Ottakaa talteen:
Koronarokote saa aikaan viruksen mutatoitumista niin, että uudet mutaatiot kiertävät rokotussuojan. Nämä uudet pandemian aallot selitetään luonnollisesti vahvistuneiksi varianteiksi, vaikka ne ovat rokotteen aikaansaamia, aivan kuten antibakteeriset aineet saavat aikaan tehokkaiden mikrobien ylivallan sekä ihmisen iholla että kodissa.
Tarvitaan uusia rokotuksia, jonka seurauksena verenkiertoon pääsee joka kerta jonkin verran piikkiproteiinia, mikä elimiin ja aivoihin päätyessä aiheuttaa verisuonten tukkeutumista ja johtaa sekä nopeisiin kuolemiin, että hitaasti eteneviin sairauksiin.
Tämän torjumiseksi selitetään, että tautia ei saada torjuttua ennen kuin rokotekattavuus tehosteineen on 100%. Jo ennen sitä pienen piirin omistamasta ja hallitsemasta mediasta on sensuroitu kaikki kriittinen keskustelu, median omien "faktantarkistajien" esitellessä kriittiset näkemykset valeuutisiksi. Kriittisiä näkemyksiä esiin nostavat lääkärit irtisanotaan ja some sensuuri lisääntyy. Media kiihdyttää rokotekriittisiin kohdistuvaa vihaa, niin että kansa kokee rokottamattomat uhaksi itselleen ja heille halutaan kostaa. Rokotepassin sisältöä laajennetaan niin, ettei asiointi edes välttämättömissä palveluissa, kuten ruokakaupassa ja terveydenhoidossa ole mahdollista rokottamattomana. Koska rokotepassi on kömpelö, ryhdytään toteuttamaan Klaus Schwabin esittelemää ajatusta ihmisten siruttamista seuraavan kymmenen vuoden aikana. Siruun kytketään kaikki terveystiedot, pankkitilit ja viranomaistiedot, eikä ostaminen ja myyminen ole mahdollista ilman tätä.
Jäljelle jääviä ihmisiä, jotka keksivät selviytymiskeinoja ilman sirua, ryhdytään etsimään tekonologian avulla, joka tunnistaa siruttomat ihmiset. Heidät vangitaan ja rokotetaan sekä sirutetaan. Mikäli he vastustavat, heidät voidaa eliminoida, ellei heidän pakottamisensa sirun ja rokotteen ottamiseen onnistu.
Wef ja YK ryhtyvät toteuttamaan Agenda 2030:a. Se merkitsee ihmisten keskittämistä taajamiin ja yksityisomistuksen kieltämistä ja minimaalista kulutusta. Poliittinen ja taloudellinen eliitti elää jatkossakin luksuselämää, ilman siruja, valvontaa ja yksityisyyden menettämistä.
Yleinen internet suljetaan. Jatkossa sitä voi käyttää vain viranomaisasiointiin ja media sekä viranomaiset käyttävät sitä tiedottamiseen eli aivopesuun.
Tämä ei liity mitenkään rokotekriittisyyteen tai -myönteisyyteen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.