Itse olen ollut aina sitä mieltä että rajat ovat rakkautta. Merkki siitä että lapsista välitetään. Tunnen myös monia vanhempia ja isovanhempia, jotka ovat otteensa lapsiin menettänyt. Tekemätön paikka jälkikäteen ajateltuna. Sen olen huomannut kanssa, että kuria ja rajoja nuoruudessaan saaneet lapset kasvattavat lapsensa myös rajoilla ja rakkaudella. Jos lapsille antaa liikaa valtaa, he sen todellakin käyttävät hyödykseen.
Lapsen kasvattamisen kova jöö, vai lepsuilu?
Anonyymi
6143
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Meillä on ruutuaikaa rajoitettu, kotiintuloajat ja karkkipäivä kerran viikossa
Lapseni ovat tulevia nuorisorikollisia
Riippuu niin tilanteesta ja asiasta. On juttuja, joista en jousta milliäkään ja sitten on juttuja, joista voi aina neuvotella. Varsinkin isompi lapsi voi saada tahtonsakin lävitse, jos osaa asioitaan hyvin perustella. Mua on ihan turha yrittää jankuttaa tai kiukutella ympäri, mutta perustelle voitosiaan onnistuakin.
Miten lapsi kasvatetaan:
1. Paljon vapautta. Jos kuolee (joku 1/1000 mahdollisuus), tekee uuden. Ei siitä mitään tuu jos joku aikuinen on aina apuna.
2. Sanotaan jos tulee tietoon että se on tehnyt jotain väärin
3. Ei lässytellä, eletään omaa elämää, lapset oppivat tarkkailusta.
4. Lapset leikkivät lasten kanssa. Yksinkertaista. Joko hankit monta lasta tai järjestät tapaamisia muiden vanhempien kanssa.
5. Matematiikka on ainut aine jossa ei voi tulla hyväksi 12 vuoden jälkeen. Logiikan rajat (äo) määräytyy 13v. Muilla arvosanoilla ei ole väliä koska hyvä matematiikko voi aina olla hyvä urheilija tai historioitsija, mutta ei toisinpäin.
Joopajoo. Nuori ei ehkä osaa lasta kasvattaa. Eikä munaminämies. Siinäpäs soppa. Näky sen mukainen.
Hieno yleistys taas. Ei ainakaan meillä ole kurinpuuttumisesta kiinni, vaikka tultiin vanhemmiksi 20v ja risat. Ikä ei kerro, vaan ihan ihmisluonteet.