Itse 16v, asun maatilalla. Töitä teen ympäri vuoden, vaihtelevasti n.30h viikossa joskus kesällä, vähimmillään n.5h viikossa. Muuten on mennyt ihan ok, en ole saanut viimeisen 3v ajalta kun noin 10% palkasta. "Viikkorahaa" saan 10e, pyytämällä ei saa rahaa. Kaiken muun paitsi vaatteet (eivät ole merkkivaatteita eli eivät ole mitään satojen eurojen hintaisia), ruoan, juoman ja mopon vakuutukset maksan itse jos ei synttäreitä ja joulua lasketa. Itse en käy missään esim. elokuvissa, syömässä yms vastaavissa ikinä, enkä ostakkaan mitään tavaroita, koska en haluaisi kuluttaa kaikkia säästössä olevia rahoja, koska ei ole varmaa että tuleeko rahaa saamaan lisää.
Vaikka palkkaa ei ole maksettu, silti halutaan että tekisi vain lisää töitä ja jos sanoo että ne palkatkin pitäisi maksaa, sanotaan että yhdessä tätä tehdään ja että palkan maksu ei ole samanlailla kun on kotona töissä. Jos tuntipalkkaa alkaisi laskemaan, jäisi se varmaan johonkin 3 euroon, jos ne maksettaisi. Jos tänne tulee jotain kysymyksiä niin voin vastata. En tiedä pitäisikö yrittää mennä johonkin muualle kesätöihin, koska täältä ei palkkaa tunnu saavan
Kesätöiden palkkaa ei maksettu
17
754
Vastaukset
- Anonyymi
peritkö tilan itsellesi. Otatko joku päivän tilan haltuusi. Oletko ainoa jälkeläinen.
- Anonyymi
Ehkä/mahdollistesti ja viimeiseen: en ole
- Anonyymi
aika tiukoilla vanhempasi sinua pitävät. Se on toki selvä että kotitilan hoidossa joutuu osallistumaan ja ihan täyttä palkkaa ei voi tietenkään vaatiakaan kun tavallansa itselle tekee hommaa. Yhteiseen pottiin.
Koeta puhua iskälle ja äiteelle että tarvitset rahaa omiin menoihisi kuten muutkin ikäisesi 16 vuotiaat saavat. Sellainen järkevä sopimus. Sovitte pelisäännöistä. Vetoat ikääsi. Perustelet, että tilanhoito on sinulle myös tärkeä, mutta tarvitset välillä omaa aikaa ja myös sitä omaa rahaakin, Et ole enää ihan lapsi. Eihän vanhempiesi etu voi mitenkään olla että sinulla ei omaa elämää ja vapaa-aikaa saisi olla olemassakaan. Liika työnteko voi haitata opiskelujasikin. Et pysty panostamaan kouluun jos olet jatkuvasti kiinni tilan töissä. Et pysty pitämään kunnostasi huolta. Et näe muita nuoria. Toiset urheilevat mutta sinä puurrat vain tilan töissä aamusta iltaan. Miten muut sisarukset. Ovatko he samassa lirissä vai minkä ikäisiä olette.- Anonyymi
Ai puurtaa aamusta iltaan tilan töissä, kun tekee töitä 5 - 30 tuntia viikossa? Siis vii-kos-sa!
Viikossa on 168 tuntia, siitä pois 5 - 30 tuntia tekee 163 - 138 tuntia. On siinä omaa aikaa mennä ja tulla enemmän kuin jaksaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ai puurtaa aamusta iltaan tilan töissä, kun tekee töitä 5 - 30 tuntia viikossa? Siis vii-kos-sa!
Viikossa on 168 tuntia, siitä pois 5 - 30 tuntia tekee 163 - 138 tuntia. On siinä omaa aikaa mennä ja tulla enemmän kuin jaksaa.Mietipä tarkemmin mistä on oikeasti kysymys. Pelkällä ruokapalkalla työskentely täyttänee hyväksikäytön kriteerit, Kaverihan ensisijaisesti harmittelee työtekoa täysin ilmaiseksi kotitilalla., kun voisi mennä kesätöihin vieraalle ja saada työstänsä palkan. 10 euroa viikkoraha on täysi vitsi. Todennäköisesti isä ei päästäisi muualle kesätöihin . Toinen rasti tulee sitten kun ollaan koulussa syksymällä ja pitäisi tilahommat tehdä ja lukea läksyt. Silloin ei varmaan harrasteta mitään isompaa. Ei tulla olympiavoittajaksi eikä mennä jääkiekkoliigaan tai rallikuskiksi. Voi olla että isänsä väkipakolla ja työtalkoilla juurruttaa poikansa kotitilan multaan tilan jatkajaksi. Voi olla että jossain vaiheessa käydään tiukka isän ja pojan välinen matsi. Merkit ovat jo ilmassa.
- Anonyymi
Asut siis kotitilallasi vanhempiesi luona. Asut ilmaiseksi, saat sähkön, veden, ruoan, vaatteet, puhtauden, mopon vakuutuksen. Käytössäsi on varmasti koko talo pihoineen, kaikki kodin tarvikkeet ja pyykit pestään ilmaiseksi. Minkä arvoiseksi laskisit nämä?
Viikkorahasi on aika pieni. Sitä voisi neuvotella ainakin kaksinkertaiseksi, mutta sitten et pyydä palkkaa.
Kotonasi ehkä pitäisi puhua raha-asioista avoimemmin. Mistä raha tulee ja mihin se menee? Eikö yhdessä ja samassa kodissa kaikki ole tasa-arvoisia sekä vastuiden, velvollisuuksien että oikeuksien suhteen? 16-vuotiaalla nuorella noita kaikkia on varmaan vähemmän kuin hänen vanhemmillaan.
Kun muutat kotoasi itsenäiseen elämään, sinulle varmasti avautuu aivan uudella tavalla, mitä sinukin elämäsi maksaa, vaikka et tuhlaisi.- Anonyymi
16 vuotias on lapsi jonka ruuasta ja muusta ylöspidosta vastaa vanhemmat ihan lain mukaankin. Ei se ole ole ilmaiseksi asumista ja loisimista.
- Anonyymi
On veli, on pari vuotta nuorempi ja ei osallistu yhtä paljoa töihin. Itsekkään en tällä hetkellä oikein tee kun palkkaakaan en ole saanut ja koulukin vie vajaa 9h päivästä matkoineen, vapaa-aikana väsyttää aika paljon, aika menee tällä hetkellä lähinnä tietokoneella pelaamisessa, painojen nostelussa/kuntoilussa ja tämänhetkisten asioiden miettimisessä. Nukkuakkaan ei oikein ehdi kun pitää herätä jo n. 5:30 jotta ehtii rauhallisesti tekemään aamutoimet, mutta vaikka menisi nukkumaan 22:00, unta saa vasta joskus 23:00 aikoihin, koska asioita miettii liikaa. Itse tarvitsen melko paljon unta, n. 8,5 tuntia jotta oikeasti on virkeä. Sanoisin että kyllä niitä töitä voisi mielellään enemmänkin tehdä jos niitä palkkaa maksettaisi, mutta tällä hetkellä sitä ei ole saanut mitään ja mitä muilta on kuullut ja siihen vertaisi niin kuulostaa siltä muualla töissä olevilla työt jopa helpompia ollut. Aina myös vedotaan siihen, että en ole ammattilainen niin ei voi maksaa niin paljoa palkkaa, mutta aina sanonut että eiväthän muutkaan tämänikäiset mitään ammattilaisia ole mutta silti saavat kunnollista palkkaa, vastanaan usein sillä että kotona eri asia. Mutta nyt kun en ole töitä tehnyt viikkoon, välillä tullaan sanomaan että pitäisi tehdä pitäisi tehdä ja välillä tuntuu että jotain pitäisi tehdä kun ei tee/saa päivän aikana oikein aikaan mitään. On aina sanottu että ei saisi vertailla, mutta ärsyttää se kun näkee että muut tekevät jotain ja että muut ovat ostaneet jotain tai saaneet jotain jota itse ei voisi kuvitellakkaan saavansa, ja on varma että itse kuitenkin töitä tehnyt enemmän kuin ne enemmän saavat (esim. koulussa luokalla pari joilla isä ostanut koppimönkijää ym sellaista.) Tämä koko tilanne varmaan eniten johtuu tämänhetkisestä tilan rahatilanteesta (ennen oli vähän paremmin mutta nyt parin huonon vuoden aikana mennyt huonommaksi). Jotenkin vain turhauttavaa kun tilanne jo nyt huono eikä todennäköisesti paranemassa.
- Anonyymi
jos parilla kaverilla luokassa on koppimönkijät ja lopuilla 18:lla ei ole, niin miksi olisit kateellinen. Tilanne olisi kenties toinen jos olisit ainut reppana jolla rahoissa pyörivän isäpappan ostamaa koppimönkijää ei ole. So what. Who cares. Pidä asiaa faktana mutta älä kadehdi. Mieti enempikin miten tulet isona joksikin. Älä jää pohjamutiin märehtimään surkeuttasi. Se on hyvä että nostelet puntteja. Kroppa vahvistuu. Lenkkeile ja voimistele myös niin varusmiesaika sujuu leikiten. Aloitat lenkkeilyn tänään. Armeijassa hakeudut joukko-osastoon ja tehtäviin jotka parantavat mahdollisuuksiasi siviilielämässä. Hakeudu varusmiespalveluksessa erikoisjoukkoihin baretteihin, asealiupseeriksi, yhdistelmäajoneuvon kuljettajaksi jne. Jotain sellaista mitä voit hyödyntää armeijan jälkeen. Se että kotila ei ole kannattava on fakta johon et voi paljoa vaikuttaa. Ne ovat ensisijaisesti vanhempiesi murheita ja valintoja, Onko tila liian pieni. Onko tila suuntautunut vääriin juttuihin. Onko tullut satomenetyksiä. Maatila mahdollistaa monia juttuja joita kaupunkikerrostalon nuori ei voi ikinä tehdä. Voit harrastaa hitsaamista ja korjailla traktoreita tilan konehallissa. Olet kädentaitojen osalta selkeässä etulyöntiasemassa kaupunkilaiseen nuoreen verrattuna. Kerrostalossa kun voi vain tuijotella seiniä. Hyödynnä kotitilan antamat monet mahdollisuudet täysimääräisesti. Tee juttuja yhdessä pikkuveljesi kanssa. Tiimityö ja yhteishenki veljen kanssa on hyvin tärkeätä. Nyt ja aina. Se on voimaa. Tuo väsyneisyytesi ja vetämättömyytesi johtuu jostain. Selvitä mikä on syy. Laita itsellesi tavoitteita. Alakulo ja masennus ja tyhjyys katoaa kun laitat itsellesi niitä tavoitteita ja alat toteuttamaan niitä. ,Jokainen juttu ja opittu asia on pannahduslauta eteenpäin. Sinusta tulee jotain isompaa. Sitkeyttä.
- Anonyymi
Kyllä palkanmaksu todella on kotona eri asia kuin vieraalla työnantajalla.
Olen perinteisen maatalon lapsi, ei palkoista puhuttu. Oman kodin ja talouden töihin osallistuivat kaikki kykyjensä mukaan. Maatöistä ja karjataloudesta tuli leipä ja särvin koko perheelle. Ei siinä kukaan palkollisena ollut. Itse siitä sitten lähdin kaupunkiin ansiotöihin, elintaso ei ainakaan aluksi parantunut yhtään. Koulutovereistani joku nousi aamulla aikaisin kotitilallaan hoitamaan navetan, sen jälkeen kouluun. Illalla taas navettaan. Töitä oli tehtävä elämisensä eteen. Palkasta ei puhettakaan omassa kodissa.
Ei minulle kukaan koskaan ole maksanut kotona tekemästäni työstä palkkaa, ei ennen eikä nyt. Se että vanhempien kuuluu elättää lapsensa, ei tarkoita, että lapsille olisi maksettava palkkaa pikku töistä yhteisen viihtyvyyden eteen yhteisessä kodissa.
Aloittajan kotona rahatilanne on tiukka. Tietysti se koskee kaikkia perheenjäseniä. Ei siinä yhdelle voi alkaa palkkaa maksamaan yhteisen kodin töistä.
