Sitä mitä monet tekee vaikka parisuhteessa ovatkin ja seksielämä kunnossa, lähtökohdat tietty vaikuttaa koska tiedän että on perheitä joissa pidetään jotenkin sairaana jos tyydyttää itsensä. Minä kohtasin tän omituisuuden muijakaverini kohdalla kun saman katon alla jo elettiin normi arkea, muija tais olla 20-21v minä siinä 24v. Jäin ns. kiinni kun olin kädellä, kun muija tajus mitä tein otti herneen aika syvälle nenään. Kysyi heti eikö meidän seksi kelpaa mulle, rakastellaanko liian vähän vai miksi teen sitä. Selitin kyllä mutta eihän se muijan mieltä kääntänyt, piti mun itsetyydytystä jotenkin outona jopa iljettävänä. No, kuinkas kävi kun muijalla alkoi lapsen syntymän jälkeen jossakin vaiheessa olla ongelmia orgasmien saannissa, meni ja osti pari dildoa, ei olutkaan enää outoa kun muija itse mun nähteni tyydytti itseään joko ennen yhdyntää tai yhdynnän lopussa. Muijan perusteluna oli, sä näät mut kun tyydytän itseeni ja teen sen seksin aikana, en yksin piilossa kuten sä. Nyt sitten kun eletty jo vuosikymmeniä muija tietää mun tumputtavan, toivoo kuiteskin että siivoan jälkeni ja mulla riittää vielä paukkuja rakasteluun vaikka oliskin jo tehnyt itse tyhjennyksen.
Itsetyydytys
Anonyymi
9872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Luonnollista rytmieroa. Eikä se ole mikään ongelma.
77v / 73v yli 50 vuotta naimisissa olevan pariskunnan ero aktiivisuudessa ei ole edes mitenkään uusi asia.
Luonto on nahistanut vaimon parin viikottaisen "seurustelukerran" tasoon.
Tuon lisäksi seurustelen viikoittain muutaman kerran nyrkkikyllikin kanssa.
Vedänkö runkit vai pyllyilläänkö on normaali kysymys. Vaimo päättää ja on tottunut siihen, ettei tuohon kysymykseen sisälly tippaakaan painostusta.
Taas tämä sama veikkonen täällä selittelee kuviteltua avioliittoaan ja kumpikin on niin hyvässä kunnossa ja kaikki menee niin hyvin jne.jne. Miten tuo ukko jaksaa täällä päivästä toiseen jauhaa samaa stooria!
miten sä jaksat tollaseen asiaan puuttuu ja valittaa ? Antaa ukon kertoo stooria....
Mielestäni kokemusteni ja tilanteemme kuvaus liittyy aiheeseen.
Ympäripyöreän, mitään sanomattoman lässyn lässyn asemesta minusta on paikallaan pitäytyä todellisuudessa.
Tähän rajattuun aiheeseen liittyvä kokemusmaailmani on suppea.
Tämä korona-aika on siinä mielessä poikkeuksellista, että tätä ennen olimme vuosittain noin 4 kuukautta muualla enkä silloin käyttänyt aikaani näiden palstojen selailuun ja herkkähipiäisten kanssaihmisten ärsyttämiseen.
Lähimuistin heikkenemistä lukuun ottamatta olen todellakin hyvässä kunnossa millä muilla tahansa mittareilla mitattuna.
Vaimoni on todella heikompi astia mutta ystävällinen hyväntahtoisuuteen saakka.
No stooreja sillä kyllä totisesti riittää ihan joka lähtöön ja satamaan…
Stooreja ja tarinoita riittää kuten elämänkohtaloitakin.
Mä en tarvitse edes kuvitella että täytyisi tehdä mitään tollasta kun minä saan seksiä ihan silloin kun haluan. Tänään ajattelin että voisin kysyä naapurin jätkää että voisinko saada vähän rajumpaa seksiä 😂🤣😘
Iteäsikö mies meinasit kysäistä kyydeille?
Oma käsi tai naisen dildo ei valita et kestää liian kauan tai mikä asento on OK, kaikki käy.