Alkoholisti ja alkoholisti parisuhteessa

Anonyymi

Ehkä väärä palsta, mutta suhteesta kuitenkin.

Olen 48v nainen ja alkoholisti. Sairauteni on ollut pitkään hoidossa. Kesällä korkki lomilla aukesi. Jokapäivä pullo tai puolitoista viiniä.
Olen ollut suhteessa reilu vuoden mieheen, joka on myös alkoholisti. Hän on juonut kokoajan. En ole tästä mitään sanonut.

Lukuisat kerrat Olen ollut kuskina, mennyt illan ohjelma uusiksi kun hän on tullutkin humalassa töistä luokseni.

Pistin korkin kiinni taas viikko sitten. Päätin että nyt on pakko hoitaa tämä oma sairauteni aisoihin. En miehellä mitään tästä sanonut. Hän joi jokapäivä, illat istui luonani ja joi kaljaa. Minä touhuilin omiani, pihalla jne. Seuraa pidin kuitenkin, kuuntelin, laitoin ruuat jne. Ja taas olin myös kuski.

Paripäivää sitten söimme luonani, hän oli kännissä. Äkkiä hän nousi pöydästä ja alkoi huutamaan minulle. Hän huusi että tästä ei tule mitään. Kaksi alkoholistia ei voi olla yhdessä. Hän totesi että on pakko lähteä tai muuten hän kuolee.

Totesin että ymmärrän ja olkoon sitten näin. Hän lähti ulos, luulin että tilaa taksin kotiinsa mutta lähtikin autollaan, 30 km päähän kotiinsa. En soittanut poliiseja.

Nyt hän haluaa nähdä ja jutella. On pahoillaan. Edelleen kertoo että hän kuolee jos jatkaa minun kanssani. Olen edelleen todennut että Ok, Mene vain. Mutta myös sanoin etten ole vastuussa hänen juomisestaan. Omastani olen ja sille voin tehdä jotain. Hänen juomiselleen En minä voi tehdä mitään. Ja sanoin myös että sairauteni ei koskaan häviä.

Olen hämilläni. Tuntuu kuin hän syyttäisi minua tilanteestaan. En tiedä pitääkö minun vain kääntää selkäni vai kuunnella ja nähdä hänet vielä. Tuntuu ettei ole voimia ja olisi vaan parempi lopettaa kaikki yhteydenpito.

En sitten tiedä, voiko tervekkään ihminen parantaa alkoholistin. Auttaako se enemmän toista jos toinen on ns. terve. Itse sairastava ymmärtää tästä taudista enemmän.

13

931

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse aktiivisena alkoholistina seurustelin raittiin alkoholistin kanssa. Hänen kanssaan en koskaan juonut muuta, kuin kahvia ja asuimme omissa asunnoissamme.

      Kävi kuitenkin hassusti, kun hän kerran soitti minulle ja pyysi tuomaan laatikollisen kaljaa. Itse olin silloin juomatta, mutta vein sen laatikon ja lähdin sitten kotiani odottelemaan, milloin ilmoittaa olevansa taas selvinpäin.

      Sitä puhelua ei koskaan tullut, ja tuhkat ripoteltiin raviradalle, koska oli aikoinaan menestyvä raviohjaaja. Vielä nykyäänkin olen tuueijuoppo, vaikka olen onnistunut vähentämään merkittävästi. Täyttä raittiutta en kuitenkaan tule koskaan saavuttamaan.

      Näillä mennään.

      • Anonyymi

        Niin ikävä kuulla tuollainen tarina. Sinä kuitenkaan voinut asialle mitään.

        Tämä on niin pirullinen sairaus. Moninnainen, sama lopputulos kuitenkin, jos sitä ei hoida, siihen kuolee.

        Kukaan toinen ei alkoholistia parantaa. Mutta olen sitämieltä että tuki ja se että ei hylkää voivat auttaa. Jos toinen ei näitä vastaanota niin sittenhän ei sille mitään voi.

        Minä myös ajattelen niin että jos kumpikin osapuoli alkoholisteista hoitaa sairauttaan, se on enemmän hyvä kuin se että toinen ei tiedä eikä ymmärrä mitä tämä on.


    • Anonyymi

      Minusta on aina käsittämätöntä lukea näitä alkoholistien sepustuksia; ollaan toiselle kuskina, ajetaan kännissä eikä ilmoiteta poliisille, ryypätään aamusta iltaan (millä rahoilla) ja syytetään juomisestä milloin ketäkin ja mitäkin.

      Sinällään olisi aivan sama vaikka kaikki alkoholistit joisivat itsensä hengiltä, aiheuttavat nimittäin erittäin paljon mielipahaa ja muuta negatiivista läheisilleen, mutta kun niin ei käy vaan he ovat vaaraksi koko yhteiskunnalle
      1. vievät poliisien resursseja aivan liikaa - kännitappelut ja tapot, joita tutkitaan jne.jne.
      2. vievät terveydenhuollon resursseja aivan liikaa - kännitappelut ja tapot muut teilomiset; näitä on jatkuvasti päivystyspolilla
      3. rasittavat kuntien budjetteja erikoisairaanhoidoillaan - kaikki alkoholista johtuvat krooniset sairaude katkohoidot ym. joista tuskin itse maksavat murto-osan jos sitäkään

      Eli, en ikikuuna päivänä olisi alkoholistin kanssa parisuhteessa. Ja sinä joka itse olet alkoholisti tiedät, ettei millään muulla ole väliä kuin viinalla!