Mitä on muilla, se on muilla, sinulla on oma tilanteesi. Siitä ponnistat ja askel askeleelta hankit itsellesi mieleisesi elämän, jossa saat työstäsi palkkaa.
- Anonyymi
Tuon ikäiselle pelkkä työ on palkka! Rahaa ehdit sitten tienaamaan oikeissa töissä. Mutta niihin oikeisiin töihin pääset vain, kun työmoraali on kunnossa. Eikä siihen kuulu joutavanpäiväinen rahasta kitiseminen.
Itse lapsena imuroin, pesin matot, lattiat, ajoin nurmikot, kävin kaupassa, ym ym enkä koskaan saanut senttiäkään mitään viikkorahaa. Mutta opin olemaan pelkäämättä töitä ja nyt johtaja-asemassa ilman korkeakoulututkintoa, puhtaasti töiden kautta.- Anonyymi
noihin mainitsemiisi hommiin ei nyt kuitenkaan 30 tuntia viikossa mennyt aikaa. Entisaikaan ihan lasten perussettiä ajella nurmikoita, käydä kaupassa , pestä lattioita, imuroida, tampata mattoja, tiskata, hakata klapeja, kitkeä kasvipenkkejä, kokea kalaverkot omalla vuorollansa. Niin minäkin. Ilman eri korvauksia. Itse kuljin sen päälle lapsena 60 ja 70 luvuilla isän matkassa viikonloppuisin ja välillä iltaisin maalausurakoissa. Silloin oli markka-aika. Maalasin, tapetoin, pesin, autoin ja kantelin. Rahapalkkaa en saanut. Piti vain tehdä. Jossain vaiheessa kun tulin teini-ikään isä havahtui että täytyyhän minunkin siitä työstä jotain palkkaakin saada. Isä rupesi ajattelemaan. Hyvä niin. Nyt se totuus. Jos ei työstänsä saa palkkaa niin helposti voi jäädä päälle levy ettei mun kuulu palkkaa saadakaan. Mun kuuluu vain totella ja tehdä duunia. Palkka kuuluu vain toisille. Niille paremmille ihmisille.
- Anonyymi
Ymmärrän sen että kotona ei voi samanlailla maksaa, mutta kun omaa rahaa ei mistään saa niin ei oikein mitään pysty ostamaankaan. Vanhempien rahatilanne vaikuttaa kuitenkin itseenikin, jos vaikka esimerkiksi on joku vähän kalliimpi asia on mitä aika pakollisesti tarvii, itse en pysty sitä ostamaan, koska palkaa en saa, Vanhemmatkaan eivät pysty maksamaan koska heilläkään ei ole rahaa. Toinen on myös että kun rahatilanne jo valmiiksi huono, jos nyt vaikka joku kone hajoisi oikein kunnolla että tulisi - 15 tuhannen euron remontti, vaikuttaisi se aivan kaikkeen hankkimiseen, esim. uusien vaatteiden ostoon, ruoan ostoon ja yms kaikkeen pakolliseenkin, ei tiedä että pystyykö sitä edes maksamaan ja senkään jälkeen ei olisi mitään hyvää tulossa. Sekään ei ole kiva tietää että se on mahdollista ja sitä tavallaan "pelkää" kokoajan. Myös tuntuu siltä että omia töitä pidetään vähän "mitättöminä/ niitä ei arvosteta. Esim. viime vuonna olin pyynnöstä rakentanut pari kehikkoa kuormalavan päälle jonne paalimuovit- ja verkot olisi tarkoitus laittaa etteivät pyörisi ympäri pihaa tuulen mukana, niihin meni vrm 20-30h rakentaa kun aika monta tein. Nyt ne ovat tuossa navetan vieressä ja niihin ei ole ketään muu kerännyt niitä paalimuoveja kuin minä itse, muut heittävät ne aina vaan maahan johonkin. Eli perjaatteessa olen tehnyt ne turhaan, vaikka ketään niitä ei ole käyttänyt, Isä ei ole ikinä kauheasti siivonnut/pitänyt paikkoja siistinä, mutta verstas esimerkiksi sellainen että sieltä ei mitään löydä, kaikki sekaisin pöydillä ja lattioilla ja minun tarvitsee sieltä kuitenkin joskus jotain etsiä (esim joku työkalu jota tarvitsee korjaamiseen), joten olin siivonnut (ilmaiseksi) sen verstaan, yhteensä mennyt varmaan joku 30 tuntia (oli senverran kaikki sekaisin että lajittelussa meni kauan) ja siivoamiseen jälkeen sinne on taas heitelty kaikki pöydille sekaisin ja lattioille eli taas samassa kunnossa, eli perjaatteessa sekin turhaan tehty... Joskus siivoan traktorien hyttejä ja sitten ne melkein tahallaan tehdään samanlaisiksi ja siitä vielä ilkutaan että kohta kuitenkin samanlainen. Tuollaisia esimerkkejä on aika monia ja sekin ärsyttää kun jotain tekee (varsinkin jos tekee ilmaiseksi) ja sitten kaikki on taas sekotettu eli on perjaatteessa kaiken tehnyt turhaan. Tästä olen maininnut monta kertaa mutta ei ole mikään muuttunut. Itse haluaisin myös korjata jotain koneita (osa ei missään parhaassa kunnossa) ja niiden maalaaminenkin olisi kivaa, mutta siinä taas tulee raha vastaan, ei pysty ostamaan uusia osia, maaleja yms...
Ajatuksena olisi tulevaisuudessa joko: mennä ihan perus työhön ja asua normaalissa talossa, elää ns. "normaalia elämää" toinen olisi että jatkaisi tilaa, mutta en oikein tiedä että haluaako kun on nähnyt tämänhetkisen tilanteen, ei haluaisi koko elämää elää näin. Kolmas olisi jos menisi perus palkkatöihin ja vapaa-ajalla/kesällä tekisi tilan hommat, sitä olen miettinyt kylläkin kun jotenkin se maatalous vain kiinnostaa, mutta jotenkin tuntuu että tilan tämänhetkinen isäntä ei haluaisi kokonaan luopua tilasta, eli tultaisiin ilman lupia/kertomatta lainailemaan kaikkea/pitää niitä osittain omanaan. - Anonyymi
Joskus myös mainitsin sen että voisi johonkin muualle mennä töihin, vastauksesta sai jotenkin sellaisen kuvan että heidän mielestään minun pitäisi maksaa itse aivan kaikki paitsi ruoka ja juoma, eli rahaa ei todennäköisesti jäisi kauheasti sen enempää kuin jos ei menisi ulkopuolelle töihin
- Anonyymi
harmi että isäsi ei ole kovinkaan järjestelmällinen . Paikat sekaantuu ja tavarat jää levällensä mihin jäävät. Koskapa jatkuva kaaos vallitsee niin teette tolkuttomasti turhaa työtä, Teette jopa vääriä asioita. Et pysty isääsi muuttamaan. Hän on oppimiensa tapojen vanki, Hän voi puhua että laitetaan asiat käytön jälkeen oikeaan paikkaansa. Ongelma siinä että sitä oikeata paikkaa ei ole olemassakaan. Oikea paikka vaihtaa suuntaa kuin tuuliviiri talon katolla. Hyvä että itse ymmärrät järjestelmällisyyden merkityksen. Isäsi varmaan yrittää mutta asiat karkaavat koko ajan häneltä käsistä. Tilan heikko kannattavuus johtuu monin osin siitä että isälläsi mopo ei pysy käsissä. Hän ei pysty organisoimaan asioita. Haluja varmasti hänellä on mutta ymmärrys ei vaan riitä. Toivottavast naapurit ei sentään naura touhujanne. Tsemppiä sinne päin.
- Anonyymi
Nyt sanovat että ei haittaa että en ole saanut palkkaa ja että minun pitäisi vain sopeutua tilanteeseen ja alkaa taas tekemään töitä... Kuulemma myös muutkin sanomani syyt ovat turhia ja vain tekosyitä että miksi en tee töitä ja mukamas joku muukin syy vielä että miksi en tee töitä
- Anonyymi
Nuori ei tarvitse palkkaa koska a) vanhemmat ja b) se menee viinaan tai huumeisiin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445199Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243420Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982802Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552608- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261871Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161381