Nyt, ärsyttää vain jo heti alussa toimittaja Neulaniemen oma asenne ja mielipide mitä hän voimakkaasti tuo esille. Haukkuu mm. rakennusmiehet jotka eivät pitäneet maskia joita hän näki.
Ohjelmassahan kuuluisi olla puolin toisin mielipiteitä mutta ainakin tähän asti vain rokotemyönteiset ovat olleet äänessä. Miksi järjestää tällaisia ohjelmia jos mielipide on se yleinen ja sama ja se pitää tuottaa ihmisten kuuluville. Muuta ei sallita, muuta kuin arvostellen haastattelematta kyseisiä koronakriitikoita ollenkaan. Pastori Heimo Embuska moittii urakalla kaikki toisinajattelijat.
Ohjelmassahan kuuluisi olla puolin toisin mielipiteitä mutta ainakin tähän asti vain rokotemyönteiset ovat olleet äänessä. Miksi järjestää tällaisia ohjelmia jos mielipide on se yleinen ja sama ja se pitää tuottaa ihmisten kuuluville. Muuta ei sallita, muuta kuin arvostellen haastattelematta kyseisiä koronakriitikoita ollenkaan. Pastori Heimo Embuska moittii urakalla kaikki toisinajattelijat.
Vastaukset 25
Vanhimmat
No ei ole lahkolaisellakaan helppoa kun omatkaan eivät niele typeriä salaliittoteorioitanne.
Mikä ihmeen lahkolainen? Tuo kanava lienee eniten luterilainen kanava. Toisaalta luterilainen kirkko on katolisesta porttokirkosta eronnut lahko.
Radio dei on Raamatusta luopuneen kansankirkon ääni nykyään. Koronarokotemyönteiset olivat äänessä, ei muut ainakaan tähän mennessä. Yksipuolinen toisinajattelijoiden haukkumaohjelma oli, kaksi rokotemyönteistä pastoria haastattelussa, ei muita. Toimittaja oli kyllä aivan liian vaahtoava rokotemyönteisyydestään.
Aiheestahan ei oikeastaan keskustella missään, koska kaikki jotka eivät pidä tätä hysteriaa järkevänä, vaiennetaan.
Kyseessä on kuitenkin tilastojen mukaan räkätauti jota hoidetaan kuin ruttoa.
Mitkään toimet ei hyödytä yhtään mitään, kolmen viikon rajoitukset, tilanne sama, kuukausien rajoitukset, tilanne sama. käytetään maskia, lotrataan käsidesiä, ei mitään vaikutusta.
Aloitetaan rokotukset, ei mitään vaikutusta, tilanne palautuu toisen rokotuksen jälkeen, ei mitään vaikutusta.
Rokote suojaa ottajja, ei suojaa.
Rokote estää levittämästä koronaa, ei estä.
Rokote estää tartunnan, ei estä.
Vaaditaan rokotepassia, Miksi? Se varmasti saadaan, mitään hyötyä siitä ei ole ja jos sen aikoo pitää voimassa joutuu piikittämään itseään muutaman kuukauden välein ja rajoitukset jatkuvat.
Tästä räkätaudista on tullut ylen, iltapaskojen, Salmisen, Nohynekin ja Järvelän bisnes. Missä oikeat asiantuntijat, joita Suomestakin löytyy?
Minulla oli vuosia sitten Radio Dein kanava autossa pikavalintanapin takana. Piruuttaan kuuntelin ja naureskelin noiden hihhuleiden joka päivä samoina toistuville höpötyksille. Jeesus oli ihan joka paikassa.
Nyt olen jo kauan sitten ohjelmoinut tuon napin alle muita kanavia. Uskovaisvitsikanava ei enää jaksa kiinnostaa.
Elämmekö diktatuurissa jossa ei saa olla kuin ateistinen näkemys?
Olisiko se kuitenkin hyvä asia, että kehotetaan ihmisiä ottamaan rokote. Niin voitetaan korona-tauti.
Ainakaan Islanti, Britannia ja Israel eivät ole voittaneet. Samat rokotetut ihmiset saavat koronataudin aina vaan uudestaan ja uudestaan.
Juuri näin, kohta on muitakin maita liitymässä tuohon joukkoon, mitkään toimet eivät ole auttaneet. Nyt rokotetaan kovasti porukkaa täälläkin mutta katsokaapa mitä syksy tuo tullessaan, korona alkaa vaan taas jylläämään myös rokotettujen parissa. Ja taas lisää piikkiä. Näin muualla.
Mutta eivät kuole. Esittikö uskovaiset kanavallaan jonkun vaihtoehdon rokotukselle? Rukoilua ei katsota vaihtoehdoksi.
Hyvä että tiede on olemassa ja kehittää asioita. Ei tartte olla poppamiesten uhrina.
Uskotko tuohon😅
Kuolintilastoista näkee, ei oo ollu nousua verrattuna ennen koronaa aikaan. Jotkuthan kuolee aina, luonnon laki.
Ei kai se nyt kuolintilastoissa korona näy kun vasta 100 000 on saanut taudin 😁. Sitten näkyy kun viisi ja puoli miljoonaa on saanut taudin.
Niinhän se elitisti-satanisti ja radio rockin juontaja (propagandisti) Jone Nikulakin höyrysi rokotuksista:
https://mvlehti.net/2021/07/13/toivon-etta-tauti-olisi-tappavampi-radiojuontaja-jone-nikula-kiihkoili-lahetyksessa-looppien-rokoteagendaa-video/
Boikotoikaa!
Tätä miestä Dei halveksi pastori Heimo Empuskan suulla. Kunnelkaa mitä tällä Nigerialaisella pastorilla on meille kerrottavaa. Todisteiden ja dokumenttien kera. Entistä enempi olen vakuuttuneempi tästä petoksesta mistä tämä pastori kertoo. Ihmekös se on että häntä vihataan ja haukutaan.
https://tokentube.net/v/1438017596/He-tulevat-sanomaan---Kuolet-rokotteeseen--jos-et-ota-seuraavaa-rokotetta----Rapsodia-fi--tulkkaus
Miksi ns. uskovaiset, erityisesti herätyskristilliset, uskovat salaliittoteorioihin?
Onko kyse jostakin tyhmimmän väestönosan sakkautumisesta tiettyihin ryhmiin?
Maailmalla ja suomessa marssivat sadat tuhannet eivät ole kaikki mitään kristittyjä. Eihän Ossi Tiihonenkaan ole tietääkseni millään tavalla uskonnollinen, eikä Yazkalove ja monet muut.
Nyt jenkeissä on virallisestikkin väläytelty pcr testistä sen puuttesta erottaa korona ja normi flunssa.
Sattuipa taas sopivasti tämä havainto kun rokotekattavuus nousee ja nyt lörönä tartunnan saanneista suurin osa alkaa jo olemaan rokotetuilla.
Alkaa uudella testillä joka osaa erotella ne löytymään normiflunssaa taas niinkuin muinakin edellisinä vuosina ja lörönä vahenemään.
Ja kun taikaiskusta media sen jälkeen alkaa paasamaan kuinka rokote on vähentänyt lörönää ja kuinka kaikkien kannattaa ehdottomasti ottaa se.
Nyt ne on vähän kusessa ja hipi hiljaa kun uusien tietojen mukaan maissa missä rokotekattavuus on suuri ja tartuntoja on paljon rokotetuissa.
Näähän kusettaa ihmisiä kuin pikku lapsia ihan 6-0
Terveystaloustieteen tohtori, terveydenhoitaja Kirsi Kautiainen on työskennellyt aiemmin THL:ssä asiantuntijana. Hän kertoo allaolevassa linkissä videolla koronapiikkien haitoista ja niistä tehdyistä tutkimuksista. Videon esittelytekstissä on lueteltu viralliset lähteet, joista asiat voi halutessaan itse tarkistaa.
https://www.youtube.com/watch?v=yYG2Jcc98mQ
"Paljon on miksi-kysymyksiä k-piikkeihin liittyen, ja saammeko niihin todellisia vastauksia? Kaikkea tätä pohdin tällä videolla ja virallisiin dokumentteihin pohjautuen esitän tietoa, miten asiat todellisuudessa ovat. Tätä tietoa ei sinulle Ylen ja Maikkarin uutisissa kerrota. "
Kaikkea sitä sitten pitää kuunnella jos se ei muuta kuin ärsytä.
Tää Kautiainen on kristallipuoluetta lähellä oleva hörhö ei jatkoon
Radio patmokselta olen kuullut taas vain hyvin rokote ja korona kriittistä keskustelua. Sillä kanavalla pitävät koronapassia pedonmerkkinä ja rokotetta naiset steriloivana myrkkynä.
Kannattaa kuunnella. Eilen puhuivat siitä miten it-nörtti Bill Gates on nyt yhtäkkiä rokote asiantuntija vaikkei hänellä ole mitään alaan liittyvää koulutusta.
> Tätä miestä Dei halveksi pastori Heimo Empuskan suulla.
Minä en pysty katsomaan enkä varsinkaan uskomaan mitään mustien nee-keripappien lätisemiä taikauskoisia hölötyjsiä.
Valkoisen miehen suusta tuokin kuulostaisi ihan erilaiselta uskottavuudeltansa.
Rasiti!
Puolin ja toisin mielipiteitä? Pitäisikö jossain tiedeohjelmassakin ottaa vakavasti jotain pannukakkumaan edustajia puhumaan?
Tai en usko painovoimaan?
Tässä asiassa ei ole vastakkain kaksi tasavahvaa näkemystä. Salaliittohörhöjen näkemykset eivät perustu tosiasioihin. Se on vain asioiden vääntelyä ja vääristelyä.