      • Anonyymi

        Helpompi juopon on taivaaseen päästä, kuin kaatumaseuralan fanaatikkohihhulin, joka tuomitsee muita ihmisiä.


      • Anonyymi

        Minusta on aivan sairasta, jos voi sanoa että on ihan sama jos joku kuolee.
        Sairauksia on ja sille ei mitään voi.
        Vaikutat jotenkin tunnevammaiselta.


    • Anonyymi

      Hän syyttääkin sua. Hänelle tekee liian tiukkaa kääntää arvioiva katse itseen ja löytää vika sieltä, joten tyypillisen addiktin tapaan hakee syypäitä itsensä ulkopuolelta. Sinä nyt satut olemaan siinä sopivasti tarjolla syntipukiksi.

      Alkoholistina sinä tiedät, että alkoholismisi ei ole kenenkään muun syytä. Tunnut olevan sinut sairautesi kanssa etkä syyttele ongelmastasi maailmaa tai läheisiäsi, vaan tiedostat että sinulla on addiktio.

      Käännä tuo nykyinen tilanteesi toisinpäin ja mieti, miten miesystäväsi toimisi sinun asemassasi. Lähtisikö vai jäisikö?

      Sinulla kuulostaa olevan alkoholismi huomattavasti paremmin hallinnassa kuin miesystävälläsi. Jos jatkat suhdetta ongelmansa kiistävään mieheen, saattaa käydä niin että sorrut pikku hiljaa itsekin syvemmälle suohon.

      Kannattaisi pyöriä sellaisessa seurassa, joka tukee sitä että olet alkotta. Mieti jos olisit koukussa heroiiniin, että olisiko fiksua jatkaa narkkariporukoissa pyörimistä kun olet itse taistellut itseäsi kuivempaan suuntaan?

    • Suositan että vain kääntäisit selkäsi koko tuolle touhulle. Miehellesi joka tapauksessa tärkeintä on alkoholi. Hän ei näy tietävänsä haluaako olla kanssai vai lähteä. Ehkä hänellä on jotain tunteita vain kun vieroitusoireet tai morkkis on pahimmillaan. Muuten hänelle taitaa riittää pullo seuraksi. Omalle toipumisellesi ei tee hyvää elää alkoholistin tuulen mukaan.

    • Anonyymi

      Olen kuullut monia kertomuksia kun alkoholisti ja huumeriippuvainen on tullut uskoon, kaikki viinan himot ja päihteet on kerralla jääneet, Jumala on antanut uuden elämän.

      • Anonyymi

        Esimerkiksi Rauno Helpin tarina löytyy netistä, miltei kuolemaan tuomitun narkkarin elämämä muuttui hetkessä eikä koskaan sen jälkeen koskenut aineisiin!


    • Anonyymi

      Täällä raitistunut alkoholisti kirjoittaa: auttoi valtavasti kun viimeisen sumuisen aamun jälkeen sanoin itselleni” olet saanuttarpeeksi , nyt riittää”. Kaadoin kaikki alkoholit vessan pöntöstä alas, sinne meni satojen ja taas satojen eurojen edestä viinaa, viinejä oluita jne.

      Kavereita tapasin vain päiväsaikaan kun tiesin ettei he lätränneet viinan kanssa.
      Jotkut ystävät putosi seurasta kokonaan.
      Tuosta on nyt useita vuosia, aivot ovat kirkastuneet, muisti palannut, viinapöhö kadonnut painon laskun myötä.

      Ainoa mikä harmittaa: miksi en tehnyt sitä aiemmin! Monta vuotta olisi voinut käyttää energian niin paljon parempaan.

      Neuvoisin sinuakin laskemaan tuon viinaa rakastavan ystäväsi omilleen. On liian suuri vaara että heikkona hetkenäsi otat ryypyn hänen kanssaan. Se ei todennäköisesti jäisi yhteen.

      Vain lasken hänet menemään ja etsi viinattomia ystäviä.
      Heitä ON olemassa enemmän kuin arvaatkaan!

    • Anonyymi

      Alkoholisti valehtelee. Salailee juomista.Syyttää muita. Aina löytyy syy ja rahaa juomiseen, vaikka muuhun elämiseen ei ole rahaa. Raskasta seurata vierestä. Suomessa pitäisi olla pakkohoito alkoholisteille.kuinka paljon alkoholismi maksaa Suomessa vuodessa.

    • Anonyymi

      Alkoholi ei ole miehen ongelma vaan lääke ongelmaan jota et ole koskaan ratkaisemassa eikä ole kukaan muukaan. Hoitamatta jääneet persoonallisuushäiriöt on 50-vuotiaana täysin mahdotonta parantaa, katkaise se naru ennen kuin putoat rotkoon ihmisen kanssa joka ei edes halua pelastua. Siinä kohti kun kuilun pohja häämöttää niin voit jo arvata kenen vika tämäkin taas oli. Ei ainakaan sen heikkohermoisen kakaran joka avaa korkin jokaisesta vastoinkäymisestä eikä mikään ole koskaan oma vika. Wake the fuck up.

    • Anonyymi

      Monet ovat saaneet apua alkoholihimoon kun ovat alkaneet kasvissyöjiksi.
      Itseltä meni halu juoda kun aloin syömään pelkkiä hedelmiä ja kasviksia ja siihen mukaan pähkinöitä. Kirjastosta voi lainata kirjan. Elävä Ravinto Elsa Ervamaa.

      yks, entinen alkon,tupakan ja huumeitten käyttäjä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      191
      11733
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8184
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6166
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5096
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      40
      4868
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      47
      4460
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      116
      4363
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      118
      3835
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      81
      3333
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1821
    Aihe