Kaiken ykseydestä!

Yksinkö yskiskelet yksiössäsi? Oletko kuitenkaan todellisuudessa koskaan yksin? Kannattaa mennä koronatestiin, jos ei ole varma, että on tupakkaysköksiä taikka jos on varma, että ei ole tupakkaysköksiä!

Oletteko koskaan syksyisin käyskennelleet sateisessa kuusimetsässä ja keräilleet litratolkulla tsuppilovahveroita Alepan muovikassiin? Tuo yksi tsuppiloyksilö saattaa olla siellä maan alla jalkapallokentän kokoinen. Sitten se työntää niitä kukintojaan syksyllä maan pinnalle. Meille tuo tsuppilo on näkymätön, mutta huomaamme ne sienet, jotka syksyllä ilmestyvät.

Joskus sienet ovat olleet kaikista kehittyneimpiä otuksia Telluksella. Kastemadot olivat joskus älyn huippu täällä. Nyt on ihminen. Teollinen vallankumous alkoi 1700- luvun lopussa Britaniassa. 1800- luvun puolivälissä teollisuustyöntekijän kymmenhenkinen perhe yskiskeli 20 neliön yksiössä, joka oli osa isommasta asunnosta, jossa asui muita samankaltaisia perheitä. Kun kuningatar Viktoria kuoli 1901 oli tuolla perheellä käytössään oma paritalon puolikas, kahdessa kerroksessa.

Teollisesta vallankumouksesta ollaan kehitytty teknisesti ja olosuhteiden osalta eksponentiaalisesti tähän päivään. Ja kehitys kiihtyy aina vain, teknologian, elämän vaivattomuuden osalta. Kehitysmaatkin raahautuvat mukana jälkijunassa.

Miksi tämä kehitys kastemadoista matopeliin? Syynä on tietoisuus, joka alati kerää uusia kokemuksia. Tämä tietoisuus on kaikkialla ja se on yksi. Sitä kutsutaan tietoisuudeksi, elämäksi, Jumalaksi, Taivasten Valtakunnaksi, Jumalan Valtakunnaksi, taoksi jne. Me ollaan kaikki elävät yhteydessä siihen ja se on elämä. Kun kuljen tuttua reittiä kotiin, niin reittini varrella miljoonat oliot ammentavat tuosta lähteestä kaiken aikaa. Vaikka olen vasta matkalla kotiini, tiedän, että tuo tietoisuus tai elämä on siellä koko ajan odottamassa. Tiedän ,että sitä käyttää tyhjässä asunnossani ainakin kymmenkunta hämähäkkiä, pari kärpästä ja pari huonekasvia.

Mitä kehittymättömämpi olio, niin sitä enemmän se on sataprosenttista elämää. Ihminen saattaa peittää elämän, jopa 99%:sti päissään käytävään keskusteluun, joka sisältää muistoja, tunteita, ajatuksia jne. Se ei ole elämää!

Tuo yksi tietoisuus ohjailee siis kaikkea ja se ammentaa meistä kokemuksia. Mitä kehittyneemmällä tasolla olemme, niin sitä enemmän se saa näitä kokemuksia ja sieltä niitä voivat sitten ammentaa tulevat sukupolvetkin. Tämä on mekanismi jatkuvan, tarkoituksenmukaisen kehityksen taustalla. Toiveetkin otetaan tietoisuuden matkaan eli näin rukouskin toimii. Kuoltuamme ainoastaan tämä nykyisin vallitseva, fyysisen maailman aiheuttama unohdus haihtuu. Elämä jatkuu, niinkuin meitä ei olisi koskaan ollutkaan, emmekä ole enää itse vastaan väittämässä.

7

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itselle asuminen yksiössä sopisi fyysisesti, mutta henkisesti ikävystyisin ennen aikojani kremakaminakondikseen.

      Kun on kaatumaisillaan oleva vanha kiinteistörotisko asuntona, yhä enemmän jää kiinteistöhuollossa tekemättä.
      Jos sais valita, mikä otus haluaisin olla, olisin karhukainen, maapalloin sitkeimpiin sisseihin kuuluva otus.
      https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=karhukaiset

    • Yksin ollaan joo.

      Poltin dromedaarii niin luulen ettei yskökset ainakaan koronasta johdu. En polta enää. Vähään aikaan.

      Oon keräilly tsuppiloita sateisessa syksyisessä metsässä ensisijaisesti koriin. Hengittävään koriin ei muoviin. Itse syön muita sieniä. Noissa on jotain vatsaa sekoittavaa ja ihan oli tsuppiksii. Mut muille keräilly.

      Sieniä kehittyi pesuhuoneeni puiseen pesujakkaraan vaikka kuinka kyllästin.

      Hmmmm...

      • Suppilovahverot eivät hajoa pureksimalla, eikä vatsan pepsihappokaan niitä syövytä, joten ne läpäisevät luonnon kiertokulun vahingoittumattomina. Marttaliitto neuvoo pesemään elimistön läpäisseet sienet ja käyttämään uudelleen. Ne ovat säilyttäneet kaikki ravinteensa ja hivenaineensa. Nälkä lähtee niistä uudestaan ja Einsteinin energian kumoattomuuslaki on täten kumottu. Eikä ihme, että aiheuttavat vatsavaivoja, kun hyönteisetkin karttavat niitä. Tee suppilovahveroista seppele, niin eivät hirvikärpäset tai paarmat piinaa.

        Jos kärsit yksinäisyydestä, niin ainakin Saara Siepon pitkäaikainen suhde alkoholistin kanssa on ohitse ja hänelle kelpaa sellaisen jälkeen varmaan kuka tahansa. Hankit sellaisen muskeliveneen ja teet vaikutuksen! Nehän on niitä, joita lihasvoimalla liikutellaan vetten päällä.


    • Anonyymi

      Yks Mara Luther väitteli muuten ykseydestä ennen pappiseminaariin kirjautumistaan.
      Jo 9 vuotiaana hän käänsi latinankielisiä aapisia saksan kielelle.
      Mara hokattiin muualla maailmassa. Häntä alettiin seurailla kotiseudullaan Hannoverissä.

      Isänsä hankki kotiinsa japanista aikidomestarin. Hän opetti 8 vuodessa Marasta alansa taiturin. Moni isokin sälli joutui katumaan ikänsä että tuli kajonneeksi tulevaan munkkioppilaaseen. sano.

      • Luther oli armoton natsi - kehitti teoria, jonka mukaan juutalaiset olisi hävitettävä maan päältä. Myöhemmin järjestettiin kristalliyö hänen syntymäpäiviensä kunniaksi.

        No, tutki Martti vähän Raamattuakin. Raamatussakin tulee selvästi esille tämä kaiken ykseys. Kun syntiinlankeemuksessa kaksi ihmistä haukkasi hedelmää, niin tämä puhdas, viaton tietoisuus tahrittiin lopullisesti ja kaikki tulevat sukupolvetkin saivat rypeä synnissä.

        Kain oli kovan luokan vegaani ja viherpiipertäjä. Hän ei pitänyt siitä, että veljensä Abel söi lihaa ja kasvattikin sitä. Niinpä tapahtui maailman ensimmäinen murha, kun Kain tappoi Abelin ja siitä lähtien murha on ollut yksi mahdollisuus ykseyden peiton alla.


    • Anonyymi

      Ykseyteni ja elämän päättyessä jätän niukahkon omaisuuteni Klothon huomaan.
      Se on hoidellut sopimuksesta näitä hommia rutiinilla jo muutaman tuhannen vuotta.
      En ole kenenkään kuullut valittavan millekään instituutille Klothon päätöksistä.

    • Anonyymi

      Mahlakärpäset ovat monimuotoinen ja kosmopoliitti kärpästen heimo.
      https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=mahlakärpänen

      Eipä uskoisi, että tuosta pikkukaverista on noinkin kirjoitettu.
      Vaikka ne ovat periaatteessa sukua ihmisillekin, hyönteisryhmänä, joudun lätkimään niitä henkiltä keittiön pinnoilta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1198
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      628
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      610
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe