Palstalla on

Kaksi miestä, joista toinen jauhaa karanteenista, toinen rokotuksien välttämättömyydestä.

Muita puheenaiheita ei ole.

Kasetti kolossa.
1356
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Oletko lukenut jotain hyviä kirjoja viime aikoina?

Äänestä
  • Olen lukenut tänä viikonloppuna jo kaksi, välillä olis kiva palstailla.

    Äänestä

  • American sniper on hyvä kirja, ja muutenkin yleensä ne kirjat joista on tehty leffoja, ovat useammin jopa parempia kuin ne niistä tehdyt leffat. Parhaillaan luen Keskisarjan Kyllikki Saaren murhasta kertovaa kirjaa, ja jota kyllä suosittelen mikäli aihe kiinnostaa.

    Äänestä

  • Lauruska kirjoitti:

    American sniper on hyvä kirja, ja muutenkin yleensä ne kirjat joista on tehty leffoja, ovat useammin jopa parempia kuin ne niistä tehdyt leffat. Parhaillaan luen Keskisarjan Kyllikki Saaren murhasta kertovaa kirjaa, ja jota kyllä suosittelen mikäli aihe kiinnostaa.

    Hieman ironinen se Kylen loppu. - cu-

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hieman ironinen se Kylen loppu. - cu-

    Totta. Just kun kaikki on hyvin, Kyle saa surmansa ja vielä toisen veteraanin ampumana, jota yritti auttaa selviämään traumoistaan.

    Uskon että hän olisi saanut vielä paljon aikaan muiden veteraanien kanssa tekemästään vertaistukityöstä, siis kokonaan komennusten jälkeen kotiin palattuaan, ja saattanut pelastaa veteraanien henkiä yhtä lailla kuin tarkka-ampujana Irakissa. Estänyt ptsd:stä kärsiviä tekemästä itsemurhia, vain kuunnellen ja ollen läsnä, itse tietäen mitä toinen on käynyt läpi. Eikä se ole mikään ihme, että hän oireili itsekin kotiin palattuaan, ja jonka Taya ja lapset joutuivat myös kokemaan, kun joutuihan Kyle tekemään kovia päätöksiä joidenkin ampumiensa ihmisten suhteen, kun ei selkeästi päältä päin näkynyt onko kyse kapinallisesta vai siviilistä.

    Äänestä

Ja kalossi kalotilla ;)

Äänestä

Miehet on, noh miehiä ja jumiutuneet jukeboxit jumiutuneita jukeboxeja.

Äänestä
  • Arvo säilyy, vaikka sama raina pyörii. :)

    Äänestä

Mutta miten teillä ne rokotukset?

1Äänestä
  • 😂🤣😂🤣😂

    Äänestä

Kumpi olet niistä, ap? 🤣

Äänestä

Täällä pyörii yleensä ne samat aiheet päivästä ja viikosta ja vuodesta toiseen. Yleensä ne ovat naiset ja seksi ja se, ettei saa naista (miehistäkin välillä puhutaan) ja nyt viimeviikkoina yleisimmät aiheet noiden vakioaiheiden lisäksi ovat olleet seksuaali-ja sukupuolivähemmistöt ja Pride sekä korona ja koronarokotus. Muita yleisiä aiheita, joita aina välillä pulpahtee tälle palstalle ovat esim. feminismi sekä politiikka ja poliitikot.

On hyvä, että tällä palstalla voi keskustella monenlaisista aiheista, mutta joitain aiheita on välillä liikaa kuten vaikka ainaista puhetta siitä, ettei saa naista tai sitä, että ruoditaan jonkun ulkonäköä sekä viimeaikoina nuo korona-aiheiset jutut. Monesti aiheista kirjoitetaan vielä aika negatiiviseen tai muuten provosoivaan sävyyn, joskus myös hieman pelotellen, kuten esim. koronarokotteista.

Itseäni vain pieni osa tän palstan jutuista kiinnostaa niin paljon, että kommentoin niihin niin kuin yleensä muutenkin täällä 24:ssa. Voin lukea joitain juttuja, mutta en aina kommentoi niihin. Vie liikaa energiaa, jos kommentoisin jokaiseen, jonka luen.

Äänestä

Mä ylistän kelapummeja tasasin väliajoin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kaksi miestä, joista toinen jauhaa karanteenista, toinen rokotuksien välttämättömyydestä.

Muita puheenaiheita ei ole.

Kasetti kolossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu