Marinin hallitukselle ei hurraata taloudenhoidosta

Marinin hallituksen jäljiltä kohta jo 30 miljardia lisää velkaa, menokehys good-bye ja työllisyysaste ei parempi kuin Sipilän ihmeen jäljiltä. Ei hurraamista.

Sote-uudistus vie enemmän rahaa kuin oli tarkoitus ja ihmiset laitetaan piteneviin hoitojonoihin. Tuskin olisi SDP äänestänyt jaa, jos olisivat olleet oppositiossa. Sen verran huono uudistus. Ei hurraata.

Pitäisi syntyä bruttokansantuotetta. Saikulla ei synny bruttokansantuotetta. Ihmiset pitää saada hoivaan eikä himmelin jonoihin. Kansakunnan etu on lyhentää hoitojonot puoleen, eikä lisätä niitä. Mitä nopeammin ihmiset tervehtyvät, sitä nopeammin he ovat tuottavassa työssä. Marinin hallituksen sote sotii tätä vastaan. Ideologisista syistä. Ei hurraata.

Työllisyysaste kuvaa hyvinvoinnin tasoa. Se on siis samaa luokkaa kuin Sipilän ihmeen jäljiltä, ei parempi. Työttömyysaste kuvaa sitä, ovatko ihmiset halukkaita tekemään töitä. Eivät ole. Sen takia pitää lennättää työntekijöitä ulkomailta Suomeen. Työtön ei tee mitään hyvää. Ei synny bruttokansantuotetta, vain kustannuksia. Ei hurraata.

Hyvinvoinnin, siis työllisyysasteen pitää nousta nykyisestä 72%:sta 75%:iin ja siitä yli 78%:iin, että menokehys saadaan kuriin. Ellei nouse, niin leikataan, leikataan ja taas leikataan. Ei hurraata.

Marinin hallitus ei ole halukas toteuttamaan tehokkaita työllisyystoimia. Kolmikantatyöryhmät ovat istuneet istumistaan ja vielä lisäajan ja sen lisäajan, mutta ei sieltä jarrumiehiltä mitään tule. Hallituksen pitää itse tehdä päätöksiä, mutta ei ole kanttia. Tehokkaat toimet on tiedossa, mutta hallituksella ei ole kanttia. Ei hurraata.

Vieläkö tätä kurjuutta pitää kaksi vuotta kestää? Ei hurraata.
1107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommunisti punikit eivät koskaan ole osanneet talousasioita.
Kommunismi sosialismiin ei kuulu talousoppi.
Punikit kuvittelevat, että talousoppi on veroja veroja veroja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Marinin hallituksen jäljiltä kohta jo 30 miljardia lisää velkaa, menokehys good-bye ja työllisyysaste ei parempi kuin Sipilän ihmeen jäljiltä. Ei hurraamista.

Sote-uudistus vie enemmän rahaa kuin oli tarkoitus ja ihmiset laitetaan piteneviin hoitojonoihin. Tuskin olisi SDP äänestänyt jaa, jos olisivat olleet oppositiossa. Sen verran huono uudistus. Ei hurraata.

Pitäisi syntyä bruttokansantuotetta. Saikulla ei synny bruttokansantuotetta. Ihmiset pitää saada hoivaan eikä himmelin jonoihin. Kansakunnan etu on lyhentää hoitojonot puoleen, eikä lisätä niitä. Mitä nopeammin ihmiset tervehtyvät, sitä nopeammin he ovat tuottavassa työssä. Marinin hallituksen sote sotii tätä vastaan. Ideologisista syistä. Ei hurraata.

Työllisyysaste kuvaa hyvinvoinnin tasoa. Se on siis samaa luokkaa kuin Sipilän ihmeen jäljiltä, ei parempi. Työttömyysaste kuvaa sitä, ovatko ihmiset halukkaita tekemään töitä. Eivät ole. Sen takia pitää lennättää työntekijöitä ulkomailta Suomeen. Työtön ei tee mitään hyvää. Ei synny bruttokansantuotetta, vain kustannuksia. Ei hurraata.

Hyvinvoinnin, siis työllisyysasteen pitää nousta nykyisestä 72%:sta 75%:iin ja siitä yli 78%:iin, että menokehys saadaan kuriin. Ellei nouse, niin leikataan, leikataan ja taas leikataan. Ei hurraata.

Marinin hallitus ei ole halukas toteuttamaan tehokkaita työllisyystoimia. Kolmikantatyöryhmät ovat istuneet istumistaan ja vielä lisäajan ja sen lisäajan, mutta ei sieltä jarrumiehiltä mitään tule. Hallituksen pitää itse tehdä päätöksiä, mutta ei ole kanttia. Tehokkaat toimet on tiedossa, mutta hallituksella ei ole kanttia. Ei hurraata.

Vieläkö tätä kurjuutta pitää kaksi vuotta kestää? Ei hurraata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu