Ja täällä jo puhutaan kolmannesta rokotteesta. Missä on tasa-arvo ja ihmisten yhdenvertaisuus? Ensin pitäisi rokottaa jokainen kerran, sitten toisen kerran ja vasta sitten alkaa haaveilemaan kolmannesta kerrasta.
En ole saanut vielä ensimmäistäkään koronarokotetta
Anonyymi
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aika pitää varata itse netissä omakannan tai puhelimella paikallisen terveyskeskuksen kautta.
Kukaan ei hae sinua kotoa.
Tuohan on silkkaa typeryyttä. 5,5 miljoonaa kansalaista soittelee muutamaan puhelinnumeroon jonottaen niissä tuntikausia.
Toinen vaihtoehto olisi jakaa aikoja automaattisesti. Kun saa ajan, niin sen voi vahvistaa käyttävänsä vaikka tekstiviestillä tai muulla tavalla. Jos ei vahvista, niin aikaa tarjotaan seuraavalle.
Suomessa kyllä osataan tehdä päin vittua kaikki. Tämä rokotuspelleily on yksi hyvä esimerkki.
Älkää surko. Kyllä te sen piikkinne vielä saatte ja tulevaisuudessa vielä useamman. Kun tähän leikkiin lähditte, niin tulette tulevina vuosina saamaan piikkiä piikin perään.