Milleniaalien koronavastuu = 0

Anonyymi

Milleniaalit kirkuvat suu vaahdossa boomereiksi nimittelemiltään vanhemmilta sukupolvilta ns. ilmastotekoja.
Järjestävät "miekkareita" pitkin katuja haitaten monin tavoin tavallisten kansalaisten elämää. Ulisevat vaatimuksia ilmastohätätilan julistamiseksi Suomeen.

Liian moni tämän itsekeskeisyyssukupolven edustaja ei kuitenkaan itse välitä muista ihmisistä tuon taivaallista, monien käyttäytyminen on ala-arvoista, avoimen röyhkeää, jopa agressiivista. Vanhemmille tuntemattomille huudellaan rivouksia, eikä kunnioiteta ketään.

Mikä nykyisessä pandemiatilanteessa oleellisinta, kasvomaskia heistä ei todella moni käytä - koska koronahan aiheuttaa nuorilla harvoin vakavaa tautimuotoa.
Mitäpä siitä, että virus voi tällä välinpitämättömyydellä saada mahdollisuuden muuntautua nykyistä paljon vaarallisemmaksi. Eikä nykyinen rokotesuoja kenties sitten enää auttaisikaan. Kenties virus sitten voisikin lisäksi aiheuttaa vakavan tautimuodon myös nuorille.
Mutta mitäpä siitä mitä vanhemmat "boomerit" sanovat.

KaikkiMulleHetiTänneNyt-sukupolvi saa ainakin minun puolestani kitistä ilmastoulinoitaan ihan omaksi ilokseen, kunnes itse opettelevat ottamaan muutkin huomioon. Ja käytöstavat.

6

57

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Seurattuani jalkapalliturisitien ja festariyleisön kohellusta, olen tullut siihen johtopäätökseen, että Suomessa nuorisossa leviää koronan Z-variantti. Z-variantille on tunnusomaista laahaava kävelytyyli sekä päätön ja aivoton käytös. Lisäksi he hokevat vain yhtä sanaa "Brains, brains...".

    • Anonyymi

      En ole enää nuori, ollut vuosikausiin.
      Sen verran otan kantaa kuitenkin, että nuorissakin on ihan hyviä ihmisiä.

      Ei ole ihme, jos käyttäytyvät huonosti, jos/kun saavat tuollaista palautetta mitä tuossa aiemminkin luki.
      Jos jatkuvasti haukutaan, arvostellaan, vähätellään, niin itse kullakin tulee paha mieli, ehkä paha olokin.

      Yleistäminen tuntuu myös olevan tajuttoman yleistä. Joka ikäluokissa on hyvin ja huonommin käyttäytyviä, ei ole tarvetta yleistää, että kaikki muka olisivat.

      Vanhemmat ihmiset ovat usein vaatimassa nuorilta jonkinlaista kunnioitusta, mutta kyllä sen täytyy toimia toisinkin päin.
      Itselläni on nuorista paljonkin hyviä kokemuksia. Vaikuttavat olevan avoimia ja avuliaita, esim. liikuntarajoitteisia kohtaan.

      Joskus tuntuu, että nuorten haukkuminen johtuu sitä, etteivät ihmiset hyväksy omaa ikääntymistään. Eihän se ole nuorten vika, että osa meistä on vanhempia.

      Ilmastotekoihin en aio puuttua, toki ihmettelen, että ihmiset eri ikäluokista vaahtoavat ilmastoteoista, ja on kuitenkin ristiriitaista, että sitten on kaikki tietokoneet, älypuhelimet ym. Ne ja niiden tekeminenkin vaikuttavat ilmastoon aina jollain tavalla.

      No joo, kukin tyylillään. Itse en jaksa ottaa stressiä siitä, mitä muut tekevät tai eivät tee.

      • Anonyymi

        Hienoa, jos pystyt olemaan välittämättä muiden tekemisistä. Varsinkin silloin, jos nämä muut puuttuvat omaan elämääsi, syystä tai toisesta :)

        Mutta ihan hyviä ja aiheellisia huomioita mm. yleistämisestä.
        Tietenkään kaikki nuoret eivät käyttäydy asiattomasti tai vastuuttomasti.
        Eivätkä kaikki nuoristakaan toimi ilmaston kannalta kestävästi.

        Myöskään kaikki vanhempien sukupolvien edustajat eivät käyttäydy asiallisesti, mutta ei heistäkään toisaalta jokainen toimi ilmaston kannalta vähääkään moitittavasti.

        Päinvastoin, hyvinkin moni vanhempi ihminen elää varsin ekologista elämää.
        Osittain toki siksi, että pienet tulot eivät mahdollista epäekologista kuluttavaa elämäntapaa, mutta yhtä kaikki kuluttamalla vähemmän, vältellen matkustelua varsinkin ulkomaille ja asuen vaatimattomasti moni pieneläkeläinen tekee jokapäiväisestä elämästään ilmastoteon.

        Sitä arvostettakoon - nuoret ja vanhat - ja siihen kannustettakoon.
        Muttei pakotettako, valistuksen voimalla pystytään valtaosaan vaikuttamaan.
        Hulluimpiin ei millään, mutta se ei ole syy pakottaa suurta järkevien enemmistöä mihinkään.


    • Anonyymi

      Niin kauan kuin virus pääsee seuraavaan uhriin, niin tautia on. Sillä ei ole väliä sairastuuko uhri vai ei tai minkä ikäisistä on kyse. Aina kun virus pääsee pomppaamaan seuraavaan niin tauti leviä. Näin yksinkertaista se on. Kun ihmiset reissaavat sinne tänne ja ovat toistensa kanssa tekemisissä, niin virus välittyy.

      • Anonyymi

        Kyllä nimenomaan, ja erityisesti suojaamattomissa kontakteissahan tauti leviää, eli nyt edes ne kasvomaskit käyttöön, kiitos. Ilman kasvomaskejahan delta-muunnos tarttuu erittäin helposti.

        Nuorten aikuisten ikäluokka eli 20-30 vuotiaat levittää nyt välinpitämättömällä käytöksellään tautia, tällä hetkellä korona leviää baila-baila-jengeissä kulovalkean tavoin, koko pandemian ajan tartuntamääräennätykset tullaan rikkomaan tänään alkaneen elokuun alkupäivinä.

        Mutta ymmärrettävästi kännätessähän ei voi kasvomaskia käyttää ja kun vaihtoehdot ovat 1: käyttää kasvomaskia ja olla kännäämättä, tai 2: kännätä ja olla käyttämättä kasvomaskia, niin ei ole suomalaisessa alkoholikulttuurissa epäselvää kumman valtaosa bailabailasta valitsee...


    • Anonyymi

      Minä voin kertoa 100 vuoden elämänkokemuksellani että: aika ei paranna haavoja vaan pahntaa ne ja lisää traumat.

      Aika pahentaa haavat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      284
      4755
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3056
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      971
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe