1 000 000 euroa riittää minulle ihmiskokeeseen

Ja miljoonan pitää olla verovapaa korvaus koronamyrkyn lihakseen ottamisesta. Ilmaiseksi en maailman suurimpaan ihmiskokeeseen aio osallistua.
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Minullekin tarkoitetut rokotteet voi antaa vaikka Afrikan nälkää näkeville lapsille.

Äänestä

Tuohon hintaan antaisin munuaisen kaupan päälle.

Äänestä

Ota tai ole otamatta. Loppu tulos on sama aina vaan.

Äänestä

Vapaaehtoinenhan se onkin. Ei sinun ole pakko ottaa. Jos sairastut, niin älä sitten vaadi myöskään hoitoa pikku nuhaan.

Äänestä
  • Pyydätkö itse nuhaan apuja😂

    Äänestä

Kreikassa annetaan 18–25-vuotiaille rokotteen ottaneille 150 euron etuseteli, jota voi käyttää matkailuun, elokuviin tai konsertteihin.

Äänestä
  • Ennen olikin tapana antaa korvaus rokotekokelaille. Ei tarvinnut haittoja korvata. Kyllä se 150€ auttaa, jos kasvot halvaantuu, tai hyytymä yllättää. Voi nauttia silti leffasta, ja tarjota kaverille sipsit, jos itse ei suutaan löydä.

    Äänestä

Tosiaan, älä hakeudu terveydenhoidon palveluihin kun sairastut ja tukehdut omiin nesteisiin keuhkoissa. Koronaviruksia on ollut jo kauan ja nykyisen kaltaisia rokotteita on kehitetty 1990-luvulta lähtien.

Äänestä
  • Aiheuttaako korona nesteisiin tukehtumisen tyypillisesti?...eipä ole uutisissa ollut tuota - uusi tieto..

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aiheuttaako korona nesteisiin tukehtumisen tyypillisesti?...eipä ole uutisissa ollut tuota - uusi tieto..

    Koronavirustartunta voi osalla sairastuneista johtaa keuhkokuumeeseen, joka näyttää tämänhetkisten kokemusten perusteella olevan hiukan erilainen tauti kuin muista syistä johtuvat keuhkokuumeet.
     Koronainfektion yhteydessä voi kehittyä keuhkovaurio, jossa keuhkojen kapillaarit eli hiussuonet eivät enää normaaliin tapaan pidä verta sisällään.
    Kun verenkierto ei ole normaali, keuhkot eivät enää hengitä normaalisti.
    Keuhkoihin kertyy nestettä ja tulehdussoluja, ja hapetus heikkenee. Keuhkot muuttuvat jäykäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koronavirustartunta voi osalla sairastuneista johtaa keuhkokuumeeseen, joka näyttää tämänhetkisten kokemusten perusteella olevan hiukan erilainen tauti kuin muista syistä johtuvat keuhkokuumeet.
     Koronainfektion yhteydessä voi kehittyä keuhkovaurio, jossa keuhkojen kapillaarit eli hiussuonet eivät enää normaaliin tapaan pidä verta sisällään.
    Kun verenkierto ei ole normaali, keuhkot eivät enää hengitä normaalisti.
    Keuhkoihin kertyy nestettä ja tulehdussoluja, ja hapetus heikkenee. Keuhkot muuttuvat jäykäksi.

    Koskas se alkaa?
    Positiivinen tulos oli huhtikuussa.
    Ei oo ensimmäisien päivien jälkeen ollu mitään oireita. Kaipa ne huomaa, tai työkaverit jos ei itse, eikö😆

    Äänestä

Äänestämisestä ja rokotteen ottamisesta pitäisi molemmista maksaa ainakin 50 euron palkkio. Ei se paikalle vaivautuminen nimittäin ole mitään ilmaista puuhaa.

Äänestä
  • Molemmat vapaaehtosia.

    Äänestä

Homosinkut erottuu.

Äänestä

Mielenvikainen yksilö, hakeudu hoitoon

Äänestä

Rokotetutkimukseen osallistuvia ei saa houkutella palkkioilla eikä siitä saa maksaa muuta korvausta kuin mahdollisesti tulleet haitat.

Äänestä
  • Oon ymmärtäny ihan toisin. Että nimenomaan houkutellaa rahalla yms. Mutta riski jää itelle🤔

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oon ymmärtäny ihan toisin. Että nimenomaan houkutellaa rahalla yms. Mutta riski jää itelle🤔

    Olet ehkä ymmärtänyt ihan oikein.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ja miljoonan pitää olla verovapaa korvaus koronamyrkyn lihakseen ottamisesta. Ilmaiseksi en maailman suurimpaan ihmiskokeeseen aio osallistua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu