Naiseni tahtoo minusta eroon

Anonyymi

Olen parisuhteessa, mutta naiseni haluaa minusta eroon, koska esitin erään asian niin, että se loukkasi häntä. Hän nyt hyvin voimakkaasti haluaa työntää minut ois elämästään. Koska kuitenkin olen kokenut tässä suhteessa tulevani rakastetuksi juuri omana itsenäni ja olen todella rakastunut tähän ihanaan, herkkään, hyväsydämiseen ja ulkoisesti, sekä sisäisesti viehättävään naiseen, en aio luovuttaa.

Olen vain todella rikki siitä, että en enää tiedä, saanko häneen yhteyden, jotta voisi asioista keskustella ja mennä eteenpäin. Hän nyt haluaa, etten yhteyttä saa. Ehdin rakastua tähän naiseen. Tunteeni ovat vahvja ja itse olen saanut varmuuden siitä, että haluan olla tämän naisen kanssa. Toivottavasti hän huomaisi sen vielä.

9

876

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei ketään väkisin saa.

    • Anonyymi

      Olen samassa tilanteessa ( nainen), meillä jo vuosien suhde mutta työt sairaudet ja kuolemat ajaneet jotenkin erilleen. Ei ole oikeita neuvoja,mutta sinuna antaisin nyt tilaa hänelle rauhoittua,kyllä hän tietää tunteesi.Saattaa olla ettei vetäytyminen edes johdu sinusta.Usein kun on saanut rauhassa punnita asioita itse,näkee selvemmin mitä tahtoo ja kenen kanssa.Painostus vaan lisää ahdistusta. Voimia sulle tulevaan.

      • Anonyymi

        Juu en todellakaan painosta ja kyllä saat eron ja jutellaan ja sen jälkeen ostan sulle maljakko


    • Anonyymi

      En halua sinusta milloinkaan eroon. Haluan olla just sun kanssa enkä kenenkään muun. Oot parasta mitä mulle on tapahtunut. En vaan oo kauheen rohkee tietyissä asioissa ja aattelin et halveksit mua.

      • Anonyymi

        Nii no ärsytä nyt oikein kunnolla minua. Olen niin varma että pelkäät kohdata minut vain sen takia että olet jakanut pillua muille niin kyllä sä tiedät minun reaktiota. Tiedät että olen viimeiseen asti todella kiltti ja huomaavainen kunnes erehdyt nussii muiden kanssa niin silloin ainoastaan suutun sulle


      • Anonyymi

        Niin kerro missä et ole rohkea 🤔🤔🤔 noin rohkeaa ihmistä en rehellisesti sanottuna ole koskaan tavannut kuin sinä olet. Mutta minä annan kaiken muun anteeksi mutta en todellakaan anna anteeksi jos olet pettänyt minua ja jos vielä kulutat turhaan meidän aikaa jossain palstalla ja auta armias jos sun syy tähän kaikkeen on joku helvetin ujous tai joku muu samankaltaisia turhia esteitä


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nii no ärsytä nyt oikein kunnolla minua. Olen niin varma että pelkäät kohdata minut vain sen takia että olet jakanut pillua muille niin kyllä sä tiedät minun reaktiota. Tiedät että olen viimeiseen asti todella kiltti ja huomaavainen kunnes erehdyt nussii muiden kanssa niin silloin ainoastaan suutun sulle

        Älä tekeydy miehekseni. Ei hän mulle noin puhu. Turha yrittää, trolli!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin kerro missä et ole rohkea 🤔🤔🤔 noin rohkeaa ihmistä en rehellisesti sanottuna ole koskaan tavannut kuin sinä olet. Mutta minä annan kaiken muun anteeksi mutta en todellakaan anna anteeksi jos olet pettänyt minua ja jos vielä kulutat turhaan meidän aikaa jossain palstalla ja auta armias jos sun syy tähän kaikkeen on joku helvetin ujous tai joku muu samankaltaisia turhia esteitä

        No en ole pettänyt mutta sä et edes ole mun kumppani, vaan joku helvetin trolli joka yrittää täällä hämmentää!


      • Anonyymi

        Ihana kuulla, ettet halua minusta milloinkaan eroon. En minä sua halveksi ja toivottavasti se tulee vielä paremmin ilmi. Sinähän olet minulle hyvin rakas ihminen, jonka kanssa haluan rakentaa yhteisen tulevaisuuden <3


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      67
      861
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      822
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      535
      756
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      677
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe