Kauppa-autot maaseudulla muistoissamme

Tässä eka linkki asiaan. https://areena.yle.fi/1-50688644
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Olen syntynyt 50-luvun lopulla Etelä-Pohjanmaalla pienessä kunnassa ja muistan että sivukylällä jossa asuimme kävi traktorin vetämä kauppa-auto 60-luvub alussa ja sen tulo kylälle viikottain oli tapus eli kauppa-autolle kokoontuivat ostamaan ruokatarvikkeita aikuiset mutta me kersat myös uteliaisuuttamme vanhempiemme mukana.

Äänestä
  • Se kauppa-autoilu oli myös Etelä-Pohjanmaalla yksi naula kyläkauppojen arkkuun, kun auto vei asiakkaita pois kaupoista,

    Äänestä

Aloituksessa mainittu linkki kannattaa katsoa koska hyvää suomalaista näyttelijätyötä alusta loppuun. Suosittelen.

Äänestä

Meillä sanottiin myymälä autoiksi. parhaimmillaan tuosta 50m päästä hiekkatiellä kulki kolmen eri liikkeen myymälä-autot. Maitolaiturilla istuen niitä odotettiin kolikot peltisessä sooda purkissa lapsena. vanhempana odotettiin jo kaljaakin. Täältä korvesta on 12km lähimpään kirkonkylän kauppaan ja myyskät poistuneet jo aikoja sitten. Omalla autolla pitää kaupassa käydä.

Äänestä
  • Mistä paikkakunnasta Suomessa on kyse? Oli teillä valinnanvaraa jos kolmen liikkeen autoa kulki ohitsenne eli saitte valita jo silloin mistä ostatte elintarvikkeenne,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mistä paikkakunnasta Suomessa on kyse? Oli teillä valinnanvaraa jos kolmen liikkeen autoa kulki ohitsenne eli saitte valita jo silloin mistä ostatte elintarvikkeenne,

    Täältä järvisuomesta Pohjois-Savosta. Joo kulki Osuuskaupan, K-kaupan ja E-liikkeen autot 2kert viikossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Täältä järvisuomesta Pohjois-Savosta. Joo kulki Osuuskaupan, K-kaupan ja E-liikkeen autot 2kert viikossa.

    Hienoa että teillä oli aikoinaan valinnavaraa mistä ostatte elintarvikkeenne. Hieno uutinen ainakin mulle joka olen 50-luvun lapsi ja kokenut itsekin kauppa-autoajan Suomessa.

    Äänestä

Nostalgiaa.

Äänestä
  • Voi V..... Pitikin avata linkki ja sitten olikin jo pakko katsoa alusta loppuun asti. Osuva kuvaus naisista, pätee edelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi V..... Pitikin avata linkki ja sitten olikin jo pakko katsoa alusta loppuun asti. Osuva kuvaus naisista, pätee edelleen.

    Mieshnkilö oli myös hapenes mitä tulee lihanhimoihin kuinkas ollakaan kun tilaisuus oli tarjolla ja rikollistausta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mieshnkilö oli myös hapenes mitä tulee lihanhimoihin kuinkas ollakaan kun tilaisuus oli tarjolla ja rikollistausta.

    "hapenes"??

    Äänestä

Esimerkiksi Suomen ensimmäisen osuuskaupan ohella Ilmajoen Nopankylässä oli vielä 2 yksityiskauppaa 60/70-lukujen taitteessa - ja kauppa-auto.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tässä eka linkki asiaan. https://areena.yle.fi/1-50688644

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu