miniminiretiishejä

ostin inkoon torilta eilen miniretiishejä. se pisti pussiin. ja maksoin. Ongelma on SE..että ne miniretiishit on niin pieniä etten edes näe niitä. Pahvipaperipussi ei voi painaa niin paljoa etteikö niitä retiishejä olisii. Onko minua viilattu linssiin?
4191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ne pitää suomenkielisiä tyhminä! Saattavat siellä Inkoossakin myydä tyhjän pussin kantasuomalaiselle ja sanoa, että retiisit on niin pieniä, ettei niitä näe, mutta ovat sitäkin maukkaampia. Tämä entisen mestarihiihtäjän, Gunde Svanin setä on siellä torikauppiaana - nimeltään Kappa Svan. Mahtokohan olla sama henkilö?

Nauti nyt niistä retiiseistä, kun vielä voit! Tiedemiehet ovat huomanneet, että Golf- virta pysähtyy kokonaan vuonna 2100. Se tarkoittaa sitä, että täällä on koko ajan kylmä ja ikirouta iskee tai sitten talvisin on miinus 50 ja kesällä plus 50. Ei täällä enää mikään kasva, paitsi vitutus! Joka tapauksessa joudumme hylkäämään Suomen ja anomaan turvapaikkaa ehkäpä Afrikasta.

Missä pervokki viettää 2100- luvun. Monet lapset muistavat edellisen elämänsä ja yleensä synnytään uudestaan noin 100:n kilometrin päähän. Joissakin harvoissa tapauksissa samaan perheeseen, kuin ennen. Eli samaan maahan ja kulttuuriin ja melko lähelle aiempia asuinsijoja, mutta kuitenkin ei- tutulle paikkakunnalle. Eli jos olet mankkis, niin seuraavassa elämässä voit hyvinkin olla ingå.

Maustetytöt - Meni rahahommat pieleen (Live 2021) English Subtitles (CC):
https://www.youtube.com/watch?v=AkZGSR8izHI

Äänestä
  • Aloittaja

    Hah joo yks torikauppias kysyi meiltä suomenkielisiltä porkkananvarresta ja yks kauppas sukkia. Ei se mitään bisnesmies ja myyjä on aina bisnesmies ja myyjä. Kumpa itselläkin olisi tuota taipumusta kun oon niiiinnnn vaikeasti työllistettävä mutta osaava pikku pervokki. Toimivampi kuin muumi valoisampi kuin hattiwatti ja muutenkin kuin myyrä.

    Luin itsekin tuosta golfvirrasta. Tuttua huttua jo kaukaisesta koulumaailmasta ja jopa pikkusen odotankin hiipumista että saatais euroopan ja suomen ilmastosta siedettävämpi tulevaisuudessa .
    Ilmastonmuutos on totta mutta kuka siihen vaikuttaa eniten????Jos golfvirta hiipuu mun ei tarvitse tulevaisuudessa muuttaa pohjoiseen. En tiedä kuinka kuumaverinen olen mutta nää nykyajan tappohelteet tekee sen etten edes tropiikissa halua käydä. Voisiko golfvirta kääntyä kanadan suuntaan? siellä riittää tundraa eikä ole aina tullut ajatelleeksikaan.

    Jos tulevaisuudessa muutan pörssissijoituksieni kanssa pois..katse kääntyy norjaan tuohon nuoreeen (1905)ja sorjaan. Pitkä kapea vaalea ja rikas..jylhä piristävä ja eloisa.

    Ahh noorrjjaa.. alla gud fiske kamske norje jaaaa olja ocso. Tai tanska jaaa. Miksi skippaan ruotsin jaaa..sitä voi miettiä fiksummatkin?

    Eli missä pervokki viettää 2100-luvun? toivon mukaan tanskassa norjassa tai kanadasa. JAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.. kunhan on tontti ja mahdollisuus rakentaaa rökbastu.

    Äänestä

Sen suippochilin syömistä raakana pidettiin tosi hurjana tekona. Näyttivät sitä töllössä.
Viiksiniekka laittoi päähänsä kypärän ja sitten puraisi. Sauhu tuli sankarin suusta ja korvista.

Mut kun ottaa niitä mainospätkän Rennie makeisia, niin hommahan toimii lievemmin.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tulee mieleen joku englantilainen sketsi sarja jonka nimeä en nyt muista. mutta siinä pari tyyppii baari-illan jälkeen toinen tokaisi toiselle että et kai ottanut suuhun jotain sinun ei pitäisi ottaa? ja tyypillä muikee ilme. ilmeisesti otti suuhun jotain mitä ei pitäisi..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeejees kirjoitti:

ostin inkoon torilta eilen miniretiishejä. se pisti pussiin. ja maksoin. Ongelma on SE..että ne miniretiishit on niin pieniä etten edes näe niitä. Pahvipaperipussi ei voi painaa niin paljoa etteikö niitä retiishejä olisii. Onko minua viilattu linssiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu