Palstan yksi vakioväite on että mitä enemmän olisi uskovia, niin sitä vähemmän olisi murhatöitä. Valitettavasti vain on niin, että historian tilastot eivät millään tavalla tue tätä väitettä. Päinvastoin.
Kun ihmisten oli pakko kuulua kirkkoon vuoteen 1923 saakka niin ruumiita tehtiin läjäpäin. Mutta sitä mukaan kun koulutus lisääntyi ja elintaso nousi, niin ruumiiden määrä väheni.
Lisäksi pitää muistaa että entiseen aikaan moni murhatyö jäi varmasti tutkimatta. Syy kuolemaan "löydettiin" jostain muualta. Näin siksi, että tutkintamenetelmät olivat kovasti puutteelliset.
Köyhän henki oli halpa, sitä oli turha usein lähteä selvittämään. Jos aatelinen tappoi rengin tai piian, niin tuskin sellaista nimismiestä löytyi, joka aloitti tutkinnan. SNäin ollen 1850-luvulle saakka tilastot ovat varmasti harhaisia.
https://findikaattori.fi/fi/97
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkosta_eroaminen_Suomessa
Kun ihmisten oli pakko kuulua kirkkoon vuoteen 1923 saakka niin ruumiita tehtiin läjäpäin. Mutta sitä mukaan kun koulutus lisääntyi ja elintaso nousi, niin ruumiiden määrä väheni.
Lisäksi pitää muistaa että entiseen aikaan moni murhatyö jäi varmasti tutkimatta. Syy kuolemaan "löydettiin" jostain muualta. Näin siksi, että tutkintamenetelmät olivat kovasti puutteelliset.
Köyhän henki oli halpa, sitä oli turha usein lähteä selvittämään. Jos aatelinen tappoi rengin tai piian, niin tuskin sellaista nimismiestä löytyi, joka aloitti tutkinnan. SNäin ollen 1850-luvulle saakka tilastot ovat varmasti harhaisia.
https://findikaattori.fi/fi/97
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkosta_eroaminen_Suomessa
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taitavat nuo numerot olla vähän liian kiusallisia fundiksille. Heidän mukaansahan koko maailma on koko ajan mennyt huonompaan suuntaan. Vaikka tosiasiassa tilanne on aivan päinvastoin …:
Juu ja heteka oli erittäin vaarallinen sänky. Kun tämä rautasänky oli suosittu 1920 ja 30-luvuilla, tehtiin erittäin paljon henkirikoksia.
Korrelaatio ei tarkoita kausaliteettia. Et voi todistaa moista väitettä.
Toisekseen, Stalinin, Maon, Pol Potin ja Kimin johtamat ateistiset valtiot/liitot massamurhasivat ja kiduttivat ihmisiä enemmän ihmisiä kuin kertaakaan aiemmin historiassa.
Murhia on tapahtunut aiemmin enemmän riippumatta uskonnosta, koska yhteiskunta ei ollut kaikilta osin niin järjestynyt kuin nykyään. Silloin oli korpilaki voimassa monessa asiassa. Ei aidosti uskova murhaa ketään.
Onko niitä "aidosti uskovia" ilmaantunut vasta viime vuosina kun Suomi on maallistunut ja kirkko sen mukana?
Se mitä konkistadorit tekivät kun valtasivat Amerikkaa, niin se rinnalla Mao, Stalin ja Hitler ovat rippikoulupoikia. Valoittajat tappoivat uskoa levittäessään ja kullan himoissaan miljoonia ja taas miljoonia. On historiallinen totuus että taivasten valtakunnan eteen on tehty kaikkein eniten ruumiita. Sitä on aivan turha kieltää.
Siirtomaa-aika on tässä yhtä mustinta aluetta. Ynnä siihen littyvät miekkalähetys. Jos et usko niin kuin me haluamme, niin pään mittainen parturointi. Plus Euroopan omat uskonsodat tähän päälle. Ja vielä uskontoon liittyvä rasismi, josta nyt paljastuneet Kanadan lasten joukkohaudat on hyvä esimerkki.
Mitä tulee väitteeseen että yhteiskunta ei ole ollut niin "järjestynyt" niin taas kerran ammut itseäsi jalkaan. Olette täällä sanoneet että uskonto / raamattu on esim suomalaisen yhteiskunnan perusta. Nyt tunnustat että kun uskonto oli vanhimmillaan - eli säätyläisaika - niin ei ollutkaan järjestystä.
”Olette täällä sanoneet että uskonto / raamattu on esim suomalaisen yhteiskunnan perusta. Nyt tunnustat että kun uskonto oli vanhimmillaan - eli säätyläisaika - niin ei ollutkaan järjestystä.”
Tuo väite on valheellinen, eihän siitä mihinkään päästä.
Kulttuurit olivat väkivaltaisempia ennen, melkeinpä uskonnosta riippumatta. Kristinuskonnossa todellakin katsottiin väkivallan kuuluvan ”normaaliin”, koska aina elettiin kulttuurin mukaan ja sen normien mukaisesti.
ArtoTTT
#Se mitä konkistadorit tekivät kun valtasivat Amerikkaa, niin se rinnalla Mao, Stalin ja Hitler ovat rippikoulupoikia. Valoittajat tappoivat uskoa levittäessään ja kullan himoissaan miljoonia ja taas miljoonia. #
Tuo väitteesi on virheellinen, muutamat tuhannet eivät tapa sen ajan tekniikalla miljoonia ja miljoonia, sen sijaan eurooppalaisten mukanaan tuomat taudit tappoivat, koska Amerikan alkuperäisväestöllä ei ollut lainkaan vastustuskykyö Eurooppalaisten sairauksille.
Se on se kristittyjen anteeksianto, joka parantaa rikollisten menestymisen mahdollisuuksia.
ArtoTTT
Eli Kiinassakaan ei ole varmaan murhia juuri lainkaan?