Kivitipun altaiden laajentaminen ensiksi

Lappajärvellä jos viisaita ja kaukonäköisiä oltais, niin seuraava rakennusprojekti heti alkuun pitää olla Kivitipun altaiden laajentaminen niin , että sinne voi tulla tuettuja lomia, myös lapsille liukumäkiä altaille. Silloin tulee työpaikkoja, rahaa ja uusia asukkaita. Jos lasketaan kuviteltuin kiinalaisturistien varaan, niin ei siitä mitää tule. Silloin on pian koko toiminta loppu, ei niin saa käydä. Nykälän niemen alue on liian komia paikka näivettymään.
331307
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

kyllä kunta on velvollinen maksamaan kustannukset.

Äänestä
  • Kerro nyt hyvä ihminen, mitkä kustannukset? Kivitipun omistaa osakeyhtiö, jonka tietysti kuuluu vastata siitä, että hotelli on iskussa. Jokaisen tulee kyllä nyt ymmärtää se, että näinä aikoina matkailuinvestointeihin ei ole varaa, ei Kivitipussa eikä muuallakaan. Sinänsä allasremonttti on välttämätön.

    Äänestä

Liikuntahallia ennen pitää tehdä Kivitippuun allasosaston laajennus, jolloin tuettua kuntoutustoimintaa voidaan alkaa jälleen harjoittamaan. Myös sähköautojen pikalatauspisteet saatava ennen, kunnantoimiston pihaan ja Kivitippuun.

Äänestä
  • Valitettavasti liikuntahallin rakentaminen on jo aloitettu. Kivitipun altaiden laajentaminen olisi ollut tärkeämpää kuntatalouden ja kunnan tulevaisuuden kannalta. Kunnan tulevaisuus on paljolti sidoksissa Kivitippuun.

    Äänestä

Kivitipun tulisi keskittyä veteraanien kuntouttamiseen, sitä varten rakennus rakennettiin.

Äänestä
  • Nyt on saatavilla esimerkiksi tuettuja KELA-kuntoutuksia, mutta altaat pitää olla isommat, jos niitä meinaa saada. Asiakkaita riittä ihan hyvin kolmelle kesälomakuukaudelle, mutta ne muut 9 kuukautta tarvitsisivat tuettuja lomia ja tuettua kuntoutustoimintaa.

    Äänestä

  • Veteraanien varaan tänä päivänä on turha toimintaa turvata. Heitä on enää kourallinen jäljellä ja suurin osa ei pysty omatoimiseen toimintaan hotellissa, vaan tarviivat raskaan kuntoutuksen paikkoja joissa on runsaasti hoitohenkilökuntaa lääkäreistä lähtien.

    Äänestä

Mitä järkee väsää sisään altaita, kun vieressä on iso allas, lappajärvi?

Äänestä
  • neuvojia kyllä riittää, kunhan itse ei tarvitse tehdä mitään.

    Äänestä

  • kunnolliset laiturit siihen rantaan, niin kyllä olisi uijia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kunnolliset laiturit siihen rantaan, niin kyllä olisi uijia

    Eikö siinä ole hyvä hiekkapohja?

    Äänestä

Nyt altaiden laajennus on aloitettu.

Äänestä
  • ovat laskettu jo tyhjäksi.

    Äänestä

Lappajärvellä ei ole koskaan osattu hyödyntää järveä Oikealla tavalla. Muutenkin mieliala Lappajärvellä on negatiivinen kaikkea kohtaan. Yhdellä kaupalla mennään ja on katellen kuinka kauan lukio enää Lappajärvellä on.

Äänestä

Kylpylä 70 luvulta

Äänestä

Se juna meni jo. Ennemminkin seinäkiipeilyä, keilausta jne. Tuskin on niin kallista kuin kylpylän rakentaminen.

Äänestä
  • Keilaus olisi sopiva monen ikäiselle. Kivitipun lähellä on fresbeegolf koreja, mutta paikka on huono. Eikö löytyisi parempaa paikkaa, nyt jäävät käyttämättä. Sekin monen ikäisille sopiva laji.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Keilaus olisi sopiva monen ikäiselle. Kivitipun lähellä on fresbeegolf koreja, mutta paikka on huono. Eikö löytyisi parempaa paikkaa, nyt jäävät käyttämättä. Sekin monen ikäisille sopiva laji.

    Ulkopunttisali on tosi tyhmässä paikassa. Ja miksi kunnan rahoittamat puntit ovat Kivitipun pihassa eikä urheilukentän kupeessa? Siellä ne olisivat paremmin kuntalaisten käytössä. Nyt pitää mennä Kivitippuun asti. Iltaisin ei huvita edes mennä, kun Rantakirppu on vieressä. Kenenhän fiksu päätös tämäkin oli?

    lahjoittajan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    lahjoittajan.

    Eikö lahjoittaja ollut jo kuollut? Oliko siis iäkäs henkilö laittanut testamentiin ehdon, että puntit Kivitipun pihaan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    lahjoittajan.

    Itse ainakin olen sen verran ujo ettei tule mieleen tien viereen mennä jumppaamaan punttisaliin. Voisiko saada,vaikka kolmelle reunalle näkösuojaa/aitaa. Maisema vaan järven suuntaan auki.

    No sepä.

    Äänestä

Kivitipun pitäisi se ulkoliikuntasali siirtää toiseen paikkaan! Se rakennettiin aivan väärään paikkaan siihen keskelle kaikkea. Todella häiritsevää siinä treenata kun joka puolelta kyylätään.

Äänestä

Kokki pitäs vaihtaa äkäsesti tippuun,pahalta tuntuu tämmöstä kirjottaa,mutta kylymä totuus on tämä nykynen tipun kokki on täysin ammattitaidoton,äkkiä kierrätykseen tuommonen kokki!!!!!!!

Äänestä
  • Koska kokki on vaihtunut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koska kokki on vaihtunut?

    kyllä kokki on hyvä ja ammattitaitoinen, mutta ruoka-ainesten hankinta on epäonnistunut.

    Äänestä

  • minäkäyn maneesissa Heksalla syömässä, siellä on aina ollut hyvä ja edullinen ruoka.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    minäkäyn maneesissa Heksalla syömässä, siellä on aina ollut hyvä ja edullinen ruoka.

    kolfaajat pitävät tippua pystyssä, heitä suuri joukko lounastaa päivittäin tipun maankuulussa lounaspöydässä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kolfaajat pitävät tippua pystyssä, heitä suuri joukko lounastaa päivittäin tipun maankuulussa lounaspöydässä.

    todella maankuulun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kolfaajat pitävät tippua pystyssä, heitä suuri joukko lounastaa päivittäin tipun maankuulussa lounaspöydässä.

    Eihän siellä ole lounaspöytää.
    Ruuat tuodaan pöytään. Eikä paikassa ole edes alakartelistaa. Ei saa kunnon pihviä.
    Kyllä kokki vaihtoon ja samalla johtaja myös.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eihän siellä ole lounaspöytää.
    Ruuat tuodaan pöytään. Eikä paikassa ole edes alakartelistaa. Ei saa kunnon pihviä.
    Kyllä kokki vaihtoon ja samalla johtaja myös.

    olen samaa mieltä, jos yrityksellä on tarkoitus menestyä, saneeraus on lähdettävä johtoportaasta sillä kyvyttömällä ja heikkolahjaisella johtajalla ei ole edellityksiä yrityksen menestyksekkääseen johtamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    olen samaa mieltä, jos yrityksellä on tarkoitus menestyä, saneeraus on lähdettävä johtoportaasta sillä kyvyttömällä ja heikkolahjaisella johtajalla ei ole edellityksiä yrityksen menestyksekkääseen johtamiseen.

    kivitipussa alkoi kalseat ajat, osakkeenomistajat joutuvat ratkaisemaan jatkaako entinen johtaja, vai haetaanko yritykseen ammatti henkilö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kivitipussa alkoi kalseat ajat, osakkeenomistajat joutuvat ratkaisemaan jatkaako entinen johtaja, vai haetaanko yritykseen ammatti henkilö.

    ammatti henkilö hakusassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Lappajärvellä jos viisaita ja kaukonäköisiä oltais, niin seuraava rakennusprojekti heti alkuun pitää olla Kivitipun altaiden laajentaminen niin , että sinne voi tulla tuettuja lomia, myös lapsille liukumäkiä altaille. Silloin tulee työpaikkoja, rahaa ja uusia asukkaita. Jos lasketaan kuviteltuin kiinalaisturistien varaan, niin ei siitä mitää tule. Silloin on pian koko toiminta loppu, ei niin saa käydä. Nykälän niemen alue on liian komia paikka näivettymään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu