Tällä lakimiehen laatimalla asiakirjapohjalla. Ja lähettää/antaa se opettajalle tai rehtorille vaatien tiedotteeseen kuittauksen.
https://koronarealistit.com/koronarokotuksen-ja-koronatestaamisen-kieltava-kirje-koululle/
https://koronarealistit.com/koronarokotuksen-ja-koronatestaamisen-kieltava-kirje-koululle/
Vastaukset 32
Vanhimmat
Sars-Cov-2-virukseen ja Covid-19-tautiin liittyvää tiedeaineistoa tutkittuamme olemme erityisen huolissamme siitä, että nyt on alettu puhua myös lasten rokottamisesta. Lasten riski sairastua vakavaan koronatautiin tai kuolla siihen on erittäin vähäinen, joten rokotteella ei ole heillä saavutettavissa hyötyä, ainoastaan haittoja.
Mieti alla olevaa tarkkaan ennen kuin viet lapsesi koronarokotukseen:
WHO:n tämänhetkinen kanta on, ettei lapsia tule rokottaa. (1)
Käytettävät koronarokotteet eivät ole virallisesti käyttöön hyväksyttyjä, vaan niillä on EU:ssa vain ehdollinen myyntilupa, USA:ssa hätämyyntilupa. Lopulliset hyödyt ja haitat selviävät vasta vuosien kuluttua.
Rokotteiden kliiniset turvallisuuskokeet ja lisensointi ovat kesken ja valmistuvat esimerkiksi Pfizerin rokotteen osalta vasta vuonna 2023.
Rokotteita ei ole tähän asti testattu lainkaan alle 16-vuotiailla (2), raskaana olevilla, monisairailla eikä Covid-19-taudin sairastaneilla. Nyt rokotetutkimukseen värvättävät lapset alistetaan mielestämme vaaralliseen kokeiluun.
Covid-19-taudin sairastaneilla on rokotusta parempi luontainen suoja koronavirustautia vastaan. He eivät siis tarvitse rokotusta. Sitä vastoin heillä on suurempi riski saada rokotuksesta haittavaikutuksia.
Rokotus ei anna pitävää suojaa Covid-19-taudin tartuntaa vastaan. Tämä havaittiin mm. Kanta-Hämeen keskussairaalan koronavirusepidemiassa toukokuussa 2021. Siellä havaittiin myös, että rokotetut voivat levittää tartuntaa eteenpäin. Maailmalta on raportoitu kymmeniä tuhansia tapauksia, joissa henkilö sairastuu koronaan rokotuksesta huolimatta ja osa on kuollut.
Rokotettu voi saada vakavamman koronataudin liian suuresta immuunivasteesta johtuen, kirjoittaa Hanna Nohynek Suomen Lääkärilehden numerossa 21/2020.
USA:n VAERS haittavaikutusrekisteriin on ilmoitettu yli 5000 koronarokotteisiin liittyvää kuolemaa. EU:n alueella kuolleita on yli 10.000. Myös useita lasten rokotuskuolemia on raportoitu.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean verkkosivuilla on 15.6.2021 rekisteröity 91 rokotuksiin liittyvää kuolemantapausta ja koronarokotuksien vakavia haittavaikutusilmoituksia 1531, siis 42,8 kpl/100.000 rokoteannosta. Tarkempaa käsittelyä odottaa 4270 haittavaikutusilmoitusta. Sikainfluenssan rokotukset keskeytettiin 24.8.2010 kun vakavia haittavaikutuksia oli 9,2 kpl 100.000 rokotettua kohden.
Taas tyypillistä valheiden kierrättämästä, mutta eiväthän rokotekammoiset muuta osaa kuin valehdella jatkuvasti.
"WHO:n tämänhetkinen kanta on, ettei lapsia tule rokottaa."
VALHETTA!
WHO on linjannut, että rokotetta voidaan käyttää 12 vuodesta ylöspäin. Jo aiemmin WHO linjasi, että 12–15-vuotiaiden riskiryhmien rokottaminen on ok.
"Käytettävät koronarokotteet eivät ole virallisesti käyttöön hyväksyttyjä"
VALHETTA!
Rokotteiden hyväksynnässä EU:n alueella on normaali käytäntö, että aluksi rokote saa ehdollisen myyntiluvan pohjaten faasi 3 -tutkimuksiin. Tässä ei siis ole mitään erikoista tai poikkeuksellista koronarokotteiden osalta.
"Rokotteita ei ole tähän asti testattu lainkaan alle 16-vuotiailla"
VALHETTA!
"Lapsille suunnatussa koronarokotetutkimuksessa, johon Rokotetutkimuskeskus osallistuu, käytetään Pfizerin ja BioNTech’n Comirnaty-rokotetta, jota on tutkittu 12–15-vuotiailla (www.nejm.org/doi/full/10.1056/NEJMoa2107456). Myös nuorempien lasten osalta on jo tehty faasin 1 -tutkimus, jossa on selvitetty sopiva rokoteannos. Rokotteen tutkimus on edennyt loogisesti siten, että ensin sitä on tutkittu yli 16-vuotiailla, sitten 12–15-vuotiailla ja nyt sitä nuoremmilla. Kyseessä ei ole kokeilu, vaan kliininen tutkimus. Suomessa tutkimuksen on hyväksynyt Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea, sekä Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta"
Eli otat noiden rokotevastaisten hörhöjen väitteistä minkä kohdan tahansa, niin aina löytyy pelkkiä selviä valheita. Mutta eiväthän nuo moraalittomat valehtelijat muuta osaa.
Toivottavasti sinulla ei ole omia lapsia. Veisit lapsesi varmaan väkisi rokotettavaksi jollekkin rokotehaittamyönteiselle lääkärille jos lapsesi ei haluaisi rokotetta.
Haittavaikutuksia on tullut moninkertaisesti adressin julkistamisen jälkeen. Vakavia haittoja jo todettu yli 2000. Ei mistään tavallisesta rokotteesta ole tullut näin paljon. Kuolleita 105.
Koe on käynnissä vasta, tulokset tulevat myöhemmin.... Niin uutistakin voi ymmärtää.
"Kuolleita 105."
Eli vähemmän mitä Suomessa kuolee vuosittain särkylääkkeisiin. Miksi ette nosta samanlaista meteliä näistä paljon tappavimmista särkylääkkeistä?
Aivan järkyttävää roskaa. Eikö yhtään hävetä vai etkö osaa hävetä?
Truth Hurts
No on. Ei nuo poliitikot näköjään osaa hävetä mitään. Koventavat vain piikin tuputtamista.
Rikotepäätös on henkilökohtainen. Miksi sitä tuputetaan?
Jokainen kyllä ottaa, jos kokee tarvitsevansa. Muut, olkoon ottamatta. Oma valinta!
Nosto,
huoltajilla oikeus sanoa EI,
lastani ei rokoteta.
Muut vanhemmat voivat sitten allekirjoittaa paperin, jossa vaativat rokottamattomien poistamista koulusta. Ellei lapsella ole lääkärintodistusta hengenvaarallisesta allergiasta. Rokotekielteiset vanhemmat kusevat omiin muroihinsa, sillä Delta leviää rokottamattomien keskuudessa. Deltaan on kuollut maailmalla paljon myös lapsia. Mitä pitäisi ajatella vanhemmasta, joka ei ymmärrä edes suojata jälkikasvuaan.
Paljoko tienasit trollauksestasi?
Idiootti delta leviää myös rokotettujen välityksellä.
Rokotetutkin levittää tautia, ja sairastuu. Niin on uutisoitu. Israelissa3x rokotetut sairastuneet koronaan, oli eilen uutisissa.
Lue uutisia, niin tiedät enemmän.
Joojoo voi kieltää. Mutta sityempä lapsi pööttäki ite ihan ite ottaa rokotteen kun hoitaja suosittelee
Saahan tuon nyt kiellettyä ilman mitään lomakettakin. Ihan vaan wilma-viestin kirjoittaa, niin asia on ainakin meiän koululla sillä hyvä. Lisäksi tietysti voi ohjeistaa omaa poikaa, ettei rokotukseen ole pakko suostua, eikä varsinkaan allekirjoittaa mitään papereita.
Itse rokottaisin vain riskiryhmät, en nuorisoa lainkaan.
Sama. Alkunhan piti riittää vanhusten ja heikkojen rokotus. Nyt ei riitä mikään. Lapsille kertoneet tsudin olevan lievä. Kertoneet rokotetutkin sairastuu, ja tartuttaa. Uutisten pohjalta voi todeta, ettei lasten rokottamiselle ole tarvetta.
Koronan eri versio liikkeellä kuin viime vuonna.
Pitää elää koko ajan nykyhetkessä.
Noihin hommiin juuri lakimiehet ym persoonat onkin tarkoitetut. Ei vesivahingotkaan juuri sen kummalisempia ole.
Rokoitus on edelleen vapaaehtoinen.
Eli mitään rokotepakkoa ei ole.
Hyvä koulun rehtori/ terveydenhoitaja
Lapseni/lapsemme ____________________________________(sotu:_________ ) huoltajana /huoltajina kiellän/kiellämme teiltä koronarokotukset ja muut testaamiset lapseni /lapsemme osalta.
Vaikka Suomessa on kehittynyt kulttuuri, jossa alle 15-vuotiaalle on annettu useissa tapauksissa itsenäinen puhevalta itseään koskevissa asioissa, se ei juridisesti ole hyväksyttävää ns. koronarokotusten kohdalla. Alaikäisen, siis alle 18-vuotiaan koronarokotusta koskevan ratkaisun on tapahduttava lapsen/ nuoren vanhempien etukäteissuostumuksella. Syy tähän on se, että alaikäisellä ei voi käytännössä olla riittäviä tietoja, joiden perusteella hän voi tehdä loppuelämänsä terveyden kannalta turvallisen ratkaisun yksin ja vanhemmat ovat vastuussa omien lastensa hyvinvoinnista. Todellisuudessa jokainen vanhempi, joka sallii näiden pistosten antamisen lapselleen, asettaa lapsensa alttiiksi tuntemattomille riskeille.
Kyse ei ole tavanomaisista antigeeniä, heikennettyä taudinaiheuttajaa tai proteiinia sisältävistä klassisista rokotteista, jotka käynnistävät vasta-ainetuotannon kehossa. Kyseessä ovat lihakseen pistettävät joko mRNA:ta tai DNA:ta sisältävät valmisteet, jotka käynnistävät toivotun piikkiproteiinituotannon rokotetun soluissa. Näiden injektioiden uskotaan käynnistävän vasta-ainetuotannon sen omien solujen tuottamaa piikkiproteiinia vastaan ja suojaavan tällä aiemmasta poikkeavalla tavalla rokotettuja SARS-CoV-2 virusinfektiolta. Ihmisille ei ole koskaan aikaisemmin annettu tällä tavalla toimivia pistoksia laumaimmuniteetin hankkimistarkoituksessa. Näiden pistosten pitkäaikaisvaikutukset ovat tuntemattomia ja ne voivat aiheuttaa mm. hedelmättömyyttä ja muita vakavia esim. neurologisia sairauksia.
Nämä testausvaiheessa olevat ja poikkeusluvilla käyttöön otetut kokeelliset geenimanipulaatiopistokset, joita kutsutaan harhaanjohtavasti ”rokotuksiksi” voidaan katsoa lääketieteellisiksi kokeiksi, koska näiden pistosten tuotekehitys on kesken ja valmistajien arvio tuotekehitysprojektien päättymisestä ajoittuu aikaisintaan v 2023/ 2024. Kyse on siten tilanteesta, jossa jokainen näitä pistoksia ottava, on todellisuudessa ko. tuotekehitysprojektien koehenkilö. Tällaiseen koehenkilörooliin painostaminen, ts. ”rokotuksen” ottamiseen velvoittaminen on Nürnbergin ja Helsingin sopimusten vastaista. Lisäksi painostaminen mihin tahansa lääketieteellisiin toimenpiteisiin on sekä Oviedon sopimuksen, Unescon bioetiikan julistuksen vastaista, että Euroopan neuvoston päätöksen ja Suomen perustuslain vastaista. Suomessa on tämän lisäksi oma kansallinen Lääketieteellisestä tutkimuksesta annettu laki, jossa säädetään Suomessa toteutettavien lääketieteellisten tutkimusten osalta samoista periaatteista. Henkeen ja terveyteen kohdistuvista rikoksista on Suomessa säädetty Suomen rikoslaissa.
Todettakoon, että jokainen, joka osallistuu tällaisen teon toteuttamiseen, on henkilökohtaisessa vastuussa, josta esim. virka-asema ja siihen liittyviin velvoitteisiin vetoaminen eivät vapauta tästä henkilökohtaisesta vastuusta. Juuri nämä vastuuseikat ovat korostetusti esillä kansainvälisissä sopimuksissa.
Huomautan myös, että syrjintä lääketieteellisellä perusteella on yhdenvertaisuuslain vastaista.
Tämän kiellon vastainen toiminta edellyttää kummankin vanhemman etukäteistä kirjallista suostumusta, siinäkin tapauksessa, että me puolisot olemme eronneet ja lapsemme huoltajuus on määrätty toiselle meistä. Tämä kielto on voimassa, vaikka vain toinen meistä olisi sen allekirjoittanut.
Toimintaohjeet:
Pyydän että kuittaatte saaneenne tämän ja viestin ja vakuuttavanne ymmärtävänne tämän viestin sisällön ja oman vastuunne.
Muussa tapauksessa asiassa ryhdytään kaikkiin tarvittaviin oikeudellisiin toimenpiteisiin.
Tätä kirjettä voidaan käyttää todisteena teitä vastaan mahdollisissa tulevissa oikeudenkäynneissä.
Tämä kielto on myös löydettävissä lapseni / lapsemme Omakanta- tiedoista.
Päiväys
_________________________________________________________________
Allekirjoitus / allekirjoitukset
__________________________________________________________________
Lapsen vanhempi / vanhemmat
___________________________________________________________________
Lapsen allekirjoitus
ASIAKIRJA KUITATAAN SAADUKSI, KUITTAUS SÄHKÖPOSTIIN:
Tosi hyvä tekstipohja:) Kiitos sille kuka laati.
Selkeää😃👍
En kehtais tommosta kouluun laittaa. Rokotuskielto riittää, tarvi hölmöksi mvlehden lukijaksi itseään leimata. Minä en ainakaan, hörhöt tietenkin paapattavat opettajille koko rapsodian sisällön.
Jos 12-vuotias on riittävän vanha päättämään itse rokotuksesta, on syytä laskea myös rikosoikeudellinen ikä tuohon kahteentoista.
Umpihulluja kaikkea hulluja keksiviä järkeviä asioita vastustavia ropelipäitä näyttää olevan liian paljon!
Kiitos tiedosta.
Kyllä on taas hörheltäjiä liikkeellä.
Puoskarit menevät lääketieteen edelle.
Törkeää levittää tällaista roskaa. Häpeä!
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/4c1e2ee0-9ff0-4fbd-9293-686e8698cf4e
Eihän tuosta ole paljoa aikaa.
varokaa myös kapitalismiin roottautumist.
huom. lääkebisnes hallinnut medioita jo ainakin 40 vuotta- suuri illuminaatti-eliitti johtaa koko maailmaa ja lääketiede ja lääketeollisuus on tärkeä osa niiden valtaa ihan kuten oli natsi-saksassa ja kommunisti-neuvostoliitonkin aikana jo:
leo meller: "...bio-kemialla voidaan luoda ihmisrobottija, jotka tekee väkivallan tekoja..."
300 salaista juonittelevaa mammonaruhtinasta:
https://www.youtube.com/watch?v=JAjbC9XSYzQ&ab_channel=OlliHakala
jim jones ei kuollut jonestownin massamurhassa?- pitäisikö lääketeollisuus ja THL-pomot rokotuttaa niillä samoilla mömmöillä kui n kansa, niin etteivät voi tise vaikuttaa siihen mistä piikki tulee, vaan sama kama kin kansalle?
https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=1986669838296559&id=100008606854730
en tule piikittämään lapsiani kokeellisella geeniterapia piikillä...