Ruotsin poliisi ei mene enää jengi alueille

Kuoliaaksi ammuttu poliisi oli selvääkin selvempi varoitus Ruotsin poliisille, ettei nokkaa ole terveellistä tunkea aivan jokaisten asioihin. "On alueita joihin meitä ei kaivata ja mitäpä poliisi jengien välisissä nahisteluissa tekisikään, sillä meillä on kädet täynnä töitä muissakin tapauksissa", sanoo suur-Tukoholman alueen poliisitarkastaja Håkan Axelson. Axelson lisää myös, että jengeiltä on kuulunut erittäin jyrkkää arvostelua siitä miten ylimielisesti poliisi tunkeutuu heidän alueillensa. "Me emme tahdo aiheuttaa konlifkteja, joten emme puutu enää heidän välienselvittelyihinsä eikä se ole meiltä mitenkään pois".

Hienoa, no problem.
2359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Mitäpä poliisi näille oikeastaan voi?

Äänestä
  • Palautus, rikoksista rangaistus, virkavallanvastustsmisesta tuomioita, järjestyshäiriö nimikkeitä löytyy. Mutta, ovat jo luovuttaneet....

    Äänestä

Juu, eläkööt omissa reservaateissaan.

Äänestä
  • Laki ei Ruotsissakaan ole kaikille sama.

    Äänestä

  • Ei ne siellä pysy, yöt huudattaa kuution kaijuttimua auton takaluukusta hienostoaluedn kaduilla. Siinä on sitten rikkailla ihmettelemistä, ja työssäkäyvillä yöunet minimissä.
    Halusivat niitä sinne, tulivat kulttuureineen päivineen.

    Äänestä

Poliisi tunkeutuu ylimielisesti h e i d ä n alueilleen.

Äänestä
  • No mielipahaa ja lapsuuden traumojahan tuollainen aiheuttaa, jos pyssyleikit mennään lopettamaan ilman kolmikantaa.

    Äänestä

  • Juu, se riittää sekoamiseen.

    Äänestä

  • Ruotsalaisten veronmaksajien on kuitenkin E LÄ T ET TÄ vä heitä A L U E I L L A A N

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ruotsalaisten veronmaksajien on kuitenkin E LÄ T ET TÄ vä heitä A L U E I L L A A N

    Ilmeisesti voidaan puhua tynkä-Ruotsista ja häpeällisesti luovutetuista alueista?

    Äänestä

Länsirintamalta ei siis mitään uutta.

Äänestä

Taktinen täsmäisku 5kt ydinkärjellä voi enää pelastaa tilanteen. Toki viattomatkin hieman kärsivät, mutta loppulukemissa se on pienempi paha.

Äänestä
  • Trump varoitti Ruotsin hallitusta näistä, mutta Ruotsin ja Suomen lehdistö vain naureskeli Trumpille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Trump varoitti Ruotsin hallitusta näistä, mutta Ruotsin ja Suomen lehdistö vain naureskeli Trumpille.

    Juu, kohta täälläkin itkunauretaan😅😂😥😢😭

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, kohta täälläkin itkunauretaan😅😂😥😢😭

    Mus.. anteeksi nuoriso voisi käydä Iltasanomien toimituksessa näyttämässä kaapin paikan. Olisipa sitten juoppohullulla toimittajalla syytä valuttaa kyyneliä oluttuoppiinsa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Trump varoitti Ruotsin hallitusta näistä, mutta Ruotsin ja Suomen lehdistö vain naureskeli Trumpille.

    Onko ylipäätään mitään missä Trump olisi ollut väärässä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko ylipäätään mitään missä Trump olisi ollut väärässä?

    Totta puhuen Trump oli kanta-jenkkien erittäin suuressa suosiossa. Mutta koska maailma liputtaa globalismin ja rajojen kaatamisen puolesta, niin Donaldista piti päästä eroon.

    Äänestä

Jengilähiöiden palautus onnistuu vain niin, että poliisi ilmoittaa alueella asuvia poistumaan erityisille leirintäaluelle.
Seuraavaksi erikoisjoukot menee sinne ja hakee jokaisen alueella olevan elävänä, tai kuolleena.

Äänestä

Eikö Ruotsissa ole armeijaa, joka vois valloittaa alueen takaisin Ruotsille?
Sisällissota tulee lopulta, kuitenkin. Helpompaa se nyt olisi, kun myöhemmin.

Äänestä
  • Kyllä siellä armeja on, vaikka kukaan ei tiedä miksi.

    Äänestä

  • Aamun naurut.

    Mutta aloitus ei ole totta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuoliaaksi ammuttu poliisi oli selvääkin selvempi varoitus Ruotsin poliisille, ettei nokkaa ole terveellistä tunkea aivan jokaisten asioihin. "On alueita joihin meitä ei kaivata ja mitäpä poliisi jengien välisissä nahisteluissa tekisikään, sillä meillä on kädet täynnä töitä muissakin tapauksissa", sanoo suur-Tukoholman alueen poliisitarkastaja Håkan Axelson. Axelson lisää myös, että jengeiltä on kuulunut erittäin jyrkkää arvostelua siitä miten ylimielisesti poliisi tunkeutuu heidän alueillensa. "Me emme tahdo aiheuttaa konlifkteja, joten emme puutu enää heidän välienselvittelyihinsä eikä se ole meiltä mitenkään pois".

Hienoa, no problem.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu