Tanska romuttaa koronapassin. Ravintoloiden asiakkaat katosi

Suomessa rakennellaan Sanna Marinin tunnetusti hitaalla sytytyksellä toimivan johtamisen alla uutta. Mitään kiirettä ei pidetä. Eduskuntakin palaa kesälomiltaan vasta 7.9. ja alkaa sitten hitaasti valiokunnissa lontostella koronapassin ideaa eteenpäin.

Tanska otti oman koronapassinsa käyttöön 6.4.2021. Nyt tuore uutinen kertoo, että Tanska purkaa koko koronapassijärjestelmänsä ensi sunnuntaista alkaen asteittain pois.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008171275.html

Meillä etanamaisesti etenevillä suomalaisille ravintoloitsijat hinkuvat koronapasseja tulevaksi, koska luulevat sen tuovan lisää asiakkaita. Yksi tärkeä syy tanskalaisten passien purkamiselle on juuri ravintoloiden asiakaskato.

"Ravintolayhdistyksen johtaja Tomer Mor kertoi Israelin yleisradioyhtiö
Kanille, että yritykset vastustavat rokottamattomien testivaatimusta,
koska ”se yksinkertaisesti estää ihmisiä tulemasta”."

Meillä hidasjärkisillä Elinkeinoelämän Keskusliitto EK toitottaa edelleen puheenjohtajansa äänellä, että koronapassit on meille Suomeen saatava, oli tilanne mikä hyvänsä.
https://www.yrittajat.fi/uutiset/654485-suomalaiset-kannattavat-koronapassia-yrittajat-haluaa-sen-kayttoon-nopeasti

No, ehkä Häkämies saa EK:n voimalla ajettua Marinin sosialistiporukan nurkkaan, ja marras-joulukuussa meille tulee kännyköihin upouudet koronapassit käyttöön.
59680
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Britannian yökerhopassin peruuntumiselle ja kaatumiselle on olemassa kaikki edellytykset.

Sitä vastustaa sekä labour, että lib dem, että iso osa konservatiivien lib konsevatiiveista.

1Äänestä
  • EK:n+Jyri+Häkämies,+MaRan+Timo+Lappi,+Suomen+yrittäjien+Mikael+Pentikäinen,+koko+Kokoomus,+Kepun+Mika+Lintilä,+Antti+Kurvinen+ja+Markus+Lohi+sekä+Liike+nytin+Hjallis+Harkimo+ajavat+koronapassipakkoa+Suomeen+kuin+käärmettä+pyssyyn,+koska+se+on+keino+pitää+pahimmat+koronariskin+viruslingot+auki+tautitilanteen+pahenemisesta+huolimatta.+Siinä+ei+ajatella+että+asiakaskato+saattaa+kohdata+nimenomaan+koronapassin+kanssa.+Todennäköisesti+vaativat+kaikkien+pakkorokotuksia+ja+koronapassipakon+laajentamista+kaikkien+palvelujen+käyttöön,+että+matkailu-+jaravintoa-ala+sekä+tapahtuma-ala+pysyy+auki+riskeistä+huolimatta,+koska+tartuttavathan+kahdesti+rokotetut+deltavarianttia+siinä+missä+rokottamattomatkin.+CNBC:+CDC+-tutkimus+osoittaa,+että+74%+Massachusettsin+tartunnan+saaneista+oli+täysin+rokotettujahttps://keskustelu.suomi24.fi/t/17062376/cnbc-cdc--tutkimus-osoittaa-etta-74-massachusettsin-tartunnan-saaneista-oli-taysin-rokotettuja#comment-109437596CDC+-tutkimus+osoittaa,+että+74%+Massachusettsin+Covid+-epidemian+tartunnan+saaneista+oli+täysin+rokotettujahttps://www.cnbc.com/amp/2021/07/30/cdc-study-shows-74percent-of-people-infected-in-massachusetts-covid-outbreak-were-fully-vaccinated.html"CDC:+n+perjantaina+julkaisemien+uusien+tietojen+mukaan+noin+kolme+neljäsosaa+Massachusettsin+Covid-19+-epidemiaan+tartunnan+saaneista+ihmisistä+oli+täysin+rokotettu.Uudet+tiedot,+jotka+julkaistiin+Yhdysvaltain+viraston+Morbidity+and+Mortality+Weekly+Report+-raportissa,+osoittivat+myös,+että+täysin+rokotetut+tartunnan+saaneet+kantavat+yhtä+paljon+virusta+nenässään+kuin+rokottamattomat."Tämä+havainto+on+huolestuttava+ja+oli+keskeinen+löydös,+joka+johti+CDC:n+päivitettyyn+maskisuositukseen".CDC:n+johtaja+tohtori+Rochelle+Walensky+sanoi+lausunnossaan.+"Maskisuositus+päivitettiin+sen+varmistamiseksi,+että+rokotettu+yleisö+ei+tietämättään+välitä+virusta+muille,+mukaan+lukien+rokottamattomat+tai+immuunipuutteiset+rakkaansa.Noin+kolme+neljäsosaa+eli+74+%+tapauksista+tapahtui+täysin+rokotetuilla+ihmisillä,+jotka+olivat+saaneet+kahden+annoksen+mRNA-rokosarjan+tai+saaneet+yhden+täysannospistoksen+Johnson+&+Johnsonia.Kaiken+kaikkiaan+274+rokotetulla+potilaalla,+joilla+oli+infektio,+oli+oireita+CDC:n+mukaan.+Yleisimmät+sivuvaikutukset+olivat+yskä,+päänsärky,+kurkkukipu,+lihaskipu+ja+kuume.+Viiden+sairaalaan+sijoitetun+Covid+-potilaan+joukosta+neljä+oli+täysin+rokotettuja+viraston+mukaan.+Kuolleita+ei+raportoitu."

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    EK:n+Jyri+Häkämies,+MaRan+Timo+Lappi,+Suomen+yrittäjien+Mikael+Pentikäinen,+koko+Kokoomus,+Kepun+Mika+Lintilä,+Antti+Kurvinen+ja+Markus+Lohi+sekä+Liike+nytin+Hjallis+Harkimo+ajavat+koronapassipakkoa+Suomeen+kuin+käärmettä+pyssyyn,+koska+se+on+keino+pitää+pahimmat+koronariskin+viruslingot+auki+tautitilanteen+pahenemisesta+huolimatta.+Siinä+ei+ajatella+että+asiakaskato+saattaa+kohdata+nimenomaan+koronapassin+kanssa.+Todennäköisesti+vaativat+kaikkien+pakkorokotuksia+ja+koronapassipakon+laajentamista+kaikkien+palvelujen+käyttöön,+että+matkailu-+jaravintoa-ala+sekä+tapahtuma-ala+pysyy+auki+riskeistä+huolimatta,+koska+tartuttavathan+kahdesti+rokotetut+deltavarianttia+siinä+missä+rokottamattomatkin.+CNBC:+CDC+-tutkimus+osoittaa,+että+74%+Massachusettsin+tartunnan+saaneista+oli+täysin+rokotettujahttps://keskustelu.suomi24.fi/t/17062376/cnbc-cdc--tutkimus-osoittaa-etta-74-massachusettsin-tartunnan-saaneista-oli-taysin-rokotettuja#comment-109437596CDC+-tutkimus+osoittaa,+että+74%+Massachusettsin+Covid+-epidemian+tartunnan+saaneista+oli+täysin+rokotettujahttps://www.cnbc.com/amp/2021/07/30/cdc-study-shows-74percent-of-people-infected-in-massachusetts-covid-outbreak-were-fully-vaccinated.html"CDC:+n+perjantaina+julkaisemien+uusien+tietojen+mukaan+noin+kolme+neljäsosaa+Massachusettsin+Covid-19+-epidemiaan+tartunnan+saaneista+ihmisistä+oli+täysin+rokotettu.Uudet+tiedot,+jotka+julkaistiin+Yhdysvaltain+viraston+Morbidity+and+Mortality+Weekly+Report+-raportissa,+osoittivat+myös,+että+täysin+rokotetut+tartunnan+saaneet+kantavat+yhtä+paljon+virusta+nenässään+kuin+rokottamattomat."Tämä+havainto+on+huolestuttava+ja+oli+keskeinen+löydös,+joka+johti+CDC:n+päivitettyyn+maskisuositukseen".CDC:n+johtaja+tohtori+Rochelle+Walensky+sanoi+lausunnossaan.+"Maskisuositus+päivitettiin+sen+varmistamiseksi,+että+rokotettu+yleisö+ei+tietämättään+välitä+virusta+muille,+mukaan+lukien+rokottamattomat+tai+immuunipuutteiset+rakkaansa.Noin+kolme+neljäsosaa+eli+74+%+tapauksista+tapahtui+täysin+rokotetuilla+ihmisillä,+jotka+olivat+saaneet+kahden+annoksen+mRNA-rokosarjan+tai+saaneet+yhden+täysannospistoksen+Johnson+&+Johnsonia.Kaiken+kaikkiaan+274+rokotetulla+potilaalla,+joilla+oli+infektio,+oli+oireita+CDC:n+mukaan.+Yleisimmät+sivuvaikutukset+olivat+yskä,+päänsärky,+kurkkukipu,+lihaskipu+ja+kuume.+Viiden+sairaalaan+sijoitetun+Covid+-potilaan+joukosta+neljä+oli+täysin+rokotettuja+viraston+mukaan.+Kuolleita+ei+raportoitu."

    Tätä vasten koronapassi on jopa vaarallinen k8ska se antaa asiakkaille valheellista turvallisuudentunnetta - kapakat ja festarit kiinni!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tätä vasten koronapassi on jopa vaarallinen k8ska se antaa asiakkaille valheellista turvallisuudentunnetta - kapakat ja festarit kiinni!

    Mitään epidemiaa ei ole olemassa. Tai on, väärien positiivisten testien epidemia.
    Ettekö te hyvät ihmiset tajua että koko tämä korona show on rakennettu sitä varten että koko Maailman väestö saadaan Maailmanhallituksen alaisuuteen. Systeemin suunnitellaan olevan samanlainen kuin Kiinan järjestelmän.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitään epidemiaa ei ole olemassa. Tai on, väärien positiivisten testien epidemia.
    Ettekö te hyvät ihmiset tajua että koko tämä korona show on rakennettu sitä varten että koko Maailman väestö saadaan Maailmanhallituksen alaisuuteen. Systeemin suunnitellaan olevan samanlainen kuin Kiinan järjestelmän.

    Totta on ainakin se että koko korona on mainio PR kampanja jossa alkuun tehtiin valtava markkinointi ja kuvattiin suurta määrää arkkuja ja sairaalaa täynnä potilaista... sitten yksittäiset ihmiset alkoivat kysellä että miksi täällä ja täällä sairaalat ovat itse asiassa tyhjillään eikä tuollaisia arkkumääriä missään muutoin näkynyt... mutta Korona lanseeraus oli jo saatu tehtyä ja hienosti peloteltiin ihmisiä globaalisti ja pakotettiin ihmisiä ottamaan rokotteita joiden vaikutus ja tarkoitusperä on tuntematon... Otetaanpa esimerkkinä vertailuun tuberkuloosi johon kuolee n. 1800000 ihmistä vuodessa ja lapsia 250000 vuodessa niin siihen kehitetty lääke on 100 vuotta vanha ja uutta ei ole saatu kehitettyä... samaan aikaan koronaan tehtiin 63 rokote-ehdokasta hetkessä... todellakin hienosti pelattu tämä Korona rahastus-peli...

    Äänestä

Kyllä tämän hallituksen aikana saadaan se koronapassi, ainakin toivon niin.

Äänestä

Toivottavasti näin käy. Eihän nyt demokraattisten maiden kansalaiset voi olla niin hulluja, että ottaisivat itse vapaaehtoisesti ensimmäisen askelen pedon merkkiin.

Äänestä
  • Hävisit jo, passi tulee!!

    Äänestä

  • "....ottaisivat itse vapaaehtoisesti ensimmäisen askelen pedon merkkiin."

    Millä perusteella väität että tämä on ensimäinen? Onko sinulla älypuhelin?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hävisit jo, passi tulee!!

    Niin tulee myös 3. rokotus. Suomessa alkuvuonna.

    Äänestä

Kun Sanna Marin on sanansa sanonut, sitä ei silloin pysäytä enää mikään. Tänään Marinin hallitujs ilmoitti, että Keskustapuolueen ja liike-elämän painostuksen johdosta koronapassin valmistelu etenee nyt nopeutetulla aikataululla.

Kaikki on kansanedustajien JAA-nappia vaille valmiina, kun kansanedustajat palaavat syyskuussa kesälomiltaan.

Äänestä
  • No se on sitten hyvä, saadaan viimein yhteiskunta avattua, vielä kun saatais meille KAIKILLE töitä, sitten olis vielä parempi, sit minäkin äänestäsin demaria.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No se on sitten hyvä, saadaan viimein yhteiskunta avattua, vielä kun saatais meille KAIKILLE töitä, sitten olis vielä parempi, sit minäkin äänestäsin demaria.

    Haista vittu.

    Aukihan se voi olla muutenkin. Sulkijat kun laitetaan kilometritehtaalle, eli kaiken kähmijät Lasse Lehtonen Hus, jne.

    Kielen käyttöni on tähän ihan sopivaa.

    Mistä näitä rajoittajia riittää?

    Britaniassa on onneksi kova vastustus jopa sille yökerhopassille. ja se vastustus on läpi poliittisen kentän, ja siellä kaatuivat jo vastaavat ehdotukset hoitajien pakollisista rokotuksista. Guadian kirjoitti jo viikkoja sitten, että Johnsonin ehdotus ei mene läpi.

    IHANAA, että JOSSAIN on vielä Vapaus, joka ohjaa ihmisiä. Toivon, että tämä toteutuu.

    1Äänestä

  • Miten THL:n ja HUS:n johtajille käy kun koronapassi tulee? Eivät pääse minnekään.🤣

    Äänestä

Todella surullinen asia.

Ideologista rokottamista kannattavat nyt Sulle Mulle periaatteella sitten EK, vaikka koronasta ei kyseiselllä passilla ja rokotteella päästä mitenkään eroon.

Veleen kierre jarkuu, ja hyötyjiä olvat tietyt firmat, rokotetoimittajat, ja niin edelleen.

Lainsäädännöllä ja diktatuurilla laaditttuja monoo- ja oligopoleja, ja pakotussysteemi kuin kommunismissa.

Kivaa kaikille. Kyllähän näitä kansandemokratioita niiden kansalaiset aina kannattivat, ja vaaleissakin oli 100# kannatus vähän kuin tässä koronapassissa. Kiva vyörytys aloitettu täsätäkin...


Haistakaa vittu, ja sanat ei edes riitä.

Kenen tarvii kannattaa tätä sairasta ja ilkää systeemiä?

Sehän vain jatkuu, ja myötiksiä saavat Tyrannit Austrailiassa, jotka vangitsevat ihmiset koteihinsa ja niin edelleen.

Kaataa tämä pitäisi, eikä mitään passeja.

1Äänestä

Antaa niiden sekoilla saadaan nauraa

Äänestä

Tuskin kukaan haluaa nimeään ja syntymäaikaa yms. henkilötietoja ovimikoille ja ravintolan henkilökunnalle näyttää. Jos orjapassi tulee suomeen, on ravintoloissa todella hiljaista, joutuvat sulkemaan kokonaan, saattaa vakiasiakkaat kadota lopullisesti.

1Äänestä
  • Sinä saat nöyristellä orjapassisi kanssa ovimikkoa, mutta fiksummat ei sellaiseen leikkiin lähde mukaan.

    1Äänestä

Mutta jos tolla keinoin saadaan meille kaikille Töitä, se olis minusta hyvä!

Äänestä
  • Jollei muuta niin työtömän ja rokotevastaiset voivat vaihtaa paikkoja.

    Äänestä

Mitenkä kävi ulkonaliikkumiskiellon kanssa keväällä? Ei tullut, vaikka sitä kovasti valmisteltiin.

Äänestä

Kaikki vaan töihin maanantaina valittamasta!

Äänestä

Helpoin homma ratkaista tuo passihomma on että suljetaan ravintolat, ei tarvi vinkua enää minkään passin kans ja kaikki on hyvin, taudit lähtee heti alenemaan. Ratkaisu on maailman yksinkertaisin.

1Äänestä
  • Kyllä olet kunnon puusilmä. Ei tuollaista voi täysjärkinen kirjoittaa ....

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä olet kunnon puusilmä. Ei tuollaista voi täysjärkinen kirjoittaa ....

    Miten niin, baareissa myydään vain ylihintaista viinaa ja riehutaan kännissä, moinen touhu ei ole nykyaikaa. Sama festarit., aivan turhia juottoloita.

    Jos juoppojen takia pitää ottaa rokote niin kyllä menee jo törkeeksi touhu!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä olet kunnon puusilmä. Ei tuollaista voi täysjärkinen kirjoittaa ....

    Kaverihan on fiksu, joita ei teiltä äo-Jyrkeiltä taas voi edes odottaa.

    Äänestä

Israelissa passi otettiin uudelleen käyttöön. Ranska ottaa koronapassin käyttöön. Saksassa passi on käytössä. Suomessa olisi jo keväällä pitänyt ottaa passi käyttöön.

Onko passi vähän soveltumaton nimitys, pitäisikö puhua vaan terveystodistuksesta tai rokotetodistuksesta, jos se ei herättäisi niin suuria tunteita? Mitä hiton eriarvoisuutta se tuo, sillä ravintoloilla ja muilla tapahtumilla on oikeus terveysasioiden nojalla valita ne, jotka päästetään sisään. Sinäkin saat passin, kun käyt kiltisti ottamassa koronapiikit.

Äänestä
  • 30-luvun natsisaksan terveystodistuksen tyyliin.

    1Äänestä

  • Vain rokotetut päästetään tartuttamaan toisiaan?

    Äänestä

  • Ja tällöin pitää kaikille saada terveystodistus kaikista mahdollisista tarttuvista taudeista kuten hepatiitti, herpes, AIDS - tämä tasapuolisuuden nimissä... eivät tällaiset voi kulkea vapaasti ilman passia siellä missä on muita ihmisiä... sama periaate kuin Koronassa... :) Terveystodistus käy hyvin...

    Äänestä

Tähän on tultu. Mutupolitiikot päättävät asioista, somekarjunnan ohjaamina.

Äänestä

Mutta pitäähän sitä päästä pikkurilli pystyssä kapakkiin keikistelemään.

Äänestä

Mitä ihmeen koronapassia tyhjänpuhuja-hallitus ja muut sanantasoiset ajavat.
Jokainen joka on koronapiikkinsä ottanut ja toisesta piikin ottamisesta on kulunut se kaksi viikkoa, voi tulostaa oman EU:n laajuisen koronapassinsa Omakannastaan.
Kun kerrankin EU ehti jotain tehdä eurokansalaistenkin hyväksi.

Siinä on KAIKKI tarvittavat piikitys- ja tunnistetietosi selväkielellä ja sen lisäksi koneluettavassa hologrammista. MITÄÄN MUUTA EI SIIS TARVITA.
Itse käytän paperiversiota, koska en kännykkää mukana kuljeta (mm. kuurouden vuoksi). Ne jotka haluavat, voivat ladata tämän saman kännykkäänsä.

Ainoa mitä hallituksen tulisi tehdä, on lakisäädösten aikaansaaminen passilla mahdollisesti annettavista sisäänpääsyoikeuksista turhimusten tarjoamiin tapahtumiin toisille turhimuksille.

Kun deltaversion koko Suomeen levittäneitä potkupalloturisteja ei näemmä laiteta vankilaan, muistuttakaamme omilla keinoillamme heidän rikoksestaan.
Rikoksesta, josta terveydenhuoltomme ja koulunuoremme nyt saavat kärsiä

Äänestä
  • Krista Kiuru pitäisi laittaa vankilaan kun päästi jalkapalloturistit ja delta-viruksen rajan yli ilman testejä ja karanteeneja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Krista Kiuru pitäisi laittaa vankilaan kun päästi jalkapalloturistit ja delta-viruksen rajan yli ilman testejä ja karanteeneja.

    Ja sitten istui itse jalkapalloa seuraamassa ilman turvavälejä ja maskeja.😂

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja sitten istui itse jalkapalloa seuraamassa ilman turvavälejä ja maskeja.😂

    Koska tiesi että Koronaa ei ole olemassakaan muutoin ei tätä voi perustella mitenkään... :)

    Äänestä

Koronapassi ehdottomasti. Näin baarien asiakaskunta paranee kun rokotevastaiset idiootit ovat baarista poissa.

Äänestä
  • Luuletko että sinunkaltaiset myrkkypiikitetyt hörhöt pitää ravintolat pystyssä ?

    Käy kuten Tanskassa , maksavat asiakkaat katoaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luuletko että sinunkaltaiset myrkkypiikitetyt hörhöt pitää ravintolat pystyssä ?

    Käy kuten Tanskassa , maksavat asiakkaat katoaa.

    Eikös kaikki rokotetut kuole kahdessa vuodessa? Tulee ravintoloissa hiljaista kun rokottamattomat eivät pääse sisään ja muut makaavat hautausmaalla.🤣

    Äänestä

Millä asiakas voi varmistaa, että ravintolan henkilökunnalla on passi tai negatiivinen testitulos kolmelta päivältä?

Äänestä

Heh meillä rikkailla on passit vaikka ei ole edes ottanu rokotusta 😂😂

Äänestä
  • Oletko laittanut oikein 50 euroa passiin?

    Äänestä

Meillä on jo EU-rokotepassi. Jokainen löytää sen omakanta-palvelusta. Ei ole järkeä rakentaa kansallista rinnakkaista järjestelmää joka olisi valmis vasta lokakuussa jolloin käytännössä kaikki halukkaat ovat jo saaneet rokotukset.

Toisessa keskustelussa esitettiin vaihtoehto, että turvavälien ja maskipakon vaihtoehto esimerkiksi elokuvissa, konserteissa jne olisi se, että tilaisuuteen päästettäisiin vain täysin rokotettuja (jonka voisi todistaa EU-rokotepassilla).

Äänestä

Suomi on parantumaton hyvien korruptioveljien valvontayhteiskunta. Yle julistaa päivittäin kansan kannattavan tai vastustavan ties mitä, Ylen mukaan tänään kansa suorastaan vaatii koronapassia. No Suomen kansa on tunnetusti tyhmä.

1Äänestä
  • No onhan galluppien mukaan kokoomus Suomen suosituin puolue, joten lammaskansa on erittäin tyhmää.

    Äänestä

  • Suomessa toimii valemedia hyvin ja valeuutiset, suurin osa Suomalaisista mukamas kannattaa Koronarokotuksia ja Koronapassia, tai rakastaa korkeaa verotusta ja on tyytyväinen sähkö- ja veromaksuihin.. tai ovat maailman onnellisimmat maassa missä perheväkivalta kukoistaa ja lapset tappavat toisia lapsia ja kaikki ovat kyynisiä ja tuon tuostakin yksittäinen auto törmää sattumalta rekkaan... ;)

    Äänestä

Tolkullinen mihinkään mene, missä tungetaan tikkua nokkaan ja vaaditaan todistamaan henkilöllisyys älykännykällä. Tolkullisella on peruskännykkä ja sekin suljettuna.

Äänestä
  • Samaa mieltä.

    Äänestä

Tanskassa on harvinaisen selväjärkisiä poliitikkoja, ehkä parhaimmat koko Euroopassa. Todennäköisesti Tanska on seuraava EUn hirmuvallasta irrottautuva maa.

Äänestä
  • Tanskan tie on myös Suomen tie. Alkajaisiksi pitäisi saada oma markka takaisin, samalla tavalla kuin Tanskalla ja myös Ruosilla on omat kätevät kruununsa.

    Äänestä

  • Tanska on jo osin ulkona. Fär-saaret ja Grönlanti ei ole EU:ta.

    Äänestä

Erikoista, että koronapassi voidaan nopeasti ottaa käyttöön mutta esim. tupakkakielto tai kaivoslaki junnaavat vuodesta toiseen. On tää kummallista touhua.

Äänestä

Koronapassi on siis kaikkine "haittavaikutuksineenkin" pelkästään hyväksi.

Käyttöön heti ja pysyvästi.

Äänestä

" Erikoista, että koronapassi voidaan nopeasti ottaa käyttöön"

Minusta tämä ei ole pandemiakriisissä mitään nopeata toimintaa. Eduskuntakin palailee kesälomiltansa takaisin vasta 7.9.2021, ei ole kiirettä väellä.

Toisekseen koronapassi vaikuttaa helpolta väärennettävältä, kun se perustuu puhelimen näytöällä olevaan QR-viivakoodiin. Tuollaisen näytönkuvan pystyy jokainen kopioimaan kaverinsa kännykästä, ja naputtelee siihen oman henkilötunnuksensa tilalle.

Toinen vaihtoehto on koronatestistä saatava, tavalliselle kopiopaperille tulostettu "todistus negatiivsiesta koronatartunnasta" todistus.
Sellaisia papereita tulostelee mustavalkoisellakin laserilla helposti.

Äänestä

Kaikki toimet, joilla saa kansaa valvottua etenevät ihmeen nopeaa mutta kansan elämää helpottavat toimet etenee, jos etenee ollenkaan, etanan vauhdilla. Miksi?

Äänestä
  • Jos eduskunnan ja hallituksen toimintaa on seurannut usean hallituksen verran, niin standardikäytäntöhän tuo on. Aloite jolla on laaja kansan tuki, ja joka on selkeästi tarpeellinen, eikä juuri kukaan asiaa käsittelevä sitä kehtaa henkilönä vastustaakaan, ajetaan sivuraiteelle, jos vallan kulisseissa olevat todelliset päättäjät niin tahtovat. Silloin esitys laitetaan "lainsäädäntöprosessiin" jossa sitä voidaan pallotella hallituskaudelta toiselle, muuttaa, vesittää ja lopulta kokonaan mitätöidä. Aikaa tähän voidaan käyttää vuosikausia, koska kiirettä ei ole.

    Mutta jos vallan varjoisa cabal päättää, että jokin asia pitää päättää ja säätää heti?

    Silloin vaadittava joukko ministereitä ja puoluejohtajia kaahaa käskyn saatuaan ylimääräiseen kokoukseen vaikka kolmelta yöllä, ja vääntää sopimuspaperiin allekirjoitukset. Määräys tulee silloin voimaan välittömästi, eikä vuosien päästä.

    Äänestä

Aloitin vhh-ruokavalion noin kk sitten ja täytyy sanoa että aika vaikeeta on ravinteleissa käydä syömässä, koska kaikissa on aina ranskalaisia, pottuja, nachoja yms. yllin kyllin.

Äänestä
  • Niin unohtui tuo että oli koronapassi tai eri, vaikeeta on käydä ja tuskin käyn.

    Äänestä

Se että Tanska romutta koronapassin on tietenkin hyvä uutinen ja sitä ei juurikaan haluta ottaa esille kun keskustellaan perustulain vastaisen koronapassin käyttöönotosta Suomessa... tähän astihan terveystiedot ovat olleet hyvin salattuja henkilökohtaisia asioita ja nyt halutaan rahastuksen vuoksi koronapassi käyttöön heti... samalla periaatteella pitäisi kaikista sairauksista olla passi kuten - herpes, AIDS, hepatiitti, kaikki sukupuolitaudit ylipäänsä ja kaikki tarttuvat taudit passi niin sitten ollaan kaikki samalla viivalla, ja kun minulla ei näitä tauteja ole ihmettelen että miksi näitä passeja ei jo vaadita : ) ;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Suomessa rakennellaan Sanna Marinin tunnetusti hitaalla sytytyksellä toimivan johtamisen alla uutta. Mitään kiirettä ei pidetä. Eduskuntakin palaa kesälomiltaan vasta 7.9. ja alkaa sitten hitaasti valiokunnissa lontostella koronapassin ideaa eteenpäin.

Tanska otti oman koronapassinsa käyttöön 6.4.2021. Nyt tuore uutinen kertoo, että Tanska purkaa koko koronapassijärjestelmänsä ensi sunnuntaista alkaen asteittain pois.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008171275.html

Meillä etanamaisesti etenevillä suomalaisille ravintoloitsijat hinkuvat koronapasseja tulevaksi, koska luulevat sen tuovan lisää asiakkaita. Yksi tärkeä syy tanskalaisten passien purkamiselle on juuri ravintoloiden asiakaskato.

"Ravintolayhdistyksen johtaja Tomer Mor kertoi Israelin yleisradioyhtiö
Kanille, että yritykset vastustavat rokottamattomien testivaatimusta,
koska ”se yksinkertaisesti estää ihmisiä tulemasta”."

Meillä hidasjärkisillä Elinkeinoelämän Keskusliitto EK toitottaa edelleen puheenjohtajansa äänellä, että koronapassit on meille Suomeen saatava, oli tilanne mikä hyvänsä.
https://www.yrittajat.fi/uutiset/654485-suomalaiset-kannattavat-koronapassia-yrittajat-haluaa-sen-kayttoon-nopeasti

No, ehkä Häkämies saa EK:n voimalla ajettua Marinin sosialistiporukan nurkkaan, ja marras-joulukuussa meille tulee kännyköihin upouudet koronapassit käyttöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu