssa juoksee leiristä toiseen, mitä viestiä jättää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas elelee meidän piikkiin täällä 2-5 vuotta tekemättä mitään. Mitä tämä Ylen Kuronen puuhastelee, mikin kanssa juoksee leiristä toiseen, mitä viestiä jättää.

    Kurosen puuhasteluita on tullut ihmeteltyä jo pitkään. Olisiko ollut puuhastelemassa al-Holin leirin palautuksissakin? On antanut itsestään oudohkon vaikutelman.

    "Jos asia näyttää olevan jotakin, se on sitä".

    Maksumiehet?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kurosen puuhasteluita on tullut ihmeteltyä jo pitkään. Olisiko ollut puuhastelemassa al-Holin leirin palautuksissakin? On antanut itsestään oudohkon vaikutelman.

    "Jos asia näyttää olevan jotakin, se on sitä".

    Maksumiehet?

    Ai joku muukin ihmettelee, tässä pitää olla varovainen, ihme ettei tätä jo poistettu. Lisään vielä Kuroseen liittyen, palkittiinko tämä mies jossakin käyskentelyistään määrätyissä piireissä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taas elelee meidän piikkiin täällä 2-5 vuotta tekemättä mitään. Mitä tämä Ylen Kuronen puuhastelee, mikin kanssa juoksee leiristä toiseen, mitä viestiä jättää.

    Palkittu toimittaja"Itku Kuronen", *erkele!

    Äänestä

Turvapaikka surffailua.

Tuo yksi muslimi tietää jo heti että haluaa Suomeen.

Suomella liian houkutteleva maine muslimien keskuudessa.

Äänestä

Liettua palauttakoot jokaisen iirakkipummin joko Irakiin tai Valkoryssään! Eu auttakoon tässä siivousoperaatiossa! Samoin pitää menetellä myös somalipummien ja afgaanipummien kanssa, ei näitä yksikään Eu-maa halua riesakseen!

Äänestä

Maa+joka+lupaa:-Ilmaista+rahaa-Ilmaisen+asunnon-Maasta+karkoittamis+eston-Maailman+lepsuimman+oikeuslaitoksen+ja+lainsäädännön-100%+rasismisuojan-Kosteat+lihavat+naiset-Vapaan+vaelluksen+EUn+alueella-Kavereiden+kuljettamisen+perässään+perheenyhdistämis+mahdollisuudellaJohan+on+perkele+jos+ei+muslimi+ala+kaivamaan+lähtökuoppia+noilla+spekseillä.

Äänestä
  • Pitäisi lisätä, että Suomi on maa jossa valhe otetaan totuutena ja laki kieltää valheen kyseenalaistamisen.

    Äänestä

  • No+onhan+tuossa+jo+melkoisesti+kannustimia+mutta+Suomen+politiikka+sekä+julkinen+sana+kieltää+sen+tosiasian,+että+muslimeilla+on+tarkoitus+vallata+länsi.+Tämä+on+100+%+varma+asia+joka+tiedetään+mutta+ei+myönnetä.+Tästä+saarnataan+moskeijoissa.

    Äänestä

Kovakalloinen paska ei siis kerrasta oppinut?
Kiitos vaan Sipilä, Ohisalo ja muut paskat!

Äänestä

Ainoa syy tunkea jostakin halvasta Liettuasta tänne syrjäiseen Suomeen, on parempi sosiaaliturva ulkomaalaisille pummeille!
Uskokaa nyt jo!

Äänestä

Suomi ei kaipaa arabikoiria tänne loisimaan yhteiskunnan varoilla.

Äänestä

Nyt vaan rautaa liettuan rajalle Ihan vapaaehtois vomin nuo "pakoloiset" ammutaan ja syyhän on hyvä "Pyrkivät hakemaan turvapaikkaa liikakansoitetusta Euroopasta"

Lähiidässä ja afriikassa olisi jollekkin puoliapinalle viellä tilaa ollut.

Äänestä

Miksi v tussa me maksamme miljardeja armeijastamme joka ei kykene puolustamaan kansaa maahantunkeutujilta? Ei edes yritä.

Äänestä

Ilmasilta liettuaan,ohisalo,marin hopi hopi.

Äänestä

Ovatko ne kuulleet uudesta käänteestä, että saavat palomuurin, jonka avulla saavat veronmaksajien rahaa muukalaistatuksella, ilman että kukaan kyselee!

Miten tyhmä maan pitää olla?

Äänestä

Eivät halua enää Ruotsiin koska siellä on liikaa rikollisuutta, väkivaltaa ja arabeja...

Äänestä

Eikös Sipittäjä jo Firaksen kerran toivottanut tervetulleeksi?

Äänestä

Gigolot sieltä etsii elättäjää auton ostajaa maksajaa.

Äänestä

Eikös Firas Faras jo kymmenen vuotta sitten halunnut Suomeen kun sipittäjä kutsui?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

"Valko-Venäjältä saapuu Liettuaan ennennäkemättömän paljon siirtolaisia Irakista ja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Liettuan mukaan Valko-Venäjä päästää ihmisiä tahallaan rajan yli. Tulijat kertovat suunnistaneensa rajametsän halki kännykkäsovellusten avulla".

https://yle.fi/uutiset/3-12026647?origin=rss

Hassanin ystävä Firas on irakilainen ja tuntee Suomen. Vuonna 2015 Firas tuli noin 30 000 muun turvapaikanhakijan mukana Suomeen. Vuonna 2017 hänet käännytettiin Irakiin.

– Tulin Helsinkiin ja sieltä Kristinankaupunkiin, Firas sanoo englanniksi.
Toinen yritys Suomeen

Noin kuukausi sitten Firas löysi kiinnostavan uutisen Facebookista. Sen mukaan Valko-Venäjä on avannut rajan Liettuaan, EU-maahan.

Firas tarttui heti mahdollisuuteen palata Suomeen. Se on hänen tavoitteensa.

– Firasilla on paperit Suomessa, englantia vähän paremmin puhuva Hassan sanoo.

Hassan kertoo maksaneensa kolmetuhatta euroa matkasta Irakista Valko-Venäjän kautta Liettuaan.

– Toiset maksavat jopa 15 000 euroa. Heillä on opas. Minä tulin GPS:n avulla metsän halki, Hassan kertoo.

Kaikki, jotka tapaan, sanovat suunnistaneensa kännykkäsovellusten avulla metsän halki Liettuaan. Kaikki kertovat tulleensa taksilla. Harva puhuu oppaasta, mutta he myöntävät, että matka oli järjestetty, eli ainakin sitä varten on saatu tarkat ohjeet.

Kysyn Hassanilta, oliko rajanylitys suunniteltu jo Irakissa, ja hän nyökkää myöntävästi.

Tiheän metsän lisäksi Liettuan eteläisellä rajalla on myös pieni joki, joka on ylitettävä.

Ihmisten, tupakan ja alkoholin salakuljettaminen yli kuudensadan kilometrin pituisen rajan yli ei silti ole kovin vaikeaa.

Tavallisena vuotena Liettuassa otetaan kiinni alle sata laittomasti rajan ylittänyttä ihmistä. Tänä vuonna 2 096

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu