Korona on laittanut monen pään lopullisesti seaisin. Väitetään julkisesti että rootteet aiheuttaa sitä ja tätä ja että korona flunssa on keksitty ohjelma ansojen kyykyttämiseen-----------------------------HAHAHAHAHAHAHAHAH !
hyvin on kansa seonnut SALALIITTOTEORIOIHINSA !
Anonyymi
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä, iltasanomissa väitettiin tänään, että lapsia joiden ei edes pitänyt sairastua koronaan, olisi ollut peräti 5 tehohoidossa korona-aikana.
Jep, mutta ei kerrottu oliko ne koronan takia teholla vai oliko syy jokin muu tauti tai esim. liikenneonnettomuus. 5 on nimittäin aika vähän 1,5 vuoden aikana.
Oli miten oli, niin THL:n jutut vaihtuu ja muuttuu lähes päivittäin ja tuntuvat elävän sitä mukaa kun rokotevastustaisuus lisääntyy. Ei mene myrkyt kaupaksi niin vähän pelotellaan.
Neuvon lukemaan virallista tiedottamista varauksella, esim. pariisin mielemosoituksista IS ei ole hiiskunut sanaakaan, meitä pidetään täysin uutispimennossa siitä mitä oikeesti tapahtuu, tiettyjen THL tyyppien naamaa näytetään joka päivä mediassa, etyä nyt se sano sitä ja nyt se sano tätä.
Kuka enää uskoo?
1,5 vuotta hoettu, että lapselle korona on vaaraton. Nyt kun laitettiin lapset rokotejonoon, alettiin pelottelukamppanja, ja lapsille onkin vaaraa koronasta.
Missä kohtaa tauti muuttui lapsille vaaralliseksi?
Nykyään on ollut tapana pelotella ihmisryhmä kerrallaan rokotuksiin. Nyt vuorossa 12 vuotiaat.
Heidän jälkeensä jo sylivauvat.
Alkaa näyttää rokotefirmojen tukemiselta koko touhu. Rokotetutkin kuulemma sairastuu....
Lapsien teholle päätymisestä kerrottiin ensikertaa tänään. Eli 1,5 vuotta meni ilman. Mistä syystä ovat siellä nyt?
Onko rokotehaittoja jo lapsilla?
Tauti ei ole 1,5 vuoteen lapsia teholle ajanut. Nyt ei kaikkea kyllä meille kerrota.
Juu, median sätkynukkeja.
Todellakin hyvin kusetettu.... Immuniteettiä luulevat monet saavansa rokotteesta, joka ei estä uutisen mukaan edes korona tartuntaa😆😂😂😂
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bccf1c8e-6ac5-423e-9fdc-05c04e985e89
Kaikki tulemme ennemmin tai myöhemmin saamaan koronan ja vieläpä useamman kerran loppuelämme aikana. Rokotetut kärsivät taudin yleensä lievempänä. Mikä tässä oli vaikea ymmärtää?
Koronaa ei ole olemassakaan, sellaisena mitä meille kerrotaan.
Testi reagoi normi influenssaviruksiin ja niiden jäämiin.
Ihmisiä on kuollut joka vuosi influenssaan ja näin tapahtuu nytkin.
Tämä on maailman suurin kusetus.