Hurmuri Stalinilla upeimmat viikset. Leninin karismasta säkenöivä äly teki naiset heikoiksi.
Miksi Neuvostoliitolla oli komeimmat johtajat?
Anonyymi
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Kauneus on tietenkin katsojan silmässä!
Kaikki neukkujohtajat olivat järestään pienen ja mitättömän näköisiä!
Tshernenko?
Juuri niin.Stalin oli henkilökohtaisesti vaatimaton,mikä näkyi esimerkiksi hänen pukeutumisestaan.Hänellä oli koristelematon sotilasmallinen pusero,suorat housut ja nahkasaappaat.Hän ei kahminut itselleen ylellisyyttä ja rikkauksia,mikä teki suuren vaikutuksen hänet tavanneisiin valtiomiehiin.Esimerkiksi Roosevelt oli aivan äimistynyt tavattuaan Stalini,joka esiintyi ilman minkäänlaista itsekorostusta, mutta osoitti hallitsevansa kulloinkin kyseessä olevan asian oleelliset faktat ja kykenevän käsittelemään niitä täydellisen loogisesti ja kaukonäköisesti.
Myös Churchill,joka oli Neuvostovaltion verivihollinen Lokakuun vallankumouksesta lähtien,muutti asennettaan suuresti tavattuaan Stalinin useana päivänä kahdenkeskisissä neuvotteluissa.Hän oli erittäin tyytyväinen ja arveli saavuttaneensa yhteisymmärryksen Stalinin kanssa.
Samaa korkeaa laatua olivat myös muut johtavat bolsevikit kuten Zdanov,Molotov etc.
Stalinit ja leninit olivat aikansa kenervia ja hakkaraisia.
Hakkaraisella ja Kanervalla on tosin vielä supervalta perustamatta ja maailmansota voittamatta.
Supervalta romahti 1991 ja voitosta on kulahtanut jo 76 vuotta?
Kun ei ole muuta kuin takaiskuja kannattaa muistella voiton päivää? Voisko sitä alkaa juhlia kuukausittain?
Jaaha, trollaaja palaa neukkujohtajien ihailussaan yhä kauemmaksi historiassa.
Mutta johtajat ovat siellä aina komeita. Tiedät sen itsekin.
” Mutta johtajat ovat siellä aina komeita. ”
Paidaton pänikkäkö? Älä nyt viitsi! Tyhmä kuin Breznev!
Komea kuin Nikita ja älykäs kuin Tsernenko?
Huono herraonni vaivasi…
Jokaisella on mieltymyksensä mistä kiihottuu...
Mutta kyllä, diktaattoriksi nouseminen vaatii myös karismaa, että saa muodostettua tukholman syndrooman suurille väkijoukoille.
Pelkkä pelko ja terrori ei riitä alkuun pääsemiseen.
Lyhyitä läskisiä pätyköitä laidastaan.
Toista oli pitkä ja hoikka 191 cm G. Mannerheim.
Myös Zdanov oli komea upseeri, joka käänsi suomalaisten kaduntallaajien päät saavuttuaan johtamaan Suomen takaisin rauhan kaudelle ja ystävyyden tielle Neuvostoliiton kanssa. Upeassa univormussaan, lukuisat ansiomerkit rinnassaan Helsingin katuja astellut kenraalieversti, Liittoutuneiden Valvontakomission puheenjohtaja Zdanov oli symboli Suomen loistavalle ja vauraalle tulevaisuudelle, idänkaupalle ja kiinteälle yhteistyölle Suuren itäisen naapurimme kanssa!
”Myös Zdanov oli komea upseeri, joka käänsi suomalaisten kaduntallaajien päät saavuttuaan johtamaan Suomen takaisin rauhan kaudelle ja ystävyyden tielle Neuvostoliiton kanssa. ”
Zdanov oli lyhyt ja ihraniskainen rasvainen pikku pänikkä, joka herätti lähinnä sääliä, kun häntä ulkoilutettiin neukkutapaan narun päässä ruttopuistossa!
”Upeassa univormussaan, lukuisat ansiomerkit rinnassaan Helsingin katuja astellut kenraalieversti, Liittoutuneiden Valvontakomission puheenjohtaja Zdanov oli symboli Suomen loistavalle ja vauraalle tulevaisuudelle, idänkaupalle ja kiinteälle yhteistyölle Suuren itäisen naapurimme kanssa!”
Ei edes uniformu pelastanut kun yleisesti tiedettiin. Ettei äijä ollut saanut päivääkään sotilaskoulutusta ja arvo oli suotu poliittisin perustein! Hän ei olisi osannut johtaa edes jv-ryhmää! Leningradin piirityksessä hän kunnostautui mässäilemällä herkkuruuilla tarkoin vartioidussa huvilassa samalla kun sadat tuhannet kansalaiset ulkona menettivät n
Lästä henkensä!
Neukkujohtajoen kauhugalleriasta hän lienee ollut kaikkein inhotuin ja kpitui monen kunnon ihmisen ennen aikaiseksi kuolemaksi!
Zdanov oli käynyt jo tsaarin aikana vänrikkikoulun, joten ihan oikea sotilaskoulutus häneltä kyllä löytyi. Ja se näkyi sitten aikanaan menestyksekkäänä Leningradin puolustamisena.
Nikita Hrustsev ilmensi alkuvoimaa jota naisten oli mahdotonta vastustaa.
Oli todella helppo vastustaa! Persjalkainen pottunenä tuoksui aina pskalle! Musikka ei ymmärtänyt water closetin päälle!
Ilmankos Kekkonen vei sen aina ensitöikseen saunaan.
Sitten syötiin vasta.
Gordon Gekkonen pyrki aina pesemään Nikitalta pilin.
Venäjän miehet ovat komeita ja naiset upeita ! Toista kuin suomalaiset pussihousut.