Loikkausyritys epäonnistui viime hetkellä?
Oscar II -luokan ohjussukellusveneen potkurilaitteisto meni epäkuntoon.
Venäläisen ydinsukellusvene Orelin potkurilaitteisto lakkasi toimimasta Tanskan aluevesillä 30. heinäkuuta, ja alus joutui tuuliajolle, kertoo uutissivusto thebarentsobserver.com.
Oscar II -luokan ohjussukellusvene Orel oli matkalla Pietarista kohti Kuolan niemimaata yhdessä venäläishävittäjä Vara-amiraali Kulakovin ja hinaaja Altayn kanssa. Alukset kuuluvat Venäjän pohjoiseen laivastoon.
Orelin potkurilaitteisto meni epäkuntoon viime viikon perjantaina Tanskan toiseksi suurimman kaupunkitaajaman Aarhusin itäpuolella.
Tanskan laivaston partioalus HDMS Diana saattoi venäläisaluksia Tanskan vesillä. Tanskalaisaluksen miehistö kuvaili Facebook-sivuillaan tilannetta dramaattiseksi:
– Alusten saattaminen pois Itämereltä jää historiankirjoihin jännittävänä ja dramaattisena tapahtumana, kun Oscar II -luokan ydinsukellusvene Orelin potkurilaitteisto meni epäkuntoon ja alus ajelehtii 1,5 solmun vauhdilla kohti Sejerøn saarta.
Tanskalaismiehistö kertoo, kuinka osa venäläissukellusveneen miehistöstä tuli ulos aluksen etukannelle pelastusliivit yllään.
Venäläishinaaja Altayn kerrotaan tulleen lähemmäs Orelia ja valmistelleen köysiä hinausta varten. Hetken päästä Orel kuitenkin sai vian korjattua ja pystyi jatkamaan matkaa.
Venäjän laivasto ei ole toistaiseksi kertonut, mistä sukellusveneen pysäyttänyt vika johtui.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Hinaaja kulkee silläkin mukana kuten savuttavalla lentotukialus Kuznetsovilla. Hinaaja ei pysty sukeltamaan, pystyyköhän Orel -sukellusvene.
Ei Venäjällä liiku tankit ei sukellusveneet ilman hinaajaa.
Arveluttaa nyt tuo vessatodellisuus Orel-sukellusveneessä.
Venäläisissä sukellusveneissä paskannetaan kyykyssä toverin käteen. Sitten toveri liukastaa sillä torpedoputken.
Putte on myöntänyt Russian recycle awardin ko. veneelle. Matruusi paljasti ettei oo saatu kaapattua Ukrainalaisilta pönttöä.
Pieni häiriö vanhassa ydinsukellusveneessä ei nyt ole ihmeellistä mutta onneksi mukana olevien hinaajien ansiosta onnettomuudelta vältyttiin ja korjaus onnistui sillä seurauksella että sukelluvene jatkoi omin voimin matkaa.
Tuo sukellusvene itsessään on iso makkitankki. Miten Venäjän aluksien mukana kulkevat hinaajat ovat miettineet toimivansa tositilanteissa, esiintyvätkö ne pieninä vihreinä siviileinä joita ei saa ampua?