Hengellisyys vähiten tärkeä onnellisuuden osatekijä

EVA kysyi mm. mitkä asiat ovat onnellisuuden edellytyksiä. Listan viimeisenä on "Hengellisyys, suhde Jumalaan". Kaikkiaan 64 % mielestä se ei ole kovin tärkeä tai ei lainkaan tärkeä. 16 vuotta aiemmin osuus on ollut 48 %, laskua siis sattumalta tasan prosenttiyksikkö vuodessa.

Toiselta puolen jos katsotaan vain "erittäin tärkeä"-valintaa, nousee hengellisyys viimeisestä neljänneksi viimeiseksi. Tämäkin osuus on laskenut, mutta on silti edelleen 9 %. Jonkin verran olen kai kuplautunut, kun osuus tuntuu korkealta.
47257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Tärkeä lisätieto, vaikka on linjassa monien muiden maallistumisen indikaattorien kanssa.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Esimerkiksi "Pyhyyden ytimessä" kertoi, että suomalaiset pitävät pyhänä rauhaa ja rakkautta mutta vain harvat uskontoa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/298305

    Hei, tämä olikin uutta! Erittäin mielenkiintoinen tulos.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Joo, on. Sori linkin puutetta, eihän se kopioitunut kun FB:stä nappasin oman tekstini.

    Äänestä

Kommunistien Rauhanpuolustajien vapariliittolaisten ... maailmankylä-lehti Voima
josta katsoin tänä vuonna ensimmäisä numeroa 6/2021 heinäelokuu

mainostaa kannessaan onnellisuutta iskulauseella

Oikeus omaan sukupuoleen

ja taustalla on kaksi sukupuolta joiden ulkonäöstä on vaikea päättää sukupuolta eikä nimetkään auta kauheasti, koska ne ovat piki ja panda en tiedä ovatko ne lempinimiä

Mäntysalo, miksi/miten olette tällaisen porukkaan ajautuneet, oliko se Ykosken ja heikäläisten kommunistien idea ja ajatus siitä, että tämä on ajattelun valtavirta tulevaisuudessa?

Äänestä

Kysymyksessä on siis 14 erilaista ehdotettua/kysyttyä onnellisuuden osatekijää, kaikkia sai valita, ja noista kaikista viimeiselle, vähiten tärkeälle sijalla jäi "Hengellisyys, suhde Jumalaan".

Äänestä
  • Kuvioliitteen mukaan näyttää siltä, että esim. VAS-liittoa äänestäviä ei jumalattomuus tee onnelliseksi, koska heissä on keskimääräistä vähemmän itsensä onnelliseksi kokevia. Kun taas kristillisdemokraatteja äänestävissä on keskimääräistä enemmän elämänsä hyvin onnelliseksi kokevia. Tasan ei käy onnen lahjat vai lieneekö kysymys asenteesta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Anonyymi kirjoitti:

    Kuvioliitteen mukaan näyttää siltä, että esim. VAS-liittoa äänestäviä ei jumalattomuus tee onnelliseksi, koska heissä on keskimääräistä vähemmän itsensä onnelliseksi kokevia. Kun taas kristillisdemokraatteja äänestävissä on keskimääräistä enemmän elämänsä hyvin onnelliseksi kokevia. Tasan ei käy onnen lahjat vai lieneekö kysymys asenteesta.

    Saattaa kylläkin olla, että isompi selittäjä on pienet tulot. Se kun näyttää vaan raha tuovan onnea tämän tutkimuksen mukaan. Toisaalta tiedetään pienitulosempien äänestävän enemmän vasemmistoa.

    KD on mielenkiintoinen. PS:n jälkeen suurin osa heitä, joiden mukaan asiat Suomessa eivät ole paremmin viiden vuoden kuluttua. Samaan aikaan eniten hyvin onnellisia, mutta yhteensä hyvin ja melko onnellisia onkin mediaanissa.

    Olen välillä ollut huomaavinani vähän tuollaista suhtautumista tietyn lajin kristityissä. "Maailma menee aina vaan huonommaksi, mutta minulla menee hyvin ja taivasta kohti." Samaan aikaan ateistina ehkä hyvin tietää, että itse joka tapauksessa vanhenee ja voi joutua onnettomuuteen tms, mutta ajattelee maailman yleisesti muuttuvan paremmaksi. Minusta kun perusteltu optimismi on ateistille sopiva näkemys.

    Äänestä

  • jori.mantysalo kirjoitti:

    Kyllä, monia mielenkiintoisia kohtia. Vaikkakaan ei kovin yllättäviä. Suuret tulot ja arvostuskaan eivät ole onnellisuuden edellytys, mutta pienet tulot jokapäiväisenä harmina syövät onnellisuutta.

    Yksi mielenkiintoinen oli näkemys yksilön menestyksen määräytymisestä. Siinä minusta puolueittain tarkastelu oli hieman yllättävä.
    Ja myös tuo ettei yhteiskunnallinen osallistuminen ja vaikuttaminen saa paljonkaan sijaa onnellisuudessa. Ehkä se kertoo, että "lähellä" olevat konkreettiset asiat (oma napa on lähimpänä) ovat merkittävimpiä. Ja myös siitä, että kaikenkaikkiaan yhteiskunta koetaan suht hyvänä ja siihen luotetaan.

    Mutta enpä tiedä tuosta perustellusta optimismista. En oikein huomannut sitä perustelua. Maailman muuttuminen yleisesti paremmaksi/huonommaksi on mielestäni väite, ei perusteltu näkemys. Itse vastaisin, että vaikea sanoa.
    Vai tarkoititko että ateistin vanhetessa ja joutuessa onnettomuuteen, MAAILMA muuttuu yleisesti paremmaksi :D

    Maailman muuttuminen paremmaksi on mielestäni aivan selvä asia. Esimerkiksi polio ollaan hävittämässä kokonaan, Vuonna 1990 kuoli 12,5 miljoonaa alle 5-vuotiasta, vuonna 2019 edelleen yli 5 miljoonaa mutta silti siis huomattavasti vähemmän. Sodissa ja konflikteissa kuolleiden määrä on vähentynyt. Jne, jne.

    Toki esim. ISIS, Jemenin sota, viimeisimpänä korona jne. tekevät mutkia kehitykseen. Suunta on silti säilynyt, enkä oikein näe miksi se nyt kääntyisi.

    Minusta ei ole kovin yllättävää, että Kokoomuksen kannattajan mielestä menestys on itsestä kiinni, kun taas Vasemmistoliiton kannattaja olettaa suuremman roolin ympäröivälle yhteiskunnalle. Kysymys on toki vaikea, koska kumpaakaan ääripäätä tuskin voi kannattaa kukaan ja on vaikea sanoa numeroin mitä mieltä asiasta on.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuvioliitteen mukaan näyttää siltä, että esim. VAS-liittoa äänestäviä ei jumalattomuus tee onnelliseksi, koska heissä on keskimääräistä vähemmän itsensä onnelliseksi kokevia. Kun taas kristillisdemokraatteja äänestävissä on keskimääräistä enemmän elämänsä hyvin onnelliseksi kokevia. Tasan ei käy onnen lahjat vai lieneekö kysymys asenteesta.

    Vasemmistolaisuuteen voi liittyä kriittinen asenne olosuhteita kohtaan. Myös toiminta voi tuottaa onnellisuutta.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Housuja käyttävänä miehenä enemmän miehiseksi mielletyllä it-alalla työskentelevänä olen ihan tyytyväinen siitä, että voisin käyttää ja hametta jos haluaisin ja minulla olisi halutessani ollut mahdollisuus hakea opiskelemaan vaikka lastenhoitajaksi. Entä sinä?

    Äänestä

Minulla nimenomaan uskoontulo poisti tyhjyydentunteen elämästäni. Nuorena, alle 17-vuotiaana elämässäni oli asiat hyvin: oli terveyttä, rahaa riittävästi, olin koulun parhaita oppilaita, tyttöystäväkin. Silti tämä kaikki hyvä ei tyydyttänyt minua, sisimmässäni koin tyhjyyttä, elämästäni puuttui jotain. Uskovainen koulukaveri ojensi minulle hengellisen traktaatin: "Jumala rakastaa sinua" (alla linkki), ja siitä minulle selvisi, kuka Jeesus on. Seuraavan vuoden lopulla tulin uskoon.

Nyt 66-vuotiaana voin sanoa, että EI MIKÄÄN MUU kuin
[Isä Jumalan, Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen] läsnäolo elämässäni tyydytä hengellisen elämäni syvimpiä kaipauksia ja tarpeita.

Nyt minulla on vielä enemmän ulkonaista hyvyyttä kuin silloin alle 20-vuotiaana, josta hyvyydestä olen tietenkin kiitollinen Jumalalle.
On vaimo, lapsia ja lapsenlapsia. Kohtuullisen hyvä toimeentulo, asunto, auto, mopo, kesämökki, perintönä saatu metsäpalsta, rahaakin säästössä. Ikään nähden terveyskin melko hyvä. Mutta tästäkin kaikesta hyvästä huolimatta elämässäni olisi tietty tyhjyys ja tyytymättömyys ellen olisi uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen.
Tätä kuvaa erään hengellisen laulun sanat:
(Kappaleen esitti Pro Fide yhtye 1970-luvulla, 2 ensimmäistä säkeistöä).

"Jos joskus sydämessäs oot tuntenut tyhjyyden
niin varmaan miettinyt oot silloin syytä sen
Mä voisin kertoa syyn tuohon tyhjyyteen
sä ehkä uskot ehkä naurat sanoillein

Sä väität onnen saapuvan kanssa rikkauden
ja uskot nautintojen poistavan tyhjyyden
Mut silti sydämessäs ääni tuo entinen
ei usko valheisiin vaan tahtoo totuuden"

Vihkisormuksiimme on kaiverrettu "Ps. 73:28"
Psalmin jae kuuluu näin:
"Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi."

Neljä tosiasiaa:
https://docplayer.fi/6227163-Jumala-rakastaa-sinua-nelja-tosiasiaa.html

Äänestä
  • Meillä on erilaisia kokemuksia ja näkemyksiä. Olisi varmaan hyvä, että valtiovalta ei ota yhtä toisten yläpuolelle.

    Äänestä

Antivaparille kuitenkin ilmiselvästi Ylen tärkeä.

Äänestä

Seksuaaliset oikeudet ovat sekularismin satoa.. tulleet maallistumisen myötä.

Äänestä

Henkisyyden ja hengellisyyden erottaminen on tärkeää. Hengellisyys on uskonnon pilaamaa henkisyyttä.

Äänestä
  • Kuinka tärkeä onnellisuuden osatekijä henkisyys oli tutkimuksessa? Tai tarkennettuna ateismi?

    Äänestä

Tämä on jatkoa sarjaa.me muunnelmia samasta teemasta, joka on maallistuminen.

Äänestä

Hengellisyys ja henkisyys ovat eri asioita, ja henkisyys voi olla tärkeä ulottuvuus vapaa-ajattlijoilla, joilla voi olla syvähenkistä elämää (Kaila).

Äänestä

Braian adamskista ei tiedetä enempi. Ja munanin briefistä.

Äänestä

On sillä kirkolla kestämistä ja haastetta koittaa pitää etuoikeutetun asemansa

Äänestä

Asiallista tietoa, joka sopii hyvin monen muun tutkimuksen antamaan kokonaiskuvaan.

Äänestä

Tästä pitäisi vielä ottaa askel kirkosta eroamiseen. Samoin perheen lasten erottamiseen kirkosta ja ET-opetukseen siirtämiseen.

Äänestä

Hyvin kysytty. Tulos noteerattava. Ei pidä unohtaa.

Äänestä

Hengellisyys ja henkisyys ovat todellakin eri asioita. Henkisyyden voi kokea kahdella eri tavalla. https://katsomukset.fi/2022/09/28/millainen-on-uskonnottomien-helsinkilaismillenniaalien-uskontosuhde/

Haastatteluissa uskonnottomat ymmärsivät henkisyyden kahdella toisistaan poikkeavalla tavalla. Yksille siitä tuli mieleen esimerkiksi meditaatio sekä usko jonkinlaiseen tarkoitukseen tai johdatukseen, johon ei kuitenkaan kuulunut jumalauskoa. Tällaiset tarkemmin määrittelemättömät yliluonnolliset uskomukset olivat uskonnottomillekin mahdollisia.

Toisille henkisyyteen ei liittynyt mitään yliluonnollista. Tätä kantaa edustaville uskonnottomille henkisyys on lukemista ja sivistystä, ”henkistä pääomaa”, ihmisyyden ja maailman pohtimista sekä sitä että korvien välissä ”tapahtuu”. Kun haastattelija otti joogan ja meditaation puheeksi, osa uskonnottomista näki ne henkisyydestä, hengellisyydestä ja uskonnosta erillisinä. Aiheiden esiintymistä uskontoon liittyvässä tutkimuksessa jopa ihmeteltiin. Eräs uskonnoton helsinkiläismillenniaali katsoi, että jooga on ”lainaus jonkun uskontokunnan toiminnoista”. Hänen mukaansa joogaa on kuitenkin mahdollista harjoittaa niin, ettei ”ota sitä uskontoa”.

Äänestä

Näitä on paljon. Pitäis koota.

Äänestä

Kirkolle mikä tahansa hengellisyys koitetaan asettaa vastakkain uskonnottomuuden kanssa.

Äänestä
  • Voisitko hieman perustella väitettäsi?

    Äänestä

Antivapriko muna hengellinen.

Äänestä

Hyvä tietää tämäkin.

Äänestä

Nuorilla vielä enemmän.

Äänestä

Kaikenlaisia kyselijöitä..

Äänestä

Yksi monista kyselyistä: trendi.

Äänestä

Tulos ei ole kovin yllättävä, kun saa anonyyminä vastata. Sosiaalinen paine saa kuintekln käyttäytymään esim. lasten koulun suuntaan toisin.

Äänestä

Sotilaspappien rooli armeijassa on liian suuri.

Äänestä

Pienet liikahdukset mikroanalyysiin?

Äänestä

Mäntysalo on vähitellen taipunut levittämään sossupropagandaa vähän Hesarin tapaan eli kerro asiaa vaan vieriasiaaa

EVAN SELVITYKSESTÄ NÄKEE ETTÄ ET
KOMMARIKÄSISSÄ PASSIVOISI KOULULAISET KELA-TUEN HAKIJOIKSI

Evan selvityksessä suurin ero on siinä että toimeentulotuella elävä vasemistolorvijaporukka on passiivista hörhöä joita ei mikään kiinnosta
ei kulttuuri ei mikään eivätkä ne osaa mitään kun ei ole omaa TAHTOA
vaan marinurpilainen määrää kaiken

SIKSI ET olisi todella vaarallinen indoktrinoija kommariporukan käsissä

Evan selvityksestä suoraa puhetta

Suurimmat erot paikantuvat kuitenkin puolueiden kannattajaryhmiin, joissa vasemmiston ja muiden välille piirtyy selkeä maailmankatsomuksellinen jakolinja. Vahvimmin yksilön oman tah-don ja toiminnan merkitystä painottavat kokoomusta äänestävät (82 %), mutta myös suurin osa perussuomalaisten (69 %) ja kristillisdemokraattien (67 %), Liike Nytin (64 %), keskustan (63 %) ja RKP:n (51 %) kannattajista ajattelee samoin.

Vasemmalla ajatellaan yksilön menestyksen edellytyksistä toisin. Valtaenemmistö vasemmistoliittoa (75 %) ja vihreitä (60 %) äänestävistä pitää yksilön menestyksen määrittäjänä pikemmin yhteiskuntaa ja olosuhteita ja myös SDP:n äänestäjistä puolet (49 %) kallistuu tälle kannalle.

Äänestä

Kyllä näillä on merkitystä realistisen tilannekuvan muodostamiseen.

Äänestä

Hengellisen yhtyeen, maksetut viulut mies puolinen solisti, on sekaantunut alaikäiseen tyttöön. Tyttö kertoi tarinaansa redditissä, ja antoi ymmärtää että mies on toiminut aiemminkin näin.

Äänestä

Suomalaiset pitävät itseään onnellisina, mutta enimmäkseen hyvistä syistä.

Äänestä

Ei haitannut onnellisuuskyselyssä.

Äänestä

Kyselyjä piisaa. Samaa trendiä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jori.mantysalo kirjoitti:

EVA kysyi mm. mitkä asiat ovat onnellisuuden edellytyksiä. Listan viimeisenä on "Hengellisyys, suhde Jumalaan". Kaikkiaan 64 % mielestä se ei ole kovin tärkeä tai ei lainkaan tärkeä. 16 vuotta aiemmin osuus on ollut 48 %, laskua siis sattumalta tasan prosenttiyksikkö vuodessa.

Toiselta puolen jos katsotaan vain "erittäin tärkeä"-valintaa, nousee hengellisyys viimeisestä neljänneksi viimeiseksi. Tämäkin osuus on laskenut, mutta on silti edelleen 9 %. Jonkin verran olen kai kuplautunut, kun osuus tuntuu korkealta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